Slava Ukraini siksakaten

Syksyn mittaan tein paluun Tilkkuterapia-ryhmäämme. Puolen vuoden tauko tuntui pitkältä, vaikka välissä olinkin vähän viikonloppukurssitellut. Mutta koska kotona yksin ei tule nykyään ommeltua juurikaan mitään, ei ainakaan tilkkutöitä, niin ompelutauko oli todella poikkeuksellisen pitkä.

Kausi käynnistettiin sik-sak -blokin opettelulla. Opettajamme oli lähettänyt meille etukäteen kuvan ihanan värikkäästä työstä, mutta omaa tilkkuloodaa ennen kurssia penkoessa kaivelin mukaani kovin rajallisen värivalikoiman. Syystä jota sitten taas kerran kurssilla itsekseni ihmettelin...

Väreikseni oli mukaan valikoitunut keltaisen, sinisen ja valkoisen pohjan omaavia kankaita, joista sitten melko nopeasti tulikin mieleen surullinen sotatila idässä. Työ saikin jo ennen valmistumistaan nimekseen meistä monien huulilla ja mielessä pyörineen tervehdyksen Slava Ukraini!

Kuten aina silloin kun ompelemaan lähtiessä ei käyttötarkoitus ole vielä selvillä, muodostui tästäkin harjoituksesta pussukka. Itsestään selvä asia, tai meistä useammallekin tilkkuterapialaiselle suorastaan jo rutiini. Vitsailemmehan me toistuvasti sillä ettei ikinä voi omistaa liikaa pussukoita. Viis siitä vaikka valmista pussukkaa välillä hilloaisi parikin vuotta kaapissa, niin aina sille käyttöä löytyy ennemmin tai myöhemmin.

Kuvanottoon hyödynsin hetkeksi esiin pilkahtaneen auringonvalon siinä määrin nopeasti, että vasta kuvaa katsoessa huomasin tuon pienen langanpätkänkin tulleen ikuistetuksi. No, tiedoksi kaikille: se on nyt siirretty roskikseen :)

Vasenkätisenä pussukan takapuoleksi mieltämällä (sinänsä siis aivan identtisellä) puolella sik-sak erottuu vielä selvemmin valkopohjaisten kankaiden kuvioiden ollessa siellä vaaleammat. Näyttää mun silmiin paremmalta, joten joutunen opettelemaan vetskarin aukomista toisellakin kädellä...

Tämän pinnan kokoaminen oli hauskaa aivojumppaa. Melko ruosteisesti aivot tuntuivat tähän käynnistyvän, mutta kun kahdesta kaitaleesta muodostuvia blokkeja alkoi pöydälle asetella, niin johan alkoi homma vihdoin hahmottua hitaammallekin hämäläiselle. Niin vinolta kuin alla oleva työ näyttääkin, niin ihan oiva kankaanpalanen siitä taas muodostui muotoonsa ommeltavaksi.

Koska muutamia blokkeja jäi ylimääräisiksi, ja päätin että tällä kertaa en ala niiden ympärille kokonaista uutta täkkiä rakennella, ompelin ne vaaleaan vuoriin vauhtiraidaksi. Kysyjälle en tietenkään näin asiaa ilmaisisi, vaan kertoisin tuonkin pikantin yksityiskohdan näperrelleeni vain ja ainoastaan viimeistelyn ilosta... Uskois ken tahtois! Metrivetoketjun vetimeen kiinnitin pätkän nauhaa, joka ompelukoneen kuvan lisäksi kertoo sen olennaisimman taas tästäkin työstä: Love to sew.

Tuoksunsa vuoksi aikoinaan parvekkeen pöydälle siirtämäni, ja siellä tahallisesti kuivahtaneet kultapiiskut ovat kuvassa somisteena, vaihtoehtona Ukrainan kansalliskukalle auringonkukalle, jonka hehkein kukkimissesonki on meillä juuri päättynyt. Valmiin pussukan kanssa kotiin fillaroituani saikin sitten uutisista lukea taas lisää surullisia asioita itäisen naapurin mielipuolisista toimista, mutta vihdoin viimein myös alamaistensa reagoinneista herran tempauksiin. Ehkä se tästä taas iloksi muuttuu. 

Tai siis muuttuu kyllä!