29.6.14

Rakkautta ensipuraisulla




Eipä tainnut velipoika arvatakaan, millaisen kuumotuksen, halun ja pakottavan tarpeen saada lisää tätä mussa saikaan aikaan, kun nimpparilahjaksi Tallinnan-laivalta toi siskolle laatikollisen lakupiippuja. Eikä mitä tahansa lakua, vaan:

1) Malacoa, mun lempparia
2) seasalt-maustettuna



Melkein voi tuntea merisuolan rahinan hampaissa piippua jyystäessä, nam nam! Kuten kuva paljastaa, niin viimeistä aletaan viedä. Tiedoksi siis teille kaikille: Kun käytte reissuilla, niin tuokaa näitä mulle tuliaisiksi! Ja jos näitä myydään myös koto-Suomessa, niin älkää hyvät immeiset vahingossakaan paljastako sitä mulle, muuten ottaa...ohraleipä...




25.6.14

Huvila meren rannalla

Luin Axel Munthen omaelämänkerrrallisen ja noilla sanoilla nimeämän kirjan jokunen kesä sitten. Kuvaus upean huvilan kunnostamisesta ja tontin raivauksesta työtunteja säästelemättä teki lähtemättömän vaikutuksen. Kaikessa siinä uurastuksessa oli jotain niin käsittämättömän palkitsevaa luettavissa tarinan melankolisuudestakin huolimatta.

Tänään nuo sanat palasivat mieleeni, kun aamulla astuin ulos pankista kesäiselle Aleksanterinkadulle. Olin kävellyt sisään tuiki tavallisena maijameikäläisenä, mutta ulos astelin helsinkiläismerenrantahuvilan omistajattarena, jihuu!

Kaksiviikkoisesta vauvasta saakka kesiään Kivinokan kesämaja-alueella viettänyt eläkeläinen oli juuri myynyt mökkinsä minulle. Etukäteen olin aprikoinut mahtaako hän kokea kovaa luopumisen tuskaa ja onko lohduttelullekin tarvetta, kunnes tuo teräsvaari heti kätttelyssä ilmoitti meidän olevankin jatkossa naapureita, hän kun asuttaa äidiltään perimäänsä viereistä mökkiä tätä nykyä. Papan pajatuksen päästessä loputtomaan vauhtiin aloin jo aistia mökkiin kohdistuvan rasitteen, ja mietin mahtaako kaupanpurkuperuste olla se että välittäjä jätti rasitteen ilmoittamatta... Noo, pitkällä pinnalla vaan...

Kivinokassa sijaitsee kuutisensataa lautarakenteista kesämajaa hyvin karsituilla mukavuuksilla. Välittäjä kuitenkin myy kohdetta nimellä mökki / huvila, ja koska mökkini sijaitsee aivan rannan, vieläpä ihanan uimarannan tuntumassa, on se kesämajan sijaan merenrantahuvila. Unelmien huvilahan siitä on tekeytymässä...



Unelmaan tosin on matkaa! Kuten rakas Tunja-ystävä totesi, niin onhan tossa tuunattavaa. Tai kuten raksaripaveljeni totesi kuvat nähtyään että onhan sulla jo Rissen (suvun luottoremontoija) numero, vai otatko heti? Huvila nimittäin on täysi mörskä täysin villiintyneellä pihamaalla. Ulkoa mökki näyttää kaipaavan lähinnä uutta ulkomaalia, mutta sisään lasikuistin huojuvalle lattialle astuessa tajuaa sen tarvitsevan myös paljon uutta lautatavaraa, ja sisällä huoneessa huomaa myös tunkille olevan käyttöä, kun tupa tuntuu kaatuvan ovella niskaan. Tai sitten se mitä huvilani eniten kaipaa, onkin puskutraktori! Mutta ei haittaa, tää on mun dream come true, josta tulee joka tapauksessa aivan unelma!

Kuopuksen mökinhankintaintoa hillitsi aika paljon tieto siitä että mökki, ei kun siis huvila, on sähkötön. Herkkupeppuni osoittautui myös kermapepuksi...  Kun yritin kaksosten kanssa virittää keskustelua mökin nimestä mm. huopakatostakin mieleen tulleella Villa Huopa -nimellä, en saanut vastakaikua. Neiti hyväksyi Villa Nutun, poika ei todellakaan. Nimikirjaimistamme muodostuva Villa Aapa aavan rannalla tuli myös tyrmätyksi. Kuopus jo hermostui ehdotusten sadellessa, ja totesi miehekkäästi että se on Mörskä, ei mikään muu!

Niinpä me sitten annamme muiden autoilla möksälle, ja ajelemme metrolla Mörskälle. Katsotaan tuliko nimestä lopullinen, vai voisiko sitä pitää vain työnimenä syksyyn saakka, jolloin ruma ankanpoikanen on alueella nyt vallitsevan kesärauhan päätyttyä kuoriutunut valkoiseksi joutseneksi..?

Eilen käynnistin kodin muuton fillaroimalla päivällä kaksosten kanssa pyörät ja kypärät tulevan kodin pyörävarastoon ja evakuoimalla illalla teinin kanssa parvekekasveja uudelle partsillemme. First things first! Tänään jatkoimme samalla periaatteella, kun nämä kuvat napsineen Rosan kanssa kärräsimme ensimmäisen muuttokuorman huvilalle: kiikkustuoli tulevalle patiolle (max. 7 neliötä...), pyyhetikkaat tulevia uintireissuja varten tai siis pyyhkeiden kuivattelua varten ja vielä pari ruukullista vihreää ennestäänkin kovin vehreälle (sirppiä pitää heiluttaa ennen leikkuria...) pihalle.



Olen niin onnellinen!
Monivuotinen haave on taas toteutettu, hyvä minä!
Minä, rouva merenrantahuvilan omistajatar. 
Ei tohon enää mitään voneja tai afeja kaipaiskaan...



 

23.6.14

8,3 kiloa


Niin paljon painaa tämä kasa kangasta.
Niin paljon keveni muuttokuorma.
Niin paljon, kokonaisen hyllyllisen, tyhjeni kangaskaappi.
Niin paljon uutta askartelumateriaalia saivat leikkipuiston vekarat.

Aiemmin oli tyhjentynyt jo toinen hyllyllinen kaapista.
Raivon, tai ainakin pettymyksen saattelemana suoraan roskiin päätyi kauniita paitapuseroita, miehekkäitä merimiesneuleita 
ja oikein hyviä farkkuja. 
Nyt löytyi vielä parit farkut ja pyjamanpuntit 
sekä hihansuut täydentämään hävitystä.

Talvella yritin ommella kangasvarastoja tyhjiksi. 
Paaaaaljon kangasta sai uuden muodon ja elon, 
mutta ei se kaappi oikeastaan tyhjentynyt, 
vaikka kone kuinka surrasi. 
Aina jostain sinne kulkeutui uutta taustakangasta 
metritavarana suoraan  pakasta, 
tai muiden kaappien siivousten jäljiltä kauniita, 
erittäin säästettäviä vaatteita tilkkutyötykötarpeiksi.

Muutoissa on puolensa. 
Muuttohulluna ihmisenä näen niissä montakin hyvää puolta :)


20.6.14

Jussia, Jussia!

Ystävä pohti jotta pitäisikö:

"kerätä seitsemän tai yhdeksän erilaista kukkaa tyynyn alle juhannusyöksi" ... nukkuessa tulevan aviopuolison pitäisi sitten ilmaantua unessa.....

vai

"kävellä juhannussaunan yhteydessä takapuoli edellä kohti puupinoa". ...millaiseen halkoon takapuoli osuu, sellaisen rakastajan kuulemma saa... Jos halko on halkaistu, se on toisen naisen varattu mies tai leski, ja jos puu on kokonainen, mies tulee täysin omaksi. 

tai 

"Jos juhannusyönä tyttö lakaisee makuuhuoneensa lattian ilkosen alastonna punainen rihma vyötäisillä, niin hänen sulhasensa haamu tulee häntä tervehtimään"  ... ei helkkari, kuka haluaa haamun sulhokseen?!? En minä ainakaan! Enkä tahdo ylipäänsä yhtään mitään ukkelia nyt.

Saunan ja järven välissä tosin on halkopino melkein matkan varrella, äkkiäkös siihen selkä menosuuntaan peruuttelisi...


Mun lemppari on kyllä tieto siitä että "jossei heilaa Helluntaina, niin Jussina sitten jonoksi saakka". En jaa halkopinoa tarkempia koordinaatteja, jotta saan juhlia ilman väenpaljouksia.

Auvoisaa mittumaaria ystävät!
Uskokoon meistä kukin juuri siihen mihin itse haluaa.


19.6.14

Merimatka

Houkuttelin Shanghain vilinästä kesäksi koto-Suomeen palanneen Sarin kanssani saaristoon. Hän kun oli hehkutellut Espoon saariston kauneutta ja saaristoalusten näppäryyttä. Tahtoi matkaan kans!

Poljin aurinkoisena pyhäaamuna merellisen reitin halki Punavuoren, Munkkisaaren, Hietalahden, Ruoholahden, Lauttasaaren, Kaskisaaren ja Lehtisaaren Otaniemen Otarantaan. Huh huh, olipas merellistä ja rannallista nimistöä! Sitä samaa oli myös kaunis reittini.

Nousin Aurora-yhteysaluksen kyytiin ja kannella auringosta nautiskellen merimatkasin Haukilahteen, jossa Sari nousi kyytiin. Maihin nousimme kauniiseen Iso Vasikkasaareen.
 

Lauantain Hesarissa oli sattumalta juuri retkemme alla hieno juttu otsikolla "Kaikilla on saari" - ei siis vain vaarilla, kuten muksuna lallatin, ja oletin laivan ja saaren olevan täynnä meitä jutun huolella lukeneita tutustujia, vaan toisin oli vielä. Onneksi.

Kaikessa rauhassa saimme kävellä pitkin hienosti, luontoa kunnioittaen toteutettuja polkuja ja niitynlaitoja ihaillen rantakallioita, uimarantoja, laitureita, grillipaikkoja ja upeaa saaristoluontoa. Pällistelimme varovasti porteilta aurinkoisille pihoille. Tarjolla oli ihasteltavaksemme niin Röda kuin Gula Villania.


Huviloista ensimmäisen, Rödä Villanin, rakennutti saaren omistaja Abel Landen 1800-luvun lopussa. Myöhemmin kukin tyttäristään sai oman huvilatontin saarelta. Landenin vävy oli kreikan kielen professori, jolle appi rakennutti 1897 Poseidon-huvilan kreikkalalistyylisine pylväineen ja fasadeineen. Tätä kummajaista voi ihailla lauttarannassa. Se sopii mäntyiselle kalliosaarelle Suomessa kuin nyrkki silmään, ja silläkin kait jäi kuva siitä nappaamatta.


Gula Villanissa toimii tätä nykyä viihtyisä ravintola, joka Rapukuisteineen suorastaan houkuttelee juhlimaan! Ei kait tällaisessa miljöössä voi olla suunnittelematta tulevia juhlia saaressa??? Emme me ainakaan voineet...


Saavuimme saareen iltapäivällä lounasaikoihin, joten suuntasimme suoraan terassipöytään, joka suorastaan henki maalaisromantiikkaa siniruutuisine liinoineen ja marketoineen.



Mammas köttbullar jallusåsilla ja hortoillulla salladilla (rucolan makuisia nuoria horsman lehtiä mukana herkkua maustamassa) sekä ystävän savulohisalaatti tekivät kauppansa talon tuoreen leivän lisäksi. Laskua sai odotella kaikessa rauhassa, mutta kiirettä ei ollut mihinkään ja rennonletkeä musiikki sekä ihana auringonpaahde yhdessä ruokaviinin kanssa saivat olon autuaan uneliaaksi.




Onneksi ammeessa ei ollut vettä, eikä varsinkaan vaahtoa, joten maltoin jatkaa saareen tutustumista nautinnollisen lounaan päälle. Hitaasti kävellen ja paljon puhellen kiersimme saaren, ja päädyimme takaisin lauttarannan läheisyyteen vanhassa kalastaja-asumuksessa toimivalle kesäkiskalle, Kalfholmens kafe'lle.



Kioskin pihalta, vanhojen marjapensaiden vierestä sai valita mieluisen istumapaikan ja nauttia alkuillan kaffensa levollisin mielin, terhakan vahtikoiran taatessa rauhan nautinnolliseen päivään.


Sitten olikin aika nousta illan viimeiseen laivaan ja ajella takaisin kotisatamiin... tai ainakin lähtösatamiin, polkea koteihin ja alkaa suunnitella seuraavaa saaristomatkaa.  

Ihana seikkailu, ihana paikka, suosittelen käymään!

Ps. Jos jollakin on juhannus vielä ohjelmoimatta, niin tiedoksi että 20.6. on mahdollista päästä Veka-linen (p. 0102920990 / www.visitespoo.fi) kautta merellisille juhannustulille saaristoon. Ehkä jonain Jussina toteutan minäkin tuonkin kutkuttavan pläänin...

17.6.14

Takkaostoksille


Kotona ei ole takkaa. Tulevassakaan kodissa ei ole takkaa. Takallisen mökin myin pois muutama vuosi. Siellä takkoja oli monta, mutta yhdessäkään ei kunnon takanreunusta. Takanreunuksellisestakin mökistä on nyt tulossa pelkkä muistorikas ja rakas mökkivisiittipaikka.

Ja nyt mulla on aivan pakottava tarve takanreunukselle!! Meidän perheeseen on nimittäin tullut Hymytyttö-patsas, ou jee! Kuuskymppinen kaunotar. Niin ihanaa että perinne jatkuu!

Omina peruskouluaikoina perinne oli surukseni katkolla. Suolaa haavoihin vain valeli se opettaja, joka hoki useampaan otteeseen, että jospa vain niitä vielä jaettaisiin, niin sellaisen olisin saanut.

En saanut silloin, mutta nyt sain! Tai noh, tytär sen sai. Hymytyttöni mun. Minä kannoin patsaan varovasti kotiin hymytyttöni kirmatessa suoraan  kevätjuhlista Lintsille jatkamaan juhlintaa. Ja nyt mun pitää kirmata uuteen kotiin mittailemaan seinänpätkiä ja Claes Ohlsonille takkaostoksille. Ei mitään väliä takan ominaisuuksilla, kunhan reunus on komia!



16.6.14

Kivinokassa

To do -lista senkun lyhenee, kun tänään otimme haltuun ison pläntin Kivinokan virkistysaluetta itäisessä Helsingissä Herttoniemen ja Kulosaaren välimaastossa. Suuntasimme kaksosten kanssa aamupäivällä auton nokan kohden itää. Treffasimme Kivinokka-konkarin ja paikallisoppaamme Petran poikasineen parkkipaikalla Herttoniemen siirtolapuutarhan kupeessa.

Nyytit ja nyssäkät herkkuja ja rantaviihdykkeitä pursuten taivalsimme läpi läkähdyttävän ihanan viljelyspalsta-alueen kohden suurta yleistä uimarantaa. Perustimme leirin picnic-liinalle, muksut kirmasivat pallojen perään ja kiipeilytelineille, naiset kattoivat herkut rannalle. Vuohenjuustokolmioleivät, riisipiirakat, vadelmat, mansikat ja mustikat huuhdottiin auringonpaisteessa alas maitokaffein ja herkullisin inkivääri- / seljankukka- / sitruuna- ja kolaluomulimuin, jotka löytyivät matkan varrelta Krunikan Anton & Anton'ista.

Viimeisiä herkkupaloja nieleskellessämme ennusteissa lupailtu kesäsade alkoi ripsautella niskaan, joten kassien pohjilta kaivettiin sadekampsut esiin ja oli pallopelien aika. Rannalla ja kentällä oli tilaa, ei tarvinnut muita pelaajia tuuppia pois tieltä, kun hullut suomalaiset pitelivät picniciä ja pelailivat innolla sateisella ja meitä lukuunottamatta autiolla rannalla. Ulapan puolella huhki tyyppi kuivapuvussa uimarantaa metallinpaljastimella putsaillen, ja saattoi ehkä ihmetellä puuhiamme. Tyypin saatua työnsä valmiiksi, pakattuaan kampsunsa ja auringon palattua maisemiin pulahti pinkkibiksuinen prinsessani meren aaltoihin sukeltelemaan. Rohkelikkoni.


Pelien välissä saimme ylipuhuttua muksut mukaamme kohden niemenkärkeä, josta löytyi värikäs kesäkiska vastapaistettuine Maijan munkkeineen, nam nam. Kiskan ja laiturin välissä laidunsi lasten riemuksi lauhkeasti muutamat vuohet ja lampaat.

Mä puolestani en meinannut saada silmiä irti pittoreskeistä, osin rähjäisistä ja osin kovinkin houkuttelevista kesämajoista. Sydän läpättäen hiippailimme muutaman pihapiirissä. Silmää ja mieltä ilahduttivat myös sieltä täältä löytyvät taidepläjäykset. Tämä valmiiksi kovin kansoitettu puutuoli tarjoaa ihanan istuskelupaikan, josta tuijotella ulapalle ja ihailla sillalla suihkivia oransseja matoja. Kauempaa rannalta tuoli näytti vain kelottuneelta puunrungon pätkältä, joten yllätys toisella puolen oli sitäkin hauskempi.


Kivinokassa on nimensä mukaisesti todella kivistä. Kiviä on pengerretty mökkien pihoille tasaamaan maastoa ja rajaamaan reviirejä. Muutama musa oli valjastettu taiteeseenkin: rinteen reunukselta löytyivät mm. Jeesus, J. Karjalainen ja Mona Lisa kiviin ikuistettuna, ja ruohikon seassa vilahteli kivisiä lintuja siellä täällä.



Menneen ajan glamouria ja kulttuurihistoriaa voi alueella kokea Kulosaaren kartanolla tai lueskelemalla ison siirtolohkareen kyljestä muistolaattaa, jossa kerrotaan 1950-luvulla perustetun Dallape-orkesterin saaneen alkunsa paikalla tuolloin sijainneella tanssilavalla.

Kivinokassa kävijöille tarjotaan mahdollisuutta kuvata lempinäkymänsä ja lähettää se osaksi netti-installaatiota. Taiteilijan oma lempinäkymä, kaupungin horisontti vs. virkistysalue paljastuu tällä tuolilla istuskellen ja kehyksen läpi katsellen.


Mä puolestani tulkitsin kehyksen omaksi tabula rasa'ksi, saaduksi merkiksi siitä että nyt voisi alkaa taiteilla elämäänsä uutta lukua. Tehdä vihdoin jotain mistä on jo kauan haaveillut.




15.6.14

Rhodoilemassa

Tunnustan! En ollut ennen eilistä käynyt Haagan hienossa Alppiruusupuistossa. Pohjois-Saksassa, ystävien luona Bremenissä kyläillessä, olen kyllä käyskennellyt paikaillisessa rhodopuistossa, mutta kotikulmilla en. Välillä tie lentokentälle taitaa olla helpompi kuin tutustua seutuliikenteeseen, jotta osaa jäädä junasta pois Pikku-Huopalahden asemalla ja kävellä kivenheiton (toooodella hyvällä heittokädellä) tai muutaman satametrisen pitkin aseman vierestä lähtevää Paatsamatietä kohden Laajasuontien loppua ja tielle komeasti näkyvää puistoa.


Puisto on kooltaan kahdeksan hehtaaria. Metsäisessä puistossa risteilee helppokulkuisia ja kauniita polkuja ja pitkospuita. Myös katselulavoille voi kivuta ihailemaan korkeiksi pensaiksi ja miltei puiksikin kasvaneita alppiruusuja. Sana rhododendron tuleekin kreikankielen sanoista ruusu ja puu. Ruusuista vanhimmat on istutettu jo vuonna 1975 luonnontilaiselle suolle, joten puumaisia vanhoja pensaita aluella todella riittää.


Voimalinjat jakavat alueen kahteen osaan, josta uudempaan on istutettu paljon myös keltaisia alppiruusuja. Lajikkeiden talvenkestävyyttä on havainnoitu (Helsingin ylioisto) puistossa, ja jatkojalostukseen ja kaupallisen myyntiin on täältä päätynyt useita Suomen sääoloja kestäviä lajikkeita.

Keltaisten alppiruusujen viereen on rakenteilla vielä metsäpuisto, jossa voi ihailla mm. upeita kotkansiipisaniaisia ja valtavia hortensioita varvikon seassa. Alppiruusujen lisäksi puistosta löytyy samaan kasvisukuun kuuluvia atsaleoja ja suopursuja.

Rhodot ovat upeimmillaan kesäkuun alkuviikkoina, joten jos suunnitelmissa on puistoon tänä vuonna ehtiä kukkaloistoa ihailemaan, on se tehtävä juuri NYT! Tai varata aika kalenterista ensi kesäkuun alkuun...


Puiston tunnelmaa on kehuttu satumaiseksi, ja sitä se tosiaan pienoisen japanilaishenkisyytensäkin lisäksi on! Teki mieli kivuta aitauksen yli mustikkamättäiden päälle köllöttelemään, mutten tohtinut. Olis saattanut seuralainen nolostua, ja muutenkin yksi täti-immeinen keijukaisten lentokentillä ihmetyttää muitakin rhodojen kanssaihailijoita.

 Käykää ihmeessä ihailemassa tämäkin upeus!
Ja kavutkaa aidan yli jos olette mua rohkeampia :)


Ps. Herttoniemen Kartanon kukkatarha -puutarhaliikkeessä on nyt rhodoviikot, ja halutessaan pääsee jo kympillä terhakan alppiruusun onnelliseksi vaalijaksi...


13.6.14

Raparperikeikaus

Mummi toi pussillisen valmiiksi pilkottuja raparpereja, ja esikoinen pääsi jatkamaan lukujaan Norssiin sisäänpääsyrajan noustua historiallisen korkeaksi. Koululaisesta tuli vajaassa kahdessa viikossa opiskelija, ja tämä mami puhkui ylpeydestä niin komean pojan kantaessa hienon päättärin kotiin kuin sateiseen aamuun verkalleen herätessämme ja koulun junnaaville kotisivuille päästessämme ja tajutessamme että lapsen keskiarvo riittää paremmin kuin hyvin kiristyneessäkin tilanteessa. No, rehellisyyden nimissä myönnettäköön että oltiin kyllä jo valmiiksi varmoja sen riittämisestä ;)

Asiaa oli silti syytä juhlia ja raparperia löytyi. Lisäksi törmäsin aamulla Marttojen keikauskakkureseptiin, joten eikun essu eteen ja vatkain hyrisemään!

Kuumensin uunin 175-asteiseksi,
sulatin 75 gr voita kakkuvuoassa ja levitin sitä vuoan seinämillekin,
ripottelin vuokaan 3 dl fariinisokeria ja päälle litran raparperipaloja,
Martat neuvoivat lisäämään vielä 1 dl sokeria, mutta sen skippasin.
Vatkasin vaahdoksi 150 gr voita ja 1 dl sokeria (ohjeessa 1,5),
lisäsin 3 munaa yksitellen vatkaten ja
1 rkl vaniljasokeria + 1,5 tl leivinjauhetta + 2,5 dl vehnäjauhoja.
Kaadoin taikinan raparperien päälle ja
paistoin ohjeen mukaan 45 minsaa.
Totesin raa'aksi, nostin lämmön 200 asteeseen ja kypsytin vartin,
jäähdytin ja kumosin vadille.
Tarjosin vaniljakastikkeen kanssa,
nautittiin ja päätettiin ottaa uusiksi Jussina.
 
 
Kakku oli suussa sulavan makea ja kesäisen raikas. Kesän eka rapskuherkku, nam nam. Ihmetytti reseptissä sokerin suuri määrä, eikä vuoassa paiston aikana kupliva rasvakaan mitenkään lieventänyt ihmetystä. Kevyt herkku tämä ei totisesti siis ole edes näin kevennettynä, mutta herkku tämä herkku on joka tapauksessa!
Tässä vielä sanojen vakuudeksi kuva keikauksen jälkeen. Karamellisoitunutta sokeria sai oikein isolla lusikalla kaapia vuoasta irti. Ja lätkiä tietenkin kakun päälle, jottei herkku vahingossakaan mene ohi suun... 
 




12.6.14

Hautuumaalla

Lähdin eilen, aurinkoisena päivänä, polkemaan varttia normaalia aiemmin töihin itään. Päämääränä oli osana sitku-elämän vaihtumista nytku-eloon toteuttaa pitkäaikainen suunnitelma tutustua Kulosaaren hautausmaahan.

En todellakaan ole hautausmailla hengaileva ihminen! Sain sen kiintiön erittäin täyteen jo muksuna, kun lähes joka viikonloppuinen "retkikohde" oli joko äidin tai isän sukujen hautausmaille suuntautuva puolituntinen autoilu kastelemaan, kitkemään, kynttilöitä sytyttelemään, kynttilänjämiä pois noukkimaan ja muuten vaan istutuksia ihailemaan. Aivan toiveiden täyttymystä lauantain ratoksi esiteinille... Annoimme äidille lisänimen hautausmaamummo. Heti kun ikää riitti jättäydyin pois näiltä hupiajeluilta!


Kulosaareen veti (sen lisäksi että se oli sopivasti reitin varrella) hautausmaan erikoisuus tai eksoottisuus: saari saaren kyljessä. Käännyin hektiseltä metroradan varrelta suorastaan runolliselta kuulostavalle Leposaarentielle, ja ajelin hiljaa hiekka pyörien alla rahisten kohden kauniita rautaportteja.


Kiersin vartissa saaren ihaillen niin kappelin rappusille riisuttuja lukuisia kenkäpareja kuin merellistä Helsinkiä. Suuren vaikutuksen tekivät myös muualle haudattujen kaunis muistokivi ja hautakivien väliin istutetut ja merituulessa huojuvat ihanat kasvit hennon vaaleanpunaisella palleropäällä. Salaa nyppäsin yhden kukinnon mukaan tarkoituksena selvittää puutarhurilta mistä kasvista onkaan kyse, mutta niin se vain unohtui shortsien taskuun duunihulinoiden lyödessä päälle. Ihana ja liikuttava toteutus joka tapauksessa!


Suljin portin, avasin fillarin ja annoin hiekan taas rahista alla. Katse kääntyi saareen johtavalla kannaksella vasemmalla nyt niin pinnalla olevaan ja loistavan suojelupäätöksen juuri saaneeseen Kivinokkaan, ensi viikon kesäretkikohteeseen.


Niin itselle uutta ja yllättävää oli käynti hautuumaalla, että uskon sen toteuttavani toistekin tässä kauniissa ympäristössä. Ehkä silloin maltan istua puistoon penkillekin hetkeksi. Nytkin olo rauhoittui.


Toissapäivänä yllätin itseni lounasseuralaista hetken odotellessani tuijottamasta Elannon hautauspalvelun näyteikkunaa. Voisi siis näiden kuolemaan olennaisesti liittyvien asioiden ympärillä pörrätessäni luulla fiilisten olevan jotenkin down, but noup!

Ei silläkään että tunti sitten saatoin ensikertaa lapsen isänsä matkaan, ja edessä on monta ikävöinnin päivää ja kyynelisiä puheluita, jolloin mun pitää jaksaa taas lasta lohduttaa ja rauhoittaa, vaikka itsekin tarvitsisin lohdutusta. Siihen täytyy vain tottua! Onneksi mä olen jo tajunnut sen että tästä kyllä selvitään hengissä, hautuumaalle on toistaiseksi kiire vain rauhoittumaan tai kukkia nuuhkimaan :)

10.6.14

Päivän piristys

Floristi siivosi töissä kylmäkaappia ja kysyi multa haluanko aurinkoisen kimpun kotiin vietäväksi. Ai että halusinko?!? Jättimäinen kimppu yhtä pelkkää aurinkoa!


Mun lempparit, auringonkukat, kauniisti sidottuina osaksi ihanaa taideteosta. Olen niin onnellinen siitä että leikkokukka-autot pölähtivät liikkeen pihaan, ja vanhempaa kamaa piti vaan purkaa alta pois. Jollekin vanha, mulle upouusi. Kunnialla sain tämän kaunistuksen fillaroitua kymmenen kilometriä kotiin vastatuuleenkin.


Tytär kysyi heti kimppua ihasteltuaan "Äiti, tietääkö sun työkaverit tästä meidän tilanteesta?" Tietää, ja huolenpitoa voi osoittaa niin monin ihanin tavoin. Tästä kimpusta on iloa vielä pitkäksi aikaa. Äidin sydämessä säilyy herkkänä muistona lapsen kysymys varmasti vielä kimppua paljon pidempään.

8.6.14

Green garden

Takana hyvä viikonloppu muksujen ja appivanhempien aivan parhaassa seurassa isolla, vehreällä puutarhatontilla. Saunomista, uimista, sateenropinaa, auringonpaistetta, syreenin tuoksua, kuohuviiniä ja kukkia. Anopin kukkapenkit ja patioruukut on nyt täytetty kukkivalla väriloistolla, ja kannon nokkaan on istutettu viimekesäiset luomupellolta poistetut ja parvekkeella isossa ruukussa talvehtineet mansikantaimet. Kantoon viime kesänä istuttamani taimi kun ei ollutkaan tykännyt meitin talvesta.  

Takana on myös jo kuukausi työharjoittelua Herttoniemen upouudessa puutarhamyymälässä, Kartanon kukkatarhassa, ja voin nyt kokemuksen syvällä rintaäänellä sanoa että onpahan aivan paras aika olla töissä puutarhamyymälässä! Varsinkin sellaisessa kuin Hertsikasta tätä nykyä löytyy. On myymälän lisäksi viherhuonetta vihanneksille ja yrteille, kesäkukka- ja perennapihat, on omat alueensa havuille sekä juuri nyt uhkeasti kukkiville rodoille, hedelmä- ja marjatarhat, alueet pensaille ja puille sekä kaunis kasvihuone ja pergola.

Kyllä niissä kelpaa palvella hyväntuulisia asiakkaita, jotka myös avoimesti ilmaisevat iloa uutukaisen saapumisesta, ja ovat itsekin ylipäätään hyvänmielenostoksilla. Tämä se on kuulkaa puutarhaterapiaa kumpaankin suuntaan! Se ilo, jonka näkee tuikkivan vanhan rouvan silmissä usutettuaan tämän pujottamaan amppelistaan pudonneen kukan korvansa taakse ja vanhuksen leijaillessa ovesta ulos nuoren tytön kevein askelin kantaa kuulkaas itseäkin tosi pitkälle! Niin liikuttavaa, niin iso ilo ja niin pienestä kiinni.

Veljentyttöä ilahdutin kantamalla uutuuttaan hohtavaan kotiinsa kauniiseen vanhaan taloon hälle oman yrttimaan. Saa auttaa osaltaan omakotitaloasukkia sopeutumaan vilkkaasti liikennöidyn väylän varrella elelyyn ;). Suuresta korista saa neito napsia tomaatti-, chili-, rosmariini- ja oreganosatonsa suoraan kyökin ikkunalta pannuun tai lautaselle.


Vakaasti oon nimittäin sitä mieltä että jokaisessa meissä asuu pieni puutarhuri, kunhan vaan päästetään tuo kukoistamaan.

 

6.6.14

Koskettavaa

Mut on ympäröity ihanilla ihmisillä! Superihanien muksujen lisäksi mulla on oikein kunnon liuta ihanuuksia. On nimittäin:

ihania ystäviä
ihania sukulaisia
lasten isän ihania sukulaisia 
ihania tuttavia 
ja ihana terapeutti.

Ilman heitä olisin nyt niin hukassa ja tuuliajolla, vaikka järkevä käytännön immeinen olenkin. Silti aivot on niin tokkurassa, että vastaan on tullut sekin päivä jolloin en muistanut omaa puhelinnumeroani!! Kun yksi nurkka rakkauden talossa romahti, niin tukijoukot saapuivat tomerasti apuun, ja ilma on suorastaan väreillyt rakkautta ja huolenpitoa. Hassua että yksien ero on monia entistä tiiviimmin yhdistävä asia. Onneksi on, olen niin kiitollinen siitä ja teistä!

Jopa entinen ihana kampaaja (se jonka ainaisiin miesongelmiin sittemmin kyllästyin tyystin) kosketti mua, suorastaam seisautti paikoilleen ikkunaan laittamansa mietelauseen myötä. Kiitos hällekin tästä:


"Älä pelkää muutosta.
Älä kanna huolta siitä mikä on otettu pois.
Etsi sitä mikä on tullut menneen tilalle."
Mä elän just nyt just näin, ja olen jo alkanut löytääkin yhtä sun toista.


4.6.14

Kakskytä

Asetuttiin siipan kanssa saman katon alle kakskytä vuotta ja paria päivää alle kuukausi sitten. Tutustuttiin toisiimme kakskytä vuotta, kuukausi ja 4 päivää sitten. Vappuheiloja ja salamarakkautta.

Viikko sitten hän aloitti piinaviikkojen päälle raastavan poismuuttonsa. Teki yhden hengen muuttoa pakkaamisineen, remontoimisineen ja siivoiluineen viidettä päivää. Kotona kävi vain nukkumassa ja kiukuttelemassa perheelle. Nukkuessaan ei sentään käyttänyt muksujen ja mun hälle isänpäiväksi hankkimaa "Maailman paras isä" -pyjamaansa.

Niin kiire oli pois kotoa omaan kotiin, että jätti osin muuttonsakin vanhan ja poisheitetyn, mutta tarvittaessa vielä käyttökelpoisen vaimon hoidettavaksi. Lähti pitämään videopalaveria tyhjään asuntoon, ja minä jäin näyttämään muuttomiehille (1 heistä porukan puhetaitoinen, 2 muuta muuten vaan isoja) mitkä kaapit, lipastot ja pesukoneet vielä lähtevät, ja jännittämään kuopuksen kanssa sydämet sykkyrällä kuinka karpaasit saavat isoisän vanhan pianon taiteiltua rappuset alas ja taas toisessa päässä ylös lasten yhä soiteltavaksi.

Niinkin kiire oli kotoa pois ettei ehtinyt kakskytävuotisen rupeaman päätteeksi edes moita sanoa, vaikka eteisessä kumpikin seisoskeltiin. Lapsille sentään ehti sen huikata. Olin itkenyt kyynel- ja räkävarastot tyhjiin moneen otteeseen männä viikkoina, ja etukäteen luulin että tässä kohtaa taas ne tyhjentäisin. Mutta helkkari soikoon tuollaista kohtelua en toivo kellekään, ja samaan aikaan se oli paras mahdollinen niitti mulle. Kertaakaan ei ole tarvinnut parkua lähtönsä jälkeen, vaan on ollut ihanan vapauttavaa puuhailla muksujen kanssa uusia tuulia vanhassa kodissa, joka nyt on todella avara ja siisti.

Kun vielä muuttopäivänsä iltana avasin hänen käytössä olleen ja tyhjentämänsä eteislipaston laatikon, ei voinut kuin hymähtää ja surkutella surkeaa. Oli tyhjentänyt lähes kaikki kamansa, jättänyt vain laatikon pohjalle ryppyisen kakskytäkruunusen, jota hylättyä seteliä koristi sitäkin vanha nainen. Oltiin kait samikset. Ehkä mies ajatteli kuitata kakskytä vuotta täyspalvelua ja passausta kertakorvauksella? En tiedä mitä oli mielessään pyörinyt setelin jättäessään, mutta sen tiedän mitä mun mielessä pyöri senkin päivän tapahtumien jälkeen. Hyvä päästä eroon monestakin vanhasta asiasta.