29.6.12

Arvontaa, arvontaa!


Innostuin sitten minäkin kesän hiljaisina hetkinä, puuhakasta lomaa jo kovasti odotellessa ryhtymään blogiarpojaksi! Eka kerta ikinä, jänskää! Väsäsin iltojen iloksi Ranskanpastilleiksi nimeämistäni Snurren kuteista taas tällaisia koppia (ylläripylläri...), ja ajattelin ne nyt teidän lukijoiden kesken arpoa.


Koppien halkaisijat ovat noin 25 ja 30 cm, ja korkeutta niillä on reunat alas taitettuina +- 20 cm, reunat ylös nostettuina noin seitsemisen senttiä lisää. Rusettien inhoajille vielä tiedoksi että nuo lähtevät pois ihan vain avaamalla ja vetämällä... itse en voinut niitä vastustaa kun näin hempeillä väreilläkin nyt mentiin.

Arpajaisten säännöt noudattavat melko tuttua blogiarpojaiskaavaa: osallistua voi kommentoimalla tuonne alas. ”Arpalipukkeita” kertyy yksi siitä että olet blogin oikeasta laidasta kirjautunut lukijaksi, ja kaksi jos olet vielä linkittänyt Päivityksiä mahdolliseen omaan blogiisi tai sivuillesi. Viisitoista ”arpalipuketta” saa hän joka lupaa tulla pesemään ikkunani…

Osallistuessasi ja kommentoidessasi muista kertoa monellako lippusella osallistut ja kumpi väri on mieleisesi. Arvonnan suoritan keskiviikkona 1.8. armon vuonna 2012 avoimesti ja rehellisesti panemalla luvuilla 1, 2 tai 15 painotetut kommenttinne uutukaiseen, siskolta saatuun hellehattuun, ja kiskaisemalla ylös kaksi onnekasta. Tai ehkä kutsun siipan vielä Onnettareksi, jotta puolueettomuuskin on varmistettu. Tai no jaa, hänhän se yleensä meidän ikkunoita peseskelee… Täytynee klampsia rappukäytävään katsomaan josko joku naapureista olisi kotosalla…

Eikun kirjautumaan, linkittämään ja kommentoimaan!
Lopuksi vielä oikein aurinkoista, herkullista ja leppoisaa kesäeloa!

27.6.12

Jasmiinitomaatti - Aenean lycopersiciSusceptibility (vere iustus mendacium)

Parvekkeellamme viheriöi kasvitieteellinen kummajainen, jasmiinitomaatti! Siis leikisti, ei aikuisten oikeasti. Niin kasvi kuin sille kehittelemäni tieteellinen nimi on pelkkää juksua. Mutta jotain piti keksiä kun tyttären tomaatintaimet kasvoivat yli edellisten tukikeppien. Ja siis nimenomaan keppien, ei tukilankojen! Tämä tomaattitarha kun sijaitsee uudella parvekkeella, jonka seiniin tai kattoon ei todellakaan saa tehdä reikiä, joihin kiinnitellä lankoja…



Apuun tuli anopin kuivahtanut jasmiinipensas, joka oli keväällä päässyt palasina risukasan päälle keikkumaan. Sieltä sitten kävin saksimassa sopivan mittaisia, sopivasti haarautuvia ja sopivan viehkoja oksia takarontin täytteeksi kulkeutumaan maalta kaupunkiin. Siippaakin vaan nauratti kun kaivoi takarontista jälleen uuden nipun risuja Rööperiä sulostuttamaan. Ai että mä sitten tykkään siitä miehestä! Joku muu olisi saattanut tuskailla sotkua takarontissa, mutta mä sain (pienen kuittailun kera) risunkuljetuspalvelun eteisparketille saakka…

Näihin oksanhaaroihin sitten saa jo viritettyä tarvittaessa ne tukilangatkin. Ja oksat jäävät ilman muuta parveketta sulostuttamaan mahdollisen sadonkorjuun jälkeenkin. Näen jo sieluni silmin niihin ripustetut kirkkaat jouluvalot, ensin syksyllä ehkä jo värivalotkin…

Nyt kun tuenta on kunnossa, pitää seuraavaksi kaivaa esiin vesivärisivellin. Jonkunhan se pitää pölytyskin hoitaa lasitetulla parvekkeella. Tomaatinviljelijä kun on jo muilla kesälaitumilla… Hoh hoijaa, voi olla että oon nyt ollut kannustava äiti ihan riittävästi, ja ensi vuonna meillä viljellään vain ja ainoastaan ruohosipulia…

Voipi olla että nämä oksat ovat keikkuneet kasan päällä jo niin kauan että ovat umpikuivahtaneet. Toisin kävi keväällä, kun appivanhemmat toivat samasta kasasta mulle tukikeppejä herneille. ”Hernemaassa” kun versoo nyt herneen lisäksi jasmiini! Jasmiiniherne..?


Louis Armstrong pani mut taas hyräilemään, kun tällä tomaatinviljelijällä pärähti hassu biisi päässä soimaan. Saas nähdä kuinka monta päivää tämä taas soikaan…

…You like potato and I like potahto,
You like tomato and I like tomahto,
Potato, potahto, tomato, tomahto!

Let's call the whole thing off!

25.6.12

Kippis ja kulaus rakkaalla raparperilla!


Sain työkaverilta ohjeen raikkaan kesäjuoman valmistukseen. Ikäni raparperipenkkien vieressä varttuneena tämä kolahti saman tien. Toistaiseksi parvekkeella ruukussa kasvaneet raparperit ovat riittäneet vain ja ainoastaan piirakan päällisiin, mutta viikonloppuna ravitsin mökillä metsänreunassa sinnitteleviä raparpereja tuhdilla kompostipläjäyksellä, jospa vaikka varret vahvistuisivat niin että lomalla pääsisin tätä juomaa itsekin laittelemaan.

Raparperimehu

n. 1 kg raparperia kuorittuna ja viipaloituna
1 kg sokeria
1 l kylmää vettä
2 rkl sitruunahappoa

Tämä kaikki astiaan, ja annetaan seistä noin 12 tuntia.
Sekoita välillä, jotta sokeri liukenee. Siivilöi ja pullota.
Laimennussuhde noin 1 + 3. Säilyy pari viikkoa.

Houkuttaa maistelemaan ja houkuttaa tarjoamaan muksuille vaihtoehtona iänikuiselle Coke Zeron litkimiselle. Jospa tästä vaikka tuleekin uusi keskikesän herkkujuoma, ja syksyä kohden voi sitten taas siirtyä takaisin hyväksi havaittuun Louhisaaren juomaan.

Ainakin tämä mehu saa aikaan taas kesäistä keskustelua siitä kumpi sitten on pienempi paha; sokeri ja sitruunahappo oksaalihapolla vielä vahvistettuna vai makeutusaineet sun muut lisäaineet…

Maistuvaista kesää!

21.6.12

Barbilassa

Olen höyrähtänyt, höpsähtänyt tai vaikka sitten jämähtänyt Barbien suloihin. Tai ei, en sittenkään jämähtänyt, sillä sain ensimmäisen aidon Barbien vasta päälle kolmikymppisenä. Appi kantoi sen repussa Havaijilta mulle, ja joulupukki on sen jälkeen tuonut vuosittain seuraavat…
Niin tai näin, olen siis enemmän tai vähemmän jäänyt nukkeleikkien maailmaan. Kotoa löytyy niin nuketon nukkekoti kuin nyttemmin myös Barbien ja pesueensa koti, Barbila. Nukkeleikeissä hauskinta onkin tainnut aina olla juuri talojen rakentelu ja sisustelu...



Sain jo lähes kymmenvuotiaana isän vihdoin ylipuhuttua rakentamaan ihan oikean barbitalon siskon ja mun daisyille. Rakensimme sitä yhdessä kesäiltaisin mökin takana. Piirsin kuvan unelmien linnasta ja puutöistä vastannut isä sitten rakensi sen kaksikerroksiseksi taloksi. Alakertaan tuli keittiö ja kaksi huonetta, aula ja sali. Yläkertaan rakentui kaksi makuuhuonetta, toinen siskon ja toinen mun nukille, sekä iso terassi (liian) korkealla kaiteella. Huoneet tapetoitiin kotoa jääneellä ylijäämätapetilla ja lattiat päällystettiin parkettia ja korkkia jäljittelevillä muovimaton malliliuskoilla, joita käytiin kerjäämässä paikallisesta remonttiliikkeestä. Ulkoseinät maalattiin kananpojankeltaiseksi, sitä väriä kun oli jäänyt äidiltä yli mökin maalauksessa…

Koko kesän keräsin mökillä kaikki tyhjentyneet tulitikkuaskit ja pahviset karkkirasiat. Niitä sitten liimailin muropakettipahvien kanssa uusiin muotoihin, päällystin valkoisella paperilla ja maalasin vesiväreillä. Mökillä askartelutarpeet olivat rajalliset, mutta mielikuvitus taisi silloin olla rajaton, sillä näin syntyi keittiökaapistot, ”lasiovellinen” jääkaappi, sohva, avattava vuodesohva, kirjoituspöytä, pari isoa kirjahyllyä, peilipöytä ja lipastoja.


Tulitikkuloodatyöpöytä :) Huomaa langoitettu ompelukone tehosekoittimen ja levysoittimen takana...

Kaupungissa käydessä pyykkipäivän yhteydessä ompelukone surrasi kun ompelin talon ikkunoihin verhoja, sänkyihin patjoja ja peittoja, rimpsureunaisia tyynyjä ja lakanoita unohtamatta. Roskiksesta dyykkasin ystävän vanhoja, kertaalleen loppuun käytettyjä Barbien kalusteita ja tuunasin niitä uuteen uskoon. Pienillä kangaspuilla kudoin villalankaa ja kuteiksi leikkaamaani mummon vanhaa froteepyyhettä matoiksi talon lattioille. Myös niille hirrrrveän hienoille ”parketeille”…



Kaverin hylkäämä pylvässänky sai uuden pohjan aaltopahvista, ja koiran syömät siniset sintsit vaihtuivat äidin vanhasta yöpaidasta ommeltuihin ruusukuoseihin.

Palkinnoksi jostain mitä en enää muista, sain fillaroida mökiltä kymmenisen kilometriä paperitehdastaajamaan, jonka kosmetiikkapuodin leluhyllystä olin bongannut Daisyn ruokaryhmän. Äiti taisi tehdä myönnytyksen ja suostua investointiin, koska ihaili itsekin Eero Saarisen Tulppaani-kalustoa. Myös terassikalusto hankittiin uutena tutulta R-Kioskin myyjältä, myöhemmin vielä grillikin parvekkeelle. Kyllä kelpasi! Ja kyllä oli niin eri meininki kuin nykyään omilla lapsilla, jotka saavat kaiken ja heti… Neljä Tulppaani-tuolia kesti mun leikeissä kolkyt vuotta, tyttären käsissä 2 jalkaa napsahti poikki vartissa! Ehkä muovi oli hapertunut vanhetessaan...



Taloa kuljeteltiin muutama vuosi mökin ja kodin väliä ees’taas, niin että leikkejä ei tarvinnut lopettaa loman loppuessa. Taidettiin ystävän kanssa leikkiä talolla salaa vielä yläasteiässäkin… Tai siis ei mitään taidettu, vaan leikittiin! Nyt sen jo kehtaa tunnustaa.

Ajan saatossa kuitenkin nuket, kalusteet, fillarit ym. pakattiin pahvilaatikoihin ja kuskattiin kellariin talon kanssa. Siellä se viettikin sitten seuraavat parikymmentä vuotta. Kun tuli aika tyhjentää kellari, kulkeutui talo taas takaisin mökille. Mökin seinät tosin olivat siinä välissä jo päässeet keltaisesta väristään, mutta talo oli ja pysyi keltaisena. Kalusteet kaivoin esille odottamaan aikaa jolloin tytär olisi riittävän vanha leikkimään aarteellani.


No, kävikin sitten niin että päätimme luopua mökistä. Mielessäni etsin kaupunkikodista vapaata seinänpätkää tai lipaston päällystä talolle, mutta jouduin lopulta myöntämään ettei sellaista ole. Tytärkin psyykattiin tähän raadolliseen todellisuuteen, ja sen jälkeen talo lahjoitettiin ystävän tyttärelle. Hauskaa että leikit jatkuvat talossa yhä. Kuva talosta ennen poislahjoitusta jäi suunnitelmasta huolimatta ottamatta. Mutta mielessähän kuva säilyy iänkaikkisesti...

Vaikka talosta luovuttiin, ei tyttären Barbiet jääneet koditta. Haimme Ikeasta yhden hyllykön lisää lastenhuoneeseen ja rakensimme sinne pienen kaupunkikodin vanhoilla mööbeleillä. Kaupunkitaloon tuli myös valaistus, tai ainakin lamput, vanhan nukkekodin peruina.

Sahattujen ikkuna-aukkojen sijaan tähän kotiin ikkunat printattiin ja varmistettiin samalla kauniit näkymät talosta ulos. Kaupunkikotiin saatiin myös pieni pihamaa. Tai pieni ja pieni, istuinryhmän takanahan aukeaa sekä japanilainen puutarha että kukkaniitty… Myös ruohonleikkuun makuun pääsee juuri sopivassa määrin.


Vuosien varrella olin ostanut vanhaan taloon kylppärikalusteet, jotka nyt siirrettiin kaupunkiin. Oikeassa elämässä olemme kerran vieneet keittiön mukanamme uuteen kotiin, nyt sitten siirtyi jo kylppärikin. Aitouden tunteen aion viimeistellä panemalla pari rusinaa pönttöön… Tämä ei muuten ole kieron huumorintajuni tuotos, vaan Niksi-Pirkasta luettua!


Myös salin ja aulan pahviset kalusteet olivat kostealla mökillä tulleet tiensä päähän ja vaihtuneet muoviseen. Äklöpinkkiin tietty… Sopivat hyvin yhteen tyttären Barbie-krääsän kanssa. Nykykäsityksen mukaanhan kaikki Barbieen liittyvä on ärhäkkää pinkkiä! Höh ja pöh sanon minä siihen!


En tiedä onko meillä äiti vai tytär innostuneempi Barbilasta. Totuuden nimissä täytyy myöntää että toistaiseksi äiti on viettänyt asumuksen äärellä tytärtä enemmän aikaa. On nääs ollut tota sisustushommaa hoidettavana… Ja hommaahan riittää, nytkin joku mokoma on mennyt mylläämään grillijuhlien aterinlaatikon!


Lapsellista tai muuten vaan höpsöä Juhannusaatonaattoa Sinullekin!

18.6.12

Avaruusapetta

Juniori vieraili keväällä Smithsonian National Air and Space Museum’issa Washingtonin kupeessa. Pikkusisko sai tuliaisiksi astronauttinallen, kotoisammin avaruusnallen, joka tuota pikaa lyheni Almaksi.

Nyttemmin Alma ei enää reissaa avaruudessa, vaan kulkee sängystä toiseen kotona ja mökillä. Alma toimii meillä niin unikaverina kuin leipomusten inspiroijana. Tehtiin jälleen kerran muksujen kanssa porkkanamuffareita, jotka koristelimme kaulintamassalla.


Vaaleansinivalkoiseen pahviin pakattua massaa saa ainakin S-marketeista, samoin valkoisen massan värjäämiseen käytettäviä nestemäisiä elintarvikevärejä. Tämä värjäysasiahan jakaa koulukuntia: toiset suosivat geelivärejä, joita myydään leivontatarvikeliikkeissä ja joilla saa tasaisen värin, minä taas käytän tyytyväisenä näitä lähikaupasta saatavia värejä, jotka vähemmällä värin vaivauksella jättävät pinnan marmoroidun oloiseksi.


Tällä kertaa väreiksi valikoitui sinistä ja keltaista, ripaus pinkkiäkin. Piparkakkumuoteista kaivettiin esiin tähti ja nalle, ja pian sai Alma taas lennellä avaruudessa tähtien kanssa. Ilta sujui kaksosten kanssa rattoisasti askarrellen ja taas tuleviakin malleja jo suunnitellessa. Hyvä mieli tuli kaikkia miellyttävästä puuhailusta ja maku voitti huimasti muovailuvahaleivonnaiset!



Makeaa eloa!


15.6.12

Kaupunkiviljelyä



Kevät ja alkukesä ovat jänskää aikaa: sormenpäitä alkaa syyhyttää ja ainut apu ja helpotus oireisiin löytyy mullasta! Tänä keväänä jopa siirsin vanhoja viljelyksiäni maalta kaupunkiin, joten iltaisin riittää kasteltavaa! Suomen Puutarhakauppiaat ry:n sivuilla tuli vastaan lyhyt artikkeli Kaupunkiviljely kiinnostaa – onnistumisen iloa parveke- ja terassipuutarhoissa. Oli pakko kopioida tännekin, pani niin kovasti nyökyttelemään ja hymyilemään.

Kaupungistuminen ja tiivis asuminen luo omat haasteensa puutarhaharrastajalle.  Ajan ilmiöt liittävät kokkaamisen, lähiruoan ja puutarhanhoidon megatrendiksi ja keittiöpuutarhat tulevatkin valtaamaan myös kaupunkilaisten parvekkeet sekä ikkunalaudat.  

Suurin osa suomalaisista asuu jo kaupungissa. Kaupunkiin muuttavat ovat yleensä nuoria, jotka ovat sisäistäneet muita kuluttajia selkeämmin eettisyyden ja ekologiset arvot, kestävän kehityksen ja oman osansa sen toteutumisessa. Puutarhaharrastus on yhtä mahdollinen myös kerrostalossa jossa omaa pihaa tai kasvimaata ei ole saatavilla.

Olemme ottamassa rakentamiselle luovutettua tilaa jälleen takaisin haltuun kasveille ja ennen kaikkea hyötykasveille. Kaupunkiviljelykset valtaavat alaa täyteen rakennetuissa kaupungeissa. Ekologisesti tuotettu ruoka kasvatetaan luomumenetelmin lähellä, omalla terassilla, pihalla tai parvekkeella.

Kekseliäisyys on rajatonta, kun kaupunkiviljelyssä etsitään tilaa puutarhaharrastukselle. Kattoterassit alkavat vihertää yrttitarhoina. Parvekkeille ja pihoille ilmestyy viljelylaatikoita ja laareja juuresten, yrttien ja salaattien kasvattamiseen. Parvekkeille ja terasseille ilmestyy vitriinikasvihuoneita joissa sato kukoistaa. Paluu aitoihin makuihin on arvossaan!

Rehupunttius ei vielä ole kovin lähellä näiden tilusten myötä. Eikä tässä kuitenkaan ihan superaallonharjallakaan trendeillä, tilukseni kun eivät ole niin Pasilassa kuin Kalasatamassakaan, ei Dodon, vaan ihan vaan mun to do’t.

Tiian blogisynttäreille tuomat herneenversot ovat kasvaneet hurjasti! Kuva lupailee että loppukesästä meillä niitä  nautittaisiin versojen lisäksi palkoinakin, jipijajee!

Tässä kohdassa kaupunkiviljely kyllä varmasti voittaa perinteisemmän ihan 6-0: mökillä pupujussi pisteli makeat versot parempiin suihin ennen kuin oli päästy edes kukintaan saakka!


Vehreää, runsasta ja maukasta kesäpäivää!


13.6.12

Haastetta liiallisesti: Gloriosa Rotschildiana, osa 3

Upean keijunköynnöksen viime kesänä kasvattanut, ja sen juurimukulasta taas uutta komeutta nostattava ystävä rohkaisi mua suuren epätoivon hetkellä toteamalla että ”kosteaa ja kuumaa, kyllä se pistää vanhaankin juurakkoon eloa”.

Hetken mietin että onko tämä nyt parisuhdeoppia vai puutarhanhoitoa, ja ratkaisin asian kiikuttamalla kosteana pitämäni keijun ruukun toistaiseksi parvekkeelta takaisin sisään. Ei viimaa eikä vetoa ennen viheriöintiä…

Varsinaista tehohoitovaihetta käytiin läpi jokunen toukokuinen päivä, kun ulkolämpötila veti päivällä hyvinkin helteeksi. Kiikutin ruukun aamuisin parvekkeelle nauttimaan valosta ja lämmöstä ja yöksi takaisin sisään, jottei juuri vilustu. Ruukun parkkeerasin vielä pianon viereen, jotta pääsi nauttimaan sulosoinnuista.

Esikoiselle soitimme aikanaan vauvana paljon Mozartia, koska se jonkun silloisen tuoreen tutkimuksen mukaan nosti äo:n huippuun. Ja koska anoppi kiikutti levyn olkkariin… Lapsen kohdalla tuntuu toimineen, mutta nyt ei kukaan meistä tainnut huomata tehdä samaa Gloriosalle. Ei tosin huomattu tehdä enää parille seuraavallekaan lapselle, kääks…

Hitsinpimpulan rehu vaan ei tuntunut olevan moksiskaan ponnisteluistani! Siinä vaiheessa kun ruukusta alkoi verson sijaan nousta tunkkainen tuulahdus, päätin katsoa tehohoidon päättyneeksi ja kiikutin ruukun pysyväisparkkiin partsille.  Olenko muuten kertonut että se painaa tosi paljon? Halkaisija ei ole järin suuri, mutta syvyyttä on about 40 cm, ja siis täynnä hyvää multaa Gloriosan kukoistusta varten…

Odottamisesta tuskastuneena toteutin epätoivonhetkensuunnitelmani, ja istutin yhden takapihalla talvehtineen hortensian ruukkuun. Toki sivuun ja juurta häiritsemättä. Josko vaikka vielä jotain tapahtuisikin…


Muutamaa iltaa myöhemmin luin kirjaa viktoriaanisesta kukkaiskielestä, ja opin että hortensia merkitsee maltillisuutta. Nauratti: kun multa meni maltti Gloriosaa odotellessa, niin tempaisin hortensian ruukkua sulostuttamaan. Piiloviesti siitä että olisi aika ja paikka kehittää tämän puutarhurin maltillisuutta..?

No, kävi sitten ilmi että tämä hallanarka juuri oli kulkeutunut Amsterdamin kukkatorilta mulle koneen ruumassa. Lopetin välittömästi epäonnistumisesta märehtimisen. Jos joku vaan ei kestä pakkasta, niin se ei sitä kestä! Syväjäädytys myös selittää sen miksi juuri ei muuttunut ulkonäöltään lainkaan, vaikka vietti kaksi kuukautta kosteassa mullassa.

Kutsuin juuren lahjoittajan partsille siemailemaan kylmää Limoncelloa ruukun juurelle. Pidellään jäähyväispuheita ja illan edetessä ehkä huomataan että jotkut asiat ovat hyviä hyisen kylminä ja jotkut taas ei. Sen verran homma jäi nyt vaivaamaan, että taidan hankkia jostain uuden pätkän juurta ensi keväänä. Mä jo niin ehdin kiintyä ajatukseen kukkivasta köynnöksestä. Ja mitä tulee uhkean Gloriosan kasvattajan vinkkiin, niin joudun toteamaan että tällä kertaa se ei meillä toiminut kukkaruukussa.

Maltillista päivänjatketta!


12.6.12

Koppa poikineen

Viimeviikkoinen visiitti ihanaan Snurreen pani inventoimaan trikoovirkkauksiani parin vuoden takaa. Nyt olin päättänyt opetella jotain uutta ja tehdä elämäni ensimmäisen pitsimaton. Ei sillä että sellaista tarvitsisin, tai edes tahtoisin, vaan koska ne näyttävät muiden tekeminä niin kivoilta. Mun kyhäelmä näytti sit vain ja ainoastaan kamalalta, ja pääsi purkuun suit’ sait’ sukkelaan. Trikoon virkkauksen makuun taas päästyäni tuntuivat vain kopat houkuttavan. Nyt tarttis vaan keksiä uusia käyttötarkoituksia ja uusia kyläpaikkoja, jotta vielä voisi johonkin tunkea parit kopat. Toistaiseksi niitä on

kotona käytetty:
lelukoppana,
värikynäkoppana,
viivoitinkoppana,
villalankakoppana,
käsityökoppana,
lehtikoppana,
muovipullokoppana,
kuivamuonakoppana,
hiuspompula- ja harjakoppana,
Lego-koppana (pienet palat tuli läpi…)
vessapaprurullakoppana
joulukoristekoppana
eteiskrääsäkoppana lipaston nurkalla
ja yritetty käyttää:
hedelmäkorina
käsipaino- ja kahvakuulajemmana (joo, meni överix…)
mökilläkin käytetty:
villalankakoppana,
käsityökoppana,
aamutossukoppana
pipo- ja lapaskoppana (ei toiminut märille kampsuille…)
kuivamuonakoppana,
vihanneskoppana
juomapullokoppana
pakasterasiakoppana (tyhjien rasioiden siis...)
ja vielä lahjaksi annettu:
kylppäritavaroilla täytettynä kaunottarille,
saunapyyhkeillä ja – tuoksuilla täytettynä mökkituliaisena,
marketoilla täytettynä päiväkotiopeille (juu-u, kukkakoppa…),
luovuushaasteen palkintona itse täytettäväksi,
serveteillä täytettynä parvekekahvitteluja ajatellen,
karkeilla täytettynä veljelle (joka aina toivoo vaan Fazerin Sinistä),
kertakäyttöastioilla täytettynä mökille ja
kertakäyttöaterimillakin täytettynä samaiselle mökille.


 



On koppia kahvoilla ja kahvoitta, rullatulla reunalla ja ruseteilla. Lisäksi olen virkannut trikoosta muutamia pieniä käsilaukkuja ja ihan ensimmäisenä työnä yhdet tossutkin, jotka muistuttivat eriparisia (noin koko 38 ja 46) tuohivirsuja, ja muotoutuivat vielä samana iltana hurrrrrjan upeiksi käsilaukuiksi.

Tämä kuva onkin blogissa jo vilahdellut pariinkin otteeseen, mutta kolmas kerta toden sanoo: koppa kun koppa...



Nyt himottais ihan hirveästi virkata parit kopat taas.
Pankaapas tulemaan vinkkejä mihin tarkoitukseen ne vois tehdä!

11.6.12

Ihana rätkäle

Tajusin juuri vasta että olen täällä kyllä kertoillut menneestä bravuuristani, makeaa näkkileipää muistuttavasta rätkäleestä, mutta enpä ole ohjetta jakanut. Hmph. Sisko halusi viikonloppuna tehdä raparperipenkkinsä äärestä makumatkan lapsuusmuistoihin, ja pyysi ohjeen. Iski sitten laiskuus, ja pitkän viestin näpyttelyn sijasta näppäsinkin kuvan jonka panin menemään kohden heidän kyökkiä.

Tässä se nyt tulee teillekin. Kuvassa tosiaan originaali resepti Kultapossukerho -lehdestä noin vuodelta 1978. Tämän helpommaksi ei raparperipiirakan teko enää varmasti voi mennä! Kokeile vaikka! Oiva kesäherkku myös mökeille, joilta löytyy vispiläksi vain puuhaarukka, eli ei vaadi suureellista vatkaamista eikä vispaamista. Voideltuun vuokaan voi heittää pohjalle korppujauhot, tai tehdä satsi saman tien kaksinkertaisena ja levittää leivinpaperoidulle pellille. Tekee kyllä kauppansa, don't worry!


Ohjeen alareunaan olen noin tokaluokkalaisen vakavuudella kirjannut reseptiä jatkojalostaessani että "Laita hillon päälle taikinakokkareita". Minkä pirun hillon??? Olen satavarma että olen leiponut tätä vain ja ainoastaan raparperipaloista, niitä kun meillä on perinteisesti riittänyt. Sen sijaan kautta aikojen olen rapskun päälle ripotellut vielä vähän fariinisokeria: näyttää kivalta paistuessaan, tuo ihanan tuoksun ja pyöristää kirpeyttä.

Nam, nam, nam!


8.6.12

Visiitti Snurreen

Pitkin kevättä olin ollut aikeissa tehdä perusteellisen tutustumisen uudehkoon lankakauppa Snurreen Hietalahdentorin laidalle. Ja aina vaan se oli lykkääntynyt. Ei ollut muka tullut riittävän pitkää ja sopivan rauhallista hetkeä laskeutua tuohon väri-ilottelun ja inspiraation lähteeseen. Onneksi sain puettua suunnitelman sanoiksi, ja innostettua ystävän matkaan mukaan. Näin varmistettiin se että kalentereista todella varattiin aika tälle, ja visiitti alkoi vihdoin toteutua. Kuin pahaiset kakarat odotimme innolla tätä "kesämatkaa", minä parin korttelin päähän kotoa, ystävä sentään saapui ihan naapurikaupungista saakka…

Törmäsimme herttaisen iloiseen kauppiasrouvaan heti tuulikaapin kynnyksellä ja fiilis oli välittömästi kertakaikkisen loistava! Ihana emäntä ja aivan superpuoti! Olin nähnyt kuvia kaupasta ja ihanan värikkäistä lankakeristä sekä trikoovyyhdistä. Nyt pääsin niitä hiplailemaankin, jipijajee! Ja itse puoti oli vielä ihanampi ja viihtyisämpi kuin kuvien perusteella olin kuvitellut.


Olimme varanneet pari tuntia aikaa alkuillasta ja saavuimme siis paikalle suoraan töistä, innokkaina ja nälkäisinä. Olin ymmärtänyt asian hieman väärin, luulimme tulevamme myös neulekahvilaan, ja niinpä kyselimmekin tuota pikaa käsityömalli- ja tarvikevalintojen päälle kahvia. Hupsheijaa, kävikin ilmi että emme sittenkään olleet neulekahvilassa, mutta ennen kuin olimme tätä vielä tajunneet, oli kauppias jo iloisesti hymyillen hilpaissut takahuoneeseen keittämään ihan vaan meille pannullisen tuoretta kahvia, jonka kattoi pöytään kauniissa astioissa kaurakeksivuoren kanssa ennen kuin olimme edes ehtineet istuutua alas. Tätä totta tosiaan voi kutsua mielettömän ihanaksi palveluksi!!!


Kuppi kahvia siis nenän alle ja virkkuukoukut viuhumaan. Ystävä oli inspiroitunut hänelle pari vuotta sitten joululahjaksi virkkaamastani käsilaukusta ja äskettäin näkemästään käsityökassista, ja ryhtyi heti sellaista itselleenkin tekemään. Minä olin saapunut Snurreen ajatuksella opetella pitsimaton tekoa. Kaupasta löytyi ohje ”Juhannusruusu”–mattoon ja sitä sitten ryhdyin tekemään hennon pinkistä (joka EI kuulemma ole mummokalsariväri…) trikoosta, vaikka se ei omalta tuntunutkaan. Väri kyllä, mutta malli ei. Tovin väkersin ja keksiä mutustin, sitten totesin työni näyttävän tunkkaiselta, purin tekeleeni ja aloin tehdä neliskanttista mattoa kaupassa olevan mallin mukaisesti. Ai niin, kaupassa tosiaan on joka puolella valmiita tai keskeneräisiä töitä, jotka ainakin mulle ovat sitä parasta inspiraation lähdettä. Ihmiselle, joka ei osaa virkkausohjeita lukea eikä niitä viitsi käsityölehdistä senkään vuoksi hakea…


Pari tuntia kului pikavauhtia ja kotiinlähdön aika koitti aivan liian pian. Työ ei valtavasti edistynyt koska pariakin työtä aloittelin, ja lisäksi aikaa kului puotia ihaillessa, tarjoiluista nautiskellessa ja ennen kaikkea höpötellessä. Kaverin kanssa tietenkin juteltiin omia höpöhöpöjämme, kauppiasta haastateltiin miten oli näin ihanan puodin pyörittäjäksi päätynyt ja jokaiselta asiakkaalta utelin mitä ostivat ja mitä aikovat tehdä. Toivottavasti en ketään uteluillani kuitenkaan pelottanut pois… On vaan niin inspiroivaa kuunnella myös toisten suunnitelmia tai kuvauksia jo toteutuneista töistään.


Kaupan väriloistossa ja toisaalta myös harmonisessa sisustuksessa silmä ja mieli lepäsivät. Kuljetuslavoista kootun pöydän ääressä aloin haaveilla samanlaisesta itsellenikin, ja vessareissustakaan ei selvinnyt ilman aih ja voih –huudahdusta: meren pyöreiksi hiomat kivet lavuaarissa kiidättivät mut ajatuksissani Hietalahtea paljon eteläisemmille rannoille!


Nimi Snurre tulee norjankielestä ja tarkoittaa kutakuinkin pyörittämistä tai kerimistä. Niin osuva ja houkutteleva nimi käsityöliikkeelle!


Ilta oli ihana! Oman mukavan lisänsä siihen toi se että istuin entisen kotitalon kivijalkapuodissa. Pari vuotta olin kulkenut viereisestä ovesta aamuin illoin, mutta koskaan ennen en ollut käynyt tuossa tilassa. Valokuvia olin siitä nähnyt ajalta jolloin siellä talon vasta valmistuttua 1920-luvulta alkaen toimi vuosikymmeniä leipomo. Ajan saatossa on hygieenisen leipomon kaakeloinnit purettu pois, väliseinä leipäpuodin ja leipomon välistä kaadettu, ja pehmeät leivonnaiset korvattu pehmeillä langoilla ja trikoilla. Yhteistä kummallekin yritykselle on ollut se että niitä pyörittävät naiset ovat valtavan ja ihailtavan sitoutuneet työhönsä!

Kassin sisältö sai visiittiä seuraavana aamuna mut nousemaan ylös jo viideltä ja virkkailemaan pari tuntia ennen töihin lähtöä. Ensin neliskanttista mattoa, ja sen työn taas tökkiessä pian jotain ihan muuta. Uuden kahdeksikon bambukoukun vaihdoin vanhaan kuutosen muovikoukkuun, pylväät kiinteiksi silmukoiksi ja johon alkoi rutiini rulettaa! Lopputuloksesta lisää myöhemmin…


Käy ihmeessä tutustumassa, inspiroitumassa ja shoppaamassa!

6.6.12

My boy lollipop

Anoppi on erikoistunut omien sanojensa mukaan ”turhien keittiövarusteiden” lahjoitteluun ja ”mannertenvälisen roinan” roudaukseen. Vuosien varrella olemme saaneet tuliaisiksi tai muuten vaan lahjoiksi mm. hampurilaispihvimuotin, lihapullanpyöräytyssakset, tomaatinkannanpoistajan ja pinjansiemenpaistopannun. Osa kieltämättä ehkä turhakkeita, osa ei todellakaan.

Viimeisimmältä reissultaan sain oikein mieleisen tuliaisen: trendikkään cake pops –paistopellin ja siihen kuuluvien 24 tikkaritikun lisäksi vielä 2 lisäpussia tikkuja. Tarpeistoa ensimmäisiin 94 tikkariin… Olin ehtinyt kevään mittaan jo muutamaan otteeseen lueskella kakkutikkareiden teosta, ja ihaillut äitejä jotka ovat niin viitseliäitä… ainahan kakun voisi syödä kakkunakin ja tikkarin tikkarina… Mutta mutta, nyt minustakin tulisi siis juuri sellainen viitseliäs äiti! Jipijajee!


Lapset ehtivät jo useampaan kertaan kysellä että koska oikein ryhdymme rupeamaan. Sopivat saumat olivat tiukoilla, ja sovimmekin lopulta että kakkutikkaritalkoilla juhlistetaan kesäloman alkua. Annoin siis lapsille luvan tehdä itse itselleen herkkuja kiitoksena upeista koulusuorituksistaan… Ovat kyllä ansainneet paljon enemmän, ja saavatkin, jos vain hoksaavat pyytää…

Kevätjuhlajuhlallisuuksien loputtua riisuttiin juhlavaatteet ja ryhdyttiin hommiin. Varsin herkulliset talkoot oli kyökissä tuota pikaa pystyssä! Vastuualueita oli jaettu; yksi muksuista sai sulattaa suklaata, toinen sekoitella kuivia aineita, kympin matikasta saanut muuttaa kuppimitat deseiksi (1 cup = 2,84 dl…) ja Fahrenheitit Celsiuksiksi (325 F = 160 C), ja minä käänsin jenkkiohjetta suomeksi sekä luonnollisesti päällepäsmäröin.


Tältä näytti ”pallot” ennen paistoa
(joka vaatikin 15 minuutin sijasta about 25 minsaa)
ja ensimmäinen pellillinen melko lailla samalta paistonkin jälkeen:


ja tältä toinen pellillinen paiston jälkeen:


Yksi hauskimmista työvaiheista tuntui olevan ”tikutus”.


Suklaisten työvälineiden esipesu tuli suoritettua
 suorastaan hommasta kisaillen.


Pallot pyöriteltiin vielä sulatetussa suklaassa ja sen jälkeen strösseleissä tai nonparelleissa. Eka satsi ei todellakaan mennyt niin kuin Strömsössä on tapana! Meillä loppui muotopuolten pallojen kuorrutesuklaa kesken, kauppa oli just mennyt kiinni ja strösselitkin olivat hankalan mallisia. Mutta törkeän hyviä olivat, yksikään tikkari ei jäänyt syömättä!


Kaupan taas auettua haimme lisää sokeria sekä levyn että pallon mallissa, ja jatkoimme puuhaaa. Da daa, we made it!!!


Koska homma alkoi sujua niin hienosti, pyysi yksi talkoolaisista heti että näitä tehtäisiin heidän synttäreilleenkin. Jee, montakohan kymmentä lasta on tarkoitus tällä kertaa kutsua??? Eikä vain lasta, kyllä nämä maistuvat mummeille ja kummeillekin ihan saletisti! Saa anoppi pian lähteä vielä ennen syksyisiä synttäreitä tikkutäydennysreissulle rapakon taa… No, ehkä mä osaan niitä nettipuodistakin tilata… Kunhan vaan saan edellisen marsipaanimuottiostoslaskuni ensin maksettua…

Siipan anoppi puolestaan lauloi aikoinaan mulle, vaaleansinisiin vaatteisiin puetulle tyttärelleen, tätä 50-luvun suurta hittibiisiä:

My boy lollipop
You make my heart go giddy up
You are as sweet as candy
Your my sugar dandy
Wa oh my boy lollipop
Never ever leave me
Because it would grieve me
My heart told me so
I love you, I love you, I love you so…

Pikkutytölle käännettiin vain tämä alkuosa laulusta, ja tuntui oikein kiehtovalta että on tehty laulu tikkaripojalle… Laulu palasi mieleen nyt kun omien muksujen kanssa tikkareita askarrellessa tätä hyräilin. Kyllä tätä hanipupulle tehtyä laulua voi ainakin tän alun verran äitikin soveltaa omiin kultamussukkapojuihinsa!!!


Makeaa päivää!

4.6.12

Rönsyansikka

Ei siis mikä tahansa rönsyilevä mansikka, vaan rönsyansikka! Tässä tapauksessa nimi ei kyllä ainakaan kaunista tätä maanpeitekasvia. Aikani sitä ihailin takapihalla ja mietin mikä mahtaa olla nimensä. Äsken sain aikaiseksi surffata netissä, ja sieltähän se nimi löytyi nopeasti.

Lehtien ja kukan muodon perusteella lajitin kasvin kyllä jo aiemmin mansikoihin. Nyt kävi ilmi että tämä huiman kaunis keltainen kukinto on ilonamme vain pari viikkoa vuodessa, mutta onneksi jo toukokuusta alkaen. Eli kun narsissit ovat lakastuneet ja hortensiat vasta tekevät lehtiä, niin ansikka kukkii. Ja komeasti kukkiikin!


Taloyhtiön takapihalle tätä on istutettu viime syksynä useampi rypäs suureen kasvualtaaseen. Siellä se viheriöi läpi talven, mitä nyt hukkui männä talvena kinosten alle, mutta heti niiden sulaessa oli vihreää näkyvissä. Ja viikko sitten tulivat nämä ihanat kukat. Aivan kuin mansikan kukka, keltaisena vaan.

Nimensä mukaisesti kasvin kuuluisi levitä rönsyjen avulla. Ehkä kyse on mättäiden nuoruudesta, sillä tämä leviää kyllä ihan tyvestä hurjasti sivusuuntaan leviten, toistaiseksi siis ilman niitä rönsyjä. Jokainen sade ja jokainen lämmin päivä räjäyttävät takapihaa entistä vehreämmäksi ja entistä keltaisemmaksi.


Olen parkkeerannut laiturin nokassa tähän saakka keikkuneen kansituolini ansikoiden viereen. Tänä kesänä aion entistä enemmän ottaa iloa irti kesästä kaupungissa, ja nauttia kaikesta hienosta + osin ennen kokemattomastakin kotikulmilla. Kotiseutumatkailua fillarilla ja vaikka sillä kansituolillakin…


Iloa Sinunkin kesään!


2.6.12

Suvi suloinen


Jo joutui armas aika
ja suvi suloinen.
Kauniisti joka paikkaa
koristaa kukkanen.
Nyt siunaustaan suopi
taas lämpö auringon,
se luonnon uudeks' luopi,
sen kutsuu elohon.

 


Sateisena aamuna kevätjuhlien Suvivirsi toi sitten kesän meille! Ei sitä vaan saa ikinä laulettua kyynelittä. Onkohan toista laulua, joka on niin tunteita nostattava? No, virsi "Kiitävi aika, vierähtävät vuodet, miespolvet vaipuvat unholaan.." toimii mulla aivan samoin, toisenlaisissa tunnelatauksissa vaan.

Tunteet olivat taas joka tapauksessa pinnassa, kun ekaluokkalaiset tohkeissaan kantoivat arviointinsa tai todistuksensa mamille näytille, ja norssilainen kiikutti omasta juhlastaan kotiin taas huiman rivin kiitettäviä sekä opettajalta erillisen kiitoksen luokan puheenjohtajuuden hienosta hoidosta. Kunniamaininta erinomaisesta työstä ja stipendikin koululaisena kehittymisestä räpsähti, ja ekaluokkalaisten mamma oli haljeta ylpeydestä! Kyllähän sitä lapsensa osaaviksi tietää, mutta ihanaa se oli meille kaikille saada näin virallisestikin vahvistukset asiaan.

Ja se hellyttävä puhelinrumba isovanhempien ja kummitädin kanssa vietettyjen juhlien jälkeen; kolme muksua soittelemassa mummille ja Tukholmassa maratoniin valmistautuvalle isukille luetellen arvosanojaan kukin vuorollaan kolmeen luuriin.

Omissa hilpeissä kevätjuhlatunnelmissa oli mukava myös ajatella niitä tuttuja ja tuttavien nuoria, jotka tänään viettävät valmistujaisiaan ja aloittelevat kesän tai syksyn mittaan uudenlaista, entistä aikuisempaa eloa. Onnea heille matkaan! Ajatus viipyili myös niissä hyvinkääläisnuorten vanhemmissa, joiden valmistujaisjuhlavalmistelut raa'astii viime viikonloppuna keskeytettiin, ja joiden iloiset perhejuhlat muuttuivatkin surujuhliksi. Ei mahdu moinen tajuntaan vieläkään. Kohtalo jota ei toivo kenellekään vaikka elämä kuinka jatkaisi pyörimistään. Voimia heille!

Meillä kaivetaan nyt kaapeista esiin isoimmat kassit, ja aloitetaan pakkaaminen. Huomenna koululaiset kirjaimellisesti kirmaavat kesälaitumille, ja vanhemmat aloittavat myös kesästä nautiskelun aivan uusissa asetelmissa. Hyvästi koulun pihoilta ja iippareista noudot, hyvästi myöhäisiltojen treenikuskaukset ja välipalakolikoiden epätoivoiset esiin kaivuut puoliltaöin! Tervetuloa kahden hengen leffareissut ja pyörälenkit, yhteiset kahvakuulatreenit ja rannoilla hengailut arki-iltoja sulostuttamaan!

Jo joutui armas aika!

1.6.12

Kesäkatu kuuma

Keli on vielä kesästä huolimatta aika kolea, suorastaan myrskyä on luvassa. Mieli sentään sai lämmitellä ja hyvänolontunne hyrrätä kuumana, kun kadulla törmäsi näin värikkääseen taiteeseen:


Ja sitähän riitti ja riitti ja riitti…


Kaunis kiitos päiväni pelastamisesta hälle joka keksi koristella Aleksilla tylsän ja just keskelle mun reittiä osuneen työmaa-aidan näin kesäisen energisoivan iloisesti!



Värikästä päivänjatketta Sullekin!