31.7.11

His & Hers

Olen kuullut että onnellisen avioliiton salaisuus olisi erilliset vessat puolisoille. Näin he pysyisivät onnellisen tiedottomina toinen toisensa intiimiasioista… Hmm… Me tulppasimme toisen wc-istuimen remontin yhteydessä ja asensimme paikalle ammeen. Melskaamme keskenämme intiimisti ja olemme onnellisia.

On sen sijaan reviiriraja jonka olen todennut lisäävän onnellisuutta parisuhteessa ja jota lämmöllä suosittelen kaikille. Puolisollani ja minulla oli ennen ihan omat erilliset vaatehuoneet. Nykyisellä huonejärjestelyllä ne ovat päätyneet lasten käyttöön ja meille rakennettiin yhtenäinen seinällinen vaatekaapistoa. Kuitenkin erillisillä komeroilla!!! Ja se on se reviiriraja, jota innolla vaalin. Uskon myös puolisoni olevan tyytyväinen tähän, sillä se vähentää nalkutusta kotirintamalla ja antaa puolisoille tilaa olla erilaisia. Meitä kun on niitä tarkkoja nipoja ja sitten niitä boheemeja elämästä nautiskelijoita. Ainakin meidän perheessä.


Oheisessa kuvassa ei ole tuotesijoittelua, mutta kuvausjärjestelyjä kyllä! Käytin tilaisuuden hyväksi siipan työmatkalla ollessa ja ihan vain pikkuisen suoristin paitarivejä, kravattikasoja ja komeron pohjalle ripustimilta pudonneita prässipöksyjä.

Okei, okei, jäin tästä kiinni verekseltään... siitäkin huolimatta että siippa kotiutui kentältä vasta aamuyön hämärinä tunteina. Onkohan olemassa joku miehenvaisto, joka kertoo henkilölle jos hänen kaapeillaan käydään..?

26.7.11

Kädet kertovat

Ihailin aina mummoni käsiä. Ne olivat kauneimmat näkemäni kädet, ja unelmoin saavani jonain päivänä samanlaiset. Maailman ihanimmat koppuraiset, kyhmyräiset, mullasta ja marjastuksesta välillä mustiksi värjääntyneet ja sinisuoniset kädet. Niillä käsillä kudottiin ihanan pehmeitä neuleita, taiottiin savesta taidetta, tehtiin maailman parasta marjakiisseliä ja paijattiin pieniä päitä. Annettiin kyllä välillä tukkapöllyäkin.

Ne kädet kertoivat heti ensivilkaisulla, että niillä oli tehty ja paljon! Ne olivat kovilla neljää lasta sotien tiimellyksissä kasvattaessaan, kolmea taloa ja paria mökkiä rakentaessaan ja isoista puutarhoista runsaine viljelyksineen huolehtiessaan. Ne kädet eivät käyneet virkistymässä manikyyrissä. Niitä lepuutettiin kangaspuita paukutellen ja kukkapenkkejä kitkien. Ne kädet koristeltiin kahdella kapealla kultasormuksella.

Muorini kuoli melkein seitsemän vuotta sitten. Muistelen häntä lähes päivittäin. Riittää että lasken katseeni käsiin, tai edes vilkaisen niitä, ja jo haistan mummon ihanan vastakeitetyn vadelmamehun ja suoveella paplareille kierretyt hiukset liinan alta pilkistämästä.



Kuvan kädet eivät ole hänen. Geeniperimä kuitenkin näkyy vahvana. Minunkin käsilläni on tullut jo tehtyä yhtä sun toista ja se mummoksikin muuttuminen alkaa olla vuosi vuodelta lähempänä. Unelmani muuttuu todeksi päivä päivältä.

 

22.7.11

Picnicreseptejä

pakkaa koriin kupit ja lautaset
keitä pannullinen kahvia ja kaada se termariin
hae lähileipomosta uunituoreet herkut
suuntaa nokka mieleiseesi paikkaan
nauti aamukahvit hyvässä seurassa
tiskaa


osta eri jäätelölaatuja jokaisen syöjän toiveiden mukaisesti
viipaloi jäde hehkeisiin (heh heh) tarjoiluastioihin
nosta kipot tarjottimelle
kanna tarjotin aurinkoiselle rantakalliolle
nauti ja rusketu


marjasta metsässä / pellonpientareella / torilla
keitä + jäähdytä kahvi, lisää siihen vaniljasokeria ja maitoa
kaada kippoihin vaniljasoossia ja ripottele marjat päälle
pakkaa kaikki tarjottimelle ja kanna laituirille
syö, juo ja haltioidu

 

perusta mansikkamaa eli puno pajusta pystypenkki
täytä se mullalla, osta ja istuta taimet
varjellu rikkaruohoilta muovilla
osta ja asenna verkko lintujen torjumiseksi
jätä taimet kastelematta helleviikolla
poimi koko sato talteen ja 
jaa se alaikäisille poimijoille tasan
nuuhki mansikalle tuoksuvaa kättäsi


Leppoisia picnicejä sinullekin!

18.7.11

Raparperitaivas

mä jos löytäisin kaukaiseen paikkaan
alle omenapuun
sinne veisin tyttöni luonnonraikkaan
suloisen mustikkasuun
raparperitaivas missä se lie
ilmalaiva meidät perille vie
ja se taivas on sun ja mun
piilopaikka yhteinen

Minullapa onkin oma raparperitaivas! Ei piilopaikassa, eikä kovin kaukaisessakaan, mutta yhteisessä. Raparperini kasvavat siellä alla omenapuun. Siirsin ne vasta tänä keväänä puun viereen, kun purimme vanhan puun alle jo osin jääneen kasvihuoneen pois, ja hyödynsin vanhat kasvulavat raparperiviljelmäni yli kolminkertaistamisessa. Nyt taimia on jo ihan toistakymmentä :). Paaaljon raparperipiirakkaa kasvamassa….

Raparperitaivaastani löytyy myös tyttöni luonnonraikas (jos kolhiintunutta kynsilakkaa ei lasketa mukaan) ja suloinen mustikkasuunsa (jonne tosin mami joutuu ne mustikat poimimaan).

Meitä ei vie perille ilmalaiva, vaan kuten muksut laulavat ”Smoke on the water”in tahtiin omilla sanoilla (taipuvat paremmin 6-vuotiaan solistin suuhun): ”Me tultiin tänne eilen, meidän uudella Passatilla…”

Jos joutuisin nimeämään yhden puutarhasadon ”hedelmän”, joka kuvaisi minua, niin se olisi raparperi! Ei sen kurttuisen olemuksen vuoksi ja siitäkin huolimatta että mökillä on aikoinaan ollut isot mansikkaviljelykset. Niin isot että mansikkakuume kaikkine oireineen on koettu. Perheessäni vaan on aina kasvatettu useammallakin pihalla raparperia ja syöty sitä piirakoina, hilloina ja kiisseleinä, juotu jopa karvaina mehuina. Sitä vaan on aina ollut ja paljon, joskus jopa liiankin paljon ja satoa on kärrätty suoraan kompostoitumaan. Vahviketta seuraavan kevään orastavien lehtien juurelle, luonnon kiertokulkua tuokin! Vasta pari vuotta sitten ensi kertaa maksoin raparperista!!! Ja maksoi kait sitten niin paljon tai oli psyykkisesti niin kova juttu, että seuraavat ostetut raparperini hain taimitarhalta penkkiin vahvistumaan ja yhtä piirakkaa pidempää iloa antamaan.

Nuoruudessani vastasin melko pitkälle perheemme raparperipiirakoista. Olin Kultapossu-kerhon jäsenlehdestä löytänyt reseptin otsikolla ”Ihana rätkäle”. Ei harmainta hajua mistä nimi juontaa. Leivonnainen muistuttaa raparperilla ja fariinisokerilla kuorrutettua näkkileipää. Sitä oli tarjolla kaikissa kissanristiäisissämme tai ihan muuten vaan makean nälkään. Jopa isoveli tuli armeijasta iltalomille kotiin rätkälettä syömään!

Hiljattain löysin ihanalta sisustussivustolta ihanan reseptin (http://diagnoosisisustusmania.blogspot.com/2011/06/kesapiirakka.html). Piirakkaa on tullut tarjoiltua jo useammalle testiryhmälle. Palaute on ollut sellaista, että lämpimästi reseptiä muillekin suosittelen! Nyt sitten tiedättekin mihin meidän raparperit menevät penkistä. Alkukesästä sain myös ilon tutustua uuteen herkkuun: raparperi-banaanihilloon! Itse en olisi keksinyt noita kahta yhdistää, mutta voin vakuuttaa että ystäväni on tehnyt sen liiton taidolla, nam!

Kiitokset muuten kitaristi-Timolle kun palautit tämänkin laulun mieleeni. Vaimollesi olenkin jo syöttänyt tuota raparperipiirakkaakin…


raparperitaivas ja perunamaa
ilmalaiva sinne kuljettaa
ja se taivas on sun ja mun
piilopaikka yhteinen
raparperitaivas


15.7.11

Kusti polkee

Mökilläni on sisävessa suihkuineen ja astianpesukone. Ehdottomasti suurin ylellisyys siellä kuitenkin on tuoreet sanomalehdet! Mikä sivistyksen riemuvoitto onkaan saada aamun Hesari maaseudun rauhaan!

Ihana postiljooni hurauttaa lehden aamusella kilometrin päähän laiturinnokasta. Tuon reilun kilometrin ja toisen mokoman takaisinpäin jopa minä jaksan juosta. Kaksi asiaa joissa edelleen on siistiä uutuudenviehätystä, ja jotka eivät ole olleet mitenkään itsestäänselvyyksiä vielä kovin montaa vuotta:

1. se että minä juoksen ja
2. se että posti kulkee mökille.

Ihania asioita kumpainenkin! Jalathan melkein lentävät kun matkalla saa nuuhkia auringon paahtamaa niittyä ja kypsyvien metsämansikoiden tuoksua, ja takaisin tullessa melko tuoretta painomustetta. Ja juu, kyllä mökillä on telkku ja nettikin, mutta kuka hullu niitä nyt siellä tiirailee, kun voi kuuman, tuoreesta kahvista höyryävän Muumi-kuppinsa laskea rapisevan lehden päälle!

 
Ihanaa huomenta kaikille aamulehden ja bloginkin lukijoille!

12.7.11

Cross kitchen


Tätäkinkö se on???


hedelmät kaukomailta
vati Arabiasta... ;)
pöydät Meksikosta
öljy Italiasta
viini Espanjasta.


9.7.11

Kamalan ihanaa

6-vuotiaat kaksosemme innostuivat karkkipäivänä taiteilemaan kesän parhailla antimilla. En saanut mennä seuraamaan hyvin salaista luomisprosessia, vaan minut päästettiin ateljeena toimineen ruokapöydän äärelle ihailemaan vasta valmiita taideteoksia. Ehkä hyvä niin, muuten olisi saattanut jäädä luova prosessi äidin ”Eipäs leikitä ruoalla” – komennon alle…

Mitäpä näihin saattoi juuri muuta todeta kuin että aivan kamalan ihania!

 
...ja hellyttäviä…

 
Taidetta tehdessä oli tullut nälkä ja iltapuurolle olikin kysyntää. Sekään ei tosin mennyt sitten ihan perinteisellä kaavalla vatsaan, vaan luomisprosessin loppuvaiheen mainingeilla vauhditettuna…


Kamalan ihanaa kesäherkuttelua!

6.7.11

Saunapuhdasta kauneutta

Kerrassaan mainio kesälahja! Sellaisen sain tovi sitten, ja innolla jaan nyt vinkkiä eteenpäin. Varsinkin kun lahjaa on jo useampaan otteeseen nautiskellen testailtu ja loistavaksi todettu! Lahjakori, tai minun tapauksessani suloinen pikku käsveska, täyteen lumoavan houkuttavaa kosmetiikkaa, ja varmasti saa ihailla lahjansaajan leveää hymyä!

Oma laukkuni oli niin täyteen pakattu kaikenlaista kivaa, että purtiloita nuuhkittuani en enää osannut järjestää niitä takaisin kassiin niin että olisin saanut laukun kiinni. Ei haittaa! Päinvastoin lisäsin sinne vielä muita lahjaksi saamiani purkkeja ja purnukoita ja lopputulos on näin herkullisen näköinen:



Survival kit sai myös ihan uuden merkityksen minun päässäni. Näen sieluni silmin  itseni jo viilettämässä laukku kädessä iloisesti  heiluen mökkisaunojen lauteilta toisille loma-ajan sosiaalisena surffauksena.

Tämän kesän voin siis viettää raikkaalle puhtaudelle tuoksuen ja iho ihanan pehmeänä, silosäärin ja vauvanpeppujalkapohjin. Mukavaa vaihtelua normimaajussilookilleni mökkirannassa… Uurteet, kuollut solukko ja koppurat ovat saaneet kyytiä ja lisää on luvassa jahka pääsen sinne mökkisaunojen lauteille.

Syksyynkin löytyy laukusta evästä: silmänympärysvoiteelle lienee tuolloin käyttöä, mikäli on päässyt käymään niin veikeästi että lomalla on tullut valvottua ja ehkä vähän rällästettyäkin…

Kaunista kesää!

4.7.11

...puhun juoksemisesta

Siippa on hurahtanut juoksuun ja täysillä onkin jo aikoja sitten. Minä odottelen edelleen hurahdusta ja sitä odotellessani yritän juosta hammasta purren. Hänen kroppansa on juoksijan, minun lyllertäjän. Meno on sen mukaista. Silti jaksan iloita siitäkin, sillä tuoreessa muistissa on vielä ajat jolloin kävelykin tuntui lähes ylivoimaiselta. Kaksosraskauden loppukuukausina parinsadan metrin kävely oli päivän urheilusuoritus, joka nosti sykkeen biljoonaan, ja josta palautuminen vaati ainakin tunnin pötkötysasennossa. Tuon projektin aikana selkärankanikin vääntyi siinä määrin, että se muistuttaa itsestään ilkeästi, mikäli en säännöllisesti anna sille kyytiä.

Annoin juoksijalle synttärilahjaksi Haruki Murakamin uusimman kirjan ”Mistä puhun kun puhun juoksemisesta”. En tuntenut herraa enkä tuotantoaan entuudestaan. Tai no, olin nähnyt menestysromaanistaan ”Norwegian Wood” tehdyn leffan trailerin, mutta en ollut tuolloin vielä syttynyt tuotannolleen. Toisin on nyt! Kirja siirtyi minunkin luettavakseni ja leffan ensi-iltaa meillä jo odotellaan. Itse asiassa en edes malttanut odottaa että siippa saisi lahjansa luettua itse loppuun. Kommenttinsa kesken intensiivisen lukemisen olivat niin innostavia, että pian kirjan välistä löytyi 2 kirjanmerkkiä. Eikö kahta kirjanmerkkiä yhden kirjan välissä muuten voisi pitää yhtenä harmonisen liiton tunnusmerkeistä..?


Kuten kirjailijan nimestä olikin jo arvattavissa tai muuten vaan tiedettävissä, on kyseessä japanilaissyntyinen herra. Mikä saa minut ahmimaan aivan toisenlaiseen kulttuuriin, toiseen sukupuoleen syntyneen kuusikymppisen ihmisen tekstiä? En samaistu kirjailijan menneisyyden jazzklubi-isännöintiin enkä 60 päivittäisen savukkeensa poltteluun. En todellakaan aio pyrkiä hänen tavoin juoksemaan yli 200 km kuussa enkä edes osallistumaan katujuoksukilpailuihin. Harukin tavoin olen yksilösuorittaja ja kilpailen itseäni vastaan. Minulle riittää että jaksan juosta osankin työmatkasta ja hakea lomalla Hesarin ison tien varresta juosten. Hyötyliikuntaa kumpainenkin.

Ja silti kirja koukuttaa! Se nimittäin kertoo ihanan inhimillisesti siitä kuinka vaikeaa juokseminen alussa on, kuinka joutuu taistelemaan erilaisia (teko)syitä vastaan ja kuinka euforisen palkitsevaa onkaan kun juoksu alkaa kulkea, kun lenkki toisensa jälkeen huomaa jaksavansa joko hieman pidemmälle tai hieman nopeammin. Tunnistan alkukankeuksia ja toiveikkaana lueskelen siitä kuinka ihanaksi kaikki onkaan muutettavissani. Lisäpotkua antaa kyllä sekin seikka että herra viettää vuosittain useamman kuukauden Havaijilla. Kyllähän minäkin nyt siellä juoksentelisin harvase päivä..! Tässä siis jotain johon samaistua… eiiii… vaan jotain mitä asettaa tulevaisuuden tavoitteeksi. Kukaties jo lähitulevaisuuden? Pitänee kiristää treenitahtia jos vaikka törmään häneen tuota pikaa valkeilla hiekkarannoilla…

Eniten kirjassa minua on toistaiseksi kolahduttanut, rehellisesti sanottuna melkein kyynelehdittänytkin lause, jossa herra Murakami ikään kuin ohimennen toteaa että on satumainen onnenkantamoinen syntyä terveeseen ja vahvaan ruumiiseen. Sitä minäkin haluan hänen tavoin vaalia. 

Vaikka noviisi juoksemisessa olenkin, niin olen sentään jo yhdet juoksukengät kuluttanut loppuun. Nyt on menossa pari nro 2 ja tuoreimpana koukuttajana toimii juuri luuriin asennettu SportsTracker. Täältä tullaan Havaiji!

1.7.11

Voi kakka!


Hermo meinaa mennä aamuin ja illoin pitkin kaunista Kaivarin rantaa töihin lenkkeillessäni ja kakkakasoja väistellessäni. Kuka idiootti toi kaksi ensimmäistä Kanadan-hanhea Suomeen??? Tai vaikka vain yhdenkin, mutta valmiiksi tiineen sellaisen… Nyt niitä riittää enemmän kuin tarpeeksi!


Minulla ei sinänsä ole mitään näitä typerää kaakatusta pitäviä elukoita vastaan, vaan inhoan vain ja ainoastaan niiden jytkyjä pötkäleitä Tässä kohtaa ilmoittaudun maahanmuuttorasistiksi minäkin. Hus hus, menkää takaisin Kanadaan!


Siltä varalta että ne eivät tottele minua, tekisi melkein mieli tarjota kiellettyä (!!!) ajankulua jollekin muulle ja toivotella herkullisia hetkiä… http://www.luonnossa.net/Metsastys/Hanhea_ruuaksi/hanhea_ruuaksi.html

Itse painun harjaamaan laiturini puhtaaksi sorsien jäljiltä...