Joulun hujakoilla
alkoi tehdä mieli lohipiirakkaa, sellaista tuhtia ja voitaikinaista, oikein
perinteistä talviherkkua. Joten eikun
resepti esiin ja leipomuspuuhiin! Hommaan tarvittiin:
Käsi ylös kaikki jotka olemme päässeet lauleskelemaan
2 pkt valmista lehtitaikinaa
300 gr kypsennettyä lohta
2 kovaksi keitettyä munaa
2 dl keitettyä riisiä
mausteita maun mukaan
(nyt suola, mustapippuri ja
sitruunapippuri)
1 muna voiteluun
Sekoitin
täyteaineet tasaiseksi massaksi. Taikinasta tein pyöreällä muotilla 24 ympyrää.
Puoliin niistä panin keskelle kukkuraisen ruokalusikallisen täytettä ja
kanneksi toisen taikinaympyrän. Reunat painelin haarukalla tiiviisti kiinni
toisiinsa. Taikinan lopusta muotoilin kalapiparimuotilla pieniä kaloja, jotka
saivat beluga-pavusta nappisilmän, ja
haarukan + veitsen avulla pyrstön sekä suomut.
Lauma kultakaloja päätyi myös tarjoiluin aikaan uimaan salaattikulhoon
vihreiden päälle. Kalaisat pasteijat voitelin munalla ja paistoin 225
asteisessa uunissa noin 15 minuuttia.
Käsi ylös kaikki jotka olemme päässeet lauleskelemaan
kultakaloja päiväkodeissa ja muskareissa!
"Pikkuiset
kultakalat lammessa ui,
pikkuinen kalaemo huolestui.
Uikaa, uikaa jos osaatte,
ja ne uivat ja uivat, sen uskotte!
Hip, hop, däbädäbä, ding dong, hui!
Hip, hop, däbä däbä, ding dong, hui!
Hip,hop, däbädäbä, ding dong, hui!
Ja ne uivat ja uivat, sen uskotte!"
pikkuinen kalaemo huolestui.
Uikaa, uikaa jos osaatte,
ja ne uivat ja uivat, sen uskotte!
Hip, hop, däbädäbä, ding dong, hui!
Hip, hop, däbä däbä, ding dong, hui!
Hip,hop, däbädäbä, ding dong, hui!
Ja ne uivat ja uivat, sen uskotte!"
Mä luulin, että täällä olis jo kuvia ranskalaisista kultakaloista, kun luin otsikon ;)
VastaaPoistaTuo biisi ei oo kyllä tuttu hih
Kaikenlaista kivaa on tullut vastaan, mutta ranskalaiset kultakalat on vielä näkemättä :)
PoistaKäytiin äsken Luxemburgin puiston karppilammikolla, mutta kaloja ei näkynyt, vain sorsia.
Poistasyötittekö niille patonkia :) siellä ei taida olla lunta?
PoistaPistellään omiin poskiin kaikki patongit. Ei ole lumesta tietoakaan, lämmintä on kymmenisen astetta ja orvokit + kevätesikot kukkivat.
Poista