Päiväni panhuilistina...

Alkoi itseäni naurattaa, kun tarkastelin kätten jälkiä eräänkin Tilkkuterapia-kerran päätteeksi. Kuin olisin ommellut jämäkankaisia panhuiluja useammankin kappaleen soiteltavakseni! Soittotunnin sijaan marssin kuitenkin silityslaudalle, ja litistin kumpuilevat huiluni suoriksi, tuota pikaa leikkuualustalle päätyviksi pinnoiksi. 

Panhuiluni päätyvät reunustamaan värikynäompelustani, josta on näillä näkymin tarkoitus isona tulla suuri tyynynpäällinen. Mutta kun oikein hitaasti jotain työstää, niin suunnitelmalla on aikaa muuttuakin matkan varrella. Varsinkin jos tulee entistä parempi idea vastaan, ja plääni vaihtuu lennossa...

Kynien varsiin en ole ompelemassa pidennyksiä, vaan päinvastoin aina lisää ja lisää ompelemalla on tarkoitus saada entistä pienempää jälkeä aikaan. Ymmärrän että tämä tilkkuilijan logiikka ei aukea kaikille, mutta viis veisaan siitä. Näette ja ymmärätte joskus aikanaan jahka saan työn valmiiksi asti.  Sanonta hiljaa hyvä tulee lohduttakoon mua siihen saakka.

 

Alla näkyy leikeltyjen panhuilujeni jämät. Noin paljon riemunkirjavaa puuvillaa lennähti "päivän töiden" päätteeksi roskiin. Vielä ei voi sanoa tilkkuloodan siitä juurikaan kevenneen. Askel, tässä tapauksessa pisto kerrallaan sekin projekti kuitenkin etenee.

Konmaritukseksi projektia ei voi kutsua, koska varsinaisesti en luovu paljosta, vaan muokkaan uuteen muotoon ja käyttötarkoitukseen, ja sen vähän josta luovun, jätän kyllä ihan suosiolla kiittämättä ja hyvästelemäti. Ehkä sit oon vähän vanhanaikainen. Saa olla.