31.10.12

Retkelle

Mä tahtoisin nyt mennä ja viedä koko mun poikueenkin eväsretkelle hyvälle tuoksuvaan metsään. Otettais termariin makeaa, lämmintä kaakaota ja laatikkoon hyvisiä ruikkareita. Istuttais kannoilla ja mättäillä, mätettäis eväitä napaan, ihmeteltäis oravia ja metsän tuoksuja. Kerättäis sieniä ja kauniita oksia kotiin. Heittäydyttäis sammalelle pötköttelemään, katseltais pilviä ja keksittäis niille hassuja nimiä. Torkahdettais tai ainakin vaivuttaisiin tokkuraan.


Repun sijaan nappaan mukaan läppärin, luurin ja kipitän kokoushuoneeseen. Mut ainahan sitä voi unelmoida tekevänsä jotain muuta. Ja välillä tehdäkin.


30.10.12

Sinipunainen

Pyhän vaalien jälkeen tämä maa jatkaa oloaan perinteisen sinipunaisena. Sinipunainen oli myös taivas tänä aamuna. Niin hitsisti kuin kellojen kääntely ees'taas harmittikin pyhäaamuna ennen vaaliuurnille suuntaamista, niin niin ihanaa on taas hetki heräillä valoisiin aamuihin. Siinä on jotain suorastaan huvittavaa, säännöllisesti toistuvaa uutuudenviehätystä!


Aurinkoista päivääkin!
 
 

29.10.12

Eilen tein

 
Seurailen hauskaa "eilen tein" -nimistä käsityöblogia, jossa esitellään käsitöitä, jotka tosiaan tuntuvat syntyneen eilen. Nimi on niin reteän houkutteleva, että sen perusteella alun alkujaan sivulle eksyinkin.

Mun käsityöt eivät yleensä synny eilen, vaan niitä tuheltaessa menee yleensä useampikin päivä. Poikkeuksiakin on, mutta toooodella harvoin. Nämä pienet pussukatkaan eivät syntyneet eilen, mutta kuitenkin niin nopealla tempolla, että tuo ainakin mut hymyilemään saava sanapari nousi väistämättä mieleen, ja päätyi sitten jutun otsikoksikin.

Käytin pusseissa mummon vanhan, puhkinukutun lakanan kaunista pitsireunusta, jälleen kerran siipan (omasta mielestään) loppuun käyttämiä paitapuseroita ja tyttären vauva-aikaista pussilakanaa. Näillä tarpeilla + kaksipuolisella silitettävällä liimakankaalla, silkkinauhan pätkillä ja tikkauslangalla syntyivät nämä neljä pussukkaa:


Pitsiosuutta kussakin pussissa on tasan tarkkaan saman verran, mutta pussien koot ovat kaikki erilaiset johtuen siitä millaisilla pätkillä olen taustoja tehnyt. Eli siis minkä kokoista tilkkua mihinkin kohtaan oli laatikosta löydettävissä. Ei sen suureellisempaa suunnittelua.

Pitsien viereen leikkasin ja silitin liimakangasta apuna käyttäen sydämet, jotka  tikkasin käsin ihan vaan ronskeilla harsinpistoilla kiinni. Sivusaumoihin pujotin silkkinauhat ennen kuin ommella hurautin saumat kiinni.


Tähän pussukkaan on päässyt anopin vanhasta lakanasta ommeltua taustaa myös vauhtiviivoiksi etupuolen kylkiinkin. Pussukka päätyi jo viikonloppuna uuteen kotiin kuvassakin näkyvine täytteineen. Muhkuraisia ja kovin kovia viemisiä oli pehmeässä pussissa. Eikös se silti melkein ole niin kuin pehmeä paketti???


Pusseista pienin on rinsessallisin. Takaa löytyy pinkki kaitale kruunuboordia. Tähän ei mahdu tiara, mutta muita jalokiviä siellä voisi ihan hyvin jemmailla...


Ja last but not least. Tämän pussin herkullisella täytteellä sai äiti. Ihan sillä että kyseinen ruutukangas on ollut hänen lempipaitansa. Tai siis siipan paita, jonka  silityksestä vuosia vastannut äitini julisti lempparikseen. Paikkasi vielä puhkikuluneen kyynärpäänkin. Mutta eihän nykyaikuiset halua kulkea paikatuissa vaatteissa, toisin kuin lapsemme. Me saimme niistä kiintiön täyteen jo lapsina olosuhteiden pakosta, meidän lapsille paikat ovat eksoottista herkkua, tuunausta...

 

27.10.12

Chic cin cin

Kyllä kuulkaa voi lapsiperhe saunoa tyylikkäästi ja suuren maailman tyylillä, kun meitä on nyt varusteltu näin hulppean upeilla saunajuomilla! Mikäs tässä on löylyjen lomassa terassilla töröttäessä ja kylmää juomaa kurkusta alas kulautellessa. Kylpytakin vyö vaan soukemmalle, tölkki käteen ja catwalkille pitkin terassilaudoitusta...


Kippis! Sinun terveydeksesi! Cin cin! Pohjanmaan kautta!

 

26.10.12

Lunta tulvillaan

..tai ainakin maa kauttaaltaan valkoisena! Meidän perheessä oli ihan mennyt ohi korvien ja silmien edellisillan sääennustukset, joten talvi pääsi yllättämään. Silläkin että siippa oli vaihdattanut alleni nastarenkaat jo päivää aiemmin eli tosisuperihananrationaalisenaikuismaisesti. 

Loma-aamuni ennestäänkin olemattomat rutiinit lähtivät saman tien luisuun, kun kesken aamukaffen keittelyn vilkaisin ulos ikkunasta ja näin lumessa hohtelevan takapihan. Ei ollut pimeydestä tai synkkyydestä tietoakaan! Kahvit sai jäädä vaiheeseen, kun piti kipittää herättelemään perheen pienimmätkin ihailemaan valkoista maisemaa. Unenrippeet karisivat ropisten silmistä, ja ikkunassa taisi olla kolme nenänpäänkuvaa jäljiltämme.


Vaatteet menivät vauhdilla niskaan, ja koulutielle oli kerrankin positiivinen kiirus. Matka meni lumipalloja tehden ja vähän niitä väistellenkin ;). Lumen alla pilkistelevät puiden lehdet hihityttivät. Aamupäivä menikin sitten viimeisiä talvivarusteita esiin nostellessa, ja kevyempiä vaatetuksia pyykkikoneeseen tunkiessa. 
 
... on raikas talvisää...
 
 

24.10.12

Värillä on väliä!

Meillä jo pariviikkoisen lapsen suuhun on nakattu HIFKin logolla somistettu tutti. Isä on pienestä pitäen tehnyt pojalle selväksi mitä jengiä meillä kannatetaan… Soraääniä ei ole kuulunutkaan, päinvastoin nykyään koko perhe viihtyy oikein hyvin Petoluolassa.

Tähän kauteen valmistautui perheemme ainut neitikin huolella. Tai valmistaudutti: mami sai tilaustyön, fanille piti neuloa lämmin huivi. Eikä mitä tahansa fanihuivia, vaan neidillinen, siis pörröinen ja glitterinen


Huoh, taas sai itsekseen mutista että mitäpä ei äiti tekisi rakkaan lapsensa eteen, kun numeron 12 bambupuikoilla pistelin röpelöistä lankaa neuleeksi. No, menihän siinä muutama soittotuntien odotteluaika ja melkein yksi korismatsikin mukavasti puuhaillen. Tytön riemu, ilo ja onni, sekä ylpeys jolla uutta huivia esiteltiin perheen HIFK-äijille sai kuitenkin mut unohtamaan aivan totaalisen inhottavan langan neulomisen tylsyyden. Melkein voisi tehdä toisenkin jos kysyntää olisi… Hassu juttu, vaikka värit olivat oikeat, ei miesten huulilta purkautunut aidon ihastuneita aih- ja voih-kommentteja! Eikä niitä jatkotilauksia...


Loppuun vielä yksi ylpistelyn aihe: olen tätä nykyä HIFK-pelaajan äiti! Matkalippua NHL-kaukaloiden vierustalle en kuitenkaan ole varailemassa, laji kun meillä on käsipallo ;)

Sporttista tai muuten vaan vauhdikasta loppuviikkoa!
 
 

22.10.12

Sienessä

Pääsin taas viikonloppuna piipahtamaan sienimetsässä. Metsäterapiaa oikein parhaimmillaan, kun saa vedellä raappahousut ja lantsarit jalassa mättäältä toiselle ja kuunnella hiljaisuutta. Suppilovahveroita lähdin jälleen hakemaan, ja yhä palasin metsästä ilman yhden yhtä suppista!

Törmään jatkuvasti hehkutuksiin siitä kuinka metsät nyt aivan suorastaan pursuavat suppilovahveroita, ja kuinka ystävät ihan uuvuttavat itsensä niiden laittelussa. Vaan en minä. Viime vuonna kyllä, tänä vuonna uudessa maastossa liikkuvana en totta vie! Jo kertaalleen syksyn aikana tyhjentämämme ukonsienipaikka kuitenkin oli niin valkoisenaan, että hain läheiseltä mökkipihalta mukaan oikein ison korin ja tyttären poiminta-avuksi.


Harmillisessa suppilovahverottomuudessa on kuitenkin parikin hyvää puolta: ensinnäkin uutta maastoa tulee koluttua kerta kerran jälkeen pidemmälle ja tarkemmin, kun en suostu uskomaan että sienimetsäni olisi juuri se Suomen ainut metsä joka ei pursuile vahveroita. Toinen suuri plussa asiassa on se että vahveroiden puutteessa olen joutunut ja saanut opetella uusia tuttavuuksia, eli niitä mitä tuosta vahverottomasta metsästä on löytynyt. Koriin on syksyn mittaan päätynyt mm. ukonsieniä, tatteja, pikkurouskuja, mustia torvisieniä, monivyöseitikkiä ja leppärouskua. Osa tuiki tavallista saalista, mutta mulle uusia tuttavuuksia ainakin korin pohjalla. Veikeimmän näköinen näistä ”uutuuksista” on ehdottomasti ukonsieni (Macrolepiota procera).

Ukonsienen lakki on aluksi munan muotoinen, mutta vanhemmiten se leviää 10–30 cm leveäksi ja laakeaksi. Lakki on pohjaväriltään valkoinen ja kookkaiden tumman ruskeiden suomujen peittämä. Lakin keskustassa on tumma kohouma. Sienen malto on pehmeää ja valkeaa, samoin heltat. Ukonsienen ohut ja säikeinen jalka puolestaan on vyöhykkeittäin poikkisuomuinen ja pituudeltaan jopa 40 senttiä. Suomujen vyöhykkeisyydestä johtuen jalka voi näyttää poikkiraitaiselta varsinkin alaosastaan. Jalan tyvi on paksuuntunut ja sen puolivälin yläpuolella on selvä, irtonainen rengas. Sienen itiöpöly on valkoista.

Ukonsientä suuresti muistuttaa sen lähilaji, akansieni (Chlorophyllum rhacodes). Ukonsieni on kuitenkin tätä suurempi. Akansienen jalka, heltat ja malto myös punertuvat kosketettaessa, toisin kuin ukonsienellä. Kokematon sienestäjä voi sekoittaa ukonsienen myös myrkylliseen ruskokärpässieneen (Amanita regalis).

Hyvinä sienivuosina ukonsieni on runsas, vaikkakin elo-syyskuussa kasvavien itiöemien esiintyvyys vaihtelee paljon. Sientä kasvaa lehtomaisissa metsänreunoissa, metsäniityillä, pihoilla, puutarhoissa ja muissa saman tyyppisissä paikoissa. Suomessa sitä tavataan etelässä yleisenä ja pohjoisempana harvinaisempana.

Ukonsientä voidaan käyttää sieniruuissa monin tavoin, jopa raakana. Sieni voidaan säilöä kuivaamalla, mutta liottaminen tai keittäminen hävittää sienen maun.”

Siippa paistoi suurimpien sienten lakkeja pihveiksi. Kieritys kananmunassa, kieritys vehnäjauhoissa, kieritys taas munassa ja vielä kieritys korppujauhoissa, lopuksi sopivan lämpimälle (ei tulisen kuumalle) pannulle ruskistumaan. Ei niin kaunista pannulla, mutta hyvää oli taas! Hyvin täyttää lakki isompaakin pannua ja vatsaa...



Sienten pitkulaiset ja sitkeät jalat silppusin lautaselle kuivumaan, niitä testaillaan tulevaisuudessa kait keitossa. Uunipellillinen hattuja on vielä palasina kuivumassa kyökissä. Vinkkejä kiitos kommentteihin, jos tulee mieleen jotain hyvää mitä juuri niistä kehittyisi.

Pienimmät hatut säästin palloina ja kuivatan. Saisikohan niistä
hauskan karmivaa somistetta Halloween-juhlien pitopöytään?
 
 

18.10.12

Ruska-aika

Harjoittelin viime viikolla kukkakimppujen ja asetelmien tekoa. Jos on syksy tullut meidän kyökin sieniseen, kaaliseen ja omppuisaan ruokatarjontaamme, niin on se kyllä tullut pöytäasetelmiinkin!

Kahden päivän aikana askartelin useammankin työn, ja kovin oli syksy niissä lähes kaikissa läsnä punaisen, oranssin, keltaisen ja jopa rusehtavan sävyissä. Tai sitten ainakin kukkien lomaan ujutettuina vaahteranlehtinä ja pihlajanmarjoina. Kivaa oli tehdessä, kivaa on kotona muutamaa työtä vielä katsellessa, ja kivalta tuntuu taas syksykin väreineen ja uusine oppeineen.

 
 
 

16.10.12

Korvapuusteja

Kaikkihan me tiedämme että korvapuusti on kanelilla, sokerilla ja voilla täytetty pulla. Wikipedia lisää taas tiedon mukanaan tuomaa tuskaa kertomalla että ylimääräinen rasva täytteessä lisää sen säilyvyyttä tavalliseen vehnäpullaan verrattuna. Tämän vuoksi se sitten on niin paljon parempaakin!

Sille joka muka ei ole puusteja ainakin lapsuudessaan äidin tai mummon kanssa leiponut, niin kerrottakoon että korvapuusteja leivotaan löysähköstä, usein kardemummalla maustetusta ja leivinhiivalla kohotetusta vehnätaikinasta. Taikina kaulitaan levyksi, voidellaan voilla, jonka päälle sirotellaan kanelia ja sokeria. Levy rullataan kääretortun tapaan ja tämän jälkeen leikellään vinoon viipaleiksi. Viipaleet nostellaan pellille vino leikkauspinta ylöspäin, jonka jälkeen painetaan sormilla pullan keskelle. Tämä aiheuttaa korvapuustin leviämisen ja sen myötä korvapuustin korvamainen rakenne pääsee esille. Tämän jälkeen korvapuustit kohotetaan, voidellaan kananmunalla, ripotellaan raesokeria päälle ja paistetaan uunissa. Sitten kaadetaan lasiin kylmää maitoa, syödään, juodaan ja nautitaan. Lopuksi vielä tiskataan.

Suomessa vietetään tätä nykyä kansallista korvapuustipäivää vuosittain 4. lokakuuta. Tämä hellyttävä tapa on lainattu Ruotsista, jossa on vietetty Kanelbullens dag -päivää vuodesta 1999 lähtien. Minä olen kotoisin Hämeestä, joten sain jutun rakkaasta puustista pusattua vasta nyt. Juhlinnankin suoritin yli viikon myöhässä syömällä jättiläismäisen juhlakalun hyvällä halulla. Myöhästyminen ei lainkaan himmentänyt suuren juhlan tuntua!

 
Korvapuustipäivän tarkoitus on elvyttää leivontataitoja, muistuttaa leivonnan iloista ja kannustaa myös kotileipureita pullan tekoon. No, me tyydyimme tällä kertaa makunautintoihin, ja haimme päiväkävelyllä hervottoman kokoiset (koolle antaa mittakaavaa se että korin halkaisija on lähes puoli metriä!) pullat Korkeavuorenkadun Café Succesista, kotoisammin Kanelikahvilasta. Meidän kyökissä kun on viime aikoina keskitytty syksyn myötä omenapaistoksiin, ja jälleen kerran takuuvarmoihin muffineihin, kun käynnistettiin rahankeruu esikoisen leirikouluun taas kahvilanpyörityksenkin merkeissä.


Korvapuustiasia nousi nyt vielä vähän pinnalle, kun viime päivät on saanut silmät ymmyrkäisinä lueskella itäisen naapurimme näkemyksiä lastensuojelustamme. Mitähän siellä tuumattaisiin, jos avoimesti kertoisimme että monet äidit rakkaudella vääntävät korvapuusteja lapsilleen, anoppiensa lapsille ja jopa naapuruston lapsille?!? Jos ei alusta asti itse, niin ainakin kaupan pakastealtaan avustuksella…

Rullaati rullaa, syödäänpä pullaa…
 
 

9.10.12

Kaverille kans

Aiemmin arvuuttelin jotta minkähänlaisia värejä puhkeaa kukkaan kolmesta viimekesäisestä hortensiastani. Vaihtoehdot olivat sininen, pinkki ja valkoinen. Ensimmäisenä kukkia teki pinkki. Tosin ekat 2 kukkaa olivat ilmeisesti tuoreen lannoituksen ja kalkituksen vuoksi violetit, mutta kolmas jo kauniin hento pinkki.
 
Yksi keväällä kasvuun kyllä lähtenyt hortensia ei selvinnyt kesälomittajan urakoinneista huolimatta loma-aikamme ajoittaisesta paahteesta lasitetulla parvekkeella, vaan nuupahti ikävissään pois. Hellästi kaivoin sen mullasta esiin ja surua tuntien kannoin biojäteastiaan.

Kolmas kukka rehotti suurimmassa astiassaan upeasti, ja lykkäsi isoja lehtiä pusikoksi saakka koko kesän, kukkia vaan ei näkynyt. No, nyt lokakuussa kun jo aloin panna parveketta syyskuntoon, niin kukkapa yllätti esittelemällä pullean nupun, ja muutaman päivän päästä kauniin valkoisen kukinnon. Ai että on lumoava! Tuo myös kukinnallaan ihanasti mennyttä kesää takaisin parvekkeelle… Viikonloppuna kiikkustuolissa lueskellessa, ja kukkaa ihaillessa piti jossain vaiheessa jo paeta auringonpistosvaaraa sisätilan viileyteen. Siis lokakuussa, jipijajee, masentavien sateiden välissä tällainen ihana viikonloppu!
 
 
Koska punainen ja valkoinen kukka nyt ovat näyttäytyneet, niin selväksi on tullut myös se että sininen oli se joka ei selviytynyt seuraavaan talveensa saakka. Hento sininenhän sopii haikeuteen, joten jos yhdestä oli luovuttava, niin tämä sitten oli vaihtoehdoista paras.

Nyt molemmat hortensiat on istutettu isoihin ruukkuihin, ja panen kaiken yhden kortin, tai no, kahden ruukun varaan ja uhmaan kohtaloa. En vie heitä takapihalle talvehtimaan, vaan otamme pakkaset vastaan isoissa ruukuissa parvekkeella. Keväällä sitten hyppään arvatenkin alvariinsa parvekkeella katsomassa josko vihreää alkaa jo versoa…

Tällainen lähes talvihorroksinen tiistai-tervehdys tänään! 

 

5.10.12

Mäkäti mää mää!

Viihdytettiin työkaverin kanssa toinen toisiamme (todennäköisesti ei niin kauheasti muuta pöytäseuruetta…) haukkumalla lounaan jälkiruoka lyttyyn. Tarjolla oli ah niin trendikkäitä cup cakeja, joiden perään oli suurin odotuksin suunnattu. Ja se pettymysten pettymys kun tarjolla oli puolikkaan pikkuvuoan täyttäviä läsähtäneitä leivonnaisia kitkerän kahvin makuisella röhnäkuorrutteella.

Asia sinänsähän oli kuitenkin vain positiivinen ongelma, saimme kuin saimmekin makeaa syötävää, emmekä todellakaan jääneet nälässä kärvistelemään. Entistä positiivisemman (lue hauskemman)  asiasta teimme listaamalla ja arvostelemalla ihan överisti koko baakkelsin. En missään nimessä olisi halunnut olla se onneton leipuri, joka jälkkärit oli loihtinut, mutta olen tyytyväinen että pääsin niitä mollaamaan…

Siis ihan oikeasti olen! Ainaisessa positiivisuushehkutuksessa tarvitaan hetkiä ja mahdollisuuksia ilmentää myös vastakkaisia tunteita! Aina ei voi olla yhtä hymyilevää ja energistä marcobeetä. Ja jos ne negatiiviset tunteet saa purettua kuitenkin ihan viattomasti (kukaan ravintolan henkilökunnasta ei kuullut märmätystämme), niin so what, eikö tilanteen voi nähdä ainoastaan positiivisena terapiahetkenä?!? Aina välillä on hyvä muistuttaa itseään siitä kuinka hyvin asiat kuitenkin loppujen lopuksi ovat.
 
 
Makeaa viikonloppua!
 
PS. Me nyt vaan satuttiin valitsemaan äskeinen kohde purkauksellemme, koska olemme saavuttamassa hifistelyasteen muffarileivonnan tiimoilta…

4.10.12

Piristystä päivään

Ulkona on harmaata ja hämärää, kosteaa ja koleaakin, illalla taas jo ihan pimeää. Kalenteri on kuitenkin täynnä ohjelmaa, ja kotiin könyää vasta hetkeä ennen sänkyyn kaatumista. Kopan ja kropan laskeutuminen syyshämyyn ei ole vielä käynnissä, vaikka ilmasto kertookin että pitäisi jo olla. Ainakin mulla.

Ei ole ollut aikaa ryhtyä sytyttelemään kynttilöitä, vaikka mieli tekisi. Juu juu, priorisointikysymys... Jostain pitää kuitenkin repiä virtaa kaikkeen hyörinään ja pyörinään. Onneksi positiivisia virtalähteitä on taas useampiakin. Tänään virta saa tulla tästä kesämuistokuvasta, tankatkoon se meihin energisoivaa väri-iloa ja vitamiineja!


Pirteää lokakuuta!