Hengissä

Muutto takana. Noin 130 laatikkoa ja mööbelit pakattu vanhassa osoitteessa, annettu raavaiden brankkarien kärrätä kerroksia alas ja taas ylös, purettu ja järjestelty uuden kodin kaappeihin ja huoneisiin.

Purettu vanha, yhteinen elämä ja koti. Pakattu yksin tai yhdessä lasten kanssa elämä laatikoihin. Kodin kampsujen jako kolmeen tai oikeastaan neljään:
1. Isin kotiin menevät tavarat. Isin kotiin, joka joskus oli äidinkin koti, ja jossa jo esikoinenkin eli sikiönä. Koti jota äiti silloin remontoi ja sisusti, ja asunto jossa isi nyt elää. Huoneisto jota toinen nainen sisustelee pehmeäksi lemmenpesäksi salaa mieheltään ja perheeltään.
2. Perheen uuteen kotiin menevät tavarat. Suurin osa tavaroista. Samalla tosin piti pakata vielä kassikaupalla siipan hätäpäissään unohtelemia tavaroita ja viestitellä häntä ne noutamaankin. Palvelu senkun pelaa.
3. Roskiin roppakaupalla kaikkea ennen niin rakasta ja tärkeää, mutta nyt merkityksettömäksi tai jopa negatiiviseksi muuttunutta sälää.

 

4.  Villa Mörskälle päätyvistä kampsuista ensimmäiset, first things first: kiikkustuoli tulevalle patiolle, uikkareiden ja pyyhkeiden kuivatustikkaat sekä pari kukkaruukkua parvekkeita evakuoitaessa ja sullottaessa kolmen lasitetun parvekkeen sisustaa yhdelle avopartsille. Kantoapuna ja psyykkaajana ihana naapurin Rosa <3

Kuljetettu uuteen kotiin kukkaset, rakkaimmat lamput ja nukkekoti kahvikutsuineen perheen autolla kunnes isi myi sen alta pois, ja osti uuteen elämäänsä paremmin sopivan menopelin heitin persusten alle. Hassua että auto onkin juuri se josta olin vuosia haaveillut, ja kuunnellut perusteita moisen järjettömyyden hankkimatta jättämiselle. Ilmeisesti kahdella naisella on miesmaun lisäksi myös samanlainen automaku.

Koettu ennen niin kotoisa ja turvallinen koti lampuitta, verhoitta, matoitta, lipastonlaatikoitta. Isittä ja puolisotta.

Hyvästelty hulppea saunaosasto ensin äidin lapsivapaana (arghh, prkl minkä teit!!!) viikonloppuna, ja päälle muksujen kanssa viimeisenä iltana lapsuudenkodissa iltapesupuuhilla. Suihkuttelua saunaeväin, kyyneliä kylmillä lauteilla niin siltä joka kysyi "Äiti eikö kodin myyntiä vois mitenkään perua?" kuin siltä joka jätettiin vastaamaan lasten kysymyksiin ja lohduttamaan lohduttomia. Ja pyörittämään sitä arkeakin siinä sivussa.

Saatu ihana ja tehokas pikkusisko purkamaan keittiötarvikkeet kaappeihin ja kasaamaan kuopuksen kanssa kerrossänky. Toi tullessaan laatikollisen ylellisiä leivoksia retkiolosuhteissa nautittavaksi, psyykkasi meitä ja hoippui iltamyöhällä junalle käydäkseen kotona hetken nukkumassa ennen seuraavaa työpäiväänsä.

On tullut yhden lyhyehkön naisen voimin kiinniteltyä lamput kattoihin ja koottua kirjahyllyt. On kuskattu apen kanssa muuttoautoon mahtumatta jääneet kellarikampsut kerroksiin. On tehty remppaa purkan, tarralappujen ja kontaktimuovin avulla. On oltu aivan pirun tyytyväisiä lopputulokseen hiomapölyittä ja liistereittä, ja nautittu suunnattomasti kehuista joita näin paikatut reiälliset seinät ovat muilta kirvoittaneet.

On opeteltu ottamaan vastaan tarjottu apu (Tunjan piiiitkä mies on niiiiiin it-welho! Mahdollisti tämänkin päivityksen kaiken muun infran fiksailun ohessa rouvien ryystäessä skumppaa) ja koettu jo sekin päivä, jolloin on pakottamalla pakotettu itsensä käymään läpi postit, lähinnä  laskut. Kaljan kanssa, jottei mennyt ihan liiallisesti harmistuksen puolelle tämäkään rästihomma. Onneksi ei kaljoittelu jäänyt pysyväksi ilmiöksi...

On nautittu antaumuksella uudesta avarasta, valoisasta ja siististä kodista, jossa on hyvä henki ja rakastava fiilis. Halittu ja höpsötelty, välillä pikkuisen paruttukin, mutta eteenpäin menty ja vahvasti. Koettu että elämä voi totaalisen järkyttävästi olla paljon antoisampaa ja täyteläisempääkin yhden ison ja valtavan tärkeän osasen irroitettua itsensä siitä. Outoa ja ihanaa.

Juu juu, muistan kyllä ystävien mankumiset kuvista salskeista muuttomiehistä. Kas tässä, huipputiimini! Nauroivat kun sanoin kuuden tunnin urakoinnin jälkeen olleen aivan ihanaa muuttaa viiden brankkarin kanssa uuteen kotiin...