Noin tapasi isäni sanoa ja uskokaa tai älkää, se oli kehu! Väistämättä se nyt pulpahti taas mieleen...
Tilkkuloodaa peratessa tuli vastaan kaksi samanlaista (!!! minä en ole siis se meidän perheen vaatteilla koreilija... vai pitäisikö nyt sanoa keikaroija..?) miesten paidan takamusta. Niitä hetken ihastelin, ja sitten päätin ommella selkämykset kiinni toisiinsa entisistä sivusaumoista ja paidan helmoista. Syynä tähän oli paitojen selässä hartiasaumassa olevat lenkit, mun silmissä selkeästi ripustuslenkit! Siis miksi sellaisia ylipäänsä on miesten paidoissa? Ei kait ukkoja ole tarkoitus ripustella mihinkään??? Vai onko tämä sittenkin jonkun portsarin innovaatio..? Hartiakappaleet (mikä niiden oikea nimi on?) käänsin kaksinkerroin ja ompelin nauhakujan. Simple as that!
Siippa on ryhtynyt reissumieheksi ja asuu puolet ajasta hotellissa kaukana vaimorakkaan pyykkikoreista ja -palveluista. Pyykit ovat tähän saakka kulkeutuneet kotiin laukun pohjalla miten sattuu, ehkä hotellissakin olleet miten sattuu. Syntymäsiistille vaimoihmiselle aivan sietämätön ajatus...
Joulun alla kävi vielä niin hassusti että laukusta pyykkejä purkaessa pyykkikoreihin oli päätyneet myös kadotetuksi luultu parranajokoneen johto (siis miksei se ollut sitä varten ommellussa pussukassa yhdessä koneen kanssa???) ja upouusi ylellisen pehmeä villakaulahuivi. Kummankin löysin puhdasta pyykkiä koneesta kaivaessani... Oikosulkua ei lähdetty edes tavoittelemaan ja huovuttunut huivi lensi roskiin. Hetken harkitsin että olisin sen sieltä pelastanut pannulappujen täytteeksi, mutta poissa silmistä, poissa mielestä oli sen hetkisessä kireähkössä tunnelmassa varmasti paras ratkaisu...
Anyhow, siippa löysi joulupaketista reissumiehen pyykkipussin, jonka suuaukon saa kotia palatessaan aina kiristellä sydänkuvioisella pirtanauhalla. Pysyy armas pyykkimuijakin varmasti mielessä joka ilta reissun päällä kalsareita pyykkiin nakkaillessaan ;)

kätevä emäntä taas! sikahan on söpö elukka??? hyvää loppuvuotta sinne!
VastaaPoista...ja ilmeisen siistikin ainakin pienenä :). Mukavia vuoden viimeisiä päiviä sinnekin!
PoistaKiva pussukka:)
VastaaPoistaMeillä sanottiin; nätti kuin sika pienenä. Siistihän on usein nättikin:)
Kiitos! Näinhän se on, kauneus on katsojan silmissä ja siisteys aika nättiäkin usein :)
Poista