31.12.16

Onnea uuteen vuoteen!


Säilyttäköön uusi vuosi sen
mitä rakastat,
tuokoon tullessaan sen
mitä kaipaat,
ja vieköön mennessään sen
mitä taakkana kannat.


Tätä toivon sinulle, ja sen saman
uudenvuodenlupaan tavoitteeksi itselleni.


25.12.16

Lahjapajalla riitti hyörinää ja pyörinää

Koti on hiljentynyt lasten lähdettyä jatkamaan juhlintaa yön yli toiseen osoitteeseen. Itse hetken vedän henkeä, lenkkeilen ja lueskelen, sekä ihan vain satunnaisesti mussuttelen jouluherkkuja menneitä, sangen touhukkaita päiviä muistellessa.

Suurimpia iloja jouluun liittyen on siihen valmistautuminen. Lahjojen työstö kaikessa rauhassa puolen vuoden mittaan ja hektisemmin sitten vielä kyökissä päivää paria ennen niiden antoa, sekä joulukorttien askartelu Itsenäisyyspäivän hujakoilla. Meillä korttiperinne on vahva; usein kannessa komeilee perhepotretti muodossa tai toisessa tai vaihtoehtoisesti jouluiset paperiaskartelemukset, ja sisällä on perinteinen joulukirjeemme vuodenvarren tapahtumista jossakin hyvin vapaassa runomitassa. Tällä speksillä on menty vuosikausia, jopa jo -kymmeniä.
 
Tänä vuonna kuvan otto jäi viime tippaan ja yksi lapsukaisista, joka ei ollut lainkaan poseeraustuulella jupisikin tämän joulun legendaariseksi heitoksi nousseen vastalauseensa "Äiti miksei mekin voitais olla joskus ihan tavallisia ja lähetellä vaan niitä tontunkuvia?!?" Kultamussukka on sittemmin kuullut muutamaan otteeseen tuosta letkautuksestaan saadessamme kiittävää palautetta perinteestämme. Voipi olla ettei reppana toiste kyseenalaista asiaa, jottei tarvitse kuulla siitä...

Kovin touhukkaasti ja ennen kaikkea innokkaasti meillä kyllä sitten valmistauduttiin jouluun lahjojen osalta. Ja nimenomaan itse tehtyjen lahjojen osalta, se kun tuntuu itseni lisäksi olevan suurta huvitusta ja ehkä pientä seikkailuakin myös neidille. Ihanaa, olen niin ylpeä hänestä, pienestä tonttutytöstäni <3


Joululahjusten valmistelu aloitettiin jo alkukesästä, kun Villa Mörskällä napsittiin lipstikan lehtiä pannulle kuivumaan kaasujääkaapinpäällysen lämpöön. Perheen suurta herkkua on ollut ilo pakata myös pieniin purkkeihin jaettavaksi ystävienkin iloksi tai  tutustuttavaksi, ihan perusmaustehyllystä kun tämä herkku ei kauppareissulla matkaan tartukaan.


Marle vinkkasi aikoinaan neidille lumiukkosopasta, jonka tarveaineet kuumaa maitoa lukuun ottamatta, eli siis kaakaojauheen, minttukaramellit ja pienet vaahtokarkit neiti purkitti työstymään lumiukoiksi maailmalle ystäviä lämmittämään.


Yllä tarveaineet purkitettuina jatkotyöstöön ja alla kuva suloisista lumiukoista, joiden oheen tyttö kirjoitti myös kauniit reseptit lumiukkosopan keittelyyn. Tällaisia oli iso ilo antaa, kun tiesi että itsekin olisi ilostunut vastaavien saamisesta.


Ommeltujen patalappukuusten ja kuusigirlanderien lisäksi kyökissä on valmistunut pötkyläkaupalla herkullista salamia. Lihamestariksi en sentään ryhtynyt, vaan tein jouluisat makkarani suklaasta ja muista herkuista hyväksi havaitulla reseptillä manteliliköörissä marinoiden. 


Perheen innokkain leipuri myös neuloi isovanhemmilleen huiman upeat ja sangen paksut patalaput joulupakettiin käärittäväkseen. Niin hellyttävää oli seurailla sitä valmistelun intoa <3

Patalappujen valmistuttua keitettiin maailman helpoin ja mielestämme myös maailman paras piparitaikina, josta muovautui perinteiseen tapaan enkeleitä mummille ja pumpernikkeleitä isoisälle. Muuta ei voinut ajatellakaan kuulemma!

Meidän perheen jouluperinteetkin ovat lähivuosina läpikäyneet oman tsunaminsa, joten on iso ilo huomata kuinka monista pienistä puroista perinteet tihkuvat nykyisiin jouluihimme. Mitä ilmeisimmin myös tuleviin.

Just love it!


22.12.16

Vain valkeata joulua

Taas valkeata joulua
keskellä suurten hankien,
muistan joulun aikaa
se kuinka saikaan
mun taas taakse vuosien

Vain valkeata joulua
mielessäin ootan minä ain,
sillä hangen hohteessa vain
joulurauhan tunnen rinnassain


Viheriöivistä nurmistakin huolimatta valkeata joulua
ja joulurauhaa rintoihin, ystävät!

 

17.12.16

Kuusikkoa pukkaa

Ihastelin jo viime joulun alla Marlen ompelemia pikkukuusia. Aivan muita kangaskuusia tuolloin liukuhihnalta työstäessäni ajattelin ottavani pienet pehmokuuset työlistalle tämän joulun alla.




Näin sitten syksyn mittaan teinkin, ja melkoisen kuusikon niitä ompelin, kääntelin (tosin innokkaana kääntöapuna tällä paksusormella oli näppäräsorminen Marle, kaunis kiitos vielä kerran <3), täytin, käsin kiinni ompelin ja nyöriin girlanderiksi tai muuksi koristeköynnökseksi solmin.


Ajoittain nämä lähes 50 kuusta tuntui aavistuksen suurenhullulta liioittelulta, mutta lopussa taas kiitos seistä tönötti. Onhan se melkoisen palkitsevaa leväyttää tuollainen metsikkö pöydälle :). Palkitsevaa oli myös teipata kaksi ensimmäistä nauhaa joulukotimme oveen.


Tervetuloa vaan joulu ja jouluisat vieraat meille!

12.12.16

Abiturientin arkisto

Töissä törmään toistuvasti arkistoinnin haasteisiin, eli siihen kuinka helppo on jättää juuri se asia retuperälle muiden "kiireellisempien" asioiden ajellessa ohi. Työminä osaa kyllä havahtua asiaan ja palkata projektihenkilön panemaan arkisto kuntoon, vastuuttamaan vakkari ja jopa kouluttautumaan asiaan tämän kanssa.

Kotona kaikki on toisin. Eletään kuin pellossa tai ollaan kengittä kuten suutarin lapset muinoin. Tältä näyttää esikoisen työpöydällä koulumateriaalipino. Arkisto joka normisti on levällään pitkin pöytää, mutta jonka äitee käy aina siivoilemassa kasaan lapsen poistuessa reviiriltään.

Kasa jonka vannotin lapsukaisen käymään läpi ja perkaamaan kesälomalla. Kasa joka oli tuolloin vain puolet nykyisestä. Kasa jolle ei tapahtunut kesällä mitään, mutta joka syyslukukauden aikana on tuplaantunut entisestään. Suloisessa sekamelskassa kaikki tärkeät ja vähemmän tärkeät paperinsa ja kirjansa.



Hoh hoijaa. Jospa sitä uhkailis aikuista lastaan tontuilla ja pukilla joululoman alkajaisiksi..?

 

9.12.16

Joulukuusimetsikkö

Mielenvikaisen patalappuihmisen joulukusimetsikkö näyttää tältä:
 
 



Mielenvikaisen mm. siksi että tilkkuystävä totesi sarjatuotannon tilkkutöiden osalta edellyttävän jonkinlaista mielenvikaa meissä tällaisten tuotantolinjojen suosijoissa. Ehkä vähän muutenkin.

Patalappuihmisen puolestaan siksi että Eurokankaan myyjä opetti mulle aivan uuden ihmisrodun: "ne patalappuihmiset". Pyysin selvennystä ja sain kuulla että myyjäisiin patalappuja tehtailevat immeiset ovat tähän heimoon kuuluvia. Luin itseni välittömästi heimolaiseksi vaikken myyjäisissä kiertelekään, mutta pienimuotoista tehtailua ajattelin tuolloin harjoittavani näiden lappujen myötä.

Joulukuusimetsikkö taas ihan vaan sen vuoksi että blokki esittää joulukuusta. Tämä tiedoksi jos se joltain jäi hoksaamatta. Kuusiallergikon lempijoulukuusia nämä puuvillaiset versiot.

Kuusentuoksua päiväänne!
 
 

7.12.16

Ei olla pimeitä, ei!

Kauden viimeinen tilkkuterapia taas takana, nyyh-nyyh. Muut immeiset alkavat kait jo laskeutua joulurauhaan, mutta me totesimme kituviikkojen alkavan: niin monta viikkoa taas seuraavaan tammikuiseen tapaamisemme. Tuskaa voi sitten välissä yrittää lievittää kotona ommellen. Hän joka kerkeää ja halajaa yksin puuhastella...

Ihana tilkkuopemme Marle oli ilmeisesti ennakoinut synkän mielialamme, ja osaltaan ehkä ajatellut tuoda valoa eloomme, sillä viimeisen kerran kunniaksi hän oli varannut meille pienet yllätyspaketit, joista löytyi hauskoja tarpeita suloisten heijastinten ompeluun.



Nyt kyllä näytään pimeillä kaduilla ja kujilla! Tai näyttiin ennenkin, mä kun oon aika neuroottinen heijastinten käytön suhteen, mutta nyt näytään entistäkin nätimmin :)
 
Enää tarttee hokea teinille "älä ole pimeä"-juttua, fiksulla abilla kun tuntuu yhtenään heijastimet irtoilevan taskunpohjille merkkirotseistaan... Huoh, nalkuttava äiti on tylsää olla! Taidan silti uhata häntä pinkillä kukkaheijastimella jollei ala pysyä muut huolella valitut ja miehisemmät heijastajat kiinni takeissaan. Se varmasti tepsii..?
 
 
 

5.12.16

Joulukuun valoja


Niin pipo silmillä ja korvilla on taas tullut tarvottua männä marraskuu, että pimeys ja koleus tuntuu lähes loputtomalta. Mielikuvani loppuvuoden valosta on kieltämättä lähinnä vain ja ainoastaan kynttilänvalo. Sekin useimmiten kotona. Onneksi sentään kauniiden kukkasten ja pikkuhiljaa herkkujenkin höystämänä. Mutta aika pimeää siis noin kaiken kaikkiaan...
 

 
Nämä veikeät tuliaiskynttilät on ystäväperhe valanut mandariininkuoriin! Mikä hauska idea! TOSIN pääsimme niiden myötä myös palaneen mandariinin "makuun" tai ainakin hajuun, kun toisen sydänlanka otti tuntumaa kuorenreunan kanssa. Eli hauskoja ovat, mutta myös erittäin vartioitavia!
 
Kynttilänvalosta pääsen joulukuussa nauttimaan myös erilaisina kynttilämerinä mm. joulukonserttien myötä. Alla olevissa kuvissa lapsukainen starttailee joulun 2016 konserttisarjaa muiden cantoresminoreslaisten kanssa Johanneksenkirkossa.
 


Viimeinen kappale valaistui ainoastaan kynttilöin niin katossa kuin poikain käsissä. Viime vuonna vielä sula steariini saattoi valua takana olevan kynttilästä edessä laulavan päälakea pitkin kohden kaulusta, ja niinpä tänä vuonna pojilla on käsissään vähemmän aidot kynttilät. Äiteet ovat tästä muutoksesta tyytyväisiä, pojjaat kumma kyllä eivät!! Voi kuitenkin sitä joulutunnelman määrää ja yhteislaulunkin autuutta, aah...
 
Pyhä yllätti viikonlopun viettäjän uskomattomalla paisteella, joka valaisi kuusenvalojen ohella koko kotia. Niin harvinaisen herkullinen valonmäärä, että kuvahan siitä piti napsaista. Yleensä sitä kun lähtee kotoa pilkkopimeällä ja palaa pilkkopimeällä. Koti sai taas aivan uutta hohtoa keskipäivän auringon avulla.
 

Tuo huima paiste ja rapsakka -10 Celsiusastetta houkuttivat sauvomaan merenrantahuvilalle tiluksia tarkastamaan. Että voikin kuurainen kasvimaa näyttää kauniilta! Ja kyllä tuli 10 kilometrin lenkki niin tarpeeseen kun angiina alkaa vihoviimein olla kukistettu. Kroppa ja koppa nauttivat!!


 
Eilen sai nauttia kahden kynttilän valosta toisen adventin kunniaksi, huomenna pääsee taas kahta polttelemaan itsenäisyyttämme juhlistaessa. Leppoisan juhlavaa pyhäpäivää ja Samuli Edelmannia lainaten:
 
Ihana valo <3