30.11.12

Kotityökyvytön

Sain ystävältä ihanan hykerryttävän kortin. Sen saa kuulemma vetää ässänä hihasta aina kun mami haluaa omaa rauhaa, tai on muuten vaan kyllästynyt passaamaan kakaroita. Siis lähes yhtä mittaa..? Jonkun pitäisi nyt meillä siivota, käydä kaupassa, kaivella kampsuja kellarista ja pyykätä. Viedä mennessä, tuoda tullessa ja tehdä siellä ollessa...
 

Kortille on käyttöä just nyt!
 
 
 
 

29.11.12

Vickan och Daniel

Ompelin aikoja sitten sinisistä ja keltaisista tilkuista pari tyynynpäällisten päällistä. Tilkkuterapiassa eräs tilkkukonkari oli saanut minut vakuuttuneeksi siitä että poimimalla vain tilkkuloodan pohjalta pienet, samansävyiset tilkut ja yhdistämällä ne toisiinsa, syntyisi kaunista jälkeä. Riittävän monta kertaa olin nähnyt hänen kauniita tällä tavoin syntyneitä tuotoksia uskoakseni asian. Ja nielläkseni syötin.


Mun kohdalla asia vaan oli ihan toisin! Vaikka kuinka yhdistin vain paria väriä, oli lopputulos aivan karsea! Ehdottoman, kammottavan, hirvittävän ruma tekele, joka hautautui kaappiin keskeneräisenä muhimaan pariksi vuodeksi.

Viime syksynä siivosin kangas-, tai oikeammin käsityötarvikekaappia, jonka ovi ei mennyt enää kiinni… Taisi ajoittua Lankamaailma-visiittiinkin tuo siivoilu… Anyhow, päätin antaa kyytiä keskeneräisille töille. Tilkuissahan kun hauskinta on se tilkkuilu, tikkailu ja valmiiksi työksi ompelu viimeistelyineen on niin puuduttavaa puuhaa!

Käsityökassiin lensi ja tilkkuterapiian kulkeutui mm. parit tyynynpäälliset, joista ne mun silmissä nätimmät ompelin ensiksi, ja nämä värikirjot jäivät roikkumaan. Ompelinpa välissä parit terapiatyötkin valmiiksi. Sitten päätin että minähän en hitto soikoon näitä enää kuskaile yhtä keskeneräisinä kotiin joulutauon ajaksi, ja panin Elnan laulamaan. Tikkauksia pintaan, kaunista kangasta taakse ja avot, pari tyynynpäällistä lisää oli putkahtanut tähän maailmaan.

 
Töitä tehdessä niihin ehti jo lähes kiintyä. Tai siis ei nämä vieläkään mun maun mukaiset ole, mutta eivät enää niin pahasti satu silmään kuin vuosi sitten. Pitäisi enää keksiä joku tyynyjen tarvitsija…  tai voinhan mä aina lähettää nämä Hagan linnaan vaikka hääpäivälahjaksi. Mitenköhän mahtaisivat istua Madden sisustusfilosofiaan?

Toisin kuin edellisten rästityynyjen kanssa näille oli nimi heti valmiina. Rinsessallista elämää suuren suuresti ihannoivana ihmisenä nimesin nämä tietenkin rinsessallisesti. Tosin aika äijämäinen nimivaihtoehtokin olisi ollut käytettävissä…Perheen nuorin, aivan ehdottoman salaa monarkisti poika kun huusi innoissaan Ruotsin kuninkaallisten häiden aikoihin että ”äiti, äiti, dickan o daaniel ovat telkussa!” Hihityksen loputtua tämä äiti oli aivan rinnus rottingilla; ei ollut monarkistinen kasvatus mennyt harakoille meitin perheessä, ei!

 

27.11.12

Supersydämellistä

Taas toi tiukka kahden ämmän, tai siis ämmättömyyden kielioppisääntö heti kättelyssä... No, tässä tulee siihen liittyen viimeisimmät valmistuneet käsityöni, pari supersydämellistä tyynyä. Kuvat ovat harmillisen kökköjä, menneestä marraskuisesta viikonlopusta ei irronnut pätkääkään hyvää päivänvaloa, joten päivät valoa odoteltuani napsin kuvat sitten illalla kellertävässä keinovalossa.


Olen viime vuosina konkreettisesti havainnut sen että olen jumiutuva ihminen. Kun innostun jostain asiasta, niin jumiudun siihen ihan totaalisesti. Varsinkin käsityörintamalla tämä on tullut selväksi, tai muuten vaan korostunut. Kun neulon, neulon vain kaulahuiveja. Kun virkkaan, virkkaan vain isoäidinneliöitä ja kun ompelen tilkkuja, ompelen vain vanhoista vaatteistamme. No, sehän on alkuperäisajatuskin tilkkuilussa hyvin pitkälle ollut, joten oikeilla jäljillä ollaan ja vieläpä ajan kierrätyshengessä, mutta silti panee kyllä hymyilyttämään tää oma jämähtäneisyys.

Monesti olisi helpompi tehdä työ ja ennen kaikkea saada se lopputuloskin särmemmäksi, jos käyttäisi kaupasta vasta pakasta haettuja jäykkiä kankaita. Mutta ei, mun pitää ommella lerputtaviksi käytetyistä, ihanan pehmeistä vanhoista paidoista ja housuista. Toisaalta, eipä tämä taida olla "ongelma" kuin itselleni, joten jatkan niin kauan tällä linjalla kuin ongelma vaan pysyy positiivisena ongelmana.

Jotain uudistumista kuitenkin tapahtuu kaiken tämän jämähtäneisyyden keskellä. Kerroin jo aiemmin päätöksestä ryhtyä tikkaamaan töitä tiiviimmiin ja kehuin yhtä inspiraation lähdettä, tanskalaisen Trine Bakken kirjaa ”Pientä ja suurta tilkuista”.


Liekö sydämellisellä kansikuvalla ollut osuutta asiaan, koska kirjan löydettyäni töissä on alkanut sydämet vilkkua. Ensin alkulämmittelynä pienissä pussukoissa, ja nyt jo tyynyissä. Tässä työssä, tai siis näissä tyynyissä on hyödynnetty vanhoja pellava- ja villasekoiteprässihousujani, pyjamapöksyjä ja flanellipaitoja. Muksut hauskuuttelivat koko pesuetta tunnistamalla mistä mikin tilkku on peräisin.


Opettelin vasta tänä syksynä käyttämään kaksipuolisia, silitettäviä tukikankaita. Miten olenkaan pärjännyt ilman niitä tähän saakka? Ensin silittelin kangasta lasten synttärijuhlaviireihin, ja nyt sydämiin. Tukikangas nimensä mukaisesti tukee ihanasti vanhaa pehmeää kangasta, ja mahdollisti sydänten päällitikkauksen konetikkilangalla tiheällä siksakilla niin että lopputulos edelleen näyttää sydämeltä eikä virttyneeltä tiskirätiltä. Tässä kohtaa lämpimiä ajatuksia Kikille...

 
Sydänlappusten väliin surauttelin palat pyjaman lahkeesta. Siitä ja pienistä neliöistä housukankaita ompelin pötköt väliruudukoiksi, jotta sydämet eivät olisi aivan yhdessä sumpussa.

 
Tottakai myös näistä tyynyistä löytyy takaa siipan paitapuseroita ihanan valmiilla nappilistoilla. Tällä kertaa olin niin onnekas, että sain jopa ihan samanlaiset takuset, koska munkin silmää miellyttävä vaaleansini-valkoraidallinen paita oli osoittautunut niin mukavaksi että siippa oli hankkinut niitä aikoinaan kaksin kappalein. Täytyykin suositella hänelle jatkossakin tällaista lähestymistapaa paitahyllyyn...


Minä otan nyt sydämellisten ja nostalgisten tyynyjen lisäksi iloa irti mööbleeratusta makuuhuoneesta; myymällä vanhan suuren piirongin pois sieltä löytyi paikka kaipaamalleni lukunurkkaukselle, johon tämäkin vanha muinaisen Kumelan lasitehtaan konttorituoli päätyi mun istuskeltavakseni.
 
Sydämellistä päivänjatketta! 

Ähäkutti

Ei tää blogi tähän loppunutkaan! Salanörttirakkaani jakoi sohvannurkasta muutaman neuvon, jolla tämä täti pääsi bittimaailmassa kompuroimaan eteenpäin siinä määrin sulavasti, että pystyi näyttämään pitkää nenää isogeelle ja sen tyrkyttämille kuukausimaksuille. Hihihii, pienestä se on ilo revittävä irti ja hulluilla on ne halvimmat huvit...


Matkan varrella tosin kieltämättä pari Anne Taintorin tiivistettyä
elämänviisautta nousi mieleen koneen luona äheltäessä...

Uuteen ilmeeseen ehdin kuitenkin jo siinä määrin tykästyä, että siirsin nyt sitten sen tänne vanhaan pohjaan. Matkan varrella bittien kanssa taistellessa osa vanhojen juttujen kuvista katosi ruudulta, vaikka muualla onneksi tallessa ovatkin. Toivonkin että mikäli törmäätte vanhaan tarinaan, jossa näkyy vain musta looda valkoisella kuviolla, niin kommentoitte siitä, ja huomaan fixata tuonkin asian kuntoon.

Kiitos ihanista kommenteista ja jopa lukijan kauniista kuvasta, joita ehdin parin päivän aikana saada sinne uutukaisen blogipohjan puolelle. Samaa menoa voikin nyt taas jatkaa täällä <3

 
 
 

23.11.12

The end eli se ois tässä nyt sit!

Juhlimme keväällä blogin 1-vuotissynttäreitä, ja lupasin että seuraavat blogijuhlat vietetään, kun vierailuja on täynnä 10.000. Luvusta uupuu vielä jokunen käynti, ja tasaisella kävijälaskenta-arviolla juhla osuu about jouluaattoon. Ne juhlat taitaa nyt kuitenkin jäädä tämän blogin osalta juhlimatta, koska Blogger pääsi totaalisesti yllättämään mut eilen ilmoittamalla että kuville varattu tila on täynnä. Himppusen harmitti!


Täysin omaa vikaakin vielä, tyhmästä päästä sai nyt kärsiä koko koppa… En siis ole pienentänyt kuvia matkan varrella, vaan ottanut laiskana oikotien onneen, ja ladannut kuvat suoraan luurista turinoihin. Nyt niitä en pääse enää riittävästi pienentelemään, joten pitää aloittaa uusi blogi. No, ehkä tämä oli merkki siitä että aina välillä on syytä edes vähän uudistua, olkoon se sitten vaikka vaan fontin osalta…
 
Toivottavasti löydätte tienne uuteen blogiin, jossa näitä rinsessallisia päivityksiä jatketaan rinsessallisen elon merkeissä.


Kiitos, hei hei ja tervetuloa!
 


22.11.12

Hurisee edelleen


Olen jo vuosi sitten tunnustanut hurahtaneeni jouluvaloihin. Ja jos tämä on jonkun mielestä keski-ikäistä jos mikä, niin sopii mulle! Onpahan ainakin valoisaa sellaista.


Eihän näitä paristokäyttöisiä söpöläisiä yksinkertaisesti vaan voinut jättää Indiskaan, kun hain sieltä keittiön varjostimet. Viikonloppuna makuuhuoneeseen palasi myös kymmenkunta vuotta Hämeessä asustellut balilainen lipasto. Sen päälle kun nakkasi intialaiset valot, niin johan alkoi meitinkin makkarissa olla eksoottista...


Ihanaa valoa kansalle!
 
 

20.11.12

Bollywood saapui Rööperiin

Shoppailen hurjan harvoin. Sunnuntaina iltapäivällä vietin tunnin ihan yksikseni keskustassa. Sen tunnin aikana kertyneitä ostoksia kannettiin kotiin sitten vielä alkuviikon pimeinä iltatunteinakin…

Marraskuinen alkuiltainen musertava pimeys on pannut haalimaan lisää valoa kotiin. Hehkulamppuja vaihdetaan kirkkaampiin, jouluvaloja sytytellään, ostellaan jopa vielä lisää, ja kynttilöitä kuluu roppakaupalla.

Viime ajat olen kaivannut lisää valoa keittiöön, ja ikään kuin odotellut sopivan valaistuksen tulevan vastaan. Kyökin katossa on suuren remontin jäljiltä tätä nykyä kaksi lampunpaikkaa, mutta ajalta ennen remonttia meillä on ollut vain yksi keittiönlamppu. Vanha ja hieno, oikein designia. Toista sellaista vaan ei ole tullut koluttua pariksi kirppareilta tai vintagepuodeista, koska joku ennen meitä on kohdellut lamppuamme matkan varrella kaltoin; lyhentänyt messinkisen varren ja maalata tökötellyt sen vielä ruskeaksi. Ihan kivan näköinen silti yhä, ja pitkä siippakin mahtuu sen ali kulkemaan, mutta tieten tahtoen ei itse halua runnoa toista lamppua samanlaiseksi.

 
Indiskassa se sitten tuli vastaan ihan etsimättä, Bolly-varjostin. Turkoosi väri, joka ei kuulu lemppareihini, aluksi hieman mietitytti, mutta reunan pampuloita ei vaan voinut vastustaa. Ei edes siippa, joka valokuvan lampusta nähdessään oli kauniisti sanottuna melko varautunut asian suhteen, mutta lounastunnilla kaupassa piipahtaessaan näytti vihreää valoa hankinnalle. Huomaattekos, meillä ei vaimo yksin päätä sisustuksesta!!! Tai ainakin niin antaa ymmärtää… Pampulat ovat aivan kuin miniatyyripipotupsuja. Sopii mainiosti talven tulon odotteluun.

Kaupassa ihailin lampun sisällä olevia kuvia, mutta varsinainen yllätys koitti kun lamput olivat katossa ja räpsäytettiin valot päälle. Kuvathan kuultavat hauskasti varjostimen läpi! Keittiön vanha mattokin koki uusrenessanssin saatuaan värikkäät lamput kavereikseen. Entistä paljon kirkkaammassa valossa tosin heti huomasi että matto tarvitsee pikaisen pääsyn pesukoneeseen. Siihen ihanan isoon sellaiseen talon kellarissa.


Kyllä voi todeta valon ja värin piristävän kaamoksen keskellä; yöllä katselin vielä sängystä ihania lamppuja nukahtamiseen saakka, ja nyt ei väsytä enää yhtään…



Ennen tuli käytyä iltaisin jääkaapilla, mutta nyt voikin
piipahdella romanttisemmin Taj Mahalilla…




19.11.12

Kinkkisiä pohdintoja

Tytär loihti tällaisen herkullisen tilataideteoksen.
Minä jäin miettimään että olisiko mussa aineksia
kemistin tai vaikka ydinfyysikon mamiksi.

 
Tytär vuorostaan pohtii että raaskiiko syödä teoksensa vai ei.
 
 

16.11.12

Taipuu, taipuu...

...tuulessa, vaan ei napsahda poikki.
Kuori senkun karaistuu ja vahvistuu.
Just nyt on tällainen olo!


Jospa huomenna puhaltais taas leppeämmät tuulet.


14.11.12

Eka keikka

Sain mahdollisuuden osallistua osana opintoja asiakkaan vuosijuhlan valmisteluun. Hassu juttu; osallistumista tarjottiin jo ennen kuin olin tietoinen opiskelemaan pääsystä... Häveliäänä mietin kahden opettajan haastateltavana ollessani että kehtaanko reteän itsevarmasti buukata kalenterista juhlan ja valmistelujen ajan vai en ennen tietoa opiskelupaikasta. En kehdannut. Paikka kuitenkin irtosi ja ensimmäisenä koulupäivänä, kahden tunnin koulunkäyntihistorialla osallistuin ensimmäiseen ideointipalaveriin.
 
Heti kättelyssä kävi selväksi että opinnäytetyönään juhlan somistuksen tekevä henkilö olikin jättäytynyt pois projektista, ja neljän opiskelijan (joista kolme vasta-alkajia) ja yhden opettajan voimin hommaa lähdettiin viemään maaliin. Pelottavaa ja innostavaa! Oppilaista kokenein sai projektin vetääkseen. Työryhmän kokoonpanokin ehti vaihtua matkan varrella, mutta niin vaan oli juhla somistettuna sovittuun aikaan.
 
Asiakas oli kertonut juhlan teemaksi saksalaisesta olutpainotteisesta kansanjuhlasta Octoberfestistä "suomennetun" Oktoopervestin. Toiveena oli rentoa ja teeman mukaista koristelua. Sitä siis kehiin!

Octoberfestin tunnusvärit ovat lämmin punainen, keltainen ja vihreä. Nämä päätimme ottaa koristelumme pääväreiksi. Värit löytyivät niin kukista kuin kangasnauhoista, joita leikkelin sopivan värisistä puuvillakankaista. Juhlatila oli suuri ja kolkko urheiluhalli, joten pehmennettävää riitti, jotta sinne sai juhlan tunnun.

Saksalaisjuhlasta ensimmäisinä mielikuvina mieleen nousevat valtavat oluttuopit, muodokkaat tarjoilijatyttöset perinneasuissa, suolaiset bretzel-rinkelit, makkarat ja hapankaalisalaatit. Somistusta ajatellen oli pakko perehtyä aiheeseen lisää. Löytyi auringonkukkia ja havuköynnöksiä. Näillä tiedoin siis kukkatilausta tekemään.
 
 
Baariin rakensin "cooleriin" auringonkukka-asetelman ja toiseen päätyyn valtaisaan risupikariin asetin koristekaalin jonka ympärille kiedoin pitkän maahumalan. Siihen asettelin sävyyn sopivia maksaruohoja. Kaikki mielestäni kyseiseen teemaan kuuluvaa - kaali, humala ja se maksakin... paukkuva sellainen.

 

Tylyn näköistä lavan edustaa somistettiin valtaisalla havuköynnöksellä. Pituutta tällä oli yli 6 metriä ja leveyttä parhaimmillaan 40 senttiä. Köynnös muodostui kolmesta kappaleesta, mutta voin kertoa että painavia ne olivat pätkinäkin! Vasta seuraavana päivänä näki millaisille pistohaavoille ranteet olivat kantamisesta tulleet, aivan kuin nuppineulatyyny olisi isketty kiinni muhun. Enkä edes itse sitonut köynnöstä. Ensi viikonloppuna pääsen senkin makuun, katsotaan miltä kädet näyttävät sen jälkeen. Ja miten tuore kuusiallergiani reagoi urakkaan...


Köynnöksen eteen rakensimme kolme suurta auringonkukka-asetelmaa. Yläkuvassa jotkin kukat ovat vasta toipumassa hetken kuivillaolosta, illaksi ehtivät toivottavasti kaikki virota!

 
Yhdistimme juhlaan myös sadonkorjuuajan, koska ruoka olennaisesti liittyy tähänkin juhlaan. Sisääntuloaulaan rakensin kolme suurta kaalilaatikkoa, jotka asettelimme eri tasoihin. Kuvassa nämä ovat vasta koulun autotallissa odottamassa kulkeutumista juhlapaikalle. Toivottavasti juhlaväki sai näiden johdattelemina jo kaalisalaatin makua suupieliinsä... Siis kuvainnollisesti vain!


Buffet oli hajautettu kolmelle pöydälle, joille rakennettiin isoja ja pieniä runsaudensarvia herneistä, paprikoista, sipuleista, rypäleistä, kastanjoista ja kukista. Niin upeita! Ruokapöytään tuli vielä illan edetessä kokonainen paistettu sika häntäkarvoineen kaikkineen pitkälle laudalle. Se näky kyllä kutkutti, ja ajatuksissa sitä yrittelimme jo päivällä pöydälle sommitella.


 

 
Eripariset juhlapöydät katettiin valkoisilla liinoilla ja päälle tehtiin kapeita asetelmia, joiden runkona käytettiin teemaan sopivaa villiviiniköynnöstä. Lisäväriä kalsaan saliin tuotiin lämpimän oransseilla germiineillä ja lyhtykoisoilla, joita äiti ja ystävättärensä, kaksi eläkeläismummoa, olivat avuliaasti keränneet ja kuivatelleet. Kastanjat taas keräsi kodin edestä meidän pienimmät, jotka tomerasti olivat värvänneet pari kaveriaankin urakkaan. Herttaista. Vadillinen pestyjä ja kuivattuja kastanjoita hurahti nopeasti asetelmiin.
  


 
Pöytäasetelmiin ja pöytien päihin kiedottiin paperirullia, joihin olin tiivistänyt juhlan historiaa. Tilaaja tuntui olevan kovin innoissaan tästäkin lisästä, totesi lennossa nappaavansa juhlapuheeseen vielä aineksia rullasta. Mua ilahduttaa ja virkistää aina oppia uutta, juhlissakin, ja onneksi näköjään asiakas jakaa saman tunteen. Vai tiesittekö muka ihan kaikki että kahden viikon ryyppäjäiset ovat saaneet alkunsa kuninkaalliseen hääjuhlintaan liittyvistä hevosajoista???

Ensimmäinen Oktoberfest järjestettiin hevosajojen muodossa 17. lokakuuta 1810 kruununprinssi Ludvig Baijerilaisen ja Therese von Sachsen-Hildburghausenin häiden kunniaksi. Aiemmin hevosajoja oli järjestetty Marienplatzilla, mutta tällä kertaa Münchenin kaupunki järjesti tapahtuman kaupungin muurien ulkopuolella lähellä Sendlinger Bergiä. Kuningas Maksimilian I määräsi alueen nimeksi Theresienwiesen miniänsä mukaan. Vuonna 1850 Ludvig I Baijerilainen, nyt kuningas, pystytti alueelle suuren pronssivalupatsaan, jota suurempi oli viimeksi valettu antiikin Roomassa. Vuoden 2012 Oktoberfest on järjestyksessään 179. Olutjuhlat on peruttu muun muassa koleraepidemianja molempien maailmansotien aikana.

Bretzelit puutarhurit tekivät tietenkin pajusta, ei suolaisesta vehnätaikinasta. Niitä ei näissä juhlissa ripustettu narulla kaulaan, vaan rumalle katsomoseinälle buffan taakse. Hieman murattia ja kukkia vielä pehmentämään pajua.
 
 
Tuntui oudolta jättää kauniiksi koristeltu tila ja lähteä pois ennen juhlan alkua. Tähän astihan juhlia on järjestänyt itselleen ja läheisilleen, ja nauttinut niistä paikan päällä alusta loppuun saakka. Uuden oppimista kuitenkin tämäkin, vaikka olisikin ehkä ollut lystikästä olla kärpäsenä katossa seuraamassa juhlan kulkua oluenjuontikilpailuineen ja kaikkine käänteineen. Kukaties loppuillasta näky oli tätä tarkkuusluokkaa...


Hauskaa oli, ja innolla odotan seuraavaa keikkaa, joka itse asiassa on juuri jo käynnistynytkin. Työn alla on Helsingin Joulumaan somistus Kolmensepänaukiolle ja Kaivopihalle.
 
Jipijajee, ihan erilaista joulupuuhailua
tänä vuonna ohjelmistossa!


 

8.11.12

Pulpetissa

Tein syksyllä paluun koulunpenkille. Oli jo korkea aikakin. Iltaisin uusia asioita opiskellessa, ja latinaakin päähän tankatessa huomaa että oppi ei tartu koppaan enää samalla tavoin kuin 20 vuotta sitten. Minä olen tuossa ajassa muuttunut, mutta myös melkoisen moni asia ympärilläni. Tosin yksi yhteneväisyyskin opiskelusta löytyy: Silloinkin mulla oli lukulasit ja niin on taas nytkin!

Pulpetin taakse päästessä tuntee kuitenkin itsensä aikuisopiskelijuudesta huolimatta lähes teiniksi, kun vielä jaksaa nauraa vanhoille jutuille, pulpettipiirroksille...



En ota kunniaa tästä taideteoksesta itselleni.

7.11.12

Loodallinen lämpöä

Muutaman vesi- ja räntäsateisen päivän jälkeen taivas on ihanan kirkas, mutta ilma on muuttunut totaalisen hyytävän kylmäksi. Piristää saada valoa, vaikka edes akkunan läpi. Kylmyys sen sijaan ei meinaa hellittää millään. Lounastunnilla pikaisesti ulkona pistäytyessä hengitys nousi korkeana huurupilvenä ilmaan. Varpaat ja sormenpäät eivät meinaa millään lämmetä, ei vaikka kuinka takoisi näppistä.


Nakkasin tämän kuvan näytönsäästäjäksi. Näin kurpitsajuhlien jälkimainingeissa pää on yhä täynnä oransseja asioita. Lämmittelen hauskoilla juhlamuistoilla, lyhtykoisojen eli myös japaninlyhtyinä tunnettujen kasvien kauniin lämpimällä värillä ja hauraalla herkkyydellä, sekä tilanteella jossa näitä koisonippuja sidoin vintiltä löytyneeseen kauniiseen  vanhaan puulaariin.
 
Lämmittäviä asioita päivääsi!
 
 

4.11.12

Dagen efter

 

Takana hurrrrjan lapsellinen Halloween, edessä juhlien jälkipyykkäys. Tai siis tiskaus. Tältä nimittäin voi keittiö näyttää pitkälle juhlia seuraavankin päivän.

 
 Varsinkin jos tiskikone on irtisanonut työsopparinsa Pyhäinpäiväniltana varttia ennen kolmenkymmenen hengen pirskeiden alkua, ja korjaaja saadaan paikalle vasta sunnutai-iltana!

 
Näyttää olleen hyvät pippalot ja nyt väsyttääkin. Se tosin johtuu hurinasta, jota tiskikoneen vesivahinkoa estävä pumppu piti 15 tuntia yhtä soittoa! Jäi yöunet sitä kuunnellessa kovin vähiin...


Mä annan nyt tiskien odotella huoltomiestä, ja siirryn soffalle tyttären seuraksi katselemaan Vaahteramäen Eemeliä. Sattuu ja tapahtuu sillekin sankarille!

Leppoisaa pyhänjatkepyhää!

 

2.11.12

Lyö tyhjää

Sain syksyn mittaan vihdoin valmiiksi pari pientä tyynynpäällistä, joiden teon aloitin jo puolitoista vuotta sitten. Silloin mulla oli juuri yksi unelma toteutunut, uljas ja pitkään haaveiltu Touhula, johon levittäytyä ompelusten kanssa. Ompelin etumukset pariin tyynynpäällisiin ja siihen homma taisi jäädäkin. Kotona tuntuu aina olevan muutakin tekemistä, tai sitten ompelukoneeni ääni terrorisoi viereisessä tilassa tapahtuvaa telkun toljotusta… Touhula muutettiinkin aikas pian telkkuhuoneeksi, ja mä jatkoin ompelua kodin ulkopuolella, ”Tilkkuterapiassa”.

Tänä syksynä päätin saattaa valmiiksi keskeneräisiä projekteja. Tyynynpäälliset olivat pari niistä. Omaa silmää enemmän miellyttävän haalean vaalean sinen sain työstettyä loppuun saakka, kirjavampiin päällisiin vasta ostettua tikkauslangan. Päätin nimittäin ryhtyä tikkaamaan töitäni aiempaa tiiviimmin, vähän sillalailla niin kuin amerikkalaisittain. Tyylin muutos etenee pikkuhiljaa, pikkuihiljaa… Se kun ei olekaan niin helppoa kuin voisi kuvitella. Kuten minäkin kuvittelin.


Näissä tyynyissä, kuten tätä nykyä kait jo ihan kaikissa töissäni, olen käyttänyt jälleen kerran anopin vanhaa raikasta ruutukuosilakanaa, esikoisen vauvalakanaa (sitä josta ommeltui hälle tyynyntaukset) ja ylläripylläri jopa ihan uutta, varta vasten ostettua raitakuosista kangasta.

Tästäkin työstä löytyy taas anopin tyttönimikirjaimet kauniisti kirjailtuna. Kyllä entisajan lakanat sitten ovat ihania! Ihan toista on nyt käydä ruokaostosten lomassa nappaamassa supermarketin hyllystä muoviin pakattu uusi aluslakana muutamassa vuodessa rikki kuluneen tilalle. Mur mur, ehkä mun pitäisikin lopettaa lakanoiden silpominen, ja ryhtyä kursimaan niitä taas käyttöön. Joskushan jotain sen suuntaista on melkein tullutkin tehtyä...


Alkusyksystä hain kirjastosta nipun tilkkukirjoja inspiroitumisen toivossa. Löysinkin pari tosi kivaa kirjaa ja niistä hyviä vinkkejä. Kummatkin ovat muuten tanskalaisnaisten tekemiä. Niistä toinen kolahti erityisesti, kait koska kirjassa oli käytetty myös vanhoja paitapuseroita, jipijajee!!! Tunsin niin hengenheimolaisuutta ja lämmöllä suosittelenkin tilkkuilijoille Trine Bakken kirjaa ”Pientä ja suurta tilkuista”!

Kirjojen inspiroimana siis ryhdyin tikkaamaan töitäni uudella innolla. Paksuilla tikkauslangoilla tikkasin käsin sydänpussukoita ja koneella näitä tyynynpäällisiä. Kirjailijat kehottivat myös pesemään valmiin työn tikkauksen jälkeen, jotta pinta vetää ryppyyn ja luo vaikutelman vanhasta tilkkutyöstä. Näin siis tein, mutta silitystä inhoavana ihmisenä taisin sitten ylisilittää pestyt työt, koska tuntuu että suurimmat rypyt, suorastaan vekit, ovat raudan painamia. Huoh, mun pitäis ehkä hakeutua johonkin silitystukiryhmään…


Tyynyt siis ovat valmiit, mutta kruunajaiset ontuu. Töille pitäisi jälleen keksiä nimet, ja päässä lyö tyhjää.  Olkaa kiltit ja auttakaa mua taas tuolla kommenttiosiossa!