29.6.15

Museotiellä

Mussu sai joululahjaksi kulttuurikalenterin, jossa kesäkuun ohjelmaksi oli varattu käynnit Tuusulanjärven rannan Museotien kulttuurikodeissa. Lahjaan sisältyi myös picnic, jonka mielessäni olin joulukuun pakkasilla kalenteria värkätessäni sijoittanut Halosenniemen aurinkoiselle rantakalliolle.

Retkipäiväksi osui kesän ensimmäinen varsinainen hellepäivä, Celsiukset huitelivat pitkälti päälle kahdessakymmenessä. Starttasimme matkaan itäiseltä Uudeltamaalta fillarit auton koukussa keikkuen. Auto jäi parkkiin Krapihovin pihaan, josta matka jatkui auringosta ja kesän tuoksuista nauttien kahden pyörän päällä.

Ensimmäiseksi polkaisimme Aleksis Kiven kuolinmökille. Niin pieni ja pimeä oli torppa sankan kuusikon keskellä, parkkipaikkojen puristuksessa, että vähempikin alkoi kuolettaa. Kun sitten mieleen palautui se että torppaa asutti sairaan kirjailijan lisäksi tämän räätäliveli vaimoineen ja kuusine lapsineen, niin hengenahdistushan siinä vähemmästäkin tuli.

Jatkoimme matkaa pikaisesti tien yli runoilija J.H.Erkon pittoreskiin Erkkolaan. Kovasti oli Tuusulan taidemuseon hallinnoiman talon ovi säpessä, joten Karjalan kunnailla -näyttely jäi näkemättä, mutta piharakennuksen vesiklosetti todettua oikein siistiksi.

Erkkolasta jatkoimme matkaa Pekka Halosen ja perheensä Halosenniemeen. Siellä olen vieraillut ensimmäisen kerran noin kymmenvuotiaana, tässä välissäkin joskus ja nyt taas.

Paikan ainutlaatuisuus hurmaa kerta toisensa jälkeen pannen pään pyörälle ja melkein vieden jalat alta. Että kokonainen iso perhe on voinut asua niin jylhästi ja niin kultturellisti samaan aikaan. Upeassa hirsisessä metsästysmajassa, jonka ateljeessa soi kauniisti piano ja viulu ja viimeistelyivät ulkona pakkasessa maalatut Suomen tunnetuimmat talvimaisemat! Mieltä kiehtoo kuinka ateljeen parvella on astellut perheen vanhin tytär omaan Annin-kammariin...


 



Halosilta jatkoimme matkaa museotien päähän Sibeliuksille. Ainola kylpi iltapäivän auringossa kutsuvana vaaleine sävyineen ja hienostuneine mööbeleineen. Laatupianot löytyy kyllä kumpaisestakin lukaalista!

Aiemmilla käynneillä on huomio kiinnittynyt kait enemmän merkkihenkilön asumukseen ja hautaan, mutta nyt käyskentelin huoneissa ja pihamaallakin rouvan ja tytärten vinkkelistä. Millaista on ollut elää kauniissa kodissa hiirenhiljaa, jotta maestro on saanut rauhassa kuunnella ääniä päässään ja kirjoitella ne nuotistolle sinfonioiksi? Käsittämätöntä kuinka on pitänyt perheen lahjakkaiden pianistien mennä naapuriin soittamaan jottei häiritse herraa. Ei ois ollut mun juttuni. Tai sit en oo enää vaan niin sopeutuvainen  kuin oon ollut.

Ensimmäisen kerran kurkistin myös Ainolan suureen saunaan ja käyskentelin hetken puutarhassa. Yritin kuvitella nykyisen nurmen tilalle Ainon suuret hyötykasvimaat ja hedelmä- sekä marjatarhat. Voi kunpa ne olisivat siellä edelleen! Voisin aivan hyvin ryhtyä niitä hoitelevaksi museopuutarhuriksi... nykyistä vielä konkreettisemminkin ;)

Sekä Halosenniemessä että Ainolassa suuret infopisteet lipun- ja tuotemyynteineen, sekä Ainolassa tuoreelle pullalle kovin houkuttelevasti tuoksuvine kahviloineen. Jos olette bullat jo testanneet, niin kertokaa vastasiko tuoksu makua.

Kivaa on päästä toisen lahjan siivellä kuukausittain kulttuuririentoihin, ja kivaa oli taas tämäkin reitti kulkea! Ekaa kertaa fillarilla, asia joka sinänsä ei sisältynyt antamaani lahjaan, vaan oli mussun ideoima bonus siihen. Aivan paras mahdollinen tapa liikkua Museotiellä!



 

27.6.15

Tähdellistä touhua

Viime kesän, syksyn ja tämän kevään yhteisvessassa rampanneena osaa arvostaa omaa rauhaa jälleen yhdessä puuhassa lisää. Se on siinä nyt suorastaan ylellisyyttä.

Tietä rinsessojen paskikselle ei Villa Mörskällä tästä huolimatta ole peitetty punaisella matolla (vaikka sitä sateessa liejuuntuvalla mutaisella polulla välillä kaipaileekin), mutta astuminen omaan rauhaan on tehty kirjaimellisesti hyvin tähdelliseksi hetkeksi tai aikamääreestä riippumatta vaikkapa sitten kokemukseksi.



Kovin on tällä beach housella nyt Gant-henkinen nurkkaus, vaan ehei, eipä olekaan niin jubelix tää huussonen! Toinen tähtimatoista löytyi omasta kellarikomerosta (alun alkaen Herttoniemestä Kartanon kukkatarha -puutarhapuodista) ja toinen Porvoon HongKongista.

Samaisesta Honkkarista löytyi myös kuosiin ja sävyyn tiukasti soinnutettu ja Inzenjöörin roskiksesta pelastamaan ja oikomaan koukkuun ripustettu käsipyyhe, jonka tähtikuvio ei kuvassa kovin selvästi näy, mutta siihen käsiä pesun päälle kuivaillessa tähtöset kyllä näkyy ja tuntuu. Believe me tai tulkaa vaikka itse kokeilemaan!

Akkaripino on vielä huussiin asentamatta, mutta korillinen Mölkkykapuloita kompensoinee sen epäkohdan..?

 

26.6.15

Tilkkuterapiaa terdellä

Oltiin tilkkuterapiassa tosiaan Petran kanssa pitkään puhuttu terdetilkkuilusta. Kun hektisemmät ja sanoisinko jotta suurehkot projektit oli saatu lähes maaliin kumpainenkin tahollamme, oli aika ruveta surisemaan. Päätettiin kutsua muukin ryhmä mukaan.
 
About kesän ensimmäisenä lämpimänä iltana sitten kokoonnuimme loppujen lopuksi viiden naisen voimin terassilleni tilkkuilemaan ja neulomaankin, tilkkutyöpakkoa kun näissä kinkereissä ei ollut. Töitä kaivautui pussukoiden pohjilta pöydälle yhteiseen ihailuun. Minun kovasti keskeneräinen peitto pysyi tosin vielä visusti pussissa...
 
Muutama meistä kommentoi ettei ole tilkkutyökassia avannutkaan sitten viimeisen tilkkuterapian, yksi oli napannut mukaansa vuosi sitten käsistään jättämänsä työn viimeisteltäväksi, toinen neuloi paitaa itselleen kuulemma kesäksi 201X ja kolmas korjasi potin esittelemällä muutamatkin upeat työnsä, jotka olivat sitten keväisten suunnitelmien ja kankaiden metsästysten ompeloituneet upeiksi töiksi niin torkutteluun kuin soffanpäälliseksi. Kummasti nostatti taas omaakin ompeluintoa niiden ihastelu!
 
 
Urheasti aloin kuitenkin uuden työn sijaan nysvätä keväällä kesken jääneitä tyynynpäällisiä valmiimmiksi. Vuorikangas, vanu ja päällinen paikoilleen. Sitten tikkaus ja tarkoitus oli lopuksi nakata taustakankaat kehiin. Saada työt valmiiksi.
 
Vuorikankaaksipa löytyi kaapista yllättäen vain valkeaa keinokuituista, ja ryntäntynttäähän se heti tiesi. Tiesin jo aloittaessa, mutta muutama lasia kuohuvaa alle ei estänyt painamasta nyt kaasua. Päinvastoin. Pian kuitenkin järkiinnyin ja purin tohellukset. Päätin ostaa kunnon puuvillaa, hittojakos sitä pilata työtä surkealla vuorilla ja sen surkeuttamalla tikkauksella. Kaivoin parit puuvillat tilkkuloodasta ja huristelin aikani oloksi pieniä lahjapussukoita. Hiphiphuurei; kaksi työtä valmiina yhdessä illassa... 
 
Syyt siihen miksei työt edistyneet ihan niin sutjakkaasti kuin normaalisti tilkuissa ovat seuraavat:
 
1) enemmistö naisista oli luonani ensivisiitillä
=> asiaankuuluvat tupatarkastukset...
2) naiset visiitillä, ei niinkään harrastuspiirissä ryhmäkurissa
=> ohjelmassa halauksia ja ihania tuliaisia...
3) ne jo yllä mainitut Petran tuomat kuohuvat
=>...
4) long time no seen
=> kuulumisten Päivitys pitkän eron päälle...
5) ruokailu
=> siihen nyt vaan saa menemään niin tuhottomasti aikaa
...varsinkaan kun ruoka suussa ei sais puhua...
6) ruoan päälle tietenkin vielä kaffittelua
=> tulijoiden tuomat herkut kääretortut ja meloonit saivat kyytiä...
 

Niin monta ihanaa ja herkullistakin hidastetta oli voitettavina ennen pienimuotoista surinaa... Jatkettiin suosiolla tosiompelua seuraavalla kerralla, pantiin silloin sit ompelujalla koreasti. Petran hienon tähtipeiton päällinen valmistui tikkailtavaksi, ja mulla toinen tyynynpäällisistä tuli valmiiksi, sai jo tyynynkin sisäänsä, ja samaisista itsevärjätyistä kankaista tehty peiton alku pääsi pois kassista mallailtavaksi jatkotyöstöä ajatellen. Eli melkein siis valmistui sekin...

 

25.6.15

Good night!

Ensimmäinen yö ypöyksin Villa Mörskällä onnellisesti takanapäin! Olen ylpeä itsestäni; olinhan rohkeampi kuin jossain vaiheessa iltaa uskoinkaan.

Oli sovittu ystävän kanssa hyvissä ajoin illanistumisesta pihatuoleissa Mörskällä. Sateen ja ukkosmyrskyn hetkeksi laannuttua, ja töihin unohtuneet avaimetkin noudettuani fillaroimme rannalle, jolta naapurin mökkisissit juuri tekivät lähtöä pois säitä muualle mukavammin pitelemään.

Me keitimme suosiolla kaffet mökissä, toiveikkaasti kurkimme ulos josko juoda ne edes voisi pihamaalla, mutta tyydyimme sateen taas yltyessä istumaan akkunan ääressä sisällä merituulelta ja sateelta suojassa. Ukkonenkin jyrähteli jälleen. Illan mittaan pääsimme sentään kävelylle kulmille, mutta sadekuuro kipitytti taas kohta takaisin mökin suojaan.

Ystävättären lähdetttyä sateettomalla hetkellä polkemaan kotiinpäin puntaroin tovin onko musta tähän: viettämään ensimmäinen yö yksin Mörskällä mahdollisesti yö valvoen ja ukkosta kuunnellen. Päätin että on.

Hyvä kirja nenän alle, selkä seinään nojaavaa tyynykasaa vasten pehmeässä sängyssä pää ikkunan alla, puoli lasia punaviiniä, Radio Nostalgia päälle ja lukemista niin pitkään ja vähän vielä ylikin kuin hämärtyvässä yössä näki.

Kun ei enää nähnyt lainkaan lukea kurkin ulos josko ois näkynyt kummituksia tai mörköjä pihamaalla. En nähnyt hämärässä niitäkään. Mörön tullessa olis kyllä ollut lupa soittaa hätäpuhelu, jossa vastaaja oli lupautunut huutamaan luuriin niin lujaa että mörkö pötkis pakoon... Puhelimen akkukin oli tosin tilttaamassa hetkenä minä hyvänsä, joten se siitä lohdusta.

Aurinkokennolyhdyt valaisivat nätisti reviiriäni ja karkottivat ehkä muut hoodeilta veks. Lyhtyvalikoima täydentyi eilen vielä Eiran tuomalla valoa hehkuvalla pöllölläkin, joka ehkä varmisti pihalta käsin mulle rauhalliset yöunet...



Kaffe oli hörpitty illalla viimeiseen puruun saakka loppuun, joten aamukoleassa mökissä aikaisin aurinkoon heräillessä oli olemassa erittäin hyvä syy hypätä fillarin selkään ja poiketa ensimmäiseen kaffilaan tankkaamaan.


Johan sitä oli ainakin kilsa matkaakin takana.
 
 

24.6.15

Saapuu jo yö

 
 
Saapuu jo yö,
päättyvi työ,
metsään jo hiipivi hiljaisuus.
Kuulla mä voin
kuinka tuuli kuiskailee:
Nuku jo.
Hyv yötä sulle,
Hyv yötä sulle,
Hyv yötä sulle,
oi ystäväin.
 
Säveltäjä ja sanoittaja Dmitri Kabalevski,
kääntäjä Erkki Pohjola.
 
Villa Mörskällä unille käyviä laulajia naurattaa; suunnitellaan josko hipsittäis yöpeissä joku ilta laulaa luikauttamaan naapurin Tuulillekin iltalaulumme. Vielä ei rohkeus riitä moiseen kuoropojalla. Ehkä kesän edetessä..? Vaikka sitten kiitokseksi siitä että nukumme Tuulin lahjoittamilla, Eurolavojen päälle nostetuilla mukavilla joustinpatjoilla yömme makeasti tuhisten.
 
Hyv yötä sulle,
oi ystäväin!
 
 
 

22.6.15

Huvilaelo korkattu!

Ji-haa ja vihdoin viimein! Sateisen synkistävän viikon päätteeksi aurinko alkoi paistella juhannusaattoaamuna, ja hyvillä mielin lastasimme fillarikaravaaniin lähes kaiken useamman hengen juhannuksenviettoon vaadittavan kampsukkeen, ja polkaisimme lahden yli mökille huvilaeloa käynnistelemään ja keskikesän juhlia juhlimaan.

Alkukesästä oli hieman harmittanut se että kauden aloitus venyi ja paukkui, mutta nyt jälkikäteen olen vain ja ainoastaan tyytyväinen että sen saattoi aloittaa sangen juhlavasti ja varmastikin ikimuistoisesti.


Kuvista ehkä välittyy se leppoisa fiilis, joka viikonloppuna oli vallalla kokiessamme asioita laidasta laitaan, mm. päätyessämme mökkijuhannuksen lomassa keskelle kesäistä kaupunkifestaria 90-vuotisjuhlaansa viettävän Dallapén ja parinkin suuren kokon houkutellessa Kivinokkaan aivan Villa Mörskän kulmalle yli 3.000 juhlijaa. Tästä lisää mm. Kivinokkalaiset ry:n puheenjohtajan Paulin blogissa KiviNokkailua.

Festareiden vastapainona saimme myös röhnötellä pienessä mökissä isolla porukalla ja kuunnella kuinka juhannuspäivänä sade ropisi kodikkaasti huopakattoon. Peleille, korttipakalle ja kirjoille oli käyttöä, taisi sade olla hyvä syy tupluureillekin.

Ennen festarihumua ehdimme juhlia omassa pihapiirissä juhannusta herkuttelun ja hengailun merkeissä. Aattona pöytä oli kalaisa ja synttärikakkuisa, herkkupeffoja pehmustivat tyynyt terassin kulmalla.




Synttärisankari avustajajoukkoineen kokoili myös yhtä lahjaa, joka sitten juhannuspäivänä sateen loputtua korkattiin käyttöön. Grilli on aivan tavallinen (koska lahjanantaja halusi pienehkön grillin pihamaalleen hehtosellaisen sijaan!), mutta kuvaan päätymättä jääneet grillausvälineet ovat sarjansa aatelia, joilla kurkotella kohden WeberAcademyn herkkutaivaita ;)


Aamupalaksikin oli jo nautittu grilliruokaa: kokkohiillosnakkeja, nam! Mun kesän eka, vika ja ainut makkara tuli siis perinteiseen tapaan nautittua taas juhannuksen hujakoilla. Koskaan ennen ei ole tullut grillailtua Pasilan tv-tornit ja Kallion kirkko taustalla. Eikä (onneksi) katseltua kotitaloa hiilloksen laidalla istuskellen!! Nyt tuli kaikki tuokin koettua.


Kahvia taisi kulua tänä jussina enemmän kuin kuohuvaa. Lämmitti niin mukavasti. Villasukat jalassa ja fleecet päällä tarkeni mainiosti nukkua kaasujääkaapin ja nukkujien lämmittäessä mökin juuri sopivaksi makeille unille. Sää vaihteli hampaita kalisuttavasta vilusta kaiken alleen peittävän sumun ja ajoittaisen sateenkin kautta paisteeseen, joka jopa käräytti nassun ja pani aamu-uimaan meressä. Terassilla oli mukava istua turisemassa ja kaffia ryystämässä visiitille piipahtaneen ystävän kanssa auringon helliessä meitä vihdoin oikein kesäisesti.

Tämä kuva hersytti mummilta hyvät naurut! Hän kun oli aiemmin pariinkin otteeseen hienotunteisesti tiedustellut kuinka monta henkeä aion mahduttaa huvilaani yöpymään, ja vastauksen kuultuaan kysellyt hölmistyneenä  minkä kokoisista ihmisistä mahtaa olla kyse. Nyt on empiirisesti testattu että viisi erikokoista henkeä mahtuu mukavasti, kuudennen kanssakin olisi ovi kyllä mennyt kiinni, mutta myös tunnelma melkoisen tiiviiksi. Tai sitten kuopus olisi päässyt toteuttamaan toiveensa ja yöpymään tyynykassissa, jossa oli jo aattona makeat päikkärit vetänyt.


Mölkkykapulat ja frisbee saivat kyytiä rannalla, Jopot huristivat pitkin poikin Kivinokkaa, uinti-intoa löytyi useammaltakin meistä, naapureiden kanssa on seurusteltu, grilliä kuumennettu useampaankin otteeseen ja tiskejä tiskailtu nautinnolla kalliolla seisoskellen. Hyttysiä on tavattu vain yksi, sorsia samoin, mutta oravia useampikin. Huussi on ensityhjennetty. Mökkielo on jo ihan raiteillaan.

Nyt on huvila raivattu juhannussotkuista ja ovi lukittu yhdeksi yöksi, mutta illalla fillari taas vie mut sinne kesästä nauttimaan. Kokeilemaan millaista on mökkeily ihan vain kahden kesken <3

I just love it!!
 
 


19.6.15

Mittumaaria!

Kukkaisniityt kuin keijusen tukkaa,
sammalmättäät kuin pehmyttä nukkaa.
On korkean korkea taivaankaari
taikaa on täynnä yö mittumaarin.
Yölintu hiljaa armastaan huhuu
senkin voi kuulla kun luonto puhuu.
Kokon liekkien viimein sammuvan näemme.
Hetkeksi yöttömään yöhön viel jäämme.
 
Eeva Peltonen
 

Taitaa olla eloni kolmas Jussi Helsingissä. Tänä vuonna Kivinokassa, jokunen vuosi sitten Rööperin kodin kattosaunalla ja sieltä kylpytakeissa viuhtoen Eiranrannan uimarannalle ystävän ja lapsilauman kanssa. Seitsemäntoista vuotta sitten Kätilöopistolla pieni käärö kainalossa tuhisten.

Tänään syömme hänen synttärikakkunsa Mörskällä. Päällä paljon mansikoita ja vaniljaa. Äiti on oppinut vuosien varrella olemaan edes kysymättä mitä kakkuun pannaan. Muita vaihtoehtoja ei mieheksi varttunut vauvani edes harkitse.

Näissä tunnelmissa ihanan Juhannuksen toivotukset Villa Mörskältä, jossa juhannusjuhlitaan pienessä mökissä ja pienellä pihalla niihin nähden isolla joukolla. Tunnelma on erittäin tiivis ;) 


18.6.15

Naula päässä

Olen päätäni puistellut eräälle eduskuntaan asti päässeelle sahurille, varsinaiselle suharille. Nyt puistelen päätäni itsellenikin, josta on taas kuoriutunut ihan omaksi yllätykseksi varsinainen suharisahuri.

Lyhensin Villa Mörskällä vanhaa laatikon kantta takavajan hyllyksi. Panin kalliolle sahausaslustaksi pari pölkkyä, asetin kannen niiden päälle, jalan painoksi ja aloin reteesti lyhentää viittä senttiä pois pikkuisella ja pikkuteräisellä sahallani. Iltapäivän aurinko häikäisi silmiä.


Ihmettelin sahauksen hidasta etenemistä. Ajattelin kait kolkytluvulta olevan kannen puun olevan toooosi kuivaa ja toooosi kovaa. Nylkytin ja nylkytin. Noin kymmenen minuutin ja noin viiden sentin jälkeen huomasin sahauskohdassa jotain hopeanhohtoista, joka nousi ylös ja kääntyi ihan vaan sormin nostamalla nätisti sivuun.

Jatkoin äheltämistä. Väsyin ja tuskastuin. Siirsin kantta parempaan asentoon. Aurinkokin oli mennyt pilveen. Huomasin sahauskohdan alapinassa pitkän naulan!!! Sitä oli sitten halkonut uutterasti pikkusahallani vartin, ja halkihan se oli sahautunut. Ei taas tiennyt oisko itkenyt vai nauranut itselleen. Jatkoin sahausta toisesta päästä.

 
Varsinainen naula päässä naulanpään sahailija!! Ja arvatkaa vaan olinko ähellyksen aluksi mitannut sopivan pituuden?? Kovin jäi vinoon kun yritin tätä takavajaan hyllyksi asetella. To be continued siis!!! Ehkä pitäis jättää näin vaativat hommat osaavampien hoidettavaksi... Mutta piru vie en jätä, päinvastoin aion hankkia järeemmän sahan mulle!
 
Naula valmiiksi päässä kohden Kivinokan Juhannusjuhlintaa, toverit ;)
 
 

17.6.15

Galleriassa kotosalla

Mamin rakas teini antoi äiteelleen mitä parhaimman nimpparilahjan: yhteistä aikaa herkuttelun ja puuhailun merkeissä <3 Kävimme suuren merkkipäiväni kunniaksi tutustumassa Teurastamon Kellohallin antiin, jonka totesimme herkulliseksi ja runsaaksi.

Kotiin vatsat pullollaan palailtuamme ja hetken toettuamme nakkasimme seinään myös valokuvat syksyn Malediivien-reissulta. Nakkasimme ja nakkasimme, pirunmoista mittailua ja korjailua se oli, mutta onneksi sen sai tehdä yhdessä.

Kuvat päätyivät sitten loppujen lopuksi juuri siihen mihin olin ne alunalkainkin ajatellut, eli ikkunattomalle käytävälle aurinkoa tuomaan. Osuvat silmiin niin yhtä mittaa ohikulkeissa kuin jo ulko-ovelta sisään astuessa. Ovat ihanat ja aivan täydellisen loistavat juuri tuossa! Siitäkin huolimatta että ranskalainen ripustus ulottuu hyvin lähelle lattiarajaa. Tai ehkä just silläkin.


Aivan kuin galleriassa ois omassa kotonaan! Näitä kuvia on napsinut ihteni lisäksi myös reissuun värväämäni matkanjärjestäjä, suloinen kummityttöni Sonja.

Kiusaus oli suuri napata kulman takana lipastolla oleva kaunis kukkakimppu tuohon taulujen eteen avajaistunnelmaa tuomaan, mutta päätin säästää aamu-unisen teinin mahdolliselta harmistukselta todennäköisesti kävellessään päin kukkapuskaa...

 
Arvatkaa vaan onko kaukokaipuu nyt kova??? Eikä sitä yhtään helpota päässä pyörivä kuopuksen syksyinen toteamus "Äiti, tänne tullaan sit joka syysloma!" ja palaamisensa aiheeseen jokunen päivä sitten...
 
 
Näihin tunnelmiin ei taideta tänä Jussina
taas merenrannalla oleillessamme aivan päästä...
 
 
 
 

16.6.15

Huvilan huussissa

Lopetin otsikkoon vienosti viittaavan tv-ohjelman seuraamisen siinä vaiheessa kun ratkaisu aina ja kaikkeen oli maalata se valkoiseksi, ostaa kahta erikseen mainittua ja kuvattua perintörompetta lukuunottamatta kaikki kampsut uusina, ja tehdä pihatyöt järeillä bobcateillä ja vehreillä siirtonurmilla. Niin kaukana mun huvilaelosta kuin kuppa tätä nykyä Töölöstä. Kait.

Entä mitä sitten tein kun ryhdyin ehostamaan omaa huvilan huussia??? Avasin valkoisen maalipurkin. Lisäksi pari harmaasävyistäkin. Olivat kaikki jääneet jämiksi mökin sisä- ja ulkomaalauksista, ja nyt sudin ne tyhjiksi viime tippoja myöten niin pitkälle kuin sudittavaa suinkin riitti.

Ulkoseinien vaaleaa harmaata sai pintaansa oven sisäpuolikin ja sen vieressä karmit. Valkea sudittiin yhteen aiemminkin maalattuun seinään, kolme seinää jäi puupinnalle. Koska se näyttää musta kivalta ja koska maalikin loppui. Mökin harmaa lattiamaali vedettiin loppuun huussin lattiaan. Ihan ei riittänyt samaisen kopin vajasiipeen, mutta se ei tahtia haittaa, sillä siellä ei lattiaa juuri näy romppeen alta. Vielä ainakaan.

Inzenjööri naulasi kattoon vaalean laudoituksen sisälaudoituksen jämäpaloista. Pimeä vaja valostui kummasti. Lisävaloksi nakkasin seinälle vajasta löytyneen vanhan myrskylyhdyn, joka tässä huvilassa hoitaa sitä perintörompekiintiötä. Lyhdyn jota tuskin tullaan koskaan enää sytyttelemään. Viereensä se sai Saksasta aikoinaan vesiklosetin seinälle tuomani teoksen luomaan sivistyneen wc-kulttuurin henkeä rinsessojen paskahuussiin.


Vanhaa ja vääntynyttä, haljennettua ja ruostunutta naulakkoa pyörittelin vajan uumenissa vuoden sinä asiaan kuuluvana perintörompeosiona. Eivät ole siis mitään sukukalleuksia, vaan edellisen omistajan jälkeensä jättämää rojua jota riitti kahdenkin tyhjennyskehotuksen jälkeen itsekin siivoiltavaksi. Osa läpäisi seulan ja jäi paikoilleen. Minimiosa.

Tuunasin naulakon sahaamalla sen puoleen entisestä mitastaan. Kyytiä saivat haljennut puu ja vääntynyt koukku. Naulakko pääsi kunniapaikalle ovea vastapäätä. Reetalta sain Mörskän somistukseski ihanan sinkkisydämen kauniissa juuttinarussa. Ripustin koristuksen naulakkoon. Osuu ensimmäisenä silmiin oven avatessa.

Eiks melkein kaikissa huusseissa oo muuten sydän ovessa..? Mä en raaskinut tätä oven ulkopuolelle ripustella, jottei vaan voro vie aarrettani. Oven lukitsen ranchiltä lähteissäni isolla munalukolla, joten sydän saa roikkua turvassa ja sateeltakin suojassa sisätiloissa.


Huomaattehan kaikki varmasti myös sydämestä roikkuvan kruunun?! Se ei sitten ookaan mikään rinsessallinen pikkutiara, vaan oikein järeää kuningatarmallia. Huomiota sen sijaan ei kannata kiinnittää ruskeaksi jättämäni pystyparrun sivuun sutiutuneeseen maaliin. Kyllä mä parrun maalarinteippasin ennen seinän maalausta, mutta no can do. Vessapaperin lisäksi santapaperille töitä tiedossa kesällä...

Kuten tv:stä ammattilaisilta opin, tulee uushankintojakin tehdä. Näin sitten tein minäkin. Uuden pöntön hankin Hakaniemen Etolasta, vessapaprut Sörkän Lidlistä, hajusiepposäkin Porvoon K-raudasta ja samaisesta puodista vielä pari eurooppalaista sinkkiämpäriä lisäämään huussini maalaisromanttista tunnelmaa. Ämpärit lataan täyteen kuiviketta ja paperirullia. Mikään edellämainituista puodeista ei sponsoroi huussiani, ei edes minua. Se olen meistä minä joka pitelen kauppiaat leivissä.

Kyllä kelpaa nyt huvilan huussissa kesä kykkiä! Naapureille voi näppärästi pöntöltä moikkailla ja kuulumisetkin vaihdella jos jättää polulle antavan oven auki.

Kesä ja kärpäset <3

15.6.15

Lähinamia

Helsingin kaupunginmuseon Työväenasuntomuseon puutarhajuhlassa oli mukana myös mehiläistenhoitaja, jolla myynnissä "oman maan" hunajaa. Helsinki city hunajaa oli saatavana niin Kumpulan kuin Pakilan siirtolapuutarhojen viereisistä pöntöistä. Ilmeisen vahvaa kukkaismakua luvassa?


Pieni purkki, 250 gr, maksoi alle femman, isompi vähän päälle femman. Tietenkin valitsin lähihunajan, melkeinpä kotikulmilla tuotetun. Näppärä kesälahjus mökillekin, jottei mökkihöperyys vallan pääse valtaamaan stadilaisia ;)

Herkkua päivää!
 
 


13.6.15

Vasara ja nauloja

Siivosin Villa Mörskän takavajaa urakalla. Kyytiä saivat niin pölypallerot, vuosien roskat kuin ampiaispesien jämät. Homepesin matalaa, melko suljettua tilaa ja pohdin miten äkkiä ja millaisin oirein mahtaa iskeä kloorimyrkytys... Välillä piti pihamaalla haukkoa oikein kunnolla keuhkot täyteen raitista ilmaa. Sitten taas takaisin koppiin pesemään seinää ja vihdoin maalaamaan rumaa vanhaa keltaista, ruskeaa ja punaruskeaa seinästä ja lattiasta peittoon valkoisella ja vaalean harmaalla. Palkitsevaa puuhaa tuo vimonen noista askareista!

Kaikkein isointa iloa tuotti kuitenkin pakollisten happihyppelyiden lomassa tapahtunut vajan varusteiden järkkäily. Kasa shaissea ja muuta remontin melkein loppumisen kunniaksi tarpeettomaksi tullutta kampsua päätyi suureen jätesäkkiin, ja vajaan palaavat aarteet hyllylle arvoiseensa järjestykseen.

Esikoisen alakoulussa nikkaroima, ja tähän saakka puutarhatyökalupakkina toiminut työkalupakki pääsi vihdoin alkuperäistarkoituksensa mukaiseen käyttöön, kun järjestelin isosta muovikassista sekalaiset naula- ja ruuviloodat vajan hyllyille ja keräsin varsinaiset työkalut pussista pakkiin.

Kyllä mä hämmästyin työkaluvalikoimaani! Minä, joka vuosi sitten omistin isän 5-vuotiaalleen lahjoittaman pienen vasaran! Isä kun toivoi musta Leena Lettipäätä, tyttöä jolla vasara pysyy kädessä. Avioeron, muutaman muuton ja merenrantahuvilaraksan myötä työkaluarsenaalini on kasvanut räjähdysmäisesti!

Eroamisen alkuun työkalupakin siirryttyä toiseen osoitteeseen hain Ikeasta peruspakin, jolla sain isompia ripustuksia seinille ja lamput kattoon. Sitten rakennusmestariystävä lahjoitti mulle rullamitan (katseltuaan säälien kuinka lattialla konttaillen mittailin 1,5 metrisellä ompelumitalla tulevassa kodissa mööbeleiden paikkoja) ja pienen kirveen jolla napsutella polttopuita Mörskän kaminaan.

Raksan käynnistyessä olin jo vakiintunut rautakaupan asiakas, ja todennut senkin että köyhän tai kömpelön ei kannata ostaa halpaa, joten pakista löytyy nyt ihan pro-etuliitteellä varustettua vasaraa ja muuta härpäkettä.

Kasasin työkaluja pakin pullolleen ja riemuissani napsasin kuvan mm. sahalla, lastalla, vatupassilla (kyllä se siellä on, sirona mallina), mitalla, vasaralla, vaihtopäisellä meisselisetillä ja sorkkaraudalla (kyllä sekin siellä on, siro malli myös) lastatusta loodasta.


Kuvanoton jälkeen jatkoin vielä pussin tyhjentämistä erilaisista lastoista, puukosta, kirveestä yms. ja hämmästyksekseni pakki pursuaa nyt melkein yli äyräiden. Kuva jäi todisteeksi ottamatta, koska maalisuti kutsui jo.

Mutta sen mä just tajusin, että tästä lähtien voin kehua olevani hyvin varusteltu!! Ja kampausta myöten Leena Lettipääkin. Isäkin ois vaikuttunut pakista! Toinen valikoima työkaluja kun löytyy kotoakin.

Ei sähkösirkkeli soi mun raksalla,
mutta vasara saa jatkossakin paukkua!


11.6.15

Vallisaaressa

Päästiin työporukan kanssa tutustumaan Helsingin edustalle Vallisaareen. Päästiin ja päästiin, sillä sinne ei kovin moni ole päässyt, eikä ihan vielä pääsekään. Puolustusvoimat on hallinnoinut tätäkin saarta hyvin pitkään ja hyvin tarkasti, mutta valta on nyt siirtymässä Metsähallitukselle ja saari aukeamassa. Tänä vuonna sinne viedään ryhmiä opastetuille kierroksille katselemaan, kummastelemaan ja ihastelemaan käynnissä olevaa muutosta ja "neitseellistä" luontoa, mutta ensi kesänä JT-Lines ajaa kaikki halukkaat Kauppatorin laiturista saareen tutustumaan.

Luonto on saaressa nyt sangen rehevää ja rappioromantiikka vahvaa armeijan rakennelmien osalta. Suljetulla saarella eliöstö ja kasvisto on hurjan runsasta, pelkkiä perhoslajikkeitakin niin valtava määrä tuhansissa, etten tiennyt niitä edes niin moneen lähtöön olevankaan. Saapuvat mereltä lentäessään ensimmäiselle pysähdykselle saareen syömään ja huilimaan. En kyllä tiedä onko järjestys tuo vai juuri toisin päin..?

Luontoidyllissä ei kuitenkaan voi puhua neitseellisestä luonnosta, koska saari on aikoinaan hakattu paljaaksi ja puut käytetty massiiviseen rakennuskantaan, jolle Puolustusvoimilla oli tarve. Nyt rakennuksista vain muutamat törröttävät enemmän tai vähemmän pystyssä, ja menneestä citylookista kertovat lähinnä vanhat mustavalkoiset valokuvat ja suuret kivijalat pusikoiden ja puuston uumenissa.

Saaren uusinta rakennuskantaa (vastatuotuja huusseja lukuunottamatta) edustaa kait 1960-luvulta oleva koulu, jossa aikoinaan opiskeli kymmeniä lapsia. Käyntini jälkeen kuulin ystävänikin siellä ekaluokkalaisena opetelleen isojen ihmisten taitoja. Voi jospa olisin tiennyt sen jo saareen mennessäni, niin olisin osannut räpsiä hälle kuvia koulusta. Tosin kuva autioituneesta ja sädesienien valtaamasta rakennuksesta ei ehkä ois paras mahdollinen valinta, lienee mukavampaa ylläpitää omat lapsuusmuistot..?

Puolustusvoimat näkyvät saaressa vielä suuresti, kuinkas muuten. Jää jatkossakin näkymään, vaikkei siellä enää ensi vuonna operoikaan. Erinäisiä aarteitaan mielin itsellenikin...



Nämä löytyivät vanhasta ladosta, jonka ulkopuolle oli kasattu massiivisia puisia torpedolaatikoita.Tällainen ladon kivilattiakin kelpaisi mullekin. Ilman sitä latoakin.


Kivimuurin päälle on ajan saatossa kasvanut kaunis sammal, johon keto-orvokit ovat juurtuneet. Muuri kurkottaa kohden Suomenlinnan muuria. Kustaanmiekka näytti aivan uudelta Vallisaaren puolelta, massiivisen risteilyaluksen lipumista läpi kapean väylän oli tosi jännä seurata. Rantakalliolla paljon jännempää kuin konsanaan koskaan laivan ikkunasta!


Rakennuskanta ja sen jälki ylipäätään on sangen vaikuttavaa. Venäläisten ajasta muistuttavat myös ikonit siellä täällä. Kuin ulkomailla olisi ollut! Paitsi että näkyi selvästi kaikki Helsingin keskustan tutut kirkontornit ja muutama muukin korkea rakennuksemme.


Loistokkaan Aleksanterin patterin nykyinen rappiotila. Joka tosin on kovasti kohentunut parin viime vuoden aikana. Upeiden holvikattojen päällä kasvaneista puista muistuttavat nyt enää paksut kannot nykyään ah niin trendikkäällä viherkatolla. Taisi tiiliverhoilu vielä loistaa uutena tsaarin täällä vieraillessa... Kynttilöin ja taskulampuin valaistut miehistö- ja varustehallit olivat vaikuttava kokemus!


Kuinkakohan moni lapsi onkaan aikoinaan oppinut uimaan jossakin saaren lammista? Erään saaren lammella on pidetty kuulemma uimakoulua, jonne tuotiin lapsia myös mantereen puolelta. Onko niiden jäillä mahdettu myös luistella?


Saaren suuri ja uljas Luotsitalo on autioitunut 1980-luvulla. Vakituisia asukkaita ei tällä hetkellä ole. Satamia kunnostellaan ja tarkoitus on saarta uudelleen ainakin osavuotisesti asuttaa ja laitureihinkin veneilijöitä majoittaa.

Toistaiseksi saarella liikutaan jalan. Muutama mönkijä ja traktori kulki teillä kunnostuspuuhissa. Toivottavasti tämän autonsa saarelle parkkiiin jättänyt autoilijakin sinne vielä joskus palaa!


Hienoa oli nähdä saari tässä vaiheessa ja kuulla kaikista suunnitelmista ja unelmista, nähdä osan niistä jo olevan toteutuksessakin mm. talkoo- ja vankityövoiman avulla.

Takuuvarmasti myös palaan saareen! Jo ensi kesänä siellä aikoinaan koulua käyneen ystävän kanssa, ja jälleen muutaman vuoden päästä ihmettelemään millainen kävijäkeidas siitä onkaan rantavallin shamppanjabaareineen sukeutunut.
 
Menkää tekin vaikka jo heti ensi kesänä!

 

10.6.15

Sadonkorjuu startattu!

Oman ranchin satoa on jo alettu korjata, jee-jee! Timpurilta saatua raparperia on syöty herkullisena raparperi-puolukka-kaurapaistoksena vaniljasoossiin upotettuna, ja nokkosta kuivatettu parvekkeella auringon lämmössä (huom! ei auringon valossa) purkkiin vihersmoothieihin ytyä tuomassa.

Peruna kukkii parvekkeella ruukussa ja on siis vaikka jo nyt valmista nostettavaksi juhannuspöytään. Maltan hetken vielä niitä kasvatella ja syödä sitten tuoreeltaan. Nokkonen on by the way c-vitamiinipitoisempi kuin yksikään viljelyskasvi ohittaen superfood-lehtikaalin kirkkaasti.


Rheum rhabarberum ja Urtica dioica, nams ja slurpsis <3


9.6.15

Minä se vaan tiskaan astioita...

... ja luudan sijaan harjalla lakaisen lattioita. Tai pientä lattian plänttiä. Lattia on keväällä maalautunut harjattavaksi ja pitkin kevättä on Villa Mörskällä tiskit kerätty vatiin odottamaan tiskipöytää ja lämmintä tiskivettä, eli siis välinettä ja astiaa joilla veden lämmittää.

Männä viikonloppuna pojat tulivat seurakseni Mörskälle puuhailemaan. Nurmi lyheni Boschin uudehkolla kelaleikkurilla (joka muuten on huiman paljon parempi valinta tasaiselle nurmikolle, kuin kuhmuraiselle luonnonnurmelle...) ja Boschin (ai kuinka niin oon merkkiuskollinen??) upouudella ja tehokkalla, silti kohtuullisen hiljaisellakin akkutrimmerillä. Kun lelut ovat riittävän houkuttelevat, niin lapsethan saapuvat leikkimään ;)

Leikkurien lisäksi pihamaalla soi myös saha. Pojat halkoivat kuormalavan kahtia ja naputtelivat siihen jalat terassin portaikon mukaisilla mitoilla. Kyllä kelpasi mamman iltasella tiskailla kalliolla seisten ja päivän aherruksista ilta-auringossa nautiskellen! Yhtään ei haitannut se että tiskivesi vielä toistaiseksi lämpiää ihan vaan auringon avulla...


Päällimmäisessä kuvassa kuivuu tiskien lisäksi myös ulkomaalauksen toinen ja vihdoin viimeinen se viimeinen kerros. Alla alkaa olla jo kovin kuivaa. Kaikki paitsi hortensia, joka oli ottanut viikolla siipeensä joko myrskytuulesta, kylmyydestä tai kuivuudesta, ja päästänyt melkein kaikki kauniit kukat nuukahtamaan. Sai kunnon tujauksen ravinneliuosta ja kauniita sanoja paijauksen kera. Kyllä nyt vois taas ryhtyä kukoistamaan...


Mä niin rakastan pieniä nikkareitani, jotka loihtivat mamille isoja iloja! Heitin siskokin oli illalla kyläreissulta palatessaan ja kuvat nähdessään aivan ymmyrkäinen veljiensä taidoista. Taitaa olla meidän perheen kaikilla kahdella daamilla tänä kesänä kovat sahausharjoitukset käynnissä Kivinokassa...


8.6.15

Kaniinille kans!

Kotikulmien citykanilla on viisi poikasta, ruskeita ja mustia. Muksut kurkkivat aamuin illoin lasin läpi miten pikkupuput syövät ruohoa parvekkeemme alapuolella. Neiti nyyhkii ja kertoo kuinka niin hurrrjasti haluaisi meille pupun. Annan vaikun kertyä korviini...
 
Tänään tein aamuaikaisin maalle lomanviettoon palaaville lapsukaisille aamiaisleivät valmiiksi ennen herättelyä. Neitiä ei meinannut ylösnousemus niin aikaisin loma-aamuna lainkaan napata. Kerroin että jos aamutoimet hoituvat ripeästi, niin ohjelmaan mahtuu vielä ennen lähtöä pupujen ruokintaa. Kaikki tämän jälkeen tapahtunut olikin sitten erittäin vauhdikasta!!!

 
 
Parvekkeen herneviljelmät ovat roihahtaneet niin pitkiksi, ettei kaikkea pupunruokaa ehditä itse pistellä poskeemme hentoina versoina salaattien seassa silppuna ja leipien päällä pidempinä korsina, joten pistelin puskia mataliksi ison tarjottimellisen.

Yöpaita päällä pieni eläintenystävä sitten hipsi ulos pihaovesta ja levitteli versot nurmikolle pupujen herkkuhetkeä odottamaan. Niin liikuttavaa, mamilla kyynel kimmelsi silmäkulmassa toisen iloa ja intoa seuratessa. Eläinlääkäriä hänestä ei kuitenkaan kuulemma ehkä tule, koska silloin on vaarana että joutuu hoitamaan käärmeitäkin. Niitä jotka syövät pupujakin...

 

3.6.15

Taidesalonki

Tuo termi on mua aina hymyilyttänyt ja hykerryttänyt herraskaisella menneen maailman leimallaan. Nyt mulla saattaa sit kuitenkin olla sellainen ihan omasta takaa!! Salongissahan on soffa, kuten mulla olkkarissa ja taidesalongissa taidetta, kuten mulla toistaiseksi sillä soffallani. Ihan ite aikoinaan tehtyä sellaista ja ammattilaisen äskettäin jatkotyöstämää.


Valitsin syksyisen Malediivien-matkan monista, monista kuvista tusinan, joka lämmitti mieltä eniten vielä yli puoli vuotta reissun jälkeen. Tulostutin kuvat pahvimaiselle levylle kookkaina printteinä. Tarkoitus oli teipata kollaasi karhuntarralla soffan lähelle ikkunattoman käytävän seinään tuomaan Malediivien aurinkoa, valkoista lämmintä hiekkaa ja Intian valtameren vihertävän turkoosia sineä jokapäiväiseen arkeen.

Kuvat ovatkin nyt niin isoja, että ajattelemani seinänpätkä alkoikin tuntua kovin lyhyeltä... Voipi olla että taidesalonkini anti siirtyy makuuhuoneeseen sängyn päälle. Sitten voisikin aina mennä nukkumaan Malediivien lähes uskomattoman ihana paratiisi ja ah niin ihana matka mielessä, ja nähdä vain ja ainoastaan ihania unia.

Täytyy fundeerata. Mittailla myös.

1.6.15

Neito koivikossa

 
Villa Mörskän vaahtokarkin värisen pikkurikiriikkisen lipaston loodat saivat (vähintäänkin) arvoisensa pohjapaperoinnit ennen muuttokuormien purkamista.
 
Hulmuavatukkainen neito keinuu paperisessa koivikossa kesäkukkien tuoksuttaessa aivan kaiken pinkiksi, pöllön huhuillessa iltaisella ohilennollaan, peuran kurkkiessa puiden lomassa ja sirkusvalojen hohtaessa sielläkin, ei vain mun parvekkeella ja naapurimökin pihamaalla.
 
Jospa noi valot kajastavatkin naapurista ja neito kiikussa olenkin mökkeilevä minä??? Kyllä vilkas mielikuvitus on niin elämää rikastuttava asia ;)
 
Ihanaa kesää, ihanat <3