Ruma ankanpoikanen

Telkkuhuone mööbleerautui syksyllä, ja sen myötä juniorin huoneesta kulkeutui rahiksi maastoutunut varapatja töllön tuijottajien jalkojen alle. Patja on alkujaan hankittu mökille ihan patjaksi, joten ostohetkellä sen surkean ruma sinibeessi suojus tai verhoilu ei niin kauheasti hankintaa jarruttanut, nakattiinhan huppu saman tien mökillä kaapin uumeniin. Kaivettiin sieltä sitten esiin kun patja kärrättiinkin kaupunkiin muksujen yökyläkavereiden nukkualustaksi.

Kotona olen yrittänyt peitellä rahia isoäidinneliöillä ja miettinyt vähintään puolivuosittain miten sen verhoilisin. Suunnittelin verhoavani farkuilla, joten niitä keräilinkin kovasti. Sitten ompelin ne isoksi kassiksi. Rahin verhoilu lykkääntyi taas. Aikani siis viikkailin filttiä jokaisen tv-session jälkeen siististi rahia peittelemään, kunnes kyllästyin ja päätin että nyt riittää!

Signe-tädin vanhojen tuolien verhoiluakin olen suunnitellut vuosien varrella useaan otteeseen, ja tuolit ovat jo kokeneet valkoisen, harmaan ja taas uuden valkoisen kauden. Intoa odottelemassa on muhinut niiden skottiruutukausi. Ei ole intoa vaan kuulunut.

Nyt sitten yhdistin tavoitteet, tarpeet ja mieliteot. Hain Eurokankaasta kaunista skottia ja ison säkillisen vuoritettua vanua ja ompelin rahille uuden kukoistuksen, jota ei enää peitellä. Nykyään shaal(e)illa peitellään kuopus mummokääryleeksi! Ihanaa kun meillä joku muukin rakastaa kääriytyä peittoihin. Hyvä syy tehdä niitä lisää ja lisää...

Panostin niin kovasti sivusaumojen ruutujen yhteensovitteluun ja rahin peitteen istuvuuteen kriteerillä "kuin hansikas käteen", että jäi sitten miettimättä toi päälliosan ja sivuraitojen yhteeensopivuus. Eivät menneet ihan kuin Strömsössä, mutta kyllä mun silmissä rumasta ankanpoikasesta kuoriutui taas vaalea ja ylväs joutsen!

Ompelin päällystä vesi kielellä. Kuka muu muistaa vielä 70-luvun herkulliset Skottitoffeet? Ne jotka tarrasivat kaikkein parhaiten kiinni kitalakeen ja purukalustoon...