keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Soft Cotton

Suorastaan hymyilytti uusimpaan pussukkaan purnukoita nakellessa tuo rasvatuubin nimi. Puuvillaa olin totta totisesti ommellut, osin tuota pehmeääkin, mutta ei se pehmeys kyllä päällimmäisenä mielessä vilkkunut tämän työn valmistuttua. Kaksi neulaa olin työn aikana katkonut ja ompelulankaakin ihan ärsyyntymiseen saakka! Sai nyt kuitenkin jäädä kuvausrekvisiitaksi tuokin ystävältä lahjaksi saatu mainio ihovoidetuubi, koska oli niin sävyyn sopivainen :)


Neulat olivat työn valmistuessa villisti sinkoilleet poikki, kun paksun vetskarin ja jopa nelinkertaisen työn yli hurauttelin päätysaumaa. Kaiken kaikkiaan 13 kerroksen läpi siis, koska tilkussa on tilkkupinta, vanu ja taustakangas, joka samalla toimii pussin vuorina. 1+(4*3)=13... Se mikä Singerille tuntui kuitenkin suurimman rasitteen tässä hommassa antavan, oli nuo farkkukankaiset kohdat, jotka kieltämättä eivät oikein toimineet tässä mallissa.

Olin farkkukeskustaisia ja kukkareunaisia blokkeja ommellut jo vinon pinon aivan muuhun työhön, ja sitten  vasta tajunnut ettei paksu farkku lainkaan pelitä siinä suunnitelmassa. Blokit olivat lentäneet tilkkuloodaan odottelemaan uutta päivänvaloon pääsyä. Nyt sitten pussukkaompeluinnossa ajattelin tuhota niitä tähän, ja suitsaitsukkelaan pussukoittaa koko suvun jouluna, but noup, ei toimi!


Jouluun työssä kyllä vähän viittaa tuo epäsymmetrisen ristin malliin tehty tikkaus, mutta jäänee nyt sitten tämä hengellinen osuus joulustani uupumaan. Eikä näemmä jää epäsymmetria vain tikkaukseen tässä työssä!!

Hassua miten asioita näkeekään kuvasta aivan erilailla kuin paljain silmin katsellessa; koko työn olen hurautellut vauhdilla kasaan tajuamatta että toisen reunan kukkakaistale ennen vaaleansinikukkaista vetskarinkiinnityskaistaletta (josta myös vuori valmistui) on paljon toista vastaavaa kapeampi. Moka valmista pintaa ohjeen kokoon, 33*33 cm, pienentäessä, vaikka kaikista reunoista leikkasinkin. Hömph, tohelo minä!

Mitäköhän näistä blokeista keksis??
Niitä kun on melkoinen pino vielä...

maanantai 28. syyskuuta 2015

Näytä sun neulatyyny!

Aivosolun ajatukset -blogissa on hauska haaste: näytä sun neulatyyny :). Noin höpsöön ja kutkuttavaan haasteeseen ei voi kuin lähteä mukaan ja haastaa teistä lukijoista kaikki neulatyynylliset immeiset mukaan. Come along!

Mulla neulatyynyjä onkin kuulkaas oikein kaksin kappalein, itsetehty aina pakattuna lähtövalmiina Toimelan tilkkuterapiaryhmän kokoontumisajoihin itsetehdyssä pussukassa ja Stockmannilta jo vuosia, vuosia sitten rahalla hankittu kotona. Kotona siksi että välillä sielläkin ompelen ja näin tehdessäni saan usein pieniä ihmisiä juttuseurakseni, ja he taas niin kovasti tykkäävät leperrellä myös Herra Hiirelle. Samalla kun aikansa oloksi tökkivät raasua neuloilla...


Teidän vuoro, vilautelkaapa neulatyynyjänne!

 

lauantai 26. syyskuuta 2015

Pehmeä ompelutarvikepussukka

Alsacesta asti tuodun tilkkutyösuklaan voimalla surauttelin punertavan tikatun tilkun pehmeäksi pussukaksi ompelutarvikkeilleni, joita nolosti olin tähän saakka kuljetellut isohkossa Lancomen meikkipussissa, joka oli mun kosmetiikoille aivan liian reilu, mutta ompelutarvikkeiden kuskailuun just passeli. Pussukan valmistuttua heitin vanhalla pussilla vesilintua, tai ainakin nakkasin sen tilkkuterapiassa onnellisena roskiin; vihdoinkin tälläkin tilkkuilijalla on tilkkuinen tilpehööripussi! Ou jeah ja totta tosiaan tuo vihdoinkin...


Pussissanikin on muuten tuulahdus Alsacesta! Olin nimittäin aamulla lennossa vaihtanut kassin toiseksi ja pientä työtä kuskaillessani jättänyt koko tilkkukassini kotiin. Sitä oli hetki aikaa harmitella aamuisessa ruuhkabussissa ja todeta jotta shit happens. Sen lisäksi että kotiin oli jääneet mm. omaan käteen ne kaikkein parhaiten istuvat omat lankasakset, niin myös työhön liittyvät jämätilkut, ja niinpä sitten vetskari ja työ kädessä tavasin tilkkuterapiassa ohjetta, jossa neuvottiin lisäämään ketjun kiinnityskaitale työhön. Siitä kotona olevasta kankaasta, argh!

Ihana tilkkuystävä pelasti mut kuitenkin pälkähästä, ja tarjosi käyttööni juuri ostamaansa ihanaa batiikkityylistä kangastaan toteamalla "kun äkkiä leikkaat, niin en ehdi tulla katumapäälle". Lämmöllä häntä ajattelen varmastikin jok'ikinen kerta vetskaria aukoessa ja sulkiessa <3 Eikö olekin kaunista, ei ois ehkä jokainen malttanut luopua tällaisesta aarteesta?


Pussi on muuten mukava ja passeli, itse valittu värityskin mieleinen, muttamutta: pohjassa piilossahan ne on ne kaikkein kauneimmat tilkkuilut!! Ehkä mä sit pidän tätä aina ylösalaisin pöydällä..? Selkeä tuotekehittelyn paikka omassa pikku päässäni! Vaikken edes ommellut pikkupäissäni.


Pussi ei muuten onneksi ole oikeasti tuollainen muotopuoli kuin kuvista voisi olettaa, vaan kuvat on napsittu pystysuunnassa ja tässä tököttävät nyt kyljellään. Seliseli, mut kuiteskii... Vetoketjujen päihin ompelin Reetan kanssa reissatessaTaalintehtaalta löytynyttä ihanata Hand made with <3 -nauhaa kiinnipitelemispaikaksi pussia aukoessa ja sulkiessa. Kyllä nyt kelpaa ja totta se on; made with <3, again!

Ps. Jos jollekulle sattui kuvainnollisesti silmään tökkäämään tuo lasten sushipuikko ensimmäisessä kuvassa, niin tehtäköön tässä vielä selväksi ettei tuota Kauko-Idästä kiikutettua ruokailuvälinettä säilötä täällä ompelulounaiden vuoksi, vaan Tilkunviilaajan aikoinaan blogissaan antaman loistavan vinkin vuoksi; se kun on aivan mahtiväline ommeltujen kulmien aukitökkimisessä. Kokeilkaa vaikka itse!

perjantai 25. syyskuuta 2015

Tikkausvimmassa

Tilkkuterapian ensimmäisellä kerralla oli tarkoitus ommella jämäpaloja yhtenäiseksi pinnaksi vapaan taiteellisessa muodostelmassa, ja lopputulos surautella kalenterin kansiksi. Koska mun kalenteri on tätä nykyä vain ja ainoastaan sähköinen, luurin tai ruudun takana, en tarvinnut kansia sille. Vaikka kieltämättä tilkkuilevan kollegan kanssa hihittelimmekin ajatukselle miltä it-immeisemme näyttäisivät kun näkisivät kalenterin kannet läppärilläni... Jätin sitten lisäksi silläkin ompelematta että koneen telakointi kansitettuna asetti liian suuret haasteet mun ompelutaidolle :)

Niinpä ompelin ihan vain ompelemisen ilosta. Jossain vaiheessa (ison peiton tekoon jälleen kerran kyllästyneenä) päätin (jälleen kerran) vaihteeksi ommella vain pieniä töitä. Lahjavarastokin kaipaa kipeästi täydennystä, joten pussukoille ja patalapuille voisi perustaa ihan oman tuotantolinjaston parvekkeelle. Vois ja vois...

Aikani tilkkusia yhteen ommeltuani päätin työn koon olevan riittävä, ja ryhdyin tikkailemaan sitä. Useimmiten tikkaukseni ovat vain suoraa sinne ja toista takas, mutta nyt käänsin työn kesken suoran, tai siis kulman eessä, vetelin tikkiä toiseenkin suuntaan ja innostuin, suorastaan vimmastuin kokeilemaan koneesta löytyviä koristeompeleita. 


Koneen olen saanut rippilahjaksi ja jo nyt ryhdyin käyttämään  sen erikoisompeleitakin... Noo ei, kyllä mä oon trikoo-ommelta ja napinläpiautomaattia käyttänyt ihan melkein toiminnot puhki. Ne nimittäin olivat erikoisompeleita koneen saadessani, mutta viikolla kuulin kaikissa uusissa koneissa olevan napinläpiautomaation vakiona. Näinkin se maailma on  muuttunut sitten 30 vuoden takaisten rippiäisteni, hupsista heijaa vaan!

Niin maan perusteelliseksi rupesin ryhtymään, että kaivoin oikein kellastuneen manuaalin esiin ja tsekkasin piston pituudet, paininjalat ja aluslevyt kohdilleen ennen ompelua. Silti langankiristyksensäätöä joutuu vielä hienosäätämään, koska nyt vaalea alilanka nousi vanun ja taustakankaan läpi myös tilkkupinnalle esiin. Suorassa tikissä se ei haittaa mua piirun vertaa, päinvastoin näyttää silmissäni hauskalta pisteytykseltä, mutta koristeompeleessa se näyttää just siltä mitä onkin: kehnosti säädetyltä kireydeltä. But so not, oon tyytyväinen tönköksi tikkaamaani työhön, ja jälleen kerran vähän hämmennyksissäni siitä määrästä aikaa, jonka tikkaukset ja langanpätkien viimeistely veivätkään.


Entä mikä on tikkauksien päällä töröttävä ympyrä? No tietenkin se on tilkkutyösuklaata! Mitäpä muutakaan?? Tuliainen Alsacessa 21st European Patchwork Meeting'iin osallistuneilta tilkkuystäviltä. Niin hyvää ja niin loistava myyntituote; pussillinen herkkuja joiden päällä on kuvia kilpailutöistä. Samat työt löytyvät myös näyttelykatalogista kalorittomana vaihtoehtona. Loistava idea, ihailen idistä sen lisäksi että oman namini jo hyvällä halulla nautin.

Vimmaisin tikkausterkuin meikäläinen!

 

torstai 24. syyskuuta 2015

Repovedellä reipastelemassa

Sain Pyykkipojalta ihanan synttärilahjan: ruumiinkulttuurikalenterin. Joka kuukausi joku spessu urheilusuoritus. Hän oli saanut multa jouluna kulttuurikalenterin jonka ohjelmista olemme yhdessä jo kuukausia nauttineet lahjan erinomaisuutta ylistäen, joten samalla idealla uusin teemoin nytkin liikenteessä ollaan.


Ensimmäinen lahja eli syyskuun ohjelmanumero oli Ketunlenkki Kouvolan läheisyydessä sijaitsevassa Repoveden kansallispuistossa. Pyykkipoika on rutinoitunut Repoveden kävijä, joten ensikertalaisen oli helppo heittäytyä matkanjärjestäjän imuun nauttimaan retkestä.


Reissuun lähdimme heti aamiaisen jälkeen. Reppuun oli pakattu herkkuja eväitä ja valikoima juomia puukon, kompasssin, stidien ja kartan lisäksi. Matkan varrelta autoon pakattiin vielä kaveri takapenkkiläiselle, ja kahdella autolla kaikenkaikkiaan kahdeksan hengen voimin suuntasimme kohden jylhää metsikköä.


Päätimme kiertää noin viiden kilometrin Ketunlenkin niin että alussa pääsimme vetämään itseämme veden yli käsikäyttöisellä lossilla, ja loppuun säästää pienimpien vaeltajien motivoinnin nimissä isomman grillipaikan ja huiman riippusillan kallioiden välissä tumman veden päällä. Loistava strategia, kertaakaan ei kuulunut kauanksvielää eikä emmäjaksaenäätä muksujen kirmatessa kaukana edellä!

Päätä mulla kyllä huimasi sillalla, jonka piltit olivat reippaasti juosta rymistelleet läpi ja minä kuljin tukevasti kaiteista pidellen harkittu askel kerrallaan. Vastarannalla odottelijoille selittelin matkan kestäneen koska ihailin verkkoon kiinnitettyjä runsaita rakkauslukkoja. Niitä katsellessa kyllä mietin sitäkin että ilmiötä ei tasan tarkkaan ole osattu huomioida sillan kantavuuslaskelmissa...


Matkan varrella taivas oli ollut harmaa, ja luvattu sadekin oli antanut enteitä itsestään, mutta kansallispuistoa lähestyessämme aurinko repesi paistamaan taivaan täydeltä uskomattoman lämpimästi. Ei olisi voinut parempaa retkisäätä olla! Upean ilmankin innostamana mutkittelimme reitiltä muutamille poikkeamille ihailemaan kalliojyrkänteiltä aukeavia näkymiä ja pitämään kaffepaussia.

Jyrkät nousut tulivat palkituiksi huimilla maisemilla ja laskeutumiset kävivät helposti tukevia rappusia pitkin. Kaiken kaikkiaan alue on hienosti hoidettu ja tehty; opasteet selkeitä, reitit hyvin kuljettavia, luonto kauniisti kohdeltua ja siistinä pidettyä.


Ei voi kuin suositella tätä retkikohdetta joko näin kevyenä vaelteluversiona tai sitten rankempana reittinä pidempään vaeltaen jalan tai vesistöjä meloen. Ne ovat mulla tavoitetilat seuraaville visiiteille tuonne!


Kunpa pääsis sinne takaisin jo nyt ja heti!
Aivan huippis lahja <3

tiistai 22. syyskuuta 2015

N'avetta ja Nokkonen

Harrastettiin Jonnan kanssa kotiseutumatkailua ja käytiin tutustumassa Sipoossa sijaitsevaan Leipomokahvila N'avettaan ja samaisessa hauskassa pihapiirissä sijaitsevaan pikkurikiriikkiseen sisustuspuotiin Villa Nokkoseen.

Kahvilakäyntiin oli valmistauduttu reipastelemalla Helsingin puolella Mustavuorella, joka sekin oli mulle uusi ulkoilumaasto Vuosaaren liikenneympyrän läheisyydessä. Auto parkkiin ja metsään, mars mars! Hiekkapolulta metsän sisään sukeltaessa syksy löi meidät ällikällä: niin paljon keltaisia ja ruskeita lehtiä jo maahan varisseina, aivan polun peittävänä mattona! Kuvaa ei tästä ihmetyksestä tullut napattua, koska huomio piti kiinnittää tihkusateen liukastamassa kivisessä ja kuraisessakin maastossa ihan vain liikennöintiin. Kuulumisien päivityksen ohella ;) Kyllä oli happirikas metsälenkki!

Kalpean aavistuksen tihkussa kostuttuamme N'avetan teepannu jo houkuttelikin meitä kovasti. Pihapiirissä ei kauheasti tarvinnut miettiä onko ohjelmassa ensin kahvilaa vai puotia, koska parkkikselle asti tulvi vastapaistettujen leivonnaisten kutkuttava tuoksu. Paikka oli iltapäiväteen nautiskelijoiden ruuhkauttama, joten vuoroaan sai tiskin kyljessä tovin odotella ja vitriinin herkkuja vesi kielellä katsella.

Valinnan vaikeus meinasi pukata itsetehtyjen kakkujen, piiraiden, pullien, munkkien ja keksien kanssa. Tarjolla oli myös maustettuja salmiakkeja, fudge-patukoita ja suklaita. Tuulihousun kuminauhaa kiristi silmien syödessä herkkuja. Päädyin erittäin mustaherukkaiseen ja vaniljaiseen juustokakkuun, ja vahvasti uskon sen olleen paras valinta. Asia selviää tosin vasta seuraavalla käynnillä uutta herkkua testatessa... Mikäli silloin tiskissä on nyt tyhjänä olleen paikan sijaan myös suolaiset fudget, täytynee niitä napata mukaan. Nyt kompensoin niiden loppumisen uunilämpimällä perunarieskalla viemisiksi seuraavaan sen reissupäivän osoitteeseeni.


Kahvilan sisustus oli viehättävä yhdistelmä kivaa uutta ja kaunista vanhaa, hauskasti häivähdys vanhaa navettaakin aistittavissa. Myynnissä oli oman leipomon tuotteiden ja erikoisnamien lisäksi myös paikallisten tuottajien herkkuja; vapaan kanan munia kennoittain, öljyjä, hilloja ym. houkuttelevaa.

Pihapiiriä oli rakennettu pieteetillä kivillä, kasveilla ja kelohongalla. Keinotekoisen minivuoren huipulle vei portaat istuinryhmän luo ja rinteillä oli kauniita istutuksia, joissa mm. näin kait ensimmäisen kerran (mukaan ei nyt lasketa kompostia...) Herttavuorenkilpeäkin muodossa joka ei satuttanut silmääni. Pieniä kivisiä kaarisiltoja ja minimökkejäkin löytyi tuon vuoren rinteiltä.

Mahdollisuus olisi ollut vuokrata savusaunaa paljuineen, käydä hierojalla ja polkaista pystyyn kinkerit juhlatilassa, mutta päätimme sukeltaa kotamaiseen sisutuspuotiin, jonka ovenedustakin pursuili houkuttelevasti syyskasveja ja sisustustilpehöörejä.

Pieneen tilaan oli mahdutettu valtava määrä ihanaa hypisteltävää huonekaluista koruihin ja lähestulkoon kaikkea siltä väliltä. Palvelu oli hersyvän iloista ja avuliasta, herttainen myyjätärkin selvästi innoissaan tuotteista ihastuneiden asiakkaiden ohella. Yhtä sun toista olisi tehnyt mieli, mutta onneksi oli matka jatkumassa bussilla vielä idemmäs ja viikonloppureissukassi sen verran täyteen pakattu, että kovin painavia ja kolisevia kantamuksia ei viitsinyt haalia mukaan. Ihanat mukit jäivät kyllä kovasti houkuttamaan...

Takaraivossa kolkutti onneksi myös tietoisuus siitä että mitään ei varsinaisesti tarvinnut, ja kaappitilakin alkaa taas olla aika rajallista. Poikavauvan vaaleansinistä termoskannua en kuitenkaan kyennyt vastustamaan. Entuudestaan kaapista löytyy iso pumpputermos juhlatarpeeseen ja pieni termari retkeilyyn, mutta välimuoto puuttui, ja se vaje tuli nyt paikattua.


Viis siitä etten edelleenkään keksi mikä mahtaa olla se tilanne jossa tälle välimuodolle on käyttöä. Viis siitä että ääneen jupisin ettei mulla kyllä ole yhtään mitään vaaleansinistä johon mätsätä termaria. Onneksi ihana Jonna muisti Villa Mörskän ja siellähän on vaaleansininen päiväpeitto!!! Ehkä siis käyn jatkossa keittämässä ulkosalla aamukaffet, kaadan ne termariin ja kömmin mökkiin vällyjen alle nauttimaan termoskaffet..?

Söpöhän kannu on ja sillä niin vastustamaton!

perjantai 18. syyskuuta 2015

Syyskuussa

Syyskuussa ei ole paljoakaan tullut blogia Päiviteltyä, mutta onneksi on kuitenkin paljon puuhailtu. On muiden menojen muassa aloitettu henkinen laskeutuminen syksyyn konkreettisesti laskeutumalla työkavereiden kanssa virkistyen Hämeenlinnan Aulangon kansanpuistossa 322 kaunista kiviporrasta kivisen karhuperheen luo, ja sama satsi noustu ylös juuri ennen nousua ja laskua näköalatorniin. Tehty siis porrastreeni heti aamutuimaan ja hoideltu päivän hyvä työ pois päiväjärjestyksestä.


Samaan aikaan on paistateltu mediassa antamassa lounastauon päätteeksi kuvaa ja juttua työnantajan henkilöstölehteen. Ei kansikuvatyttönä, eikä takasivun tyttönä, ihan vaan vatsansa juuri täyttäneenä keski-ikäisenä hallintobyrokraattina suuntaamassa syksyn koulutuksiin.


On haltioiduttu mukaansatempaavasta musiikista, korkeakulttuurista ja aivan mielettömän ihanasta ensi-iltatunnelmasta Oopperassa kummituksen ja äiteen kanssa. On visiteerattu Korkeasaaressa syksyisen virkeitä ja kumeasti karjahtelevia kissaeläimiä ihmettelemässä ja laskeuduttu lakkotunnelmiin pesueen kanssa tanssivaa poikaa seuraten. Omat kaksi aikoinaan tanssinuttakin poikaa ihastuttavat kyllä vielä enemmän...


On nautittu loppukesäisen synttärini kunniaksi järjestetyistä syksyisistä juhlista rapuja rouskutellen, ja jatkettu synttärijuhlintaa vielä parin muksunkin kanssa niin kumpainenkin kavereineen erikseen kuin vielä kerta kimpassa kolmistaan kummien, mummien ja muun suvun keralla.


On myllätty pihamaata ja siirrelty puskia kaupungissa maalla, on istuttu  mökkirannalla kaupungissa varpaat lämpimässä hiekassa nauttimassa auringonlaskupicnicistä ja huokailtu Pyykkipojan kanssa elon ihanuutta.


On viime syksyn kokemuksen innoittamana patikoitu taas Keskuspuisto päästä päähän ja tehty vähän siksakkiakin matkalla, kun on kosmopoliitille maalaiselle esitelty kaupunkia...


On vihdoin tehty sekin josta melkein koko kesän ehti haaveilla: nautittu Oopperaleipä legendaarisessa Palma de Pyyssä, Helsingin Työväen Pursiseuran Pyysaareen Olympialaisten kunniaksi vuonna 1952 avaamassa ravintolassa, ja hyvälle ruoalle huokaillessa ihmetelty sitä miten välillä matka niin lähelle voikin kestää niin kauan.


On myös toimittu kätevänä emäntänä ja lukuja vaille valmiina putkimiehenä, tai muuten vaan uteliaana vinkin testaajana ja avattu tukkeutunut viemäri pienellä pullollisella Fun-light mehua! Järkyttävää mutta totta. Sitä litkua ei mun muksut jatkossakaan juo silmäin asiaa kovana valvoessa!


Kaiken hurvittelun lomassa on pyöritelty tulevan työpaikan sisustussuunnitelmia ja työstetty organisaatiomuutosta. On niiden ohella väännetty kättä ja vähän rautalankaakin hommissa joissa ei hurrailla, mutta joiden vuoksi yöllä valvotaan. On varauduttu meistä moniin kirpaisevasti osuvien suunniteltujen leikkauksien aikaansaamaan suurlakkoon niin ohjeistaen kuin aamun pimeydessä fillarin lamppua etsien jotta pääsi töihin julkisitta. Lämmin syysaamu onneksi helli polkijan hipijää ja mieltä hyvissä ajoin ennen Henri-myrskyn lotinaa ja jyrinää.


Joogaankin on palattu vuosien tauon jälkeen, eli rapistuvalle kropalle jotain hyvää yritetään tarjoilla iltalenkkien jäädessä suunniteltua paljon harvemmalle toteutukselle iltojen pimeytyessä vähän liian aikaisin. Kuka nyt pimeässä uskaltais lenkkeillä..?

On tullut myös taas ryhdistäydyttyä ompelusaralla, kun on palattu kesätauolta tilkkuterapiaan ja sen innoittamana aloitettu kaksi uutta työtä, jatkettu yhtä keskeneräistä ja rykäisty alkulämmittelynä kuntoon tyttären jo pitkään odottelema korjausompeluskin. Niin mieli lepää vaikka selkää kolottaa aina jossain vaiheessa iltaa koneen ylle kumartelu. Millään ei malttais ootella kaikkien valmistumista ja taas uusien töiden aloitusta!


Ehkä mä jatkossa teenkin postauksia vain yhtä mittaa ja alvariinsa valmiiksi pumpsahtelevista tilkkutöistäni?!? Jospa sitten ei enää tarttis vastaanottaa toistuvia kunnianloukkausuhkailuviestejäkään hältä jota juttuni tuntuvan häiritsevän. Kuinka jaksaakin aina vaan (pelko perseessä) olla kiinnostunut mun elosta, vaikka kiinnostus lopahti kuulemma jo vuosia sitten?! Lopettais jo. No, toisaaltahan blogin käyntimäärät saattaisivat aivan tyystin romahtaa ;)

Tätä kaikkea on puuhailtu ja yhtä sun toista muutakin vaikka kuu on vasta vähän yli puolessa. Viikonloppu edessä ja sekin täynnään hauskaa ohjelmaa, kuten seuraavakin. Hauskuudelle on vahva tilaus maailman ympärillä muuttuessa kovaa vauhtia vähemmän hauskaksi. Tätä viikonloppua saa onnekseen aloitella illan kuistilla ommellen pimeän tuloon ja lukuisten kynttilöiden sytyttelyyn saakka, ja ennen ensi viikonloppua elää arkea monta päivää hienouksia siitäkin bongaillen ja kokien.

Ihanaa viikonloppua, ihanat!

perjantai 4. syyskuuta 2015

Kuka minä olen?

Sari haastoi blogissaan minut ja Sarin tavoin Kiinassa tätä nykyä asustelevan toisenkin ystäväni kertomaan viime vuosina täällä vielä kenties käsittelemättä jääneistä asioista aiheella "Kuka minä olen". Onko sellaisia muka? No, tuntui olevan ainakin kysytyt 11 asiaa, joten:

1. Mikä sai sinut aloittamaan blogisi?
Halu kirjoittaa ja mieliteko kuvata laajemminkin kuin nassukirjapäivityksillä. Luovempi kirjoittelu oli vuosien varrella jäänyt taka-alalle lähinnä mökkipäiväkirjojen rustailuun, ja niistä taas puuttuivat mieltä lämmittävät kuvat kokonaan.
2. Onko blogisi muuttunut paljon alkuajoista ja jos, miten?
Öö... ei mun mielestä. Ilme on muuttunut yhden kerran kun voikukkahaituvat vaihtuivat tilkkutäkkiin, ja sen myötä vähän väritys ja fontti uusiutuivat. Sisällöllisesti kait aika samaa kamaa. 
Alkuun kirjoitin ehkä enemmän mielihyväasioista, mutta elämän heitettyä häränpyllyä olen kirjoitellut myös Päivityksiä joihin olen purkanut pahaakin oloa. Mieluummin tekstiin kuin muihin ihmisiin, saatikka jättää möykkyjä kasvamaan omaan sydämeen tai mieleen!
Aina täältä on löytynyt piiperryksiä niin käsitöiden kuin puutarhan osalta. Myös tätä nykyä niin trendikästä kotoilua hengailun ja herkuttelun merkeissä.
3. Mitä piirteitä arvostat muiden blogeissa?

Soljuvan kutkuttavaa, rikasta ja kieliopillisesti puhdasta tekstiä, kauniita kuvia, ideoita ja herättelijöitä. Fiilistä että totapa haluan mä kanssa tehdä tai kokea!
4. Lempielokuvasi ja - kirjasi?
Leffoista lemppari on Holiday - ihanaa ihmissuhde- ja joulusiirappia, joka katsotaan muksujen kanssa vuosittain joulunpyhinä tai välipäivinä. Pojatkin katsovat äiteen kanssa <3
Kirja - paha rasti. Oon lukenut aika monta ;) Suurimman vaikutuksen on tainnut tehdä jo teininä vaarin kirjahyllystä löytämäni Kyra Petrovskayan romaani Kyra, joka kuvaa melko raadollisestikin itäisen naapurimaamme hulluja oloja niin sota-aikana kuin menneinä loiston aikoina Kyran, äitinsä ja isoäitinsä vinkkelistä. Vielä 30 vuotta lukemisen jälkeen muistan pätkiä, joita joskus ujuttuu mukaan nykypäivän keskusteluihinkin. Kiehtova ja karmiva kirja.
5. Minkä asian haluaisit olevan toisin elämässäsi juuri nyt?

Kouluttauduin äskettäin ammattiin, josta luulin tulevan uusi ja inspiroiva leipäpuuni. Avioeroaminen vaan pani talousvinkkelistä suunnitelman uusiksi ja sai osaltaan mut palaamaan virkatyöhön. Haluaisin saada tähän valintaani ympättyä sen innon ja intohimon, jonka yhdistin tuohon toiseen suunnitelmaan. Haluaisin siis olla ihan joka päivä ja about melkein joka hetki innoissani tästäkin kivasta työstä jota nykyään teen. Lisäksi haluaisin herätä nykyistä vähän useammin kullan kainalossa. Tulikin sit kaksi asiaa...
6. Piirre, josta olen itsessäni ylpeä? Entä vähemmän ylpeä?
 
Olen sitkeä selviytyjä, joka ei ainoastaan selviydy ja luo selviytymisolosuhteita muillekin, vaan samalla nauttii elosta ja arjenkin hienouksista. Se on asia jonka noteeraan ja josta jaksan nauttia usein. Vähemmän ylpeä olen törkeän heikosta itsekurista. Kuka meni taas syömään kokonaisen Pätkis-pussin ihan just kesken laihiksen?!?
7. Suurin muutos elämässäsi?

Avioero. Se että joutuu kuolettamaan suuren rakkauden aivan seinään jälkikäteen pala palalta selvitessä millaisen systemaattisen petoksen ja huijauksen keskellä oli elänyt ja hehkuttanut "unelmien prinssi ja vähän päälle":n ihanuutta tämän ollessa jo aivan muiden ihanuuksien pauloissa.

Sanotaan äidiksi tulon muuttavan elämän täysin. Näin se tekikin, mutta vain ja ainoastaan positiivisesti. Ero tuhosi valtavan paljon asioita pommin tavoin kohdalle osuessaan, ja silläkin se muutos on ollut kaikkein suurin pala sulateltavaksi. Ei oo sulanut vieläkään.

8. Minkä neuvon antaisit 15 -vuotiaalle itsellesi?
Koska elämä on ainutkertaista, niin tee vain niitä asioita jotka tuntuvat itsestä hyviltä ja kiehtovilta. Kyllä elämä kantaa!
9. Kolme asiaa joista iloitset nykytilanteessasi? 
  • onnellisen oloinen (=tyytyväisiä ja terveitä) pesue kivassa kodissa
  • mahdollisuus kokea uusia asioita ja hömpötelläkin
  • ihanat, rakkaat ihmiset ympärillä
10. Mitä odotat tulevaisuudelta?
Seuraavaa muuttoa. Siihen liittyneekin sitten paljon isoja asioita ;). Intoa ja kykyä iloita elämässä vastaantulevista asioista. Lounastaukoja ja viikonloppuja.
11. Mitä haluaisit toivottaa blogisi lukijoille?
Ihan ensimmäiseksi hyvää joulua ja sitten toiseksi ihanaa syntymäpäivää! Niitä on niin mukava toivotella aina, varsinkin halausten kanssa! 
En nyt katso oikein vastanneeni kysymykseen kuka minä olen, mutta vastannut olen kyllä ihan jokaiseen esitettyyn kysymykseen ;) Blogihaasteen näillä samaisilla kysymyksillä saavat vuorostaan kaikesta kauniista kirjoitteleva Jonna, muden muistiinpanoja suurella sydämellä tekevä Kikka ja puutarhuriopintojen myötä tutuksi tullut Tuija, joka kuvaa kehitystä silmusta satoon.
Lisäksi he saavat anteeksipyynnön sekä ison halin ;)