Käytiin kesällä Tukholmassa ja tietenkin siis Kuninkaanlinnan puodissa. Oikeastaan asian meidän rinsessallisessa perheessä (jossa miehet ovat enemmistö...) voisi / pitäisi ilmaista toisinpäin: Käytiin Puodissa, samalla Tukholmassakin...
Ostellaan neidin kanssa sieltä aina jotain ihanan rinsessallista ukkojen seistessä kärsivän näköisinä eteisessä, tai kuluttaen aikaa vaihtaen kolikoita kaksiäyrisiksi, joilla pääsee linnan huussiin. Ei kullatulle pytylle, mutta Linnan huussiin joka tapauksessa!
Tällä kertaa mukaan lähti hauskoja ja vähemmän hauskoja juttuja. Niistä omasta mielestään vähemmän hauskoista tarkemmin voisi kertoa esikoinen, joka koko perheen tavoinjoutui pääsi pukemaan päälleen kirkkaansinisen sadeviitan puodista poistuessamme vesisateen yllätettyä meidät kesken lomamatkan. Ei siinä sinisessä mitään vikaa ole, ja viitankin hän olisi ehkä kestänyt jollei vatsaa olisi koristanut heraldiset liljasymbolit ja rahvaalle selvyyden vuoksi vielä kissankokoinen teksti siitä mistä viitat oli hankittu. Pukeutui poika sitten viittaan nurinkurin niin mieleltään kuin viitaltaan, eikä ollenkaan yhtynyt muun perheen smurffi-hauskuutteluun. Kaikkea se teini-ikä teettääkin!!!
Niin mutta siis se toinen hankinta: neiti halusi ehdottomasti ison, helmenvaalean ja hyvälle tuoksuvan kylpysaippuan mukaansa. Toki sellainen ostettiin ajatellen arkista eloa kotona, jolloin käsipesuun saisi kuninkaallisen kultakoristelun myötä ripauksen rinsessallisuutta.
Vaan olipas paskafiilis kun saippua äsken otettiin käyttöön! Kuvio ei ollutkaan saippuassa, vaan ohuessa muovikuoressa sen päällä. Onhan se edeellen kauniin värinen ja tuoksuukin hyvälle, mutta ei siinä enää mitään kuninkaallista hehkua ole. Päinvastoin. Muna kun muna.
Ostellaan neidin kanssa sieltä aina jotain ihanan rinsessallista ukkojen seistessä kärsivän näköisinä eteisessä, tai kuluttaen aikaa vaihtaen kolikoita kaksiäyrisiksi, joilla pääsee linnan huussiin. Ei kullatulle pytylle, mutta Linnan huussiin joka tapauksessa!
Tällä kertaa mukaan lähti hauskoja ja vähemmän hauskoja juttuja. Niistä omasta mielestään vähemmän hauskoista tarkemmin voisi kertoa esikoinen, joka koko perheen tavoin
Niin mutta siis se toinen hankinta: neiti halusi ehdottomasti ison, helmenvaalean ja hyvälle tuoksuvan kylpysaippuan mukaansa. Toki sellainen ostettiin ajatellen arkista eloa kotona, jolloin käsipesuun saisi kuninkaallisen kultakoristelun myötä ripauksen rinsessallisuutta.
Vaan olipas paskafiilis kun saippua äsken otettiin käyttöön! Kuvio ei ollutkaan saippuassa, vaan ohuessa muovikuoressa sen päällä. Onhan se edeellen kauniin värinen ja tuoksuukin hyvälle, mutta ei siinä enää mitään kuninkaallista hehkua ole. Päinvastoin. Muna kun muna.
Kyllä me tästä niin mielemme pahoitettiin!
Että se muuten niin ihana Silvia on mennyt
moiseen halpamyyntihuijaukseen sortumaan!
ruotsi on paska maa:)
VastaaPoistasiteerasin erästä keihäänheittäjää...en tosissani tarkoittanut siis.)
VastaaPoistaNo huh, mä jo säikähdin, kun urheilumuistini ei kantanut noin pitkälle :). Muutenhan se on oiken mukava maa, mitä nyt paskat saippuat... Ainakin Kunkkulassa.
PoistaNo kyllähän sitä tuollaisesta mielensä pahoittaa, hävytöntä on.
VastaaPoistaOnneksi on se kaikki muu ihanuus siellä ruottissa, ettei ihan pelkäksi kurjuudeksi mene :)
No kyllähän sitä tuollaisesta mielensä pahoittaa, hävytöntä on.
VastaaPoistaOnneksi on se kaikki muu ihanuus siellä ruottissa, ettei ihan pelkäksi kurjuudeksi mene :)
Kyllä, hävytöntä on ;) Ruotsi ja varsinkin Tukholma on kyllä takuuvarman hauska ja rento reissukohde; tuttu juttu ja silti siellä on aina ihanan ulkomailla!
PoistaPäivitys, tee juttu kun tulee ensi lumi eteläSuomeen???? kaino toive...
VastaaPoistaHauska kaino toive :). Ylipäänsä muuten ensimmäinen juttutoive! En taida uskaltaa kertoa että täällä alkuviikosta jo satoi hetkellisesti rakeita... no mut eihän se vielä olekaan ensilumi. Lupaan :)
PoistaKato teillä on saippualle niin hieno amme, sehän olisi ihan tårta på tårta jos olisi vielä koristeellinen saippuakin. Nyt saa amme oman huomion ja kädet jää kuitenkin ihana pehmeiksi ja tuoksuviksi pesun jälkeen.. Ja te TIEDÄTTE peseytyvänne kuninkaallisella saippualla, ei siihen leimoja tarvita :)
VastaaPoistaNo näinhän se on! Amme kotiutui jouluna Pariisista, eli käsipesulla saa nykyään hekumoida useammillakin ihanilla muistoilla :)
Poista