29.2.16

Karkauspäivä

Tänään olisi naisilla lupa ottaa ja kosia, saada saaliiksi ukko tai hamekangas. Ukkoa en nyt just nurkkiini halua jatkuvasti pyörimään, ja aamulla kiskaisin henkarista hameen päälle siinä samalla silmäillen kuinka tangolta löytyy useampikin aika vähäiselle ulkoilutukselle jäänyt hame, joten uudelle mekollekaan ei ole tarvetta. Ei siis näe vaivaa näpytellä ilmoille mesekosasua ja aikaansaada hätäännystä ;)

Karkauspäivän aaton vietin Kalevalan juhlinnan sijaan langanpäitä päätellen. Eivätpähän pääse nyt ompelukset karkailemaan uusimmista sohvatyynyistä. Roska-astia näytti niin kauniilta pellavaisen tyynykankaan päällä, että piti napsaista siitä kuva. Vieläkin se viehättää silmää, on kuin koru.
 

Langanvaihtoja ja -päitä riitti parissa tyynyssä, joissa riemunkirjavuutta ompelin kiinni tietysti lähes koko väripaletilla, mikä lankalaatikoista löytyi. Toinen tyynyistä on jo sohvalla ja kirjaa lukien koetestailussa oikein mukavaksi havaittu, toinen odottaa yhä täytettä. Minä kun olin kuvitellut tekeväni 2 isoa tyynyä ja ostanut sen mukaisesti 2 isoa ja ylellisen pehmeää sisätyynyä valmiiksi, mutta suunnitelma otti ja muuttui välittömästi siinä kohtaa kun ajatuksissani ja hölmöyksissäni leikkasin pellavakankaan väärin päin kahtia... Tekevälle todellakin sattuu ja tapahtuu!!

 
Tänään piipahdan siis pikaisesti kangaskaupassa vaihtamassa toisen ison tyynyn pienempään. Saas nähdä onko kassalla pitkä jono miehiä hamekankaat kainalossa?!?
 
 

28.2.16

mm

Tuli pakottava halu Marlen ihanan työn innoittamana ommella ympyröitä Marimekon kankaasta. Eli siis matkia häntä... anteeksi!!! Ajattelethan sen niin että suuri fani yrittää ommella suuren taiteilijan inspiroimana..?

Koska oma marikangasvarasto oli huvennut vuosien saatossa kovin vähiin, enkä hetken harkinnasta huolimatta raaskinut uhrata pöytäliinoja tilkkuilun alttarille, panin tilkkuterapialaisille Facebookissa pyynnön lahjoittaa tai vaihtaa pieniä tilkkuja työhöni. Lahjoituksia sateli niin runsaasti, että aivan häkellyin ja alkuperäinen ajatus niillä toteutettavasta työstä laajeni ja tuplaantui sekä sen jälkeen vielä poiki uusia työsuunnitelmia, jihaa!


Tässä jo sinänsä sangen herkullisessa kuvassa ei ole läheskään kaikki saamani tilkut edustettuina, valkoisia ja sinisiä monine sävyineen ja kuoseineen löytyy aikanaan lisää toisaalta, beigetkin ovat hyvin vähäisellä edustuksella tässä kuvassa, toisin kuin tuoreeltaan kertyneessä tilkkupinossa.

Tähän värikimaraan keräsin tällä hetkelle itselle kaikkein mieleisimmät sävyt (pl. tuo yksi violetti Kaustinen), eli siis sävyt joita löytyy nyt kotoakin sisustuksesta, tästä kun on tarkoitus ompeloitua osa sitä. Sohva saanee kevään mittaan pari uutta, isoa tyynyä. You'll see!

Näin ihanan lahjoituksen jälkeen ei voi kyllä muuta taas huokailla kuin että ompelevat ystävät ovat varsinainen taivaanlahja, kiitos teille ihanille ja armaille pelastaville enkeleille :)

26.2.16

Se tunne kun...

Se tunne kun maratonkokouspäivän viimetunneilla alkaa räpläämään stressilelun tavoin aamulla kaulaansa ripustamaa medaljonkia, jota ei ole käyttänyt vuosiin, räpsäyttelee kantta auki-kiinni-auki-kiinni-auki, vilkaisee jossain välissä käsiinsä ja huomaa tuijottavansa exäänsä!!! Tai siis valokuvaa exästä, jonka exä itse on aikoinaan valinnut ja omin kätösin askarrellut medaljongin sisälle salaa yllätyksenä. Kun ei kuulemma sopinut riiputtaa kaunista korua ihan vain korun itsensä vuoksi kaulassa...


Se tunne kun kesken kokouksen meinaa lennähtää pallilta, mutta vaan sulkeekin medaljongin vaivihkaa, jatkaa pöytiksen näpyttelyä ja jättää kuvan paikalleen.
 
Avioeroaminen on kyllä niin yllätyksiä täynnään!!!

 

24.2.16

Nämä näkymät

Näkymä aamulla töissä päivää käynnistellessä ja kahvikupillista noutaessa, toinen illalla töistä kotiovelle palatessa. Kirjaimellisesti kuin yö ja päivä!

 

Vielä on kuherruskuukausi täpöllä käynnissä uuden duuniosoitteen johdosta. Tuntuu edelleen lähes uskomattomalta että meille on peruskorjattu seitsemästä talosta muodostuva rakennuskompleksi kolmine sisäpihoineen. Kauniit vanhat, mutta melkoiselle rappiolle päässeet talot ovat taas puhjenneet kukkaan. Ajatella että ullakolle johtava rappukäytävän pätkäkin voi olla noin kaunis ja valoisa! Töissähän pitäisi käyskennellä alvariinsa liehuvissa pitkissä helmoissa ja vannealushameissa...

Toinen kuva taas on kuin suoraan Mörkölandian yöstä, vaan ehei, onkin Helsingin kantakaupungin reunamilta iltaseiskan hujakoilla. Arvokas vanha puu kotitaloa vastapäätä ja upea kuutamo eilen nuutunutta kotiinpalaajaa ihastuttamassa.

Kyllä sitä vaan voi duunipäivänsä aloittaa ja lopettaa niin erilaisissa tunnelmissa! Juhlaa se töihin meno joka tapauksessa on jok'ikinen päivä, kun tällaisesta portista työpöydän ääreen astelee:

 
Pankaapas paremmaksi jos voitte :)
 
 

23.2.16

Täydellisen tulppaanimaljakon metsästys

Minä onneton menin rikkomaan astianpesukoneessa ystävän lahjoittaman maailman täydellisimmän tulppaanimaljakon!! Siis kirkkaan, vyötäröltä solakan ja suulta laveasti antavan, sellaisen jossa isompikin kimppu mahtuu kauniisti sieltä kaartumaan ja pieni pysyy nätisti paikoillaan. Tiedostin toki että uuden samanlaisen löytäisin Ikeasta, mutta kun ei ollut niin yhtikäs mitään muuta asiaa sinne aikoihin, niin maljakon uusinta vaan jäi ja jäi.

Väliaikana käyttelin uutterasti Valkoista Savoy-maljaa (juu-juu, siis Aalto-maljakkoa) ja kirkasta kapeasuisempaa, mutta kumpikaan ei miellyttänyt täysin. Sitten tein päätöksen hankkia kirkas, vaakaraitainen Aino Aallon suunnittelema maljakko. Ainon raidallisista laseista muori tarjosi aina marjamehunsa, joten hommassa oli suuret tunnearvotkin kyseessä.

Vaan kaupassapa ei sitä ollutkaan, tilaustuotteena olisi saanut, mutta mulla oli perjantaifiilis ja kotona jo tulppaanitkin "väärässä" maljakossa. Ei voinut jäädä odottelemaan! Kävelin designia myyvästä puodista sen vieressä olevaan antidesignia myyvään ja löysin sieltä korvaavan tuotteen, josta olenkin paljon enemmän innoissani!! Budjettikin oli vain kymmenesosa alkuperäissuunnitelmasta, joten kyseessä oli varsinainen löytö.

Kipinkapin kotiin, kukat maljakosta toiseen ja viikonlopun vietto päälle vanhanajan säilöntäpurkkimaisesta ihanuudesta nautiskellen. Iloa nämä tuottavat edelleen onneksi näin arkenakin!

 
 
Värikästä viikkoa ja kevättä kohden,
ystävät hyvät!
 
 

 

16.2.16

Ski & Quilt 2016

Takana niin ihana, rentouttava, nautinnollinen, palkitseva, hauska ja tuottelias loma, että arkeen palautuminen taitaa ottaa kovimmalle sitten ikinä! Aivot eivät käänny keväiseen kaupunkimoodiin niin sitten millään, kun reppanat hetkeksi pääsivät lumiseen rauhaan ja mielihyvähyrinään.

Koettuna on nyt sellaiset päivät tunturissa, jolloin ohjelma muodostui ompelusta, laskettelusta, herkuttelusta, höpöttelystä ja saunomisesta. Mitä muuta enää voisi elämältään toivoa? Ei tuu äkkiseltään paljoakaan muuta mieleen.

Kuten päivityksen otsikon vuosiluku jo kertookin, oli loma meidän kaikkien sille osallistuneiden naisten mielestä niin täydellinen paketti, että jatkoa on tiedossa, jipijajee! Pysykää kuulolla, teroittakaa kantit ja sovitelkaa ompelukoneenne käsimatkatavarapakaaseihin ;)

Tähän tilkkuystävän ottamaan ihanaan kuvaan kiteytyy pitkän viikonlopun olennaisimmat asiat: paaaljon lunta Lapin rauhassa, paaaljon aikaa ommella monia töitä ja paaaljon endorfiineja ilmassa. No, okei, viimemainittua ei kuvasta heti hoksaa, mutta sen voi mielestäni aivan selvästi aistia...


Edellisessä postauksessa jo esittelin tilkkupintaa, jonka olin vapaatikkausharjoituksena esivalmistellut Lapissa ommeltavaksi pussukaksi, joka korkean paikan leirin teemaksemme tuli tovi ennen lähtöä. Pussukoita ompeloitui yhden illan ja kahden päivän aikana komiat 17 kappaletta, ja lisäksi siinä samalla valmistui yksi peitonpäällinen. Tästä huolimatta ehdimme ottaa iloa irti runsaasta lumesta kolmena päivänä rinteissä ja muutamina kertoina alas kylään pulkkaillessa. Viimeisenä päivänä koneet ja tykötarpeet pysyivät jo suosiolla laukuissa, vaikka ihan pikkuisen tekikin mieli vielä jatkaa ompeluakin. Pysyimme kuitenkin kovina. Kypärät päähän, lasit silmille ja vauhdit päälle!

Tässä siis pussukkani nro 1. Iso, litteä pussi vaikkapa padin ja laturin kuskailuun. Tikkausta tehdessäni oli mielessä kait ihan muu malli, koska jätin nuo reunimmaiset kankaat kukkatikkaamatta, asia joka sitten harmitti kun päädyin tähän oikeaan tarpeeseen vastaavaan malliin. Kompensoin asiaa nysväämällä pussin sisäsaumoihin kauniit mustavalkoiset tereet. Näyttävät hyviltä esille jättämäni keltaisen tikkauksen kanssa. Se helpottaa tuskaa.


Tältä sitten näytti mökissä, kun Pyhän vapaatikkaajat olivat levittäneet koneensa, kankaansa ja tykötarpeensa ruokapöydälle, joka olisikin ollut tällä lomalla tarpeeton. Niin kiire oli koneilla ja menopeleillä lasketellessa, että ruokailu oli se kohta josta kaikki suosiolla välillä tingimme muun flow'n viedessä meitä nälättöminä kohden toisenlaisia mielihyviä.


Noo, totuuden nimissä kuvatarkennus keskelle pöytää kertoo kyllä toisenkin syyn siihen miksei ruokaa niin kovasti kaipailtu... Verensokerit kun sai pysymään sopivassa korkeudessa ihan ommellessakin ;)


Isoa pussukkaa seurasi sitten vuorostaan pikkuinen pussukka, jonka parin ompelin ja täällä esittelinkin jo aikoja sitten. Silloiset ennustukseni tai arvailuni kävivät toteen: pussi ompeloitui vasta seuraavana vuonna ja sai samalla pohjapalan tuomaan tarpeellista lisäleveyttä pieneen pintaan. Niin söpönen, niin söpönen nro 2:


Pussukat nro 3 ja 4 syntyivät samalla tapaa kuin lapseni nrot 2 ja 3; yhtä aikaa tekeytyen ja peräkkäin pullahtaen eli siis kaksosina. Kun senkin taidon kerran on oppinut, niin miksei sitten hyödyntäisi sitä siellä sun täällä..? Tässä he, pikkuveli ja isosisko:


Pussukkakaksosten vuori ompeloitui vanhasta ihmiskaksosten vauva-aikaisesta pussilakanasta, jossa valkoisella pohjalla on isoja punaisia palloja. Vetimet puolestaan ovat tilkkuystävän lahjoittamaa sydämellistä nauhaa. Sopivat näiden pussukoiden tunnelataukseen kuin nenä päähän!

Hetkittäin oli onneksi myös hyviä syitä pitää pientä taukoa ompeluksesta, ja päästää Lapin taikaa haltioituttamaan mieliä ja kehoja. Rinteitä sai suhata alas ja ylös ruuhkattomana aikana sydämen kyllyydestä, rinneravintoloiden herkuista nauttia, aamuun heräillä energisoivassa joogassa, saunotella sopivin välein, kauppaan ja hierojalle laskea pulkalla tai muuten vaan nauttia lumen valtaisasta määrästä. Etelässä jätti taakseen vesisateen ja hetken lennon jälkeen pyllähti keskelle lumen ihmemaata. Niin ihanaa, niin ihanaa!

 
Illan myöhäisinä, tai jopa yön aikaisina tunteina heittäydyimme myös välillä villeiksi ja riskihakuisiksi. Ei nimittäin riittänyt se että suklaa- ja keksirasiat pyörivät kahvimukien kanssa päivät pitkät ompelusten seassa, illan tullen sitä saattoi laskea punaviinilasinkin ihan noin vain tuntikausia tikatun työn viereen. Ai ai, ihan hirvittää nyt katsoa tätäkin todistetta omasta hurjapäisyydestään! Se että on laskenut Suomen jyrkimmän mustan rinteen, Huru-ukon, alas 15 cm syvässä hangessa pyryn ja sumun peittäessä näkyvyyden täysin metriä pidemmälle ei ole vielä mitään tämän uhkarohkean suorituksen rinnalla:


Loppu hyvin, kaikki hyvin: viini kaatui vain ja ainoastaan kurkusta alas ja kankaat pysyivät kuivina. Tilava pussukka nro 5 valmistui alkuyön tunteina ja julistin sen välittömästi kauneimmaksi ikinä tekemäkseni pussukaksi. Tästä tulee mun reissupussi, joka itsevärjättyine aurinkoisine sävyineen varmistaa auringon jokaiseen tulevaankin reissuuni. Saa ihailla!


Vedin on tässäkin tilkkukollegan lahjoittamaa ja hauskasti hymyilyttävää nauhaa, vuori taasen kaksosissakin käyttämääni kaksosten lakanaa.

Lapin taika ei niin vaan päästä otteestaan. Keväisessä auringonpaisteessa jo pikkukengillä kuivahkon kadun yli kipaistessakin kaipaan lunta ja sadunomaisia sinisiä hetkiä. Ensi vuonna ehdottomasti uusiksi, tulkaa mukaan!


Aah ja voih, jotain niin uskomattoman ihanaa on taas koettuna!
Kiitos siitä rakkaat Pyhän vapaatikkaajat <3
 
 

11.2.16

Vapaalla vaan laskien

Tilkkuterapiassa kertailimme taas vapaatikkauksen saloja. Mikä kumma siinä onkin että homma tuppaa jäämään kerta toisensa jälkeen, aina uudelleen sitä kehittää pakokauhua lähentelevän kynnyksen homman aloittamiseen ja toistuvasti myös riemastuu päästessään taas homman imuun?

Olin harvinaisen ohjelmoimattomana viikonloppuna ommellut useammankin pinnan valmiiksi tilkkuloodasta löytyneitä jämäpaloja yhdistellen, leikannut vanut ja vuorikankaat valmiiksi, jopa sävyyn sopivat langatkin pakannut tilkkukassiin mukaan. Olin siis tehnyt läksyt huolella ja valmistautunut kertauskurssiin kunnolla.

Ihana opemme sai taas innostettua useammankin meistä vapaatikkailemaan uutterasti töitään, ja kuvioituja pintoja alkoi syntyä ihan liukuhihnalta. Hän myös esitteli meille houkuttelevan hurmaavat ja inspiroivat Lori Kennedyn sivut, joilta välittömästi bongasin kukkivan ja palloilevan mallin jota ryhdyin rustaamaan tilkkupintaan. Kuvio erottuu kirjavaa päällistä selvemmin valkoisessa vuoressa, jonka aionkin jättää lopulliseen työhön näkyviin.


Paljon, paljon on vielä käsialassa paranneltavaa, mutta tehdessähän sekin homma etenee, eiköstäs vaan? Kuvia ympyrätikkaamistani (lue möhkäletikatuista...) pinnoista en aio tässä edes julkaista. Näissä kuvissa tikkaus on vielä keskeneräinen, mutta todellisuudessa työ odottaa jo tikkaus valmiina päätöstä mikä siitä tulee isona. Iso pussukka, pieni laukku vai jotain aivan muuta? Jää nähtäväksi.


About ensimmäistä kertaa harsin (hakaneuloituksen sijaan) työt tikkausta varten, ja kyllä oli langat niin tiellä, niin tiellä. Koko ajan sai koneen neulaa pysäytellä ja napsia harsinlankoja poikki pois kirraamasta ja pois tikkauksen tieltä. Ei lisännyt harsintaintoani tämä kokemus, ehei.

On torstaiaamu ja siemailen aamukaffetta kaikessa rauhassa kotosalla. Ikkunan takana ei näytä lainkaan lomasäältä, mutta pääasia on että pään sisällä tuntuu lomalta. Laukkuja ja pusseja on lattia puolillaan, ja tuota pikaa suuntaan tuleviksikin päiviksi vapaalla vain laskemaan, jee-jee! Niin Singerillä kuin suksilla ;)

 

9.2.16

Kattilaleipä




Siinä se nyt tönöttää, eloni ensimmäinen kattilaleipä. Asian työstö päässä ja ryhtyminen rupeamaan vaativat huomattavasti kauemmin aikaa kuin itse leivän teko, joka helppoudestaan huolimatta ei todellakaan mitään pikaruokaa ole. Mutta nyt se on tehty ja todennäköisesti tekeminen toistuu jatkossakin tehtyjä huomioita jatkosäätäen.

Ohjeena käytin ensimmäistä joka silmiin osui, Talonpuolikas-blogista löytynyttä versiota. Lisäsin ohjeeseen oman maun mukaan kaapista löytyneitä pinjansiemeniä. Hieman epäilytti hiivan pieni määrä, vain neljännesteelusikallinen, ja visusti jo uskoin sen olevan virheellinen kun ei muutamassa tunnissa tapahtunut paisuntaa taikinakattilassa johon taikinan jätin kannen alle vaikka ohjeessa puhuttiinkin kulhosta ja kelmusta. Seuraavalla kerralla sitten niin. Annoin taikinan kohota huimat 18 h ja kyllähän se jo siinä ajassa sitten kohosikin. Tämän jälkeen puristelin ilmat pihalle taikinasta ja annoin kohota vielä muutaman tunnin.

Koska taikina jo oli taikinaisessa kattilassa, en taaskaan tehnyt ohjeen mukaan ja pannut tyhjää kattilaa kansineen kuumentumaan uuniin, vaan tuuppasin kattilan uuniin taikinoineen uunin kuumennettua. Rapsakan kuoren näinkin sain, mutta seuraavalla kerralla sitten niin ja kenties vielä rapeammalla lopputuloksella.

Ohjeessa ei kehotettu rasvaamaan kattilaa ennen paistamista. Kypsää leipää kattilanpohjasta irti raapiessani surffasin sitten pataleipäresepteillekin ja avot, siellähän neuvottiin rasvauskin. Seuraavalla kerralla sitten niin.

Käytän suolaa melko vähän, hyvin harvoin sitä itse lisäilen kun kaupan ruisleivistä ja suolatusta levitteestä taitaa saada suolausta muutenkin yllin kyllin. Niinpä leipä maistui tuoreen lisäksi suussani hyvin suolaiselle. Seuraavalla kerralla suolaa siis vähemmän.

Koska leivän pohja kärsi kattilasta irrottamisesta jossain määrin, putoili leikkuulaudalle läjittäin pinjansiemeniä, jotka totuuden nimissä maistuvatkin paljon paremmilta paahdettuna muissa herkuissa. Seuraavalla kerralla käytän tätä tarkoitusta varten kaupasta jo kotiin kantamiani kuivattuja karpaloita.

En todellakaan voi kutsua itsenäni ruokatrendien aallonharjalla ratsastelijaksi!. Avocadopastaa meillä tehtiin vasta kun kaupoista taas löytyi buumin aavistuksen laimettua avocadoja, kattilaleipää nyt kun se on ollut jo pari vuotta "uusi avocadopasta" ja vohveliblinit on vasta kalenteroitu tapahtuma, ei vielä maisteltu herkku. Mutta viis siitä aalloharjattomuudesta, tässä kun on jo saanut todeta kirjaimellisesti hyvää tulevan hitaastikin :)

Herkkua päivänjatketta ystävät 
kukaties laskiaispullilla näin Laskiaistiistain kunniaksi!