30.4.15

Klara vappen vaan!

Sääherrat ovat armahtaneet meitä ja antaneet jollei ihan lämpimän ja aurinkoisen, niin ainakin kuivan juhlapäivän arkisen harmaiden sateiden väliin. Ilmassa on siis edellytyksiä riehakkaan Vapun juhlintaan!

Otimme muksujen kanssa jo sokerihuurteisen varaslähdön tähän kevään suureen juhlaan munkeilla, tippaleivillä ja lähdeveteen pusatulla kaupan simalla iltana eräänä. Serpentiini oli unohtunut ostoslistalta, mutta kummasti vaan ilman sitäkin pääsi juhlatunnelmaan.


Varsinaiset työn juhlan juhlallisuudet kuittaan tänä vuonna tyystin erilailla kuin aiempina vuosina perheen kanssa juhliessa. Nyt vappu menee työn merkeissä töissä, työn merkeissä kotona ja työn merkeissä Villa Mörskällä.

Pitkään vappuviikonloppuun mahtuu onneksi kyllä myös Vapun jatkot parvekkeella ystävien kanssa kevään ensimmäisten grillibileiden merkeissä, joten ei ihan pelkäksi työksi mene koko pidennetty viikonloppu. Voi olla että silloin lipsahdetaan klarasta ja lähdevedestäkin johonkin muuhunkin, mutta eikös se kuulukin asiaan?

Herkullista Vappua anyway kaikille!

 

28.4.15

Aurinkoisena päivänä, sateisena iltana

Aurinkoisena päivänä Villa Mörskän ulkokuori alkoi vaalentua. Hyvin, hyvin vaalea harmaa, ehkä hieman vaaleansinertävä sävy alkoi peittää vanhaa pintaa, josta kädet hellinä oli poikain kanssa rapsuteltu beigeä, keltaista, ruskeaa, valkoista ja vihreää vanhaa maalia pois.

  

Sateisena päivänä saapuivat raksamiehet tiluksille. Olivat edellisviikolla jo tuoneet puutavaraa ja uusineet takavajan katon. Rakentui terassin kansi ja kamina asentui paikoilleen. 


Sateessa oli ilo iltalenkkeillä ihailemaan päivän aikana tapahtunutta edistymistä ja tuntea niin selvästi kuinka mökkielon aloitus lähenee lähenemistään. Portaat terassille valmistuivat kuvaa seuranneena päivänä. Ilman sadetta. Niitä en ole vielä nähnytkään. Tahtois nähdä ihan just ja nyt! Ihanaa, kihertävää odotusta.

Villa Mörskäni mun <3


27.4.15

Modernimpi makkarapata

Piti tekemäni pastasalaatti. Salaatti vaan oli päässyt hieman vanhenemaan jääkaapissa kulhoon pääsyä odotellessaan, joten kun siitä oli nyhtänyt rusehtavat osat pois, ei vihreää kulhossa niin järin paljon kummoisesti ollutkaan. Päätin sitten täyttää kulhoa ja perheen vatsoja runsaammalla pastamäärällä. 

Olin ostanut uudenlaisia tuorepastoja pari pakettia niiden siron ulkonäön perusteella, ajatuksena että näyttävät kivoilta juuri salaatissa. En tullut vilkaisseeksi pakettien taakse. Pakkaukset avattuani levisi keittiöön niin outo haju, että muksutkin havahtuivat kyselemään josko jotain kyökissä on jo pilaantumaan päin..?

Kippasin pastat kattilaan kiehumaan, ja tavasimme pakettien pohjasta mitä olinkaan kanniskellut kaupasta kotiin. Hämmästys oli melkoinen, kun vannoutunut makkaraninhoaja tajusi ostaneensa makkara- ja kinkkutäytteisiä pastoja! Härregyyd...

No, pesue oli edelleen nälissään ja ateria-ainekset levällään pitkin kyökkiä, joten eikun improvisoimaan. Salaattikulhoon lensi myös jämäpurkillinen oliiveja, tuhti siivu fetaa, rucolan loput ja kattilallinen makkarapastaa.


Nostin kulhon pöytään ja kehoitin lapsukaisia nauttimaan äiteen tekemästä makkarapadasta. Ensimmäisestä ja viimeisestä. Hyvällä haulla söivät, kehuivatkin. Minäkin sain vatsani täyteen, kiitos herkullisen ja vahvan salaattikastikkeen.


 

26.4.15

Masalaa ja muita makuja


Intian-matkalta odotin ehkä kaikkein eniten makuja ja tuoksuja. Ruoissa, joita tosin uskalsi syödä vain erittäin tarkkaan valituissa paikoissa, ja ympäristössä. Niitä sain ja koin! Kaikki mitä söin, oli suussasulavan herkullista ja maittavaa. Aika äkkiä opin mausteisten ruokien ystävänä kuitenkin tilaamaan ruoat vain kevyesti maustettuina. Oli nimittäin uusi kokemus syödä perunasta ja kukkakaalista tehtyä herkullista paistosta lieskojen lentäessä suusta ja hien pukatessa otsasta :)

Makuja halusin kantaa myös kotiin. Niinpä suunta oli Delhissä selvä: kuululle maustebasaarille, mars! Muovikassillinen tuliaisia kokkaavalle lapselle oli äkkiä löydetty.



 

Nyt odottelen mitä kokkikolmoseni inspiroituu kehittelemään tuoreista pippureista, chilirouheesta, jeerasta eli juustokuminasta, masaloista niin kanalle kuin kasviksille, kuin rakastamistani korianterista ja sitruunaruohosta. Se taisi muuten olla kesän muotituoksukin, koska niin monessa paikassa siihen ihanuuteen törmäsi!


Pari pussukkaa jälkkäriosastoakin tuli napattua mukaan: hopeanhohtoisilla ja makealle maistuivilla papusilla voinee koristella jälkkäreitä ja kirjava pussi sisältää Intiassa jälkkärinä tarjoiltavaa suunraikastusta sisältäen mm. laventelia... Tuntuma niihin oli kuin ois liinavaatekaapissa ruokaillut. Mutta näyttävät kovin kauniilta! Annan ehkä silmien syödä ne...

24.4.15

Intian auringon laskettua

Aurinko on yksi Intian ihanuuksista. Ihanaa on myös aika kun se on laskenut. Kun selviää aurinkolaseitta, hatuitta ja siltä suojaavine vaatetuksitta. Kun sen valoa korvataan himmeämmillä, lempeämmillä valoilla ja tulilla.




...valoisaa rauhaa ja harmoniaa spa-osastolla...



Näihin kinkereihin teki mieli kuokkimaan! Mutten sitten tohtinut, kun kaikesta tikistämisestä huolimatta en osannut kuvitella itseäni täällä juhlineen firman palkkalistoille.


Joten menin nukkumaan. 
Hyvää yötä,  शुभरात्रि!
Naks lamppu kii. 


23.4.15

Kimallusta ja kurjuutta

Winston Churchill totesi aikoinaan ettei Intia ole mikään valtio, vaan että se on sekasorto. Niin täysin jaan hyvin lyhyellä kokemuksellani hänen mielipiteensä! Mikä valtavien massojen ja vastakohtien maa se onkaan porottavine aurinkoineen, herkullisine aromeineen ja mykistävine käsittämättömyyksineen!


Voi ajatella, etten tiedä vielä Intiasta vajaan viikon visiitin perusteella yhtikäs mitään. Ehkä niin. Olen nähnyt ja kokenut vain paloja 11 miljoonan asukkaan Delhistä ja vielä suppeamman otannan toisesta kultaisen kolmion kaupungista, Agrasta Taj Mahal'eineen. Kolmion kolmas kanta Jaipur ja koko muu iso maa on näkemättä. Olen kokenut kolmesta vuodenajasta kuuman kauden alun, en kylmää kautta enkä hartaastikin odotettua sadekautta, monsuunia.


Silti ehdin kokea isoja annoksia uskomatonta Intiaa. Pää ja vatsa työstävät edelleen kaikkea nähtyä ja maistettua. Ties kuinka kauan... Länsimaisesta hyvinvointivaltiosta keskelle kaoottista eloa tupsahtanut blondi herätti intialaisissa ihmetystä, muttei tasan samassa määrin kuin heidän elo minussa.  

Räpsin kuvia ihastusta ja ihmettelyä aiheuttavista asioista, he selfieitä vierelläni. Tätä jo jossain määrin ärsyttänyttäkin tapaa lukuunottamatta ihmiset olivat hurjan avuliaita, ystävällisiä ja kohteliaita. Apua tarjottiin auliisti vaikka kaupat oli jo tehty, tai lisäpalveluita ei enää odotettu. He halusivat tuottaa hyvää mieltä.


Valtavat massat liittyvät niin suureen populaan, huimaan liikenteeseen kuin käsittämättömän järkyttävään roskamäärään. Uskomattomia taakkoja kuljetettiin fillareilla ja puukärryillä, ja jätteet kipattiin pusseissa tai ilman suoraan kadun varteen, josta lehmät ja koirat napsivat osansa, ihmiset osan ja loput tasoitettiin maanrakennusaineeksi tai poltettiin avotulella väylien varrella. Savun haju oli jatkuvasti läsnä, eikä se todellakaan ollut sitä ihanaa tuoksua, joka tulee kun takka tai kiuas sytytetään kuivilla klapeilla lämpenemään.


Haikeaa hämmennystä herätti kimaltelevien hiuskoristetuliaisten pakkaaminen kärpäsiä mustanaan surisevassa basaarissa pussiin, joka oli liimattu matematiikan luentomuistiinpanosta tai ehkä jopa virheettömästä koepaperista kokoon. Ja basaarista edelleen siirtyminen ilmastoituun kauppakeskukseen, josta löytyi kaikki samat liikkeet kuin Itiksestä ja Tallinnasta. Jonka ovella meidät marssitettiin metalinpaljastimien läpi ruumiintarkastuksiin ja kassimme läpivalaistiin. Ovella, joka ei tainnut eettisin perustein aueta kaikille, jotka olisivat turvatarkastuksen läpäisseet... Ahdisti ja tahtoi äkkiä takaisin +40+ Celsiuksen lämpöön pihalle odottamaan kuljettajaa.


Kuljettajaa, jota ilman ei uskaltanut liikkua kovinkaan montaa metriä. Kuljettajaa, joka piti porottavassa helteessä tuntikausia matkaevääksi varatun ja syömättä jääneen  suklaadonitsin odottamassa autoon palaajaa sulamattomana... Kuljettajaa joka aukoi hymyillen ovia ja kantoi kantamuksia, kuljetti käsittämättömissä ruuhkissa pois nälkäiseksi liian rauhallista, kenties huumattua vauvaa syliini tunkevan nuoren naisen luota, ohi siltojen alla asuvien sukujen aina hotellin altaalle huumaantumaan lahjaksi saadun kukkaseppeleen tuoksusta ja pökertymään auringon porotuksesta.


Vieläkään ei tajua kuinka täydet vastakohdat, kimalteleva hyvinvointi ja surullinen kurjuus, olivat siellä jatkuvasti läsnä aivan vierekkäin. Aina lukuunottamatta muurein ympäröityä hotellia, jonka pihaan ajaessamme auton tarkasti aina kaksi aseistettua vartijaa, ja kassimme nostettiin läpivalaistaviksi samalla kun itse saapastelimme metallinpaljastimen läpi sisälle ilmastoituun sitruunaruohon miellyttäväään tuoksuun ja suuntasimme altaalle, jossa henkilökunta kiikutti pyyhkeet, hedelmäannokset ja kylmät vedet iloksemme, ja kävi säännöllisesti tarjoamassa aurinkorasvoja tai varjon avaamista / sulkemista. Sitä tunsi itsensä niin pullamössösukupolvelaiseksi. Nolotti.


Rakennuskanta herätti sekin ihmetystä! Käsittämättömän upeat jalokiviupotukset valkoisissa marmoriseinissä, käsin hakatut ja hiotuin kivin riimitellyt pyhän kirjan säkeet fasaadissa, ja heti perään kerrostalot katujen varsilla. Talot joiden ovien edessä roikkuivat sähköjohdot kohtaloa uhmaten ja talot, joista ei tiennyt olivatko ne vasta rakenteilla vai jo purussa. Pyykit kun kuivuivat työmaan lomassa ja uusikin rakennus näytti jo valmiiksi vanhalta ja nuhjuiselta.


Liikenne on myös aivan oma lukunsa! Jotain siitä kertonee se että kun neljän ruuhkassa hyppäsin Helsingissä valtaväylän varrella lentokenttäbussista pois, vedin liikutuksesta ja onnesta mykkyriäisenä keuhkot täyteen "raitista ilmaa". Ruuhkakin nauratti: surkuhupaisat kolme kaistaa kahteen suuntaan, ja liikennevalot jotka rytmittivät vähäisten ajoneuvojen liikennöinnin sujuvaksi. 


Se kaikki tosiaan suorastaan nauratti, kun aamulla oli tehnyt kolmen vartin matkaa yli kaksi tuntia, istui edelleen autossa kun check in sulkeutui ja sai puhelimeen tiedon että korvaava lento onnistuisi heti jo ylihuomenna mikäli emme ehtisi kentälle ajoissa. Kun oli istuttu vartti vihreissä valoissa liikenteen hievahtamattakaan, ja kuljettajan ajettua tila-automme viileän rauhallisesti kävelytiellä huristavien mopojen, prätkien, riksojen, fillarien ja kävelijöiden (niin ihmisten kuin pyhien lehmien) sekaan.


Kun liikenne sitten taas pääsi jatkumaan, ei näkynyt merkkiäkään onnettomuudesta, joka stopin olisi saattanut aiheuttaa. Oletettavasti siis seitsenkaistaisten teiden liittymässä oli ollut juuri pyhä lehmä aamukakalla, ja kun se tarve oli tullut hoidettua, sai muiden tarpeet ja kiireet taas paikkansa tässä universumissa.

Incredible Intia, ei voi muuta sanoa!
Riittää sulateltavaa.



21.4.15

Pyllylleen

..voi pehmeästi pyllähtää tätänykyä Sofiankadulla, jonne katuvarren kauppias on tuonut suorastaan houkuttelevan penkin pehmeillä patjoilla. Koeistutaanko urakalla?


Ihanat! Tahtoo kans!!
Niin näen tämän Mörskällä.


14.4.15

Pahan päivän varalle

Reissuun lähdössä, jipijajee! Kohta ei koleus pistä hytisemään, vaan tekemistä on helteestä nautiskelemisessa. Viime viikon sääennusteet ovat lohdullistuneet tai kohtuullistuneet lähdön lähetessä: Delhin kesäisen lämpötilan ennustetaan +39 Celsius-asteen sijasta pyörivän "vain" +33 asteen hujakoilla. Huomattavasti helpompaa vaalealle skandille! Pyörivän siis matalampana ainakin parit seuraavat päivät, pidemmälle ei vielä uskalla ennustetta kurkkiakaan...

Eksoottiseen itään kutkuttaa jo kovasti mieli, ja aivan kohta kone sinne nouseekin. Puolenvuodentakainen idänmatkailu taisi olla hyvin erilainen kuin edessä oleva. Silloin reissattiin idän jenkeimmässä maassa, Singaporessa ja valkoisten hiekkarantojen pienellä paratiisisaarella Malediiveilla. Nyt sukelletaan Delhin ja sen lähistön paahtavan kuumaan, ihmisiä vilisevään ja värikkääseen sykkeeseen.

Isolla innolla odotan kaikkea uutta ja kohta vastaantulevaa eksotiikkaa! Siitä huolimatta rationaalinen ihminen malttoi pakata laukkuunsa biksujen ja hellehatun lisäksi jotain ihan muutakin, jotain mitä viime reissulla ei mukana kuljeteltu, eikä onneksi kaipailtu. Reissuapteekin nimittäin.

Pakkasin miniapteekin Marlen lahjoittamaan syötävän suloiseen nesessääriin. Suklaakuosin sisään solahti niin käsidesi kuin maitohappobakteerit jokapäiväiseen nautintaan, että myös pahan päivän varalle särky- ja allergialääkitystä sekä vastaiskuase Intiassa kuulopuheiden mukaan herkästi kohdalle osuvaan vatsatautiin, toisin sanoen järeät ripulilääkkeet tosipaikan tarpeeseen.


Ajattelin että parempi varautua etukäteen kuin pöksyt kurassa harmitella, jos niin huonosti pääsee käymään että räpylättä ei reissusta selviäisi. Suklaakuosi saattaisi vielä osaltaan tarvittaessa piristää vetelää oloa...
 
Suklaahan auttaa aina ja kaikkeen, eikös joo..?
Nyt koneeseen :)

13.4.15

Vaahtokarkkia ja valkamaa

Ihanan aurinkoisen, lämpöisen ja superkeväisen päivän kunniaksi pumppasin talviteloilla olleen fillarini gummit pulleiksi (kädet pikimustina, kun oli toi syyshuolto jäänyt tekemäti muuttokuvioiden lomassa...) ja huristeltiin neidin kanssa kotikulmain rautakauppaan maaliostoksille. Oikein oli netistä katsottu mistä maalia saa uusilla kotinurkilla. Fillarilla kun taitetaan taipaleet, niin yhtään ylimääräistä kilometriä ei viitsi tonkkia tarakalla hölskyttää.

Oltiin menossa ostamaan pinkkiä, helmenharmaata ja vitivalkoista. Oli tarkoitus käynnistää Villa Mörskän kevätremontit maalailun merkeissä. Mieli kuitenkin aavistuksen muuttui värikarttoja tutkaillessa. Valkoinen pysyi valkoisena. Pinkki vaihtui suloisen vaaleaan vaahtokarkki-nimiseen sävyyn, koska Mörskällä vaahtokarkkeja on kovasti paistettu ja aiotaan jatkossakin paistella. Salaa olin mielessäni tyytyväinen, kun neidin halajama ärhäkkä pinkki olikin hänenkin mielestä liian ärhäkkää. Helmenharmaakin sai puolestaan taitoksen ehkä sinisempään, koska sävyn nimi valkama viittaa minusta veteen. Ellei sitten harmaaseen rantakallioon, jonka suojaisaan koloon veneellä lipua?

Maalitonkat, hiomapaperit ja -lastat, maalisudit ja -astiat, suojapressut ja -pahvit, maalarinteipit, sorkkarauta, lukkoöljy ja eväät kasseissa keikkuen polkaisimme kevääseen heräilevälle merenrantahuvilalle, ja ryhdyimme kevätpuuhiin. Meillä se ei nyt tarkoittanut haravointia, vaan ihan ensimmäiseksi talvella ruostuneen lukon rasvausta, ulapalletuijottelutuolien nostoa kalliolle ja sen päälle mökkerön tyhjentämistä syksyllä sinne jääneistä rakennustarpeista.

Tämän jälkeen päästiin varsinaisiin päivän hommiin: vanha romuluinen pikkulipasto nostettiin pihalle hilseilevien maalien rapsuttelua varten, syksyn kurissa rapaantuneen tuoreen lautalattian hiontaa kurasotkuista ja sen sun tän teippailua maalailun alla.

Puuhailun lomaan toi ihanan yllätyksen ystävä, joka oli hypännyt fillarin selkään ja lähtenyt katsomaan projektimme etenemistä. Yhdessä tuumin naureskeltiin että vielä on matkaa siihen kesäiseen päivään, kun vaan istumme rantatuoleissa auringonpaisteesta ja kuohujuomasta nautiskelllen. Naapurikin kävi meitä moikkailemassa pitkän talven päälle ja kehumassa muuttunutta mökkiä, luomassa meihin uskoa ja intoa. Kumpainenkin kohteliaasti rapsuttivat vähän maaliakin hilseilevästä ulkoseinästä, ja näin edistivät hommaa, joka on isommin edessä parin viikon päästä.

Neidille avattiin purkillinen vaahtokarkkia, jolla hän onnellisena ja aamulla Intian helteistä asti nimettynä maalarimestarina tyytyväisyydestä hykerrellen suti lipaston herkän rähjäromanttiseen kuosiin. Samaa sävyä sai myös sisäseinään jääneen vanhan pikkuikkunan karmit.

Minä sudin tuon mökin sisään jääneen pätkän vanhaa keltaisenkukertavanrusehtavaa seinää ja sitä kannattelevan uuden palkin vitisenvalkeaksi. Niitä vasten valkoiset raakalautaseinät ja -karmit eivät näytäkään enää ihan valkoisilta... Pikkuruisen huvilan lattiat konttasin polvet hellinä isoa sutia heilutellen valkaman harmaaksi. Sinne peittyivät viimeisetkin kurasotkut, ja lopputulos hiveli silmää.


Millään ei olisi malttanut sulkea mökin ovea kaikkea aikaansaamaamme kaunista ihaillessa, mutta kesken niin ihanan lämpimän ja aurinkoisen viikonlopun alkanut jäätävä vesisade nopeutti kummasti toimintaa. Puhelu kuopukselle kotiin, ja saunamestari hommiin! Ihanaa oli palata ulkoilusta ja remontoinnista raukeana sekä sateesta hytisevänä suoraan kuumille lauteile <3 Saunan päälle kaksoset vielä kunnostautuivat kotiparvekkeella grillimestareina, joten kyllä uni tuli aikaisin silmään kaiken päivään mahtuneen ihanan päälle!

Elämä on.
 
 

11.4.15

Rosolli vai rose bud?



Zen quilt -blokkeja ompeloitui yhteensä 56 kappaletta. Muutama, tarkemmin sanottuna vaikka 8 lisää ei olisi ollut pahitteeksi, mutta tuohon ne nyt jäivät 
johtuen siitä että tein ne itsevärjätyistä kankaista, joita ei sitten tätä pidemmälle näissä tähän työhön valikoituneissa sävyissä riittänyt. 

Blokkeja piti tasoitella leikkurilla, koska keskimmäinen kaitale, joka muodostuu 3 palasta ja siis kahdesta saumanvarasta, on juuri sen kahden sauman verran lyhyempi kuin reunimmaiset kappaleet. Tasoitusjämät ompelin pötköksi ja kerin rullalle sitä mukaa kun niitä ison satsin kerrallaan leikkelin. Näin ne eivät jääneet pyörimään ja nuhraantumaan ompeluskassinkaan pohjalle ties kuinka pitkäksi aikaa...

Blokkeja mallailimme koko ryhmän voimin isolla pöydällä niin että erilaiset tummat ja vaaleat blokit vuorottelivat ja blokin "keskipalikka" teki omaa kiertävää tai aaltoilevaa kuviotaan pinnassa. Helppoa se ei ollut, vaikka kaikki värit pyörivät yhden ja saman värin sävyissä! Padi piti ottaa avuksi, jotta hahmotti kuvioiden kulun ja värisävyjen asettelun paljasta silmää paremmin. Suosittelen, kuva on oiva apukeino bongata tyrkyllä olevat virheet tehokkaasti tilkkupinnasta veks!


Tarkkasilmäiset tilkkuilijat löytänevät kuvasta vielä virheitä, joista osa saatiin korjatuksi, ja osa jää tilkkuideologian mukaisesti inhimillistämään lopputulosta. Luojan kanssa kun ei saa ryhtyä kilpasille luomistyön täydellisyydessä...  

Sommittelun lomassa oli aika myös palkita itseään herkuilla. Nyyttäritarjoilutkin tuntuivat värisommittautuvan hauskasti yhteen; suussasulavaa persikkapiirakkaa lime-valkosuklaarahkalla, keksejä porkkanahummuksella ja golden briellä, rypäleitä, pähkinöitä ja suklaata sekä kahvia kumpaakin ihanan tummana. Nami nami ja slurps!

  

Illan ja ohjatun tilkkukauden päätteeksi peiton pinta oli aseteltu kohdilleen ja paria saumaa vaille ommeltu valmiiksikin. Työ jatkuu tilkkuilevien ystävien seurassa parvekeompeluna kevään ja kesän mittaan. Rullalla olevat jämäpalat tulevat reunakaitaleen jälkeen vielä somistamaan peiton reunusta.


Työ on siis jo lähestulkoon ja tuotapikaa valmis. Ajatustyö on vielä vaiheessa: mikä tulee peitolle nimeksi??  

Onko tämä rosolli vai ruusunnuppu?
Vai jotain ihan muuta?
Sana on vapaa.



9.4.15

Lämmintä

Lämpenevää luvattiin jo viime viikon viimoissa ja pakkasissa tälle viikolle. Sitä ihmettä odotettiin innolla niissä viime viikon viimoissa ja pakkasissa hytistessä. Villahanskaan tuli reikä, ja parsimisen sijaan heitin sen roskiin, koska meteorologit lupailivat lämpöä.


Kynsikkäät kädessä odottelen sormet kohmeisina ratikan tulon lisäksi säätietäjien lupauksen toteutumista. Lapasetkin ovat korissa vielä käyttövalmiudessa...

8.4.15

Zen-quilt

Sellaista mä olen viime viikot nyhertänyt kasaan. Peitoksi, torkkusellaiseksi. Vaikkapa Mörskälle kääriydyttäväkseni jos siellä tulee kesken aurinkoisen kesänvieton pieni viileä tuulenhenkäys mereltä mun puutarhatuoliini, jossa juuri olen vaipumassa horrokseen. Tai jos haluan paeta mökin ja vielä peitonkin suojaan paahtavaa aurinkoa... Visio tulevasta peitosta on hyvin zen-henkinen ;)

Tekniikka tässä työssä on nimeltään pinoa ja leikkaa. Pinosin itsevärjätyistä kankaista päällekkäin 4 erisävyistä punaa, joissa tummat ja vaaleat kankaat vuorottelivat. Leikkasin 20*20-senttisiä neliöitä. Neliöt haloin puoliksi ja puolikkaankin vielä puoliksi. Toisen puolikkaan puolikkaan leikkasin kolmeen osaan, ja panin pinon päällimmäisen kankaan sen alimaiseksi. Näin tummat ja vaaleat värit tulevissa blokeissa sekottuivat.


Sitten huristelin pari tilkkuilukertaa vaan suoraa saumaa, suoraa saumaa suoraan. Ope pääsi helpolla :D. Tänään on kevään viimeinen tilkkuterapia, jossa nyyttäriherkuttelun lomassa on aikomukseni koota neliöt tilkkupinnaksi. Sen työstö peitoksi jatkuu sitten parvekkeella, jonne pääsiäisenä virittelin ison pöydän, jolle tuotapikaa päivien vauhdilla lämmetessä nostan ompelukoneen kesäksi surisemaan. Aktiivisesti ja ihan yhtä mittaa...

Toivottavasti naapuritkin pitävät sen surinaa rauhoittavan zen-henkisenä! Koirien räksytyksen ja lasten pianoläksyharjoitukset naapurin nuoripari on kokenut aivan toisin. Nähtäväksi jää josko ääni kellossa muuttuu jos he itse joskus päätyvät nauttimaan vanhemmuuden iloista. Sitä odotellessa ompelen aivan toisessa päässä pitkää parveketta.

Harmonista päivää, kanssazeniläiset!



6.4.15

Vuosi sitten

Vuosi sitten palasimme illansuussa Tallinnasta perhepääsiäisloman lopun vietosta. Aurinkoisiin pääsiäispyhiin oli mahdutettu tuota reissua ennen pääsiäsvieraita ja kirppisilottelua Hietsussa, jossa myytiin autollinen lastentarvikkeita muuton alta jo pois. Olihan koti pantu juuri myyntiin ja innolla käyty miehen varaamissa asuntoesittelyissä etsien suurempaa perheasuntoa lasten kasvaessa suuremmiksi, äänekkäämmiksi ja tilaa vievemmiksi. Oli käyty myös mökillä juomassa isovanhempien kanssa kevään ensimmäiset terassikaffeet ja herkuteltu kukallinen pääsiäiskakku. Sormet aavistuksen kohmeessa oli jo suunniteltu kovasti tulevaa kesää mökillä. Tallinnassa oli herkuteltu, ammuttu jousipyssyllä linnan muurien juurella ja nautittu paahteesta, riisuttu kevättakkeja helteessä päältä. Etsitty väsymykseen saakka neidille mieluisaa maatuskanukkea, ja vihdoin sellainen löydetty juuri ennen kuin piti palata laivalle. Oli ihmetelty isiä, joka ei pysty pääsiäispyhinäkään irrottautumaan puolen vuoden kovasta duuniputkesta, vaan joutui lomallakin räpläämään puhelintaan aivan jatkuvasti. Ei ymmärretty, eikä olisi maailman parhaasta isistä ja superrakkaasta puolisosta uskottukaan, että luuria räplätessä hoidossa olikin ihan muuta kuin työasiat.

Vuosi sitten myöhään illalla kotiutuessamme arkeenpalaamisrutiineista ei toisella perheen aikuisista ollut käsitystäkään. Sohva ja känny vain kutsuivat. Saatuani ylikierroksilla käyneet, mutta aamulla arkeen heräteltävät lapset nukkumaan alkuyöstä istahdin miehen viereen ja ihmettelin ääneen sitä että hän puolisonsa lisäksi ryhtyi nyt laiminlyömään jo lapsiaankin. Heitin lähinnä vitsinä kysymyksen onko kehissä nyt kenties joku toinen ja sain välttelevän, mutta myöntävän vastauksen. En ollut uskoa kuulemaani, ja aivot eivät sitä tajunneet pariin päivään. Eivät silläkään että isi kertoi seuraavana aamuna ennen kouluun lähtöä lapsillekin asian: Isi rakastaa toista naista kuin äitiä, toisten lasten äitiä.

Vuosi sitten ehdotin parisuhdeterapiaan menoa, vetosin kaikkeen siihen superhyvään joka meillä oli, ja joka oli ehdottomasti aivan liian arvokasta poisheitetäväksi. Sain vastauksen että siellä käyvät vain he, jotka haluavat korjata suhteensa. Heillä kahdella oli tulevaisuudensuunnitelmia, ja niihin eivät mitä ilmeisimmin vanhat perheet kuuluneet.

Vuosi sitten pommi jysähti ja isosti. Perhe-elo oli ollut tiivistä ja hauskaa, ulkopuolisiltakin kuuli säännöllisesti kommentteja siitä kuinka ihana perhe meillä on, tai kuinka hyvä pari olemme. Yksi osapuoli vain oli eri mieltä, muttei tullut maininneeksi asiaa. Ei ennen kuin puhelinta tyynyn alle piiloon sujauttaessaan, ei ennen kuin vasta kiinni jäätyään kysymyksiin takellellen vastaillessa, ei ennen kuin puoli vuotta kahta perhettä pettäen ja tuhoten hoidossa rohkaistuttuaan.

Vuosi sitten elämältä putosi pohja. Kaksikymmentä vuotta, lähes puolet elämästä, elämäni keskiö oli ollut tuo mies. Mies jota olin sokeasti rakastanut toisen puutteet ja ärsytykset hyväksyen. Mies jonka kanssa olin rakentanut aivan uuden elämän; vaihtanut kotikaupunkia, osin ystäväpiiriäkin, saanut tutuikseni liudan mukavia sukulaisiaan, hankkinut maailman ihanimmat lapset, remontoinut koteja ja mökkejä, reissannut ja suunnitellut tulevaa. Mies joka oli ollut peruskallioni, kirjaimellisesti petti ja minä luhistuin siinä äkkisyöksyssä. Kerroin entiselle kalliolleni elämänhaluni olevan olematon, ja sain vastaukseksi onnellisen hymyn sekä kommentin että hän kyllä mielellään viettää aikaa paljon enemmän, tarvittaessa jopa kokonaan, lasten kanssa... Tuolloin tajusin että tästä on noustava, pärjättävä ja selvittävä! Lasten vuoksi.

Vuosi sitten alkoi rankka räpiköinti. Alkushokista selviydyttyäni olinkin kahdesta aikuisesta se joka kykeni toimimaan rationaalisesti kun hormonit eivät säädelleet koko aivotoimintaa. Olin meistä kahdesta se joka ei hylännyt omassa sekasortoisessa tilassaan puolison lisäksi myös häkeltyneitä ja surullisia lapsia. Olin myös se joka varmisti että kaikki perheenjäsenet saavat apua, järjestin tapaamisia niin juridiikan kuin hyvinvointimme tiimoilta erilaisten asiantuntijoiden juttusille ja siinä samalla metsästin vauhdilla uutta kotia, koska aiemmin niin innolla odotettu asia toteutui samassa mylläkässä: koti meni nopeasti kaupaksi.

Vuosi sitten minulla ei ollut mitään käsitystä todellisista voimista ja kyvyistä. Tiesin kyllä olevani voimakas ja kyvykäs, mutta ne voimat ja kyvyt liittyivät mukavan elämän pyörittämiseen. En osannut edes kuvitella mitä kaikkea vuoden varrella tulisikaan vastaan, ja millaista kakkaa siinä sivussa sataisi niskaan. Miten ennen se kaikkein rakkain ja luotettavin ihminen tuntuisikin ventovieraalta pedolta, jolta piti suojautua leipäveitsi tyynyn alla nukkuen kun toisen käytös univelassa ja hormonihöyryissä muuttui äkkipikaisen tunnistamattomaksi, tai hoidella aivan kaikki asiat juristien avulla, kun valehtelu ja vedätys ei päättynytkään silloin kun siihen loppui tarve. 

Eilen multa kysyttiin miten suhtaudun nyt eroomme. Kysymys hätkähdytti, mutta olen onnellinen ja kiitollinen siitä. Se pani ajattelemaan. Vastausta tosin en joutunut ajattelemaan, se soljui heti suusta ulos. Kerroin olevani hyvillä mielin siitä että asiat ovat nyt jälleen oikein hyvällä mallilla. Lapsilla ja mulla on kiva ja onnellinen koti jossa kaikki viihdymme loistavati, uusi asuinalue on mukava, välit isovanhempiin ovat säilyneet läheisinä ja muksut + minä tunnumme selviytyneen. Elämänrytmi on meillä asettunut päiviin jolloin lapset ovat kotona, ja päiviin jolloin ovat poissa kotoa.

Se mikä erossa edelleen suuresti surettaa on tapa jolla se toteutui. Petoksella, salailulla, valehtelulla, harhaan johtamisella, sokealla raivoamisella, päätösteni ja jopa sukulaisteni (nimeltä poislukien yhden) nollaamisella vielä lopullisenkin eron astuttua voimaan. Mitä ne enää hänelle kuuluvat, olisi pitänyt suunsa kiinni, niin meillä olisi ehkä säilynyt edes puheyhteys! Mun ei tarvitse sietää tuollaista käytöstä keneltäkään, kaikkein vähiten häneltä.

Yhä edelleen ajattelen että eron edetessä erilailla saattaisimme nyt olla toistemme parhaat kaverit ja tukea toinen toistamme. Rohkeutta kertoa tunteistaan selvästi (=ei riitä että sanoo ettei meillä ole oikein yhteisiä tavoitteita) ja ajoissa (=ennen toisen syliin hakeutumista) ihailisin ja kunnioittaisin, petosta ja jatkuvaa valehtelua sekä henkistä alistamista halveksin!

Eilen kerroin kysyjälle käyneeni läpi niin kovan koulun, etten toivo sellaista kenellekään. Varsinainen selviytymisen korkeakoulu, josta ei väitöksiä tai ainakaan väittelyitä ole puuttunut. Silti olen tyytyväinen että se on käyty, sillä siinä mankelissa pyöriessä ja liiskautuessa uudelleen ja uudelleen opin tajuamaan selviytyväni ihan mistä vaan. Vieläpä voittajana, jos voiton kriteerinä on se että olen kyennyt järjestämään elämän taas hyväksi lapsille ja itselle. 


Toivon että vuoden päästä 2. pääsiäispäivänä en enää mieti asioita jotka tapahtuivat kaksi vuotta sitten. Paljon tavoittelemisen arvoisempaa on vaikka se että vuoden päästä pääsiäisen päätteeksi ähkymme muksujen kanssa suklaamunien, mämmin ja pashan jälkeisessä sokerihöyryssä. Tai että heräilemme Mörskällä mökkeilykauden lämpimänä ja aurinkoisena pääsiäisenä siellä jo käynnistäneinä. 

Sitä saa mitä toivoo ;)

4.4.15

Koirakoe

Koirakokeemme on päättynyt, ja karvaturrit palanneet emännälleen. Tai itseasiassa emäntä palannut, karvaturrit noutivat rakkaan maailmanmatkaajan lentokentältä pääsiäiseksi kotiin. Marraskuun lopussa koiruudet tulivat, huhtikuun alkupuolella lähtivät. Elimme vuoden pimeimmän, kylmimmän ja loskaisimman tai muuten vain märimmän ja kurjimman ajan koiraperheenä. Mikä oli kokeen lopputulos, loppuiko keskustelut koiran hankinnasta ja mihin lopputulemaan?

  
Koirien lähdettyä:
+ emme herää koirien vinkunaan ja aloita aamua keskustelulla siitä kuka veisi tänään koirat erittäin pikaisesti aamupisulle
+ ei tarvitse enää karistaa unenrippeitä silmistä vauhdilla siinä vaiheessa kun öinen ylläri itämaisella matolla liiskautuu paljaiden varpaiden väliin
+ kotiinpalaajat eivät haise ulolle
+ koiranruoan lemu ei leijaile keittiössä
+ radio ei huuda koko päivää ihmisettömässä kodissa yrittäen viedä edes vähän huomiota rappukäytävän ääniltä, jotka joillekin olivat kovin ärsyttäviä ja panivat räyhäämään jok'ikinen kerta. Asia, joka kysyi naapureiltakin kärsivällisyyttä, koska asumme sisäntulokerroksessa, joten ääntä rapussa riittää. Kaikilla naapureilla ei kärsivällisyys riittänytkään...
+ töistä ja harrastuksista ei tarvitse juosta kotiin pissahädän vuoksi. Ellei sitten korkeintaan omansa...
+ imurointi onnistuu ilman kahden pienensuuren egon hyökkäyksiä imuria kohtaan (vihollinen kun oli karkoitettava ja hulluksi oli tulla johdon kelautuessa imurin sisään, sitä oli aivan pakko päästä järsimään!!)
+ makuuhuoneiden ovet voi jättää auki päiväksi ja yöksi, ei tarvitse varjella sänkyjä enää pissaajalta, eikä tarvitse ketään  sulkea pieneen tilaan yöksi kahden räksyttäjän kanssa, jotta näillä olisi turvallisempi olo...
+ sohvalla voi istua muutenkin kuin lammikossa, kotia ei tarvitse suojata peitteillä ja esteillä pissahyökkäysten pelossa, me kun saimme kokea niin toistuvat mielenosoitukset kuin aikuisen koiran eroahdistuksen (emännästä, 2 kodista, lapsista jotka joka toinen viikko aina katosivat muutamaksi päiväksi)
+ räntäsateessa ei tarvitse ulkoilla jollei huvita! Ketä oikeasti huvittaa?!?
+ allergisen lapsen nuhan alkuperää ei tarvitse miettiä omatunto kolkutellen
+ kohokudotut villakangastakit, uudet nahkasaapikkaat ja ohuet sukkahousut ovat vaatekappaleita, joita ei tarvitse suojella metrin korkeuteen pomppivilta kääpiöiltä
+ kukaan meistä ei koe tarvetta raapia uusia ovilistoja urille
+ korkeakiiltopintaiselta ruokapöydältä ei tarvitse pyyhkiä tassujen jälkiä (!!!) ennen ruokailua, eikä sen jälkeenkään
+ kättä ei enää nuolla märäksi, vaikka jotakuta sillä vieläkin paijailee
+ lämmintä kakkaa ei tarvitse pussittaa ja kuljetella pitkin kotikulmia naapureidenkin nähtävänä
+/- kukaan ei enää katso hellyttävästi rakkautta kerjäten ja sen perään kirjaimellisesti läähättäen
- pitkille iltalenkeille ei ole pakko lähteä, jollei huvita. Tylsää puuhaa yksin...
- ventovieraiden, hymyilevien ihmisten kanssa keskustelemaan pysähtely kadulla tuntuu luonnottomalta 
- muksujen saanti vartin happihyppelylle vaatii perustelut, joita en vielä ole keksinyt
- Burberryn posliiniastiasto kotimme varustuksena on historiaa
- käsi kaipaa pehmeän pörröisää paijattavaa
- lapsi on surun murtama



Kokeen päättymisen plussakertymä on niin vakuuttava, että lopputulos oli selvä jo kauan ennen kokeen päättymistä. Yksi meistä on murheen murtama koirien lähdettyä, muu perhe huokailee helpotuksesta näin käytyä. 

Me emme ole koiraperhe, mutta olemme etuoikeutettu perhe koska saimme mahdollisuuden kokeilla asiaa osana asian harkintaa. Me säästyimme koirista luopuessa yllättäviltä sydänsuruilta, koska emme olleet epäonnistuneet ja joutuneet palauttamaan jotakin josta luulimme haluavamme selviytyä. Lainakoirille oli sovittu palautusaika, ja juuri näin koe osaltamme päättyi. 

Kokeen myötä me saimme ajatuksille tai toiveille selkeyden, monta kokemusta joista osa oikein mukavia ja hellyttäviäkin, ja annoimme samalla myös mahdollisuuden upeaan reissuaikaan koiruuksien emännälle. On mukavaa olla mahdollistamassa seikkailuja :) Koiratkin säilyvät elämässämme ja paijailtavinamme, vaan eivät enää kämppiksinämme.




Lapuista alimmainen on poistettu ovesta.



 


1.4.15

Pienten töppösten töminää


Minna Parikka tuo toukokuussa kauppoihin Baby Bunny -kengät.
Ehdottomasti ensimmäisenä hankintalistalle...
 

Aprillia, aprillia! Kuuluisaa kuumaa kuravettä vielä päälle :)
Ei oo tarvetta. Vaikka söpöthän noi kieltämättä on.