30.5.11

Villiä hortoilua

Harrastin viikonlopun mittaan hieman villiä hortoilua. Nimi ei nyt tässä yhteydessä viittaa menneiden aikojen hulvattomaan biletykseen, vaan nykyiseen elämäntilanteeseen paljon paremmin istuvaan toimintaan, villiyrttien keräilyyn. Sitä voi itse kukin harrastaa siellä missä kasvaa voikukkaa, nokkosta, arosuolaheinää ja muita rikkaruohoja. Ei kuitenkaan tien vieressä eikä huussin laidalla :)...

Hortoilu-sana on peräisin kreikan kielestä, jossa sana horta tarkoittaa villivihanneksista + öljystä  + sitruunamehusta tehtyä alkuruokaa. Itse päädyin crosskitcheniin eli amerikkalais-italialais -osastolle: pancakes & pesto.

Keräsin reilun ämpärillisen tuoreita nokkosen versoja, jotka ryöppäsin pannulla ja soseutin varsineen. Lopputulos kutistui litraksi c-vitamiinirikasta voimamuhennosta. Näky ei saanut vielä vettä hurahtamaan kielelle:


Sinnikkäästi päätin kuitenkin jatkaa ja tarjoilla lapsille jo lupaamiani Neiti Nokkosen lettuja. Joten eikun taikina turpoamaan ja letut paistumaan! Lopputulos maistui ihan herkulliselta, mutta näky oli kaikkea muuta kuin esteettinen ja sillä kuvakin jäi ottamatta. Jatkossa paistan letut teflonin sijasta rasvassa rautapannulla ja käytän vain lehtiä. Varrenpätkät tökkivät hieman makuelämyksen seassa vaikka kuinka vakuuttelin kaikille niidenkin terveellisyyttä... No, jatkossa heitän pakastettua muhennosta aamuisin viherpirtelön sekaan ja toivon että varret ovat pehmenneet tai että aamu-unisuuksissani en edes huomaa niitä! Joskus olen intoutunut myös kuivattamaan nokkosen lehtiä ja voin vakuuttaa että jauhe maistui sangen herkulliselta sämpylätaikinaan leivottuna. Ehkä seuraavalla mökkireissulla intoudun vielä nyppimään lehtiä kuivumaan jauheeksi?

Vajaan ämpärillisen voikukanlehtiä huuhdoin runsaassa vedessä ja heitin blenderiin surisemaan pinjansiementen, oliiviöljyn, merisuolahippujen ja valkosipulinkynsien kanssa.


Se ämpärillinen lisukkeineen mahtuikin sitten kahteen parin desin pakasterasiaan:


Keräysintoa pitänee kyllä vielä vaalia ja metsästää tätä nopeasti karttuvaa satoa vähintään toinenkin ämpärillinen, niin hauska maku pestossa oli! Ja kun maun lisäksi voi vielä paistatella villivihannesten terveellisyydellä, lähiruoalla, luomulla, itsetekemisellä, lisäaineettomuudella, yli-ihmisyydellä, ...

Herkullista tuotapikaatulevaa kesänalkua, helteitä on jo luvassa!

26.5.11

Aamuherkku

Sauvoin puoliunessa ja omissa ajatuksissani aamuseiskan hujakoilla Kaivarin rantaa pitkin töihin. Yht'äkkiä silmät räpsähtivät auki ja ihailin kirkkaassa aamuauringossa kelluvia houkuttelevan punaisia kirsikoita!!! Kyllä sai Sataman duunarit mielessäni kauniit kiitokset ja lämpimiä ajatuksia, kun olivat järjestäneet näin herkullisen jälkkärin mieltä ilahduttamaan lenkin lomaan!


Taas jaksaa tämänkin päivän tehdä hommia hymyssä suin. Hymyä syventää entisestään tuota pikaa tuleva huominen lomapäivä, jolloin voi pakata muksut autoon ja huristella maalle villivihanneksia keräämään, ohraa viljelemään ja kasvihuonetta purkamaan. Hommaa siis tiedossa lyhyeen mökkivisiittiin runsain mitoin, mutta niin ihanasti normiperjantain ohjelmista poikkeavaa, että melkein tuntee saavansa siivet selkään! Herkullista ja aurinkoista viikonloppua!

16.5.11

Neitosista ken on kaunein?

Kuulun niihin keski-ikäisiin tyttöihin, joilla on nukkekoti (jolla lapset eivät juuri saa leikkiä…) ja ihania Barbie-nukkeja. Lapsuudessani, ja salaa vielä vähän murrosiässäkin, leikin barbeja edullisemmilla Daisy-nukeilla ja muilla korvikkeilla. Ystäväni isosiskojen aidoilla 60-luvun barbeilla ja niille Saksasta hankituilla unelman ihanilla kalusteilla kävin leikkimässä naapurissa. Ensimmäisen aidon Barbieni sain vasta kolmikymppisenä. Heräsin tuolloin tietoisuuteen siitä että Mattel oli lanseerannut uskonnollispoliittisrotuneutraalin jouluisen Holiday Barbie-sarjan, ja jouluihmisenä tietysti halusin ryhtyä keräilemään ihailemiani joulubarbeja! Pikainen selvitystyöni päätyi siihen että Suomesta näitä ei saa ja yrityksistäni huolimatta maamme suurinkaan tavaratalo ei uskaltautunut ottamaan niitä valikoimaansa. Kukaties siellä koettiin Mattelin minimitoimituserä 5 kpl liian suureksi taloudelliseksi riskiksi puntaroitaessa mahdollisuutta että selkeällä vuosilukumerkinnällä varustetut nukkelaatikot jäisivät pölyttymään hyllylle… Silläkin uhalla että pinkki myy aina!


No, minäpä sitten hoksasin että rakkaat appivanhemmat olivat sopivasti reissun päällä ja tuolloin juuri Barbien syntysijoilla Amerikassa. Sähköpostiviesti maailmalle ja johan alkoi tapahtua! Anopin amerikkalaiset ystävättäret suorastaan riemastuivat kuullessaan miniän viimeisimmästä höpsötyksestä, ja tarjoutuivat innolla toimimaan vuosittain joulun alla ilmestyvän nuken hankintavastaavina. Ensimmäinen Barbieni kotiutui apen selkärepussa kaukaa Havaijilta. Hieman oli kuulemma ollut jännitystä ilmassa, josko joutuu tullissa tarkastukseen ja selittelemään repun ainokaista sisältöä… Tässä kuvassa kokoelman uusin tulokas:


Barbie-nuken keksijä Ruth Handler huomasi 1950-luvulla, että hänen tyttärensä leikkisi mieluiten nukeilla, jotka muistuttivat aikuisia. Tuohon aikaan useimmat nuket olivat vauvanukkeja. Ruth ja miehensä Elliot ostivat oikeudet saksalaiseen Bild Lilli-nukkeen, jonka pohjalta alettiin valmistaa uutta aikuisvartaloista muotinukkea. Nukke sai nimensä "Barbie" (Barbara Millicent Roberts) Handlerien tyttären mukaan. Elliot oli sittemmin yksi Mattel-yhtiön perustajista. Mattel laajensi Barbien lähipiiriä poikaystävä Kenillä, 6 sisaruksella (Tutti, Todd, Skipper, Shelly, Stacie ja Krissy) ja useilla ystävillä (mm. Midge, Teresa, Christie, Marina, Summer ja tämän veli Blaine, jota joskus poikaystäväksikin ehdoteltiin). Varusteita löytyy joka harrastukseen ja ammattiin, taloja huonekaluineen, autoja, poneja yms. Oheistuotevalikoima on huima. Ja kaiken kruununa ovat ihanat keräilysarjat! Barbie-markkinat ovat melkoiset ja neidolla jopa ihan omat huutokaupatkin! Hintaan vaikuttaa kunnon, iän ja harvinaisuuden lisäksi myös aivan omat kuvionsa. Termi NRFB nostaa hintaa olennaisesti ja käytännössä tarkoittaa sitä että nukkea ei ole koskaan poistettu laatikostaan… Ei siis mitään lasten leluja nämä kaunottaret!


Vuosien varrella neitoa on kritisoitu muun muassa liiasta povekkuudesta ja laihuudesta. Vuonna 1998 markkinoille tuotiinkin uusi vartalo, jossa Barbien rintoja oli pienennetty sekä lantiota ja vyötäröä levennetty. Mittasuhteet oli laskettu tieteellisen tarkasti, ja pystyttiin osoittamaan että Barbie olisi kykeneväinen jopa synnyttämään lapsia… Muitakin korjauksia on tehty: suurta ärtymystä varsinkin keräilijöiden keskuudessa on herättänyt Barbien paisunut pää, kun päätä kasvatettiin noin 8 % 2000-luvun alussa. Naisvartaloon liitetyt kauneusihanteet vaihtuvat ajansaatossa ja Mattelin tuotekehitys reagoi näihin sitten tavalla tai toisella. Myös muoti-ihanteet vaikuttavat neidon karderooppiin ja nimekkäitä muotisuunnittelijoitakin on valjastettu Mattelinkin palkkalistoille.


Barbie saa kuulemma noin 600 ihailijakirjettä viikossa ja hänellä on oma ihailijakerho, johon on enimmillään kuulunut yli 1,5 miljoonaa jäsentä.  Arvatenkin aika naisvaltaista jäsenistöä... Toistaiseksi en ole hänelle kirjoitellut, enkä jäsenmaksuakaan maksellut, mutta who knows mihin mittasuhteisiin tämä höpsötykseni vielä paisuu. Tähän saakka olen keskittynyt lapsellisella innokkuudella joulun odotteluun ja aattoillan pimeydessä anopin lahjan avattuani iloitsemaan uuden nuken säihkyvästä kauneudesta. Kokoelma kasvaa ja tällä hetkellä se näyttää tältä:



Kauniit kiitokset kahdelle ihan aikuiselle miehelle, isoveikalle ja siipalle, jotka toteuttivat tämän hyllykön erittäin räätälöitynä toivelahjana!

5.5.11

Tilkkutaivas

Olen hurahtanut. Otsikosta huolimatta en niinkään taivasasioihin, vaan enemmänkin tilkkutöihin. Ostan tai saan uuden kankaan, ja tuota pikaa olen silpunnut sen pieniksi paloiksi vain ommellakseni takaisin kankaaksi palaset eri järjestyksessä. Moni muu saattaisi tyytyä valmiiksi herkulliseen printtikankaaseen, mutta minä teen asian vaikeimman kautta. Ja se tuntuu mukavalta, suorastaan nautinnolliselta. Ja myös koukuttavalta. Tästä riippuvuudesta olen nautiskellut jo vuosikausia. Ensimmäisen tilkkulakanani ompelin 11-vuotiaana kuumepäiviä kotosalla viettäessäni äidin vanhoista tilkuista. Kuosi oli kaikenkirjavaa ja kankaiden vahvuudet myös mitä sattuivat, eli haperosta verhosta ja lakanasta paksuun mekkokankaaseen. Työ makasikin käyttötarkoitusta vailla viimeistelemättömänä parikymmentä vuotta kangaslaatikon uumenissa, kunnes ompelin siihen pelkän taustakankaan ja julistin työn tilkkupöytäliinaksi. Oli syntynyt muistojen liina mökin kuistin pöydälle. Ja siinä välissä lukematon määrä vauvanpeittoja, päiväpeittoja, tyynyjä, tabletteja ja patalappuja. Jopa tilkkupeitosta tekaistu sohvanpäällinen.



Oman kotiompelun lisäksi olen harrastanut tilkkuilua myös virallisemmin eli säännöllisenä, ohjattuna ryhmätoimintona kolmessakin eri piirissä. Lukioikäisenä tilkkuilin lapsuuteni kotikaupungin kansalaisopiston tilkkupiirissä. Lienee selvää että 80-luvulla ja pienessä kaupungissa olin piirin ainut nuori harrastaja, kollegat lähinnä eläkeläisiä. Muutto paikkakunnalta päätti sen session. Vuosia myöhemmin, 90-luvun loppupuolella mammalomaillessani kaipasin luovaa puuhastelua, aikuiskontakteja ja muitakin keskustelunaiheita kuin vauvankakka-analyysit. Mihinkäs muualle siis päädyinkään kuin uuden kotipaikkakuntani kansalaisopistoon. Tuossa ryhmässä ikäerot olivat jo alkaneet tasoittua. Esikoinen sai juniorisänkyynsä tällaisen tähtihyrrä-blogeista kootun "Tivoli"-peiton, jonka kankaat värjäsin Minigrip-pusseissa valkoisesta lakanakankaasta.


Sitten seurasi vuosien vuorotteluvaihe tilkkuilussa, kun vuoron perään leikkelin ja kasailin joko kankaisia tai lasisia tilkkuja. Luovuus on palkitsevaa, mutta ajoittain myös kivuliasta. Sormenpäät ovat parkkiintuneet lukuisista neulanpistoista, lasiviiltohaavoista ja kuuman kolvin poltteista. Lyijylasitöissä lyijyn käsittely ja tinahöyryjen hengittely alkoivat arveluttaa ajansaatossa ja kankaat veivät voiton.


Kolmanteen ryhmääni päädyin ”pakon sanelemana”. Minulla oli ½-vuotiaat kaksoset ilman vauvatilkkutäkkejä ja samat oireet nousemassa esiin kuin aiemmalla mammalomalla. Valitsin opiston joka toimii kotinurkilla. Näin sain sovitettua yhteen monikkoperheen hektisen elon ja äidin laatuajan näppärästi tuhlaamatta liikennöintiin yhtään aikaa. Tässä 1½ vuoden aherruksen jälkeen kankaiset kotikulmat, ”Rööperi”.


Tuossa ryhmässä olenkin sitten pysytellyt vuodesta 2005. Kokoonnumme keskiviikkoisin ompelemaan muutamiksi tunneiksi. Kauden alkaessa yli puolet ryhmäläisistä on yleensä vanhoja tuttuja, ”vakiokamaa” ja vajaa puolet uusia innokkaita harrastajia. Vuosien varrella ryhmässä on vieraillut 1 mies, eli kyllä tämä on hyvin naisvaltaista toimintaa! Syksyllä starttaamme jo kolmannessa tilassa. Ryhmään mennessäni olin edelleen se nuorin, mutta homingin ja muiden kotikutoisten ilmiöiden noustessa yhä vahvempana esiin alan edustaa tuossakin ryhmässä keski-ikää. Sinänsä ilahduttavaa!  Itse olen vannoutuneena viherpiipertäjänä intoutunut viime aikoina hyödyntämään töissä perheenjäsenten vanhoja vaatteita. Haalistuneista farkuista ja siipan kauniskuosisista paitapuseroista on syntynyt päiväpeittoja, tyynyjä ja patalappuja.


Yksi ryhmäläisistä alkoi kutsua kokoontumisiamme tilkkuterapiaksi, ja sitä se juuri on! Lauma naisia, inspiraatiota ja ideoita, endorfiineja ja höpinöitä, kahvia ja kakuttelua.

Keskiviikkoilta on arkiviikon pelastus, aina yhtä odotettu!