Ikänäkö, mokomakin riesa

Myönnettävähän se on ettei prilleittä enää pärjää, ei vaikka kuinka ois kalaa lisännyt ruokavalioonsa. Kauppareissulla turha edes ajatella lueskelevansa tuoteselostuksia jollei lasit ole laukussa. Tilkkuterapiassa joutui jo pyytämään naapuria panemaan langan neulansilmään. Luurista alkoi lähteä kryptisiä viestejä tutuille. Onneksi ei sentään tuntemattomille.

Tuli pakko tehdä asialle jotain, eli hakeutua näöntarkastukseen ajatuksella tehdä rilli-investointi. Vaan optikkopa yllättikin toteamalla ettei vielä kannata kalliita laseja ostella, koska silmäni surkastuvat samaa tahtia samoilla voimakkuuksilla ja taittovioitta. Kehotti käyttämään tiimarilaseja niin kauan kuin niillä näkee, ja palaavan asiaan kun ei enää näe. Ei myynyt vaikka olisin ostanut...

No, Tiimariahan ei enää ole, joten Clas Ohlson on nyt luottokauppiaani. Sieltä saa näppärästi isompiakin rillipakkauksia, joita sitten hajautella pitkin poikin paikkoja ja vaihtaa vahvuutta tujummaksi tarpeen tullen. Tätä nykyä mulla onkin silmälasien sijaan

työlasit työpödällä,

kotilasit olohuoneen lipastolla,

 

lukulasit yöpöydällä,

ompelulasit ompelutarvikepussukassa,

ja käsveskalasit siirtymiä varten.

Kait lähitulevaisuudessa väijyy kunnon kaksiteholasienkin hankinta, sillä bussien linjanumeroita saa vielä kyttäillä haukankatsetta kaipaillen jottei odotettu kyyti posauta vauhdilla ohi. Ehkä sitten jo osaa kantaakin rillejään aina mukana, kun ei ole varaa ottaa näin varman päälle ja hajasijoitella kakstehojaan pitkin poikin. Luulis tosin muistuvan mieleen jollei muuten meinaa enää eteensä nähdä... Ikääntyminen on kyllä ihan kivaa, mutta sen mukana tuleva rapistuminen syvältä!

Etätyön onni ja autuus

Etätyö omakohtaisena kokemuksena on mulle täysin tuore juttu, vasta vuoden alusta olen sellaisen mahdollisuuden itselleni pyytänyt ja viisas pomo sen myöntänyt. Tätänykyä voin käyttää pari työpäivää kuussa kotosalla ammattikirjallisuutta lueskellen.

Rakastan lukemista ja yöpöydällä onkin aina pino kirjoja mua viihdyttämässä ja iltaisiin uneen vaivuttamassa, mutta vuosien varrella olen sinne kantanut vain muutaman duuniin liittyvän opuksen, koska olen aina ollut tarkka työn ja vapaa-ajan rajaamisesta erikseen, enkä todellakaan halua miettiä työasioita enää yöppi päällä ja hampit pestyinä omassa makuuhuoneessa.

Vasta etätöihin ryhdyttyäni aloin kummastella miksen ole moista mahdollisuutta jo aiemmin kysellyt. Ehkä se ei vaan ole ollut kovin yleinen vaihtoehto aiemmissa tehtävissä ja organisaatioissa, ja sillä jäänyt itseltänikin väliin. Tai olen itse kokenut tarpeelliseksi olla fyysisesti paikalla ja tiimieni saavutettavissa. Lisäksi pikkulapsivaiheessa muutamaankin otteeseen kului vuosia niin että itse olin jo palannut töihin, mutta lapset hoituivat kotona, joten ajatus töiden teosta samassa paikassa lastenhoitajan kanssa ei vaan napannut tai olisi tuntunut vähintäänkin oudolta. Kait meistä kummastakin, ja jäi tuolloin toteuttamatta.

Toki töitä on tullut tehtyä kotoa käsin jos lapsi on sairastanut tai olen itse ollut vanhempainvapaalla, mutten niitä laske etätöiksi, koska työvelvoitetta ei noihin rupeamiin ole kuulunut, vaan olen vaan halunnut edesauttaa omaa paluutani normikuvioon.

Nyt takana on kotirintamalla totaalisen rankka syksy ja melkoinen talvikin paria toipilasta toivuttaen, joten oikeasti koen muutaman etäpäivän silloin tällöin auttavan omaakin jaksamistani. Työskentelyhän on etäpäivinä omassa rauhassa jopa tehokkaampaa kuin konttorin hälyssä ja jatkuvissa keskeytyksissä, ja työn imussa päivä venyy helposti normipäivää pidemmäksi, kun työmatkoihinkin kuluvan ajan saa hyödynnettyä työhön. Silti etäpäivät tuntuvat puolittaiselta lomalta. Veikeä ja ah niin ihana yhtälö! 

Mikäkö luo lomafiilistä etäpäivään? Se että olen taas kotona lähettämässä lapsukaiset koulutielle ja vastaanottamassa heidät kotiin, aivan kuten olin oman opintovapaan aikana heidän ollessa pieniä koululaisia. Se kun poikateini (kotoa löytyy teinejä kahta eri plaatua...) aamulla varmistelee että olethan äiti kotona kun palaan <3. Tunne voittaa varmasti 6-0 lottovoiton!

Se että aamutoimet hoituvat parissa minuutissa; enempää aikaa kun ei saa kulumaan verkkareihin pukeutumseen ja tukan alaspäin harjaamiseen. Dödö kainaloon ja hammasharja suuhun mahtuvat myös tuohon aikaikkunaan. Se että lounaan syön juuri silloin kun minulla, ei kollegalla, on nälkä. Se että esteetikon silmä lepää välillä kauniissa kodissa vs. ankeahko toimisto. 

Se että kaffepaussin voi pitää aurinkoisella, suorastaan lähes helteisellä terassilla ja taukojumppana perata pikkurikiriikkisestä mansikkamaasta talven aikana ruskistuneet lehdet pois. Sekin että tiski- ja pyykkikone ovat hurisseet hurinansa jo päivän aikana, eikä kotityöiltaa tarvitse aloittaa koneiden lataamisella.

Kummasti kantaa yksi etäpäivä aina pitkälle seuraavaankin viikkoon. Suosittelen jokaiselle jolle suinkin mahdollista!

Mökki-ikävä

Toiveesta tai orastavasta suunnitelmasta huolimatta en ennättänyt männä viikonloppuna käpsytellä mökille ihmettelemään kevään edistymistä. Silti tai kukaties juuri siksi sinne on nyt taas valtava ikävä! Riitti että vietti pari tuntia aurinkoisena pyhänä mökkinaapureiden kanssa kokoustaen menneen kauden "kirjoja" sulkien ja tulevia tapahtumia suunnitelllen. Yksi meistä tuli kokouspaikkaamme suoraan mökiltä, jossa oli onnekas jo yöpynytkin. Tunsin naamani vihertyvän kateudesta juttujaan kuunnellessani.

Pari viikkoa sitten pyörähdin pihalla toteamassa lumien sulavan vauhdilla, ja kevään jo pilkistelevän lumen ja jään seasta. Aurinkotuolinkin nostin jo takavajasta isommista lumista vapautuneelle kuistille, ja nassu vasten kevätaurinkoa nautin eväskaffeet ja ruisleipäni. Sitten iskikin jo vilu luihin, ja oli aika nostella kampsut mökkiin ja klampsia kotiin.

Kalliolta on varmastikin nyt jo kaikki lumi sulanut pois, mutta mahtaako notkelmiin valunut vesi olla vielä jäässä? Käydessä kallio oli vielä kuin kumpuileva luistinrata. Tuskinpa enää. Onneksi :) 

Joko kaikki lumi on sulanut narsissien ympäriltä, ovatko varret puskeneet paljon lisää pituutta läpi routaisen maan?

Odottaako vaalea mökkini mua enää vain seiniltään vaaleana ja nurmikko jo haravointia kaipailevana kun sinne seuraavan kerran pääsen päiväseltäänkin käymään?

Voi, oispa jo kesä. Ja loma ja helle.

Pyörällä päästään

Pyörälle päästään voi päästä kovin monin tavoin.

Ihan vaikka vain tikkaamalla pinkkiä ja pyöreää ;)

Tein hyvää

Tovin himoitsin Hay'n pyöreää ja värikästä Pinocchio-mattoa kotiin. Pienempi, halkaisijaltaan 90 cm on liian suuri ja liian hintavakin vessaan, ja isompaa taas ei lapsi huoli huoneeseensa, ei vaikka se mun mielestä sopis sinne kuin nakutettu. Hyvästit sille mattounelmalle heitin siis jo jokunen viikkoa sitten.

Viikolla tapasin anopin keskiviikkokaffittelujemme merkeissä Fredan ja Roban kulmassa olevassa Relove'ssa. About ensimmäisen kerran eläissäni odotin hetken häntä saapuvaksi, ja aikani oloksi silmäilin puodin tarjontaa. Ja mitä bongasinkaan??? Korillisen erivärisiä villapampulamattoja!

Joimme herkut kahvit, päivitimme kuulumiset ja annoin ajatuksen matosta muhia tunnin. Tahoillemme matkaa taas jatkaessamme nykäisin anopin vielä hetkeksi makutuomariksi, ja lähdin kaupasta kooltaan (65 cm) ja hinnaltaan (80 €) passelimpi uusi vessan matto mukanani.

Vasta myöhemmin rillit nenälle kaivettuani tajusin mitä olinkaan ostanut. En mitä tahansa ihanaa käsityötä, vaan hyvää tekevän käsityön. Lämpimiä ajatuksia maton tehneelle nepalilaisperheelle ja toivon mukaan maton myötä koulutukseen päässeelle lapselle!

Saatte muuten kaikin mokomin arvuutella miltä tämä tuntuukaan paljaiden jalkapohjien alla?

Vastaus: Villapampulaterapialta <3

Päivän hyvät työt eivät loppuneet siihen, sillä kahvilasta suuntasin Tilkkuterapiaan jättämään käsistäni elämäni ensimmäisen nuppupeiton lahjoitettavaksi Nuppupeittoyhdistyksen kautta edelleen lämmittämään jotakin pienenpientä keskosvauvaa. 

 

Peitonteon aikaansaaman mielihyvän innoittamana päätin kaivaa tilkkulaatikon uumenista esiin jo valmiiksi ommellut lastenkuosiset blokit, ja ommella niistäkin lisää pehmeyttä ja lämpöä pienokaisille.

Namaste!

Kukkaisunelmia

Menen aivan sekaisin kasviomalleista tehdyistä esineistä, tauluista, tekstiileistä, ja aina niitä ihaillessani haluan täyttää kotini sellaisilla. Ja kyllä Ebba Masalinin ihanaa, mustapohjaista opetustaulukuvitusta sitten kotoa löytyykin eri muodoissa, muttei sentään aivan koko koti kasviokuvia pursuten, vaan ennemminkin harvinaisina herkkuina siellä sun täällä.

Viime vuosina olen alkanut himoita myös Svenskt Tenn'in kasvikuoseja. Verhoina, tapetteina, mööbeleinä, kodintekstiileinä, tarjottimina, jne jne... Olen ajatellut kasvien ja kirkkaiden värien puhuttelevan pientä puutarhuria minussa näyteikkunoita ulkomailla ja firman näyttelyitä kuolatessani.

Vasta Designmuseossa parhaillaan olevassa, mutta aivan juuri (17.3.) päättyvässä itävaltalais-ruotsalaisen arkkitehdin, muotoilijan, taiteilijan ja Svenskt Tenninkin pääsuunnitelija kuuluisuutta niittäneen Josef Frankin näyttelyssä ymmärsin todellisen syyn: ne kasviokuvat <3

Kasvioista Josefkin kun on inspiraatiotaan ammentanut. Kaikkein selvimmin se on näyttelyssä nähtävissä vuosina 1940-41 suunnitelemassaan Flora-lipastossa, jonka materiaaliselosteeseen on kirjattu mahonki, paperi ja messinki. Paperina siis kasvioiden sivut, joita on kiinnitetty lipaston laatikoiden etumukset täyteen. Ennen seuraavaa muuttoa mun pitää kyllä selvittää onko tämä ihastuttava ja melkoisen kookas lipasto edelleen Svenskt Tennin mallistossa!

Esillä oli myös pari mustavalkoista valokuvaa niin Uppsalan yliopiston professorin, luonnontutkijan ja kasvitieteilijän Carl von Linnén kuin Svenskt Tennin perustajan  Estrid Ericsonin makuuhuoneista, jotka oli somistettu ja jopa tapetoitu kasviokuvilla. Lienee verhoista huolimatta aikas selvää kumpi kumman huone...

Näyttelystä bongasin parikin soffaa, joita mielelläni sovittelisin omaan olohuoneeseenkin heti kun sen neliömäärät noin tuplaantuisivat nykyisestä, sen verran reippaasti metrejä kun lemppareideni leveyteen uppoaa.

Voipi kuitenkin olla että massiiviset sohvat jäävät osaltani vain kukkaisunelmiksi, sillä kotiin palatessa vanhassa, yksivärisessä sohvassakin näki taas omat hyvät puolensa: sen kun kuorruttaa vaihtuvilla tilkkutöillä, niin on aina sesonkiin, muuhun sisustukseen tai ainakin edes omaan makuun kolahtava kokonaisuus olohuoneetta sulostuttamassa. Eikä tarvitse ainakaan sohvan takia ruveta etsimään uutta asuntoa...

Tuliaisia lämpimästä

Kollega vietti talvilomansa kaukana lämpimässä, ja muisti innokasta lukijaa ihanilla tuliaisilla. Näistä perinteisiin asuihin sonnustautuneista neidoista toinen jo merkkasi tauot Napoli-sarjan päättävään neljänteen kirjaan. Hykerrytti kuinka kaksi kovin erilaista, mutta monilla tavoin yhteneväistäkin kulttuuria kohtasivat iltalukemisteni tiimoilla.

Toinen kollega taas totesi aamulla töihin könytessämme että olo on kuin ois suihkepullolla sumutettu päin pläsiä kotiovesta astuessa. Itsekin olin ehtinyt matkan varrella kastuessa kaipailla sadetakkia untuvaisen tilalle. Kenties koska kirjanmerkkineitoni saapuivat luokseni Vietnamin trooppisesta kosteudesta meidän räntäsateisiimme "sadetakeissa"?

No, neitojen avulla aion lähipäivinäkin virittäytyä ajatukseen auringosta ja lämmöstä, viisveisaten Ilmatieteenlaitoksen aivan erilaisista ennusteista.

Sateesta, sumusta ja harmaasta taivaasta

huolimatta aurinkoista viikonloppua!

Pirtsakka pussukka

Hyödynsin Mexico-peiton ja keltakirjavan tyynyn teosta jääneitä jämäpaloja treenaillessani eräällä Tilkkuterapia-kerralla mallin avulla tehtyä vapaatikkausta. Olikin ensimmäinen kerta tuota lajia, ja niin mukava kokemus että saatanpa taas joskus ottaa uusiksi nyt kun olen senkin puuhan makuun päässyt.

Ope oli tuonut käyttöömme useita mallejaan, joista valitsin kaarevan sipulin harjoitteluuni. Tikkasin kuvion tilkkupintaan kahteen kertaan päällekkäin tai lomittain, jotta sain tikkauslangan sijaan tavallisella ompelulangalla tekemääni, haparoivaan ja ohueen tikkiin haluamaani volyymiä, kahden paksun puuvillan väliin kun olin vielä valinnut palan kohtuullisen tukevaa vanua. Kaksi näin tikattua palaa jäivät sitten toviksi tilkkuloodan uumeniin, mutta myös mieleen muhimaan, eli jalostumaan ajatukseksi myöhemmästä jatkokäytöstä.

Kuljettelen käsinompeluksiani, eli pariakin settiä heksakoneja syksyllä tekemässäni, syyssävyisessä kehyskukkarossa. Tässä vaiheessa loskaista kevättä ja käsitöidenkin hitaasti edettyä isommiksi aloin kuitenkin kaivata pirtsakampaa ja isompaa pussukkaa töille, joten surautin sitruunankeltaiset, violetin raidoittamat tikkausharjoitukseni uudeksi kehyskukkaroksi. Tosin niin suureksi ja pohjaltaan leveäksi, että suosiolla kutsun sitä kukkaron sijaan pussukaksi, kässäpussukakseni.

Klipsin leveys on parikymmnetä senttiä, ja pussukan leveyden määritti tikattujen palojen leveys, noin 35 cm. Pohjaan ompelin poikkisaumat, niin että pohjan levys on päälle 10 cm. Nämä mitat ja mittasuhteet poikivat erittäin persoonallisen lopputuloksen, pussukan jonka muotokieli myötäilee tikkauksen sipulia. Jos pussukkani olisi nainen, hänet määriteltäisiin kaiketi päärynävartaloiseksi...

Sisäpuoli on siis tikkauksen taustaa, samaa energisoivaa sitruunanpirteyttä. Hetken testailen pussukkaa käytössä ja mietin annanko pohjakappaleen olla vain vanun pönkittämän pehmyt, vai haluanko työhön ryhdikkyyttä ja leikkaan paksusta pahvista pohjan kokoisen palan, jonka päällystän tuolla pallokankaalla. Kummassakin kun on puolensa; ryhdikäs look houkuttelee, mutta pehmeä nyssäkkä on helpompi heittää kassiin kulkeutumaan mukana.

Käyttö määrittää ajansaatossa tämänkin työn lopullisen habituksen. Niinhän se kävi värikynätyynynkin kanssa; jo viikon käyttö sai mut ompelemaan pohdiskelemani napin ja tukevan nappilenksun paikoilleen pitämään tyynyä tukevassa kuosissaan. Mutta nyt se on lopullisen valmis ja entistäkin ihanampi :)

Pirtsakkaa kevätpäivää sinullekin <3

Terävä tyyny

Vasta marraskuussa aloitettu valmistui jo maaliskuussa, välissä vain yksi vuodenvaihde. Pitkään ja hartaasti tuli siis ommeltua tätä tyynynpäällistä, mutta hauskaa oli sitä tehdessä, ja nautinto on sitä soffannurkassa katsella ja tyynyyn nojautua, joten eipä hitaus haittaa tekijää enää lain'.

Saamelaisten kansallispäivän kunniaksi 6.2. valmistui etupinta. Juhlatunnelmissa ja tässä väriloistossa ja -rikkaudessa totesinkin juhlistavani heitä ja värikästä kulttuuriaan ihan omalla tavallani.

Menneen kuukauden aikana sitten ompelin kaksi kappaletta raidalliseksi taustaksi, ja tikkasin kaikki kappaleet mustallla kynän muotoja ja kehyksen sekä taustojen pitkiä suoria saumoja myöten vanuun ja punavalkoiseen taustakankaaseen.

Etumuksen ja kaksi takamusta ompelin pitkäksi pötköksi, jonka sitten taittelin tyynynpäälliseksi. Työn kooksi tuli n. 45*60 cm, joten suunnitellusti sujautin sen sisuksiin napakan nukkumatyynyn, ja sain näin sohvalle kuosissaan pysyvän, otsikosta huolimatta pehmeän nojan, joka on mukava sujauttaa niin kyynärpään kuin niskan alle. Terävyyttä kun onneksi on vain kynien kärjissä, ja kaikki muu, mukaanlukien monien kynien varret (!!!), joustavaa pehmoa.

Harkinnassa on vielä nappilenksun ja napin ompelu taustakappaleisiin, mutta se jää mahdolliseen myöhempään työstöön, ei tämän päivän asiaksi. Tänään nimittäin juhlitaan meitä ihania, fiksuja, osaavia, hehkeitä ja muutenkin hurjan hurmaavia sekä päivä päivältä tasa-arvoisempia naisia!

Onnea meille <3

Hiljaisen vilkas

Lapsukaisen kanssa huokailtiin yhteen ääneen samoja ajatuksiamme illalla viikonlopun päätteeksi. Olipas kiva viikonloppu <3. Viikonloppu, jonka piti olla hyvinkin rauhallinen, melko ohjelmoimaton, pitkästä aikaa lähinnä hiljaista nollailua ja flunssasta toipujalle just täsmälääkettä. Ja sitähän se olikin, mutta silti samaan aikaan pursui sitä sun tätä sosiaalistakin kivaa. Sopiva sekoitus kotona rötväilyä ja sielläsuntäällä liehumista.

Perjantaina viikonlopun käynnisti ihana aromaattinen hieronta, joka teki niin kutaa nuhan tukkimalle ja mäissä edellisviikolla jäykistyneelle. Tuoksuvien öljyjen hehkun lisäksi kevätaurinkokin lämmitti kotiinkulkijan takamusta. Olo oli kokonaisvaltaisen levollinen. Juna oli vienyt yhden lapsosen suoraan koulusta viikonloppuvisiitteihinsä, ja taksi tuonut toisen ystävineen meille yökyläilyyn. Äitiä ei kaipaillut kukaan. Mami nautti omasta rauhasta, ja joi juhlan kunniaksi kupposen kaffia.

Sitten tulikin jo täysin itseaiheutettu hoppu vaihtaa vaatteet, sukia kuontalo kuntoon ja hypätä bussiin, jolla ystäväkin saapui kaupunkiin. Tiedossa  useampi tunti BFF-laatuaikaa teemalla kesysti ja kympiltä kotiin. Teemalla, jolle ystävän ihana teini oli nauranut makeasti. Teemalla, joka tarjosi meille kaupungin ytimessä perjantai-illan ravintolavilskettä, herkkuja, hersyviä nauruja ja paritkin tulevat lentomatkasuunnitelmat. Täydellisen tehokasta toimintaa! Silläkin uhalla että leimaudumme kesyjen lisäksi ilmakehää kuormittavan epätrendikkäiksi kotokulmilla lomailun, stayvacationin ollessa nyt in. Kotona teinit vielä jaksoivat jatkaa iltaansa pitkälle aamuun, mutta mamille moisen hummailun päälle uni maittoi makeasti jo alkuyöstä.

Helppoa olikin sitten heräillä pirteänä aurinkoiseen lauantaiaamuun, jättää teinit nukkumaan univelkaansa ja tehdä Hämeentien massiivisen remontin käynnistymisen kynnyksellä haikea jäähyväisajelu seiskan ratikalla kotoa takaisin keskustaan, jossa toinen ystävä jo odotteli Kauppatorilla lenkkiseuraa Kaivarin rantaa suhaamaan ees taas. Päässä oli kevään ensimmäisen kerran aurinkolasit, naamassa suojakertoimet ja päällä uusi keväisen kevyt untuvatakki, joka tarttui mukaan kun hiihtolomalta palatessa kaarsin Joutsenen tehtaanmyymälän kautta uusiakseni täkin ja tyynyt...

Aamuaurinko helotti ja lumoavasti meitä lämmitti suuren osan lenkistä, askelia kertyi reippaasti yli päivätavoitteen, kermavaahtoinen kuuma kaakao saarella piristi, maailmaa tuli taas kohenneltua koko ajan mukavia höpötellen ja kotikaupunkiakin katsasteltua turistin silmin. Kotona kutsui kuuma kylpy ja päikkärit kirja kainalossa. Niiltä oli ihana toeta teinien loihtiman myöhäisen lounaan tuoksuihin, ja illalla riitti sitten virtaa katsoa lapsen kanssa äskettäin Oscareilla palkittu, haikean kiehtova Roma.

Sunnuntainakin saimme nauttia auringosta ja paisteeseen yhdistää kuntoilushoppailun... Tämä tarkoitti sitä että kävelemään jälleen opetteleva teini istahti takaisin pyörätuoliin, jonka mami auringonpaisteessa työnteli Herttoniemeen Marimekon outletiin. Kävelyyn tuli siis normaaliin verrratuna lisäkuormitus, ja mukana kulkeutui innokas shoppailuassitentti ja oiva makutuomari. Liikuntamuodoista yksi aivan parhaista!! Garderooppi tuli kuntoon mukavasti kuntoilemalla. Paluumatkalla aurinko olikin jo mennyt pilveen, joten reissun päällä nautittu lounas vatsassa painaen pyörätuolin työntely kylmenneessä kelissä pani ajoittain suorastaan puuskuttamaan. 

Kotosalla ehti käydä hyvänmielenpuhelun kolmannen tärkeän aikuisen kanssa juuri ennen kuin teineistä se toinenkin palasi reissuiltaan kotiin mamin huomiin. Tai laskiaispullia meille kotona henganneille paistelemaan ;) Hillopullilla sitten kuittasimme väliin jääneet pulkkamäet.

Takana siis rauhallinen, silti ulkoilua auringonpaisteessa, ohjelmaa ja sosiaalista eloa pursunut viikonloppu ihanien ja rakkaiden kanssa. Just parasta rentoilua ja lataumista mun makuun! Ministayvacation vailla vertaa <3

Miten sinä kotikulmalomailet?