torstai 5. toukokuuta 2022

Paidoista pussukaksi

Useamman kuukauden tauon jälkeen osallistuin taas Tikkuterapian ompeluviikonloppuun, jonka teemana oli "Kaiken maailman pussukat". Mahdollisuus oli siis ommella melkeinpä millaisia vaan mieleisiä pussukoita. Olin etukäteen varautunut ompelurupeamaan hankkimalla reunaraudat, jollaisia olin tähän saakka vain ihaillut muiden pussukoissa, mutta jäänyt itseltä tämä malli vielä toteuttamatta.

Kankaiksi valikoitui pari paitaa ja pala valkoista pellavaa. Tilkkutyöystävä Ullis oli aikoinaan lahjoittanut mulle vanhan, pehmeän farkkupaitansa rinnuksen kauniin koristelun vuoksi. Muun osan paitaa olinkin jo melko tarkkaan ommellut muihin töihin, mutta nyt pääsin hyödyntämään kauniin etumuksen kuvioinnin ja ristikon molemmille puolille pussia.


Ristikon taakse kiinnitin vaaleat pellavapalat ja tikkasin työn kiinni ohuehkoon vanuun. Vuorin ompelin poikien vanhasta kauluspaidasta. Sitä surautin myös vetoketjun päihin, kun hyödynsin kalvosimen kummankin pään; toisessa päässä on nappi ja toisessa sen napinläpi.

Koska valmiille pussukalle ei ollut vielä käyttötarkoitusta tiedossa, jäi se kurssilta kotiutuessani pyörimään pariksi päiväksi eteislipaston kulmalle. Siinä hetken törötettyään se saikin sitten korvata aiemman maskien säilytyslaatikon, ja kun sitä vielä hetken siinä katseli, niin senhän totesi sopivan taulun sävyjen kanssa niin hyvin yhteen, että taisikin jäädä tuohon osaksi sisustusta :)


Noo, ainakin siihen saakka kun maskeja vielä käyttelemme...



 

4 kommenttia:

  1. tulipa upea pussukka! Tuo malli on niin kiva, kun suu on kunnolla auki. Aika tavaran nauttii, voi nyt hyvin sanoa tuon Ulliksen paidan rinnuksista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunis kehuista, kuten myös raudoista! Malli on kyllä tosi kiva ja pussukka näppärä, tällaisia voisi tehdä vaikka lisääkin. Aika totta tosiaan tavaran nauttii :)

      Poista
  2. Kiva pussukka!! Ja hyvin ideoitu kangaspalojen käyttö:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos! Niin vähiin oli käynyt kyseinen farkkukangas muuten, että työssä sai tehdä jo ihan tahatontakin, mutta erittäin tarpeellista tilkkuilua :) Pääasia kuitenkin että kauniit kukkakuvioinnit ja ristikko pääsivät nyt mukavaan uusiokäyttöön.

      Poista

Kaunis kiitos kun intoudut kommentoimaan! Aina ilahduttaa lukea muiden aatoksia asiasta tai sen vierestäkin :)