29.3.13

Olipa kerran

...puutarhuriopiskelija, joka täytti hyvissä ajoin ennen pääsiäistä kaikki pienet peltiämpärinsä hyvällä uudella mullalla, kostutti mullan ja ripotteli sille ohransiemenet. Kylvöksen hän peitti ohuella multakerroksella ja muovilla, ja siirsi sitten ikkunan viereen itämään. Vaan kävikin niin, että viljelijä oli ollut aivan, aivan liian aikaisin liikenteessä ja jakanut siemenensäkin liian moneen kippoon. Harva ohrapelto hurahti pitkäksi hujopiksi jo paljon ennen pääsiäistä. Matalaksi leikkuu ei kaunistanut eikä vahvistanut viheriöintiä. Puutarhurioppilas oli murheen murtama ja mietti miten kertoa pääsiäisen suru-uutinen kylvöpuuhissa mukana olleille lapsukaisilleen. Vuosikausia he olivat tehneet pääsiäisvalmistelut aivan samoin, tai noh: hieman myöhemmin ja hieman vähemmillä astioilla, ja pääsiäisenä oli ollut kukoistavaa viheriöintiä pitkin poikin kotia. Suuren surun ja murheen keskellä tuleva puutarhuri kuitenkin onnekseen huomasi että samaan aikaan istutetut herneen versot olivat oikein kukoistavia, ja niinpä hän päätti että tänä pääsiäisenä heillä olisi erilaiset viherkoristeet, kenties jopa alku aivan uudelle perheen omalle pääsiäisperinteelle. Lopussa kaikki olivat onnellisia ja söivät sittemmin hyvällä halulla pääsiäisrehut.


Erona satuun on vain se että tämä tarina on tosi ja pani opiskelijan miettimään jopa sitä että mahtaako hän olla oikealle alalle sittenkään suuntaamassa. Mut hei, shit happens, ja kuka niitä iän'ikuisia ohria edes kaipaa?!? Ei meillä ole kissaa...

Mä luulen että tästä tuli nyt meidän perheen pääsiäisjuttu, uuden elämän ja kasvun ihmettä se hernekin julistaa kukoistuksellaan! Ja onhan taas mitä mummona muistella...


Pääsiäispyhäloma tuli niiiin tarpeeseen.
Aurinkoisia pyhiä, ihania vapaita!

27.3.13

Kevät tulee sittenkin

Opettelin pari viikoa sitten omenapuiden leikkuuta. Lumikengät jalassa ja oksasakset kädessä painelin pitkin omenatarhaa. Meno oli kankeaa, leikkuussa vielä harjoiteltavaa ja lähes ratkiriemukkaaksi homma repesi siinä vaiheessa kun lumikengät jalassa kyykin hangella keräilemässä sylillisiä leikattuja oksia traktorin lavalle. Jonka muuten ajoin tarhalle pitkin yleistä autotietä ja vielä takaisinkin talliin. Eka kerta ikinä traktorilla liikenteen seassa!

Ihan jokaista oksaa en sentään heitellyt lavalle, muutama pääsi autonkin takaronttiin ja sieltä kotiin maljakkoon. Nyt meillä kukkii omenapuut! Juuri sopivasti palmusunnuntain alla alkoi kukinta, ja varsinainen kukkaloisto ajoittunee pääsiäispyhiin, jipijajee!

 
Aiemmin omenapuun kukat liittyivät mun pienessä päässä ensisijaisesti ylioppilasjuhliin (silloin kun ylioppilaaksi päästiin jo keväällä, ei vasta kesällä...) ja vasta toissijaisesti omenasatoon. Nyt on päätä ruuvattu uuteen uskoon; kukkia saa ihailla jo ennen pääsiäistä, sadon laatu ja määrä kiinnostavat kovasti, ja yöpöydältä löytyy iltalukemiseksi kokonainen kirja omenapuiden yleisimmistä sairauksista. Se tosin on vielä osaltani korkkaamatta, tahdon toistaiseksi keskittyä vain kukkaloistoon!

 
Kaunista, kukkivaa ja rehevää pääsiäistä!
 


25.3.13

Helmililjoja

Tapasin viikonloppuna pitkästä aikaa pienimmän kummitytöistäni, saksalaistuneen päivänsäteen, joka oli lentänyt isosiskonsa kanssa talviloman viettoon Suomeen vielä kunnon hangista ja pakkasista nautiskelemaan. Yhdessä keräilimme upottavissa hangissa virpomavitsoja ja liukastelimme jäisissä mäissä. Lumisen hauskan tapaamisen jälkeen huristelin kukkakauppaan suunnitelmissa ostaa parvekelaatikot pullolleen keväisiä narsisseja.

Kauppakin oli niitä pullollaan ja mulle iski narsissiähky, en todellakaan halunnut yhtään mitään keltaista parvekkeelle. Nyt siellä sitten komeilevat ruukussa herkät syvänsiniset Helmililjat. Niin kauniit! Kaupasta ulos lähtiessä alkoi naurattaa kun tajusin miten alitajunta oli ohjannut ostoksiani; voitte vain arvailla mitkä ovat kummitytön ja siskonsa nimet..?

Mukaan päätyi myös kolme pientä sinistä ja valkoista Helmilijaa ja hauska, väreihin sopiva ruukkusettti. Istutin sipulit ruukkuihin ja vein ne eräälle Helmille kiitokseksi herkullisista blineistä.

 
Jahas, olen napsassut itsenikin kuvaan mukaan kukoistamaan kilpaa kukkien kanssa... Todistettavasti en mikään seinäruusu siis ole, kun vasten akkunaa näyn seisseen :) 
 
 

24.3.13

Virvon, varvon

...tuoreeks terveeks,
tulevaks vuueks.
Vitsa sulle,
palkka mulle!
 
 
Suloisia trulleja Palmusunnuntaihisi!


20.3.13

Vappuhimmeleitä

Joulupalloillan alla sukesi keskustelu himmelin teon opettelusta. Puikoilla kilistellessämme lankaa palloiksi jatkoimme keskustelua kuplajuoman siivittäminä, eli ei kovinkaan korkeatasoisesti...

Lopputulos oli kuitenkin se että lupauduin järjestämään keväällä hyvissä ajoin ennen vapun juhlasesonkia vappuhimmeli-illan, koska kätevä Tunsku Darling lupautui meille opettamaan kuulemma  ihan helpon himmelin teon. Ja jos joku nyt ihmettelee termiä vappuhimmeli, niin sehän juontaa juurensa riemunkirjavista mehupilleistä, joista ainakin ensimmäiset tekeleemme askartelemme olkien sijaan. Juuri sopivasti mätsäämään vappuserpentiinien väri-iloitteluiden kanssa...


Kokoonnumme jälleen ruokapöytäni ympärille Rööperiin keskiviikkona 17.4. klo 17. Ota mukaasi läjä pillejä, joita haluat ja jaksat jatkossa katsella taideteoksena sekä pisin omistamasi silmäneula. Parhaita pillejä olisivat kuvasta poiketen haitarittomat pillit, mutta haitarin saa kyllä tarvittaessa leikattua pois. Multakin löytyy kyllä materiaalia, eli jos et huhtikuun puoliväliin mennessä ole löytänyt sisustukseen täydellisesti sopivia sävyjä, niin voit tyytyä niihin mitä satuin mukaani poimimaan eräällä tehtaanmyymälävisiitillä :)

Tarjolla on taas vanhaan tapaan käsillä tekemisen iloa, loistavaa seuraa, kuplivaa kikatusta ja siihenkin sopivaa vappuista tarjoilua. Toivottavasti pääset mukaan! Jätäthän viestin kommenttiosioon mikäli saavut kanssamme hupsuttelemaan.

Tervetuloa!
 
 

19.3.13

Ruutua, raitaa ja rakkautta





Kolmen kovan ärrän setti. Tai oikeastaan puuvillaisen pehmeän, mutta painoarvoiltaan mulle kovan. Jotenkin tuntuu että muuta ei nyt haluakaan ommella. Onneksi kangasvarastosta löytyy ruutuja ja raitoja, joista sitten taiteilla rakkaudella sydämiäkin. Viimeisimmän työni ruudulliset sydämet ovat siipan vanhasta lempipaidasta, joten rakkautta on näissä sydämissä paljon!  

Vaatekaapin sisältöä on taas päätynyt enemmänkin kangaskaappini sisällöksi; siipan kyllästymiseen saakka käyttämä puna-musta flanellipaita, mun puhkikäytetyt harmaat pellavahousut ja toisetkin harmaat, eli mukavat ja kauniskuosiset, kalanruotokuvioiset villakangashousut.

Vaatekaapin lisäksi kangaskaappiin on tyhjennetty liinavaatekaappeja; keskellä vinoon kulkeva raita on entinen leipäkoriliina ja joka toinen tilkku tyynynpäällisessä ja itse asiassa koko tyynyn tausta on äidin vanhoista verhoista. So far verhoista on tehty rahinpäällinen, alimmassa kuvassa näkymä työtuolin istuinosan päällinen ja tämä tyyny. Jäljellä onkin kahdesta verhosta enää pieni suikale, josta joskus syntyy aivan varmasti vielä jotain kivaa, niin pehmeän-karhean-tukeva ja sävyiltään mun värisilmää miellyttävä tuo kangas on.

Jollei ruutuja ja raitoja, niin niidenkin edestä sitten
rakkautta sinunkin päivääsi!

17.3.13

Räsyliina

Kävipä kerran tilkkupiirissä niinkin, että olin sinne mennessä puhkipoikkiväsynyt ja ideoita vailla. Aloin terapiapuuhastella ajatukset nollassa hirsimökkiblokkeja kassista löytyvien kankaiden jämistä. Kunhan vaan ompelin ja ajattelin että joskus näistä jotain syntyy.


Ja niinhän siinä taas kävi että työ alkoi viedä  mukanaan. Ei ollut tuntiakaan mennyt, kun visio oli alkanut hahmottua. Jo jonkin aikaa oli houkuttanut tehdä räsyinen tilkkutyö, ja nyt muistui mieleen vielä kaapissa pyörivä vanha poppanaliina. Juuri se sellainen, joka oli lapsiperheessä pyykätty reunoilta jo kupruilevaksi ja vähän haalistuneeksikin...Silittelin siis hirsimökkien saumat suoriksi ja ompelin blokit yhteen pitkähköksi kaitaleeksi. Toistaiseksi näytti vielä pirun rumalta, mutta visio oli kirkas!



Sitten surauttelin työn kiinni epäsymmetrisesti poppanan toiseen päähän, ja tikkasin ruudukon. Toinen pää jäi mustaksi ja sitä koristaa hapsuletitykset. Alkoi näyttää jo paljon paremmalta!


Saumanvarat lovesin saksilla melko laiskasti about sentin välein, kastelin työn ja heitin kuivausrumpuun pyörimään. Kastelin vielä toisenkin kerran ja pyöräytin taas rummussa kuivaksi. Kuivan lisäksi rummussa työstä sitten tuli se haluamani räsyinen.


Kyllä taas kelpaa kun on uusi liina pöydässä ja mieli hyvänä; vanhaa ja kulunutta on tuunattu uudeksi ja hohdokkaaksi, kangaspakka pienentynyt (kaikesta sitä ihmisen pitääkin ottaa suorituspaineita itselleen...) ja luovuus saanut taas kukkia niin että elinpäiviä on varmasti tullut hurjasti lisää tässäkin endorfiininosteessa. Tai tulee sillä että ajattelen niitä tulleen. Sitähän saa mitä tilaa!

14.3.13

Plant box

Kotona on muksujen kanssa viljelty viime aikoina pensastomaatteja, herneitä, auringonkukkia ja ohraa rairuohoksi. Itäneet kylvöt on nostettu pimeästä jo ikkunan luo vahvistumaan lämmössä ja valossa. Puhutaan kuitenkin max. 5 cm korkeista kasvustoista.

Muutama ilta sitten siippa käveli keittiöön ja ihmetteli suuriksi roihahtaneita yrttejä kysellen että "mistäs noi nyt putkahti tohon pahvilaatikkoon?" Ei auttanut kuin todeta että itse kannoit ne päivällä ennen kokkailuja kaupasta kotiin ja että tosi aidosti pahvilta näyttävä kippokin on savea. Eiks ookin sikamakee???


Näitä "pahvisia" taimilaatikoita ostin useammankin kuukauden takaiselta visiitiltä Helsingin tukkutorin kukkatukkuun. Olivat euron poistopöydässä!!! Oli ilo, onni ja autuus istuttaa hauskaan loodaan illalla miesten kokkailuista ylijääneet rosmariinit, salvia ja timjami.

Sanotaan että itse kasvatettu ruoka maistuu niin paljon paremmalta kuin muualta haettu. Mulle, tulevalle puutarhurille, riittää toistaiseksi tääkin taso itsekasvatusta oikein hyvin. Lapsen tekemä upea, yrteillä maustettu sunnuntailounas maistui jo taivaallisen hyvälle, ja istutuksen jälkeen tekemäni pikainen arki-illan man tar vad man har -munakas yrteillä upgradettuna sekin sangen maittavalle.

12.3.13

Kätevä emäntä

Viime viikolla vietin kahvipummielämää oikein urakalla. Siinä sivussa kyllä kylvin, koulin, latvoin ja lannoitinkin melko urakalla. Koulunkäynnissä oli ohjelmassa viikko kasvihuonetuotantoa ja sehän oli eksoottista; kirkkaasta päivänpaisteesta sai nauttia +30 asteen lämmössä huumaavan hyvässä tuoreen mulla tuoksussa. Ja aina välillä piipahtaa ulos hankien keskelle. Voisi sitä kesälomaviikkoaan vietellä huonommissakin olosuhteissa, ja on vieteltykin! Elävästi muistan senkin heinäkuun, jolloin vettä satoi 27 päivänä, keskilämpötila pysyi yöt ja päivät +14 asteessa ja muta valui mökkipihan rinnettä alas...

Nyt oli siis kelit ja hommat kohdillaan, vain kahvia puuttui. Sitä pummin vanhemmilta opiskelijoilta, jotka olivat puutarhan nurkan osanneet varustella keittimellä ja maitotölkillä. Loppuviikosta oli tullut jo niin monta kupillista pummittua, että päätin osallistua yhteiseen hyvään tuomalla kahvileipää, tai kastettavaa, kuten eräs ystävä asian ilmaisee. Aina tuo termi jaksaa mua niin kovasti huvittaa! Sielun silmin näen mummut ryystämässä kaffea tassilta ja kastamassa nisua höyryävään kuppiin...

Anyway, ajatus oli kaunis ja kalenteri tukossa, ei ollut illalla aikaa leipoa eikä laitella. Niinpä tarjosin opiskelutovereille ja opettajillekin herkullisia kotona purkitettuja keksejä. Pari purkillista kirjavilla karkeilla ja suklaamöykyillä kourrutettuja cookeja teki vauhdilla kauppansa ja keräsi kiitosta! On se ihanaa että K-kaupan Pirkka oli hoitanut puolestani leipomisen tällä kertaa. Nyt riitti että kätevä emäntä keräsi vain kiitokset, ja pani kotona purkit pesuun seuraavaa kertaa varten.




7.3.13

Violetti


Entinen inhokki. Siedin väriä vain koska muori piti siitä. Muutama vuosi sitten tein violetti-ruskea-sävyisen tilkkutyön, jonka ristin muorin mukaan, koska työssä käytin värejä joita muori suosi. Se olikin ainut violetti pilkahdus kodissamme ja menetteli kovin rakkaan muorin muiston varjolla.

Pari päivää sitten havahduin siihen että sieltä sun täältä alkaa pilkistellä violettia, väri on päässyt kuin päässyt ujuttautumaan mun värikartalle ja kotiin! Pari vuotta kirjaimellisesti peitonpehmeää psyykkausta, ja muutos päässäni on tapahtunut! Pitäisikö tästä muuntautumiskyvystä iloita, vai surra sen vaatimaa aikaa?

Neiti sai tomaatinviljelynsä yhteydessä ystävältä violetin kauniin ruukun, joka aiemmassa postauksessa vilahtaa eteisen tomaattiplantaasilla. Nyt on tomaatit muisto vain, ja ruukku päätynyt mehitähdelle olohuonetta koristamaan.


Muutama viikko sitten sain tarpeekseni eteisen kovin käytännöllisestä, mutta niin tylsästä ruskeasta matosta. Halusin ehdottomasti värikkään tilkkumaton kotiin! Kiersin kauppoja parina päivänä ja tilasin maton ilman violetteja tilkkuja. Kun sitten siipan kanssa menimme mattoa kotiin noutamaan, saimme tiedon myöhästyneestä lähetyksestä. Avulias kauppias vielä ystävällisesti hoonosoomi varmisti että olihan se violetti jota matossa ei saa olla, ja räpsäytti levälleen vastaavan maton muutamalla violetilla tilkulla. Nyt vuorostaan siippa oli myyty, ja mä sopeuduin kohtaloon kahdestakin syystä:
- en halunnut odottaa enää yhtään hetkeä uutta mattoa saapuvaksi
- oli kantaja sopivasti mukana just nyt...

Niin sitten tämä väri-ilottelu päätyi eteiseen, ja rakastan jok'ikistä huiman värikästä ruutua. Matto on siis kasattu vanhoista iranilaisista matoista, jotka on kasvivärjätty ja paloiteltu. Kulunutta pintaa ja kaunista kuosia erottuu suloisesti värin alta. Ja tää on niiiin pehmeä jalan alla. I love it!


Jostain olen haalinut mukaani pari hauskaa lankakerää muistuttavaa kynttilää, värivalinnoista (violetti ja vadelma) päätellen ajatuksenani antaa ne jollekin käsitöitä tekevälle ystävälle. Minähän poltan vain ja ainoastaan valkoisia kynttilöitä... Tai siis poltin. En mä ehkä raaski sitä vadelmaakaan kellekään antaa...


Pehmeällä matolla paljain varpain seisten on mukava puhaltaa iltasella kynttilä sammuksiin, ja hipsiä makuuhuoneeseen, jossa Anna Emilia Superstar toimittaa tätä nykyä sängynpäädyn virkaa.


Jumpassa sivupeilistä vatsalankun luotisuoruutta tarkastaessa kroppa alkoi hytkyä ihan vain naurusta tajutessani että jumppapaitakin oli violetti. Mut on totaalisesti aivopesty!

Värikästä päivää, ystävät!

3.3.13

Kullitettu muija

Seurattiin koko perhe taas innolla tämäkin tuotantokausi Putousta. Aluksi hieman ihmeteltiin sketsihahmoja ja kaipailtiin loistavaa Harjakaista, kaikkein kamalampien hahmojen putoillessa pois kisasta alettiin tottua ja kiintyä jäljellä oleviin. Voittajakin taisi loppuviimeiks' olla meidän kaikkien suosikki.

Putouksen finaalin käynnistymisen aikoihin päivitin profiilikuvan Facebookiin. Takana oli vanhojen valokuvien viikko tai siis viikot, johon en ehtinyt mukaan, mutta päätin sitten uusia lähes pari kuukautta vanhan kuvani.

Nappasin käytävällä peilin ohi kulkiessa kuvan itsestä. Miksi ihmeessä mä näytän peilissä paljon nuoremmalta kuin kuvissa?!? No koska ikä on mielentila. Alkujärkytyksestä toivuttuani alkoi tää keski-ikäisen tädin kuva naurattaa, ja pakko oli myöntää että olen hjuvin kullitettu somelainen muija.


Mitäpä tästä enempää repis.


1.3.13

Tarttis tulta

Takana niin hyvä loma, että arki alkaa vasta nyt viikon päästä pikkuhiljaa tuntua! Hyvän loman merkkinä kun voinee pitää sitä että arkeen palatessa reidet olivat hapoilla ja mieli virkeänä :). Juuri sopiva annos tiivistä perhe-elämää, laskettelua, hiihtoa, herkuttelua ja saunomista. Nii-in, hiihtoa!!!

Viidessä päivässä sivakoin laduilla niin kuutamossa kuin aamun valjussa valossa kilometrejä kasaan saman verran kuin viimeksi ala-asteella. Oli syytä olla itseensä tyytyväinen! Varsinkin kun uudenkarheiden suksien pohjaan oli siippa rakkaudella silittänyt pitoa parantavat teipit. Jotain vaan oli teippauksessa mennyt pieleen, kun ekoja alamäkiäkin joutui laskemaan pieni pelko persuksessa, niin tehokkaasti nykien kun teipit jarruttivatkin menoa. No, kaikkeen tottuu ja olihan vastusta, kaloreitakin toivottavasti paloi vielä normaalia hikilenkin saldoa runsaammin. Rinneravintolan pullatkin olivat nimittäin oikein maistuvia...

Jotain jäin kuitenkin kaipaamaan. Sitä mökin takkatulen rätinää ja loimotusta. Kunpa edelleen voisi aamunsa aloittaa sytyttämällä takan unisen kuopuksen kömpiessä takan eteen lattialle syliin mutisemaan sekavia tulen katselemisen mukavuudesta. Tai kun ulkoa tullessa voisi viritellä tulen lounaspöydän viereen. Ja niitä iltoja, kun saunakuumana sai istahtaa räiskyvän valkean viereen seuraamaan kuinka muksut innolla valmistautuivat makkaran paistoon. Ja lopuksi vaan tuijotella hiillosta.


Mä tahdon mulle takan!!!