Lyö tyhjää

Sain syksyn mittaan vihdoin valmiiksi pari pientä tyynynpäällistä, joiden teon aloitin jo puolitoista vuotta sitten. Silloin mulla oli juuri yksi unelma toteutunut, uljas ja pitkään haaveiltu Touhula, johon levittäytyä ompelusten kanssa. Ompelin etumukset pariin tyynynpäällisiin ja siihen homma taisi jäädäkin. Kotona tuntuu aina olevan muutakin tekemistä, tai sitten ompelukoneeni ääni terrorisoi viereisessä tilassa tapahtuvaa telkun toljotusta… Touhula muutettiinkin aikas pian telkkuhuoneeksi, ja mä jatkoin ompelua kodin ulkopuolella, ”Tilkkuterapiassa”.

Tänä syksynä päätin saattaa valmiiksi keskeneräisiä projekteja. Tyynynpäälliset olivat pari niistä. Omaa silmää enemmän miellyttävän haalean vaalean sinen sain työstettyä loppuun saakka, kirjavampiin päällisiin vasta ostettua tikkauslangan. Päätin nimittäin ryhtyä tikkaamaan töitäni aiempaa tiiviimmin, vähän sillalailla niin kuin amerikkalaisittain. Tyylin muutos etenee pikkuhiljaa, pikkuihiljaa… Se kun ei olekaan niin helppoa kuin voisi kuvitella. Kuten minäkin kuvittelin.

Näissä tyynyissä, kuten tätä nykyä kait jo ihan kaikissa töissäni, olen käyttänyt jälleen kerran anopin vanhaa raikasta ruutukuosilakanaa, esikoisen vauvalakanaa (sitä josta ommeltui hälle tyynyntaukset) ja ylläripylläri jopa ihan uutta, varta vasten ostettua raitakuosista kangasta.

Tästäkin työstä löytyy taas anopin tyttönimikirjaimet kauniisti kirjailtuna. Kyllä entisajan lakanat sitten ovat ihania! Ihan toista on nyt käydä ruokaostosten lomassa nappaamassa supermarketin hyllystä muoviin pakattu uusi aluslakana muutamassa vuodessa rikki kuluneen tilalle. Mur mur, ehkä mun pitäisikin lopettaa lakanoiden silpominen, ja ryhtyä kursimaan niitä taas käyttöön. Joskushan jotain sen suuntaista on melkein tullutkin tehtyä...

Alkusyksystä hain kirjastosta nipun tilkkukirjoja inspiroitumisen toivossa. Löysinkin pari tosi kivaa kirjaa ja niistä hyviä vinkkejä. Kummatkin ovat muuten tanskalaisnaisten tekemiä. Niistä toinen kolahti erityisesti, kait koska kirjassa oli käytetty myös vanhoja paitapuseroita, jipijajee!!! Tunsin niin hengenheimolaisuutta ja lämmöllä suosittelenkin tilkkuilijoille Trine Bakken kirjaa ”Pientä ja suurta tilkuista”!

Kirjojen inspiroimana siis ryhdyin tikkaamaan töitäni uudella innolla. Paksuilla tikkauslangoilla tikkasin käsin sydänpussukoita ja koneella näitä tyynynpäällisiä. Kirjailijat kehottivat myös pesemään valmiin työn tikkauksen jälkeen, jotta pinta vetää ryppyyn ja luo vaikutelman vanhasta tilkkutyöstä. Näin siis tein, mutta silitystä inhoavana ihmisenä taisin sitten ylisilittää pestyt työt, koska tuntuu että suurimmat rypyt, suorastaan vekit, ovat raudan painamia. Huoh, mun pitäis ehkä hakeutua johonkin silitystukiryhmään…

Tyynyt siis ovat valmiit, mutta kruunajaiset ontuu. Töille pitäisi jälleen keksiä nimet, ja päässä lyö tyhjää.  Olkaa kiltit ja auttakaa mua taas tuolla kommenttiosiossa!