29.10.16

Valoja pimeyteen

Blaah.


Taas se aika vuodesta,

jolloin valoiloa

pitää

  repiä irti
 ihan

kaikkialta.


 Onneksi on mistä repiä!!

Lempeää talviaikaan siirtymistä, ystävät!

27.10.16

Silmä kovana

Maltan matkalta odotin auringon, uinnin ja lämmön lisäksi myös mm. väri-iloja; olinhan ihastellut kuvia sympaattisista luzzu-veneistä turkoosissa vesissä huimien rantakallioiden edessä jo aikaa ennen kuin edes tiedostin antiikin Kreikan aikana Maltan olleen tunnettu Välimeren keskipisteenä. Minulle kun se oli lähinnä ollut lämmin lomakohde to do -listalla... Ja tietenkin kotimaa sympaattisille kelta-puna-valko-mustille busseille...


Visiittimme osui Maltan talviaikaa edeltävälle viikolle, joten laineilla ei enää liplatellut ylenpalttisesti perinteisiä foinikialaisia sinikeltaisia luzzuja, mutta muutamaa kaunokaista pääsin satamassa aivan vierestä ihailemaan ja kylkeään paijailemaan. Huomio kiinnittyi nokassa oleviin silmiin.


Opin että avoinna olevat silmät molemmin puolin venettä kuvaavat valppaana olevaa, suojelevaa Osiriksen silmää. Tuota egyptiläistä muinaista jumalaa ja mahtivoimiaan palauttelin sitten mieleeni hätäisesti Wikipedian avulla. Kyllähän tyyppi Niilin tulviin yhdistetään, mutta miksi silmänsä koristavat maltalaisveneitä?? Se jäi mulle epäselväksi tuolla oikotiellä onneen. Tiedättekö te syyn?


Hei, eikö oo hiukka kansallisromanttinen kuva??? En voinut olla nappaamatta ;). Alempi kuva taas on samaiselta rantalaiturilta, jossa olin veneitä ihaillut. Huimien rantakallioiden viereen olivat purtilot tosiaan parkkeeranneet! Mihin mahtaakaan tuo tunneli johtaa? Kenties ovelle, joka kenties johtaa kotiin jonka kaksi ikkunaa aukeavat muurin syvyyksistä merelle..?


Veikeä ajatus että joku asustelisi noin...





25.10.16

Kalanruokana

Viimeksi lämmössä syyslomaillessamme olimme hilkulla päätyä hain ruoaksi uituamme rannasta syvänteen yli Intian valtamerestä nousevalle hiekkadyynille. Dyynille kivutessamme "matkanjohtajamme" kun henkäisi että "olikohan toi hai?!?", kiskaisi maskin takaisin silmille ja pyllisti hiekalta päänsä veden alle kiskaistakseen sen nopeasti takaisin pintaan ja todetakseen että on!!! Siinä me sitten seisoimme paahtavalla dyynillä, ja seurailimme kuinka pienehkö eli n. puolitoistametrinen hai uiskenteli jalkaimme juuressa. Sain palautetta tyyliin "äiti, tää ei ollut hyvä idea!!"

Seistä törötimme uikkareissa ja ainoastaan snorkkeleilla aseistautuneina odotellen äskeisen uimakaverimme siirtyvän väljemmille vesille. Odotellessa ehti jättirauskukin uida piikkiään letkeästi heilutellen vieritsimme. Kumpikin kala katosi aikanaan eri puolille dyyniä samalla kadoten myös näköpiiristämme.

Odotimme vielä noin akateemisen vartin (turvallisuus ennen kaikkea...) ennen kuin pikauimme takaisin rantaan. En tehnyt henkilökohtaista nopeusennätystä kolme kauhusta kankeaa lasta kaulassa ja selässä roikkuen, mutta perille pääsimme uppoamatta ja päätymättä kalanruoaksi... Nyttemmin pystymme myös jo naureskelemaan tuolle eksoottiselle muistolle tyyliin tekeville sattuu ja tapahtuu ja onpahan mitä vanhainkodissa muistella.

Tällä syyslomalla suuntasimme tuota Malediivien +29 Celsiusta viileämpään eli Maltan +27 asteeseen. Parin asteen viilennystä kompensoi noin puoli vuorokautta lyhempi lento. Tällä reissulla vuorostaan suorastaan hakeuduimme sitten myös kalanruoaksi!!


Kuopus ja minä olimme jo pitkään haaveilleet pikkukalojen tekemästä jalkahoidosta. Olimme luulleet sellaiseen pääsevämme jo Malediivien matkalla, mutta niinpä vaan jäi pääsemäti. Kotikulmillakin, tai ainakin entisillä sellaisilla, olisi mahdollisuus myös tämä ilo ollut kokea, mutta taisi olla kotoisa hintapolitiikka jarruna ajan varaamiselle.

Pohjois-Maltalla kävelimme sitten suoraan alan liikkeeseen, ja varasimme 4 hengen voimin sen omaksemme ikimuistoiseksi kolmeksi vartiksi. Hoito alkoi jalkojen pesulla ja pienten haavojen teippauksella.


Tämän jälkeen jalat sujautettiin muovipusseihin ja tallusteltiin mieleiselle altaalle. Valittavana oli Turkissa kasvatetuista kaloista isoa tai pienempää, laiskempaa eli kait kylläisempää tai nälkäistä. Kukin uskalluksensa mukaan...


Tunne oli vähintäänkin veikeä, kun parvi kaloja tarrasi kiinni jalkapohjaan, jalkapöytään, nilkkaan ja sääreen ja aloitti pitonsa. Kuin olisi imukuppeja ollut jalka täynnä. Tai kuin iilimatoja...

Hetken totuttelun jälkeen hommaan saattoi suhtautua näinkin levollisesti ja suorastaan nautinnollisesti. 


Aluksi tosin tuntui myös tältä:


Kuvan nähtyään neiti kysyi hämillään veljiltään että itkeekö vai nauraako äiti tuossa? Juu, kyllä, aivan varmasti jompaakumpaa :D. Itkeä ei tarvinnut myöskään maksunajan koittaessa: 1 aikuinen ja 1 lapsi tulivat syötetyiksi kaloille yhteensä 27 eurolla, ja nyt ovat jalat pehmeät kuin vauvan pyllyt.

Puhtaat sellaiset.


 

14.10.16

Leijat Helsingin yllä

Harhaanjohtava otsikointi, myönnän! En aio turinoida Kjell Westön romaanista enkä sen pohjalta tehdystä filmatisoinnista. Turinoin niiden sijaan lämpimikseni leijoista Kivinokan yllä, tai ainakin kivinokkalaisakkunalla.


 

Nämä vuosia sitten askartelemani, ja vuosia laatikossakin säilöneeni leijat ripustin kesän helteillä roikkumaan mökin ikkunaan. Nyt valokuvat palauttavat mieleen muistoja lämpimästä kesästä.

Eilen pistäydyin kesken päivän palaverissa Töölössä saakka, ja lämpötila laski meren rannalta "kauas" sisämaahan siirtyessä ensimmäisen kerran tänä syksynä pakkasen puolelle! -1 Celsiusastetta näytti luurin mittari keskellä päivää!

Voi sitä hämmästystä! Miten tuo asia pääseekään yllättämään vuosi toisensa jälkeen?? Illalla raahasin kellarista sylillisen talvitakkeja naulakkoon, mutta kompensoin kylmyyttä tuomalla olohuoneen pöydälle myös parit maskit ja snorkkelit. Nyt vielä aurinkorasvat ja biksut laukkuun, herätys aamuyöksi ja nousu kohden lämpöä!

Aurinkoisia syyspäiviä siis toivoen ja toivotellen :)
 
 

 

11.10.16

Pomppu lehtikasaan

Sänky on vihdoin pedattu! Tarkoitus oli värjäämistäni kankaista ommella torkkupeitto, mutta keväällä tilkkuterapian jäädessä kesätauolle ja sen myötä ompelukseni myös, alkoi ajatukset muhia uusiksi.

Kaikilla lapsillani on sängyissään äiteen tekemät tilkkupäiväpeitot. Äiti on ommellut useammankin päiväpeiton tilkuista myös omaan sänkyynsä vuosina jotka nukkui kingsize-sängyssä. Nykyään siinä sängyssä oleilee ihan toinen äiti, ja tämän äiteen isot päiväpeitot ovat haudatut syvälle vaatehuoneen uumeniin odottamaan aikaa jolloin niihin ehkä voi suhtautua neutraalisti.

Viimeiset pari vuotta äiti ei siis ole pedannut sänkyään... tai siis on ja vieläpä joka päivä, muttei ole viimeistellyt petausta päiväpeitolla, koska sellaista ei nykyiseen sinkkusänkyyn ole ollut. Mutta nyt kaikki on niin toisin! Torkkupeitto nimittäin sai ohuet, ts. vanuttomat sivulärpäkkeet ja venyi niiden ansiosta juuri sopivaan päiväpeittokokoon.


Kuvassa päätylärpäke näyttää kinnaavan tai muuten ommeltuneen ryttyyn, mutta tiedoksi kaikille: sitä se ei ole, kuva hämää! Syy on alla olevan petauksen muhkuraisuuden... Ihan totta!

Peiton vapaatikkasin erilaisilla vapaasti mielikuvituksesta kiskomillani lehtikuvioilla. Osa niistä on hyvinkin erilaisia mitä luonnossa tapaa, mutta näitä löytää nyt ainakin tästä peitosta. Ovat siis kukaties hyvinkin harvinaislaatuisia, ehkä suorastaan rauhoitettuja...


Nyt tämä keski-ikäinen daami voikin kuulkaas hyppiä pehmeään lehtikasaan vaikka harvase päivä heti sängyn pedattuaan!! Tai ainakin niinä päivinä jotka lapset ovat kotoa pois, koska heidän äitinsä on pariinkin otteeseen huomauttanut lapsille tiukkaan äänensävyyn, ettei sänkynsä ole mikään trampoliini!! Jotain rotia sentään...


9.10.16

Punainen talo

Mielenkiinnolla, pienellä kauhulla ja suurella hämmästyksellä seurailen kaukaa sivusta taistoa pätkätyöpaikasta Valkoisessa talossa. Tuntuu kertakaikkisen käsittämättömältä että Yhdysvaltain presidentinvaalien alla keskeisimmät puheenaiheet liittyvät naisten kourimiseen ja aviopuolison "hoitojen" mollaamiseen. Luulisi toki aivan muuta löytyvän agendalta!! Eilen luin kommentin jossa todettiin että jos tätä karnevaalia tarjottaisiin leffakässäriksi, tulisi se torjutuksi epäuskottavuuden vuoksi. No, jonain päivänä joku siitäkin vielä elokuvan tekee, ja me vaeltelemme sankoin joukoin sitä katsomaan.

Vastaehdokkaiden taistellessa pääsystä Valkoiseen taloon olen minä tahollani taistellut Punaisen talon työstön kanssa. Uusi tilkkuopemme aloitti tilkkuterapiakauden talonrakennuspuuhilla, ja bygatessa meni muutama kokoontumiskerta. Eilen ompelin kotona vuoren, kiinnitysnapit ja katon paikoilleen, ja julistin taloni valmistuneeksi.

Taiston ompelusta ja mieleisestä harrastuksesta teki kone, jonka vapaatikkauskyvyt eivät yltäneet edes minun huterien sellaisten tasoon. Ja se on vähän se! Ärräpäiltä ja hampaiden kiristelyltä ei siis säästytty tälläkään raksalla, ja välillä työ eteni hiki selässä sitä huhkien. Jouluksi kotiin -meiningillä kuitenkin valmistui tämäkin talo, kuten niin moni ennen tätä ja tämän jälkeen. 



Siis mistä lähtienkö talonrakennukseen on tarvittu vuorta ja nappeja?? No, tietenkin siitä lähtien kun taloja on rakennettu kankaisiksi säilytysloodiksi! Ta-daa; kansikatto auki ja kampsut sisään säilöön! Ja sitten luukku kii, tiks lukkoon vaan...


Kyseessä ei nyt siis todellakaan ole mikään punainen tupa pottumaineen, vaan ihka iso kerrostalo kukkaköynnöksineen! Talon kivijalassa toimii lahjapuoti, ja ovettoman talon asukkaana elelee ainakin joku hienonainen, joka on ripustanut juhlakolttunsa lisäksi pitkät hansikkaatkin pyykkinarulle tuulen kuivattaviksi.


Onkohan edellisillan tanssipartneri ollut joku ujo raasu, jonka kädet ovat hikoilleet valtoimenaan..? Hänkö lie lähettänyt tänään ihastuksen kohteelleen sydämellistä postia, jonka kuriiri toimittaa huomaamattomasti suoraan akkunalle katonlappeen alle..? Vai joku aivan muu, kilpakosija kenties?? Jösses että joidenkin sosiaalinen elo voikin olla vilkasta...


Voi, niin tahdon tietää kuinka tämä hikisen romanttissävytteinen tarina tulee etenemään! Kiinnostunut olen Punaisen talon lisäksi yhä myös Valkoisen talon kuvioista. Yhdysvaltojen ohella olemme saaneet männä vuodet nauttia heidän ensimmäisestä tummaihoisesta presidentistä. Nyt on tullut aika USAnkin liittyä meihin joilla on jo kokemusta naispresidenttiydestä. Mikä harmi ettei tyylikäs ja rento Michelle O asettunut ehdolle ja sen myötä tullut saletisti valituksi tuohon pestiin, mutta onhan onneksi Hillaryssäkin potkua!

Tulipa tästä tilkkutyöpäivityksestä poliittinen kannanotto, hui sentään! JOS tässä vielä kertoisin lukeneeni juuri Stalinin tytär -kirjan, voisi joku mieltää otsikonkin poliittiseksi. Sitä se ei ole, mutta kirja oli kyllä oikein mielenkiintoinen ;)



7.10.16

Sinä

Mediassa on saanut viime päivinä paljon huomiota pitkin poikin kaupunkia, suorastaan pitkin poikin maatamme syksyllä maalatut upeat seinämuraalit. Näiden takana on ystäväni Rosa, joka kamuineen polkaisi pystyyn UPEA 16 -katutaidefestivaalin. Lisää tästä mm. heidän fb-sivuillaan.

Itseä on liikauttanut eniten hellyttävä Always Share - Jaettu Ilo -teos, jonka Rosa maalasi hongkongilaiskaverinsa Redin kanssa kirjastomatkani varrelle. Taiteilijoita itse työssä en ehtinyt nähdä, mutta viime hetkellä sentään tavoitin heidät työvälineitä valmiin teoksen juurella jo pakkailemassa.


Ihastusta herättää kerta toisensa jälkeen tämä työ sen ohittaessani. Kadun toisella puolen on päiväkoti, jonka pilteille nyt on tarjolla ulkoilun lomassa kielikylpyä aidanraosta :). Keskeinen metsäneläinsanasto haltuun suomenkielen lisäksi englanniksi ja kiinaksi, ou jeah!


En ole muuten perheestämme ainut, joka tähän työhön kovasti mieltyi... Neiti kun vietti tämän nähtyään muutaman tunnin laatien listaa mitä haluaa kuvattavaksi oman huoneensa seinään, viesti Rosan kanssa toiveestaan tilata taideteos seinälleen ja sopivat alustavaa aikataulua sen toteuttamiseen. Vähän yritin neidin sangen pitkää toivelistaa suitsia, mutta aika tuloksettomalta se tuntui. Jännityksellä siis odotan millaiseksi osa kodistamme kukaties muuttuukaan...

6.10.16

Dc-fix -mania

Mökkivierailija kysyi kesällä kuulunko facessa dc-fixaajien ryhmään. Siis niin mihin??? Vuosikausia olen kyllä korjaillut ja sisustellut asumuksiani erilaisilla kontaktimuoviviritelmillä, mutten ollut moisesta ryhmästä aiemmin kuullutkaan.

Toki sinne sitten piti oitis kirjautua ja pari päivää sitä seurailla. Siinä ajassa sainkin kiintiön täyteen muovipäällysteisistä keittiö- ja kylppäriremonteista sekä mitä erilaisimmista pöydänpäällysviritelmistä. Toki osa ideoista oli ihan hauskoja ja innostavia, mutta suurin osa suoraan sanottuna masentavia, ja niinpä päätin lopettaa ryhmän seurailun ja jatkossakin keskittyä ihan vaan omasta tarpeesta kumpuavaan ideointiin.

Kysyjä esitti mulle tuon kysymyksensä ryhmästä istahtaessaan neidin kesälomamme aluksi päällystämille jakkaroille. Olin ne Mörskälle pelastanut duunimuutossa roskalavalle päätymästä. Kesällä haimme Etolasta kolmea erilaista kuviokontaktia ja neiti sitten piirsi, leikkasi ja liimasi tuoleihin aiempaa pirteämmän ulkonäön. Ulkonäköäkin suurempi tekijä asiassa oli kuitenkin sääsuojaus: nämä jakkarat kun levitellään ulkopöytien ympärille ja saivat menneenä kesänä pihalla vettä niskaansa kohtalaisen reippaasti.

Kuinka paljon helpompaa onkaan kuivata muovipinta kuin odottaa että aurinko kuivattaa lakan läpi kastuneen puun?!? Kuinka paljon mukavampaa onkaan laskea pikkupyllynsä iloisesti kuvioidulle ja sileälle alustalle sen sijaan että hieroisi shortsintakamukseensa puun pinnasta sateiden myötä hilseilevän lakan?!? Väitän että hyvin paljon ja hyvin paljon!


Jakkarat pääsivät jo muun pihasälän mukana talviteloille kesämajan sisätiloihin. Sisätiloissa  kotosalla taasen on viettänyt aikaansa vanha Ikean hyllykkö, jonka aikoinaan päällystin halkopinokuvalla keittiöön. Viimeajat hylly on seissyt vaatehuoneessani, jonka budoaarihenkeen halkopino sopi kuin nyrkki silmään.

Niinpä sitten männä viikonlopun startiksi käänsin hyllyn ympäri ja vetäisin toiseen kylkeen kirsikankukkia ja kolibreja. Kovin ohueksi = vaikeasti työstettäväksi osoittautuneen kontaktin olin aikanaan napannut mukaani Lidlistä. Kontaktin päälle teippasin läpinäkyvät koukut, joihin sitten ripustelin laatikossa pölyyntyneet huivini. Jospa niitäkin tulisi nyt aiempaa huomattavasti useammin tuuleteltua kaulassa?!? Tää on nyt sit tätä naisellisuuden treenailua... vähemmän äijää, enemmän ladya ;)


Ainakin budoaarini näyttää nyt vähän entistä naisellisemmalta, joten oikealla tiellä olen...
 
 

3.10.16

Ohi on - jälleen kerran!

Syyskuu mennä sujahti ohitse vauhdilla. Liekö nautiskelu paljolla paisteella ja vähäisellä sateella vaikuttanut sen kovin nopeaan kulkuun..? Ainakin minun päänsisäisesti, sillä normaaleja merkkejä talvihorrokseen vaipumisesta ei vielä ole ollut havaittavissa.

Myönsin kyllä toki virallisen syksyn alkaneen, ja talvenkin sieltä aikoinaan taas tulevan käärimällä jo syyskuussa lakanat Mörskän vuoteesta ja räsymatot lattialta kotiin pyykkääntymään ja edelleen talviteloille siirtymään. Pyyhkeet vielä jätin ajatuksella josko innostuisimme telttasaunassa ja kukaties meressäkin (hrrr...) piipahtelemaan. Ei sitten innostuttu.

Viikonloppuna hain pyyhkeet pyykkiin, kumosin kukka- ja yrttiruukkujen sisällöt kompostiin maatumaan tulevan suven kukkaloiston kasvualustaksi, latasin tyhjät ruukut majan alle ja nostin grillin sekä viimeiset pihakalusteet sisään väistämättä vielä aikanaan tulevilta syyssateilta suojaan.

Pakko oli siis myöntää että ohi on tältä sesongilta leppoisat iltapäiväkaffittelut kuistin kiikkustuolissa auringosta, merituulesta ja hyvästä kirjasta nautiskellen,


itsensä vienti ulos syömään fillarilla mökille sotkien, ja matkalla mukaan napattu pakastepizza grillipaistolla ja itsekasvatetulla rucolasilpulla kruunaten
 

samoin kuin huiman upeiden auringonlaskujen ihailu lämpimällä rantakalliolla istuskellen tahi vaihteen vuoksi hietikolla seisoskellen.


Nyt jo on niitä iso ikävä! Ja jälleen kerran usko vahva siihen että ensi vuonna korkkaan majakauteni jo viimeistään toukokuussa. Nähtäväksi jää...