30.1.15

Pala palalta

Blogissa on ollut hiljaista. Elämässä ei. Sitä ja uutta tilkkupeittoa olen rakennellut pala palalta oman maun mukaiseksi, innolla sekä ilolla kumpaakin. Nämä kangastilkut ompelin 20*20 -senttisiksi blokeiksi jo vuosi sitten, kun tammikuun julistin tuolloin tilkkukuuksi, ja ryhdyin palalaatikkoa urakalla tyhjentämään. Kylkiinsä saivat saumat kaikki keskenään vähänkin samaa sävyä olevat jämäkankaat.

 
Syntyi 10 vihreäsävyistä, 10 rusehtavaa, 11 kellertävää ja loppujen lopuksi jopa 21 sinisävyistä blokkia. Kangaskaupppaankin pääsin, koska taustaksi halusin ja sain mustaa kangasta pienenpienellä valkoisella kasvikuosilla. Siihen homma sitten tyssäsi silloin.
 
 
Joululomalta tilkkuterapiaan palatessa mietin mitä seuraavaksi ryhtyisin rupeamaan. Lapsille oli hankittu uusia sänkyjä, ja päiväpeitoille olisi ollut tarvetta. Muttei napannut se ajatus. Päätin ommella vanhoja keskeneräisiä töitä valmiimmiksi, kukaties siinä sivussa inspiroitua uusiinkin. Pötkylätehdas käynnistyi.


Tällaisia lieroja syntyy kun yhdistää 5 samansävyistä blokkia 6-senttisellä kaitaleella toisiinsa. Pötköjä tuli 10 kappaletta, ja niistä alkaa jo torkkupeitto tai muu mukavuus hahmottua. Inspiraatio on kova ja tekemisen ilo on taas löytynyt, hallelujah!

"Tällainentästäsittentuli"-kuvien julkaisua viivästyttää lähinnä vain se seikka, että seuraavalla kerralla tilkuissa värjäämme kankaita (viimeksi just noin 15 vuotta sitten itsevärjättyä keltaista ja oranssia vilahtaa ylläkin olevissa tilkuissa), ja se homma saattaa viedä niin mennessään, että tämä ompelus jää hyllylle huilailemaan. Vielä kun en ole sillä tasolla, jossa oma kone kaivettaisiin komerosta pöydälle, ja kotonakin ompelustyöt edistyisivät. Sitä odotellessa ja oikeasta suunnasta iloitessa...

Pala palalta kutakin kakkua nautiskellen.
 
 

19.1.15

Paperit kourassa

Luokanvalvoja ilmoitti hyvissä ajoin syksyllä että nämä ja nämä asiat kun on kunnossa tähän ja tähän mennessä, niin valmistut 17.11. Kyseisenä päivänä totesin esikoiselle että nyt taisin muuten valmistua. Hieman sittemmin ihmettelin kun ei Kusti polkenut vielä joulukuussakaan todistusta postiluukusta sisään, eikä koulultakaan tullut kutsua joulukuiseen valmistujaisjuhlaan. Ajattelin että tällaista se sitten kait on aikuisena valmistua duunariksi. Ei valmistujaisia koululla eikä kotonakaan valmistujaisjuhlia. Niin toisin kuin edellisillä kierroksilla.

Toki  kaikenlaisia juhlia kaikkine juhlajärjestelyineen rakastavana immeisenä olin omat valmistujaisjuhlatkin suunnitellut kutsukortteja myöten jo opinnot aloittaessani, mutta kun viime kesänä olisi pitänyt poimia ne kutsukortteihin kaavailemani kukkivat ahomansikat prässättäviksi, oli elämältä juuri nykäisty matto jalkojen alta, ja mielessä oli vain selviytyminen, ei juhliminen rakkaiden kanssa.

Kun vielä tammikuussakaan ei alkanut todistusta kuulua vaikka osoitteenmuutoksenkin olin tehnyt opinahjoon, jossa en enää opiskellut, panin aavistuksen huolestuneena meilin luokanvalvojalle kyselläkseni onko kaikki varmasti ok. Ettei sittenkin jokin pirun osio uupunut suorituksesta? Ettäkö taas, opintovapaalta jo vanhaan virkaan palanneena alkaisin käyttää (ylen kovin niukkoja) lomapäiviäni koulujuttuihin?!?

Sain kanslistilta vastauksen, jossa pahoitteli myöhäistä postitusta. Olivat unohtaneet postittaa todistuksen mulle! Kyllä hymyilitti, niin huojennuksesta kuin huvituksesta. Kun kuori sitten viimein kolahti luukusta, niin sieltähän tulikin kertarytinällä enemmänkin matskua luettavaksi, ihmeteltäväksi ja hykerreltäväksi.


Pahvikansissa oli kuoressa helposti kulkeva ruusuinen koulun onnittelu. Oli myös se kaipailemani tutkintotodistus. Oli vielä arvokkaan oloinen Mestarikiltaneuvoston myöntämä ja kiltamestarin allekirjoittama kunniakirjakin kiitettävän arvosanan saajalle, Ammattiosaajan kirja. Juu, vanha koira oppi kuin oppi uusia temppuja, jipijajee!

Kuoressa oli myös stipendihakemus, johon piti hetki kaivella menneitä tulotietoja ja tavata ohjeet, joissa kerrottiin stipendin suuruuteen vaikuttavan sen onko hakijalla myös edeltäviä tutkintoja vaiko eikö. No juu, onhan mulla noi YO ja KTM, joita kaikilta puutarhureilta ei löydy. Tyydyn siis suosiolla pienempään stipendiin, joka sekin on ihan kiva juhlistus aherruksen päätteeksi. Mitäköhän ihanaa ja hellivää sillä tekisinkään aikanaan? Ehdotuksia saa sataa kommenttiloodaan...

Vaikka opiskelu päättyi jo hyvissä ajoin syksyllä, vaikka uudesta ammatista ei nyt tullutkaan uutta työtä vaan se säilyi tiedollisesti ja taidollisesti syventyneenä harrastuksena, ja vaikka paluu vanhaan duuniinkin tapahtui jo viime vuoden puolella, niin todistuksella on yllättävän suuri merkitys. Fyysinen paperi sinetöi mun pienessä päässä yhden aikakauden virallisestikin päättyneeksi, yhden unelman toteutuneeksi ja yhden tavoitteen saavutetuksi. Case closed.

 Saa onnitella, yhtään ei tarvitse kainostella :)

16.1.15

Todistus tiedoksiannosta

Sain käräjäoikeudesta allekirjoitettavaksi todistuksen tiedoksiannon vastaanottamisesta. Olin sitä jo tovin odotellutkin, sillä se olisi voinut tulla jo yli puolitoista kuukautta sitten. Mikä pidätteli, maksupolitiikka ilmeisesti? Silti kuoren näkeminen eteisessä illalla kotiin palatessa sykäytti. Joku lapsista oli nostanut sen huomaavaisesti pois kynnykseltä, joten en fyysisesti kuoreen sentään kompastunut.

Henkisesti kyllä horjahdin hetkeksi. En niinkään asiasta, vaan sen muotoilusta ja kirjelmän lähetyksen käynnistykseen liittyvästä tiedosta, joka tälläkin kertaa lisäsi tuskaa. Keväällä käynnistin harkinta-ajan antaakseni aviomiehelleni aikarajan jossa hänen piti päättää salaa ylläpitämänsä petollinen kaksoiselämänsä polkemalla paperin käräjäoikeustalolle, jonottamalla vuoroani suuressa toimistossa, juttelemalla virkailijan kanssa käytännön asioista ml. maksupolitiikka (kertasi mieheni sanat "eihän sillä ole mitään väliä hakeeko sitä yksin vai yhdessä muuten kuin että jos yksin hakee niin yksin maksaa") ja saamalla pontevasti leimatun tositteen itselleni. Sitten palasin pää pyörällä pyörälle, ja pyöräilin sokaisevassa auringonpaisteessa itkustakin sokaistunein silmin takaisin kotikulmille.

Halusin että iso asia tuntuu isosti ja siihen käytetään aikaa. Kuinka paljon olimmekaan käyttäneet aikaa yhdessä sekä sukulaisten ja ystävien kanssa avioitumisemme valmisteluun??? Toista vuotta. Nyt minusta oli haettu "lopullista eroa vaimoni käynnistämässä avioeroprosessissa" sähköpostitse heti kohta kun isi oli saanut lapset pyhäiltana nukkumaan. Oli vielä varmistettu että riittäähän pelkkä sähköposti asian hoitamiseen. Suretti ja satutti. Helppoa kuin heinänteko ja kukin meistä taaplatkoon tyylillään.

Käräjäoikeuden hoitama virallisempi osuus puolestaan kummastutti, huvitti, hämmensi ja suututtikin. Sainhan virallisen kehotuksen täyttää ja palauttaa todistus annetussa määräajassa sekä toteamuksen että "Jos ette palauta todistusta, tiedoksiannossa joudutaan käyttämään jotakin muuta tapaa, esimerkiksi haastemiehen toimittamaa tiedoksiantoa." Aivan kuin olisin vähintäänkin suunnitellut jättää palaamatta linnaan lusimaan viikonloppuvapaan päälle!!! Tunsin itseni niin pahikseksi.

Kummastusta ja hämmennystä koin kirjoittaessani vastausta kohtaan "Allekirjoittajan asema yhtiössä tai muussa yhteisössä". Kaipasin alasvetovalikkoa, josta valita sopivin vaihtoehto. Sen puuttuessa kirjasin asemani puolisoksi, kosken parempaa siihen hätään keksinyt ja sitähän minä vielä pari päivää olen. Siitäkin huolimatta että aviomieheni kuulemma käyttää taas jo ihan samantapaista sormusta kuin silloin kun elimme yhdessä... Silloin se oli hänen kihlasormuksensa.


Huvitusosuus tuli kirjelmään käsin rustatusta koukeroisesta kiitoksesta, sekä pirteän keltaisesta huomiotussivärityksestä. Ehkä kirjeen lähettänyttä kanslistiakin nolotti tai suretti lähettää moista postia petetylle ja hylätylle vaimolle, ja halusi pehmentää vakiopohjaa parhaansa mukaan. Työtäänhän he vain tekevät, mutta tämä kyseinen täti selvästi inhimillisemmällä otteella. Kiitos siitä :) 

Annettu määräaika ei ehdi umpeutua eikä haastemiehen tarvitse tulla kolkuttelemaan ovelleni, sillä vastaus singahti jo postiin. Tuohon määräaikaan mennessä lienen jo tulleeni tuomituksikin avioeroon.

Jösses tota terminologiaa!!!
 
 

15.1.15

Voihan Vickan!

Onko sun höperyydellä mitään rajaa?!?
Missä sun rotukoiran omanarvontuntosi oikein on?
Ei missään, ei sulla höpsöllä taida sellaista ollakaan!
 
 
Ollaanhan me aina tiedetty sun olevan aikas rinsessallinen, mutta nyt pikkuväkikin on sen huomannut, ja olet vihdoin viimein saanut ansaitsemasi kohtelun. Viikonloppuna pukemis- ja kantopalvelut toimivat niin tehokkaasti, ettet toipune siitä toviin omin pikku jaloin sipsuttelemaan lumisohjossa kakille (Juu, se on ihan oikeasti vaihtoehto matoille lämpimässä kakkimiselle!!! Jopa aika tyypillinen tapa kavereillasi...) ilman kultakäätyjä, rusetteja ja laahusta.
 
Koiranelämää. Just sitä itteään.
 
 

13.1.15

Paha Nuutti pois sen viepi

Sain joulupukilta hellyttävän tontun. Aattoseurueeseen kuuluneet minua tontuista valistuneemmat tiesivät kertoa taustaa tontulleni. Muinaisen työnantajani Havin ammoiseen tuotevalikoimaan on aikoinaan kuulunut tällainen joulukynttilä, joka on käsin (!!!) maalattu punaisella, keltaisella ja mustallakin värillä entistäkin sievemmäksi ja ilmeikkäämmäksi.


Nyt muotti on löytynyt tehtaan kätköistä, ja tonttu otettu uustuotantoon. Käsinmaalauksesta ollaan kyllä meikäläisillä työvoimakustannuksilla luovuttu, ja ehkä hyvä niin. Pelkistetty vaalea hahmo sopinee nykysisustuksiin ja trendeihin alkuperäistä huomattavasti paremmin.


Se kuinka vanha tonttumuotti onkaan, on minulle arvoitus. Pikaisen googlailun jälkeen tiedän jonkun nuoren herran saaneen jo vuonna 1935 Viipurissa tonttukynttilän itselleen. Jos teillä on asiasta lisää tietoa, niin olkaa niin ihania, kilttejä ja kultaisia että infoatte minuakin, kiitos.

Joulusuklaat on jo melkein syöty. Jouluvalot saavat palaa partsilla pitkälle kevääseen. Paha Nuutti viepi vain tontun tänään pois. Kuvaa päästä varpaita kohden palavasta tontusta ei tälle sivulle tule, moisesta tontun teurastuksesta. Ei myöskään kyynelehtivistä kakaroista, jotka miettivät sattuuko tonttuun kun se palaa, eikä maamosta joka ei kestäne katsoa tontun lyhenemistä.

Välillä elämä on tuskaakin.
Onneksi kuitenkin vain tällainen koitos tällä erää!
Yritämme kestää, vaikka sitten suklaajämien avulla...
 
 

6.1.15

Joulun lopetus

Keräsin jo heti aamusta joulukoristeet kasaan, ja kuskasin ne kellariin. Jopa sen misteliköynnöksen keittiönlampusta riisuin, koskei sen alla ollutkaan tullut pussailtua huulia rohduksiin saakka. Saiskohan rahat takaisin..? Olikin jo aika lopettaa jouluilu! Oli alkanut herkulliset pyhät ahdistaa, tai ainakin farkkuja kiristää. Uusi vuosi käyntiin vauhdilla ja niine ainaisine uusin kujein, joo joo...

Päivällä koti alkoi kireässä pakkasessa auringosta ikkunan läpi mukavassa kaukolämmössä nautiskellessa näyttää kovin riisutulta. Silitin parit käyttämättä jääneet joululiinat pöytään. Onhan tässä vielä viikko joulua jäljellä Nuutin-päivään... 

Illalla karmivasta pakkasesta koirien kanssa palaillessani katselin pimeää parveketta, ja päätin että jotain tarttis tehrä. Kaivoin kellarista tarpeettoman lampun, ja virittelin sen jatkojohdolla ikkunan taakse partsia valaisemaan. Viereensä se sai aamulla lipastojen nurkilta pakkaseen nakatut kultasypressit. Hupsheijaa vaan kun tuli het'sillää niin tunnelmallista, ja niin jouluistakin vielä...


Tästä innostuneena kaivoin sitten vielä vaatehuoneen perukoilta lampun alle tarkempaan tarkasteluun laatikollisen jouluvaloja, jotka muuton jälkeisessä väsymyksessä olin tunkenut aivan perimmäiseen nurkkaan ajatuksella että tulee se joulu ilman perkeleellistä valojen virittelyäkin. Aivan niin kuin tulikin! Menikin myös. 

Illan onnellisiksi jouluvaloiksi valikoituivat kirkkaat tähtivalot, jotka ripustin partsin tuuletustelineeseen. Tai siis jouluvalotelineeseen, sillä mulla on kokonainen rekki ulkona tuuletteluja varten...


Jouluvaloja Loppiaisillan pimeydessä ja koleudessa sukkasillaan pakkasessa viritellessäni palasi mieleeni sanonta jonka mukaan me hämäläiset olisimme hitaita. Ehkä ja ehkä sit minäkin. Vaikkem meinaa aina ees omass vauhis pysyy...


Ikiomasta valokarnevaalista innostuneena sytettelin mukaan vielä tuikkuja ja öljykynttilöitä, sekä muokkasin räpsyt tähtisateella. Voilà, mulla onkin oma Lux Helsinki!! Joulun lopetus muuttuikin talvivalokarnevaalin aloitukseksi!! 


Rakastan uusia alkuja. Niitä hyviä sellaisia.
Valoa alkuvuoteen, amigot!