En ole aikoihin arponut yhtikäs mitään blogissa, aina välillä olen vain päässäni arponut josko pitäisi taas arpoa vaiko eikö. Ilmeisesti vastaus itselleni on ollut EI, koska en sitten ole ryhtynyt tuumasta toimeen. Ennen tätä siis.
Kesätauon venyessä kävi muutamaan otteeseen mielessä sekin että lukeeko tätä enää kukaan. Mua aina niin kovin ilahduttavat kommentit olivat jääneet kertymättä ja munkin puolelta oli toooosi hiljaista. Kävijälaskuri kuitenkin tikitti osoittaen että vierailijoita riitti säännöllisesti, vaikka uutta juttua ei sivuille pukannutkaan.
Bloggerin tilastoista saan seurata ajantasaisesti millaisista osoitteista, mistä maista ja millaisilla hakusanoilla tänne olette päätyneet. Osa tilaa tekstinsä kestotilauksena suoraan sähköpostiin, osa tupsahtaa hakukoneilla vain hetkeksi näille sivuille.
Maailmankarttaa katsellessa hymyilyttää kun tietää kaverien olevan reissuissa ja kuinka kyseisestä maasta mulle juuri samaan aikaan ilmaantuukin lukija. Hymyilyttää ja liikuttaa, te armaat ja rakkaat. Ystävän Espoosta tiedän asettuneen aloilleen toiseen kotiinsa, kun Malesia ilmaantuu Bloggerin maailmankartalle. Ystäviä ja tuttuja elelee myös Amerikassa ja Saksassa, joissa näköjään myös blogiani seurataan. Kartan näyttäessä kävijää Valko-Venäjältä ja Ukrainasta mietin välittömästi missä mahtaakaan veljen työmatkat juuri silloin kulkea.
Lisäksi on teitä ihania lukijoita jotka säännöllisesti jaksatte ilahduttaa mua kommenteillanne ja seuraatte siis blogia ja ylipäätään eloani, mutta ette ole lukijoiksi kirjautuneet. On myös lukijoita jotka seuraavat, mutteivät kommentoi. Tavatessa en sitten koskaan tiedä kuinka laveasti kertoa kuulumisiani, eli oletteko jo lukeneet ne täältä ja tylsistytänkö kertomalla samoja asioita nenät vastatusten silloin harvoin kun on aikaa ja mahdollisuutta tavata.
Teille kaikille tutuille ja toistaiseksi tuntemattomillekin lukijoille mulla on nyt pyyntö: käykää ystävät hyvät rekisteröitymässä lukijoiksi oikeanpuoleisesta sivupalkista, pleeeease.
Kaikkien lokakuun loppuun mennessä rekisteröityneiden lukijoiden kesken arvon tämän muistikirjan. Kirja ei ole designklassikko, eikä hinnalla pilattu, mutta mua se "dymottuine" pahvikansineen puhutteli kaupan hyllyssä siihen malliin että matkaan lähti! Nyt ajattelin arpoa aarteen teidän lukijoiden kesken. Sinne voi sitten onnettaren suosikki kirjata tärkeitä asioita tai laatia vaikka kauppalistaa. Tärkeä asiahan sekin toki on!
Mikäli kirjanen ei sua miellytä, niin toivon silti että jätät elonmerkin itsestäsi vaikkapa kommentoimalla alla olevaan loodaan ettet halua osallistua arvontaan.

Kiitos jo tässä vaiheessa teille kaikille <3
Ehdottomasti osallistun! Vaikka tällä tyylillä ei ikkunat puhdistukaan =)
VastaaPoistaEi Tiia, ei puhdistu :). Oikeasti en ole arpajaisia aikoihin järjestänyt vain ja ainoastaan säästääkseni sua yhtämittaiselta ikkunoiden peseskelyltä
Poistaterveiset Malesiasta! seuraan tiiviisti! Sari
VastaaPoistaJa kommentoit ihanan tiiviisti :)
PoistaTerveisiä Porvoosta! Tämä on sen verran kaukana sivistyksestä, että lasketaan varmaan tässä yhteydessä ulkomaaksi :)
VastaaPoistaÖö... Mä lasken Porvoon joulumaaksi...
PoistaSeuraan ja luen - hyvin on tipahdellut Päivityksiä spostiin - kesällä epäilin jo tekniikan toimivuutta :). Mutta nyt taisin saada asetukset muutettua niin, että näyn myös virallisessa jäsenluettelossa..
VastaaPoistaOu jee Petruska, nyt näyt! Hyvä sä :)
PoistaEn mä mitään kirjautumisista ymmärrä, mutta mukavia juttuja teet. Muistamattomuuden hyviä puolia, molemmin puolin, on saada kuulla samoja turinoita vaikka toistamiseen. Aina tuoretta, tavalla tai toisella :-)
VastaaPoistaKiitos, mukavaa jos ovat mukavia :). Pyritään tuoreuteen... Vaikka välillä vanhoja hyviäkin sopii toistella...
PoistaTäällä ollaan ja osallistun, kiitos! Oon lukenut päivityksiä meilin kautta :) CKone
VastaaPoista:)
Poista