Osa tekstistä on 28.10.2014 poistettu saamani kehotuksen vuoksi.
Huhtikuusta heinäkuuhun jouduin suuressa epätietoisuudessa kipuilemaan äkkihylätyksi tulemisen tuskaa perheen hajotessa ja tulevaisuudensuunnitelmien romuttuessa. Minulta ja muilta läheisiltä varjeltiin hyvin tarkkaan tietoja perheemme hajottaneen suhteen faktoista.
Olisin niin halunnut vain tietää kuka tuo toinen nainen on, tai edes nähdä miltä perheemme tuhoajatar näytti, saada nimi ja kasvot tuolle ihmiselle. Ei minulla ollut mitään tarvetta ottaa häneen tai siippaansa yhteyttä, paljastaa suhdetta tai kerjätä armoa. Ei se olisi asiaa muuttanut, koska mieheni oli harkintansa harkinnut ja asiaa valmistellut jo ennen kuin tapasi tämän tapauksen. Jollei se olisi ollut tämä, niin joku muu. Ja aina kait tulisi seuraava.
Satutti ja paljon se että ihminen johon oli melko sokeasti luottanut, ja jota oli valtavasti rakastanut kaksikymmentä vuotta, melkein puolet elämästä, yht'äkkiä ei enää vedellytkään yhtä köyttä, vaan voimalla vastakkaiseen suuntaan.
Sain vain pari pientä tiedonmurusta, tarkemmin sanottuna neljä ja niistäkin kaksi osoittautui sittemmin muunnelluiksi totuuksiksi. Kun sitten kuulin että toisessakin oli jätetty avioerohakemus (tämä paljastuikin sittemmin vain yhdeksi lisäksi laskelmoiden mulle syötettyjen valheiden jonossa), uusioperheen tulevia asumissuunnitelmia kerrottu minullekin, ja lapsille jo esitelty tulevaa, jatkossa yli kolmanneksen heidän elostaan paikalla olevaa aikuista, päätin että aika on kypsä minunkin osallistua lasteni elämän suunnitteluun varmistaakseni osaltani sen että psykiatrista hoitoa ei ehkä tarvitsisi jokaiselle lapselle. Arrgh!!!
Lasten asioita, niin meidän kuin heidän, en halunnut käsitellä tuon naisen kanssa. Hänhän oli laatinut puolisoni kanssa omia salaisia suunnitelmia jo kuukausikaupalla. Niinpä päätin jutella perheen isän kanssa asioista ja yhdessä pohtia tuon vähintään ..xx...hengen uusioperheen eloa niin että lasten siellä ollessa heidän olonsa olisi mahdollisimman hyvää, ja selviäisimme mahdollisimman vähällä paikkauksella vaihtojen aikoihin ja pidemmälläkin aikavälillä.
Halusin pohjustaa jo aikaa jolloin kesäinen kiva kilpajuoksu Kauppatorilla kahden toisitaan huumaantuneen aikuisen kanssa muuttuu kilpajuoksuksi räntäsateessa ...xx... ja kouluihin ...xx... Aikaa jolloin isommat lapset saattavat jäädä ...xx... jalkoihin.
Piti siis vain selvittää isän puhelinnumero. 020202 auttaa aina! Aina silloin kun on nimi tiedossa, ehkä asuinalue ja työpaikkakin. Aina nuo tiedot vaan eivät ole itsestäänselvästi tiedossa... Mutta jos vastauksia ei saa ja ne haluaa, niin yllättävän helposti ne tietoyhteiskunnassa selvittää. Muutamia klikkauksia ja puhelu, ehkä vielä käynti jossain niin johan löytyy! Suorastaan pelottavan paljon asiaa: nimet, kuvat, muinaiset opinahjot ja suoritetut tutkinnot valmistumisvuosineen, työpaikat, puhelinnumerot, meilit, kotiosoitteet, kodin huoneiden lukumäärä (kohta myös hinta ja sisustuskuvat jos kämppä pamahtaa markkinoille), hääkuva, tyttönimi, vapaa-ajan aktiviteettejä, duuniprofiilit, ...xx..., tiedot perheen sähköttömän ja vedettömän mökin sijainnista ja vanhempien huvilan sijainnista. Jopa alueesta jolla heidän nyt kait jo myyty talo sijaitsee. P-E-L-O-T-T-A-V-A-A! Varsinkin kun kyse oli henkilyydestä jota on huolella pyritty pitämään salassa...
Tietotulvasta hämmentyneenä googlasin minut ja miehenikin. Taas pelotti. Löytyy tietoa kaipaavalle paljon tietoa, niin privaa kuin julkista. Mieheni nimellä jopa kuva minusta ja toisinpäin.
Ystävät ovat kyselleet miksi aion ryhtyä eron myötä: jäänkö rouva E:ksi, vaikka mulle varta vasten teetetty kaunis vihkisormus on riisuttu pakon edessä sormesta. Muutunko neiti E:ksi, joka taas viittaa liikaa puolison siskon tai serkun historiaan, vai palaanko neiti L:ksi lapsuuteeni, johon taas ei sovi mielikuvaan mukaan keski-ikä ja suloiset pirpanani.
Neiti E:n ainakin karsin listasta. Elin jo hetkeni neiti Etsivänä, se riittäköön tuota neiti E -osastoa. Elän harkinta-aikaa, ja koska en saanut mahdollisuutta harkita parisuhteen pelastamista, niin harkitsen sitten tuota nimiasiaa. Onhan tässä vielä jokunen kuukausi aikaa sitä pohdiskella.
Huhtikuusta heinäkuuhun jouduin suuressa epätietoisuudessa kipuilemaan äkkihylätyksi tulemisen tuskaa perheen hajotessa ja tulevaisuudensuunnitelmien romuttuessa. Minulta ja muilta läheisiltä varjeltiin hyvin tarkkaan tietoja perheemme hajottaneen suhteen faktoista.
Olisin niin halunnut vain tietää kuka tuo toinen nainen on, tai edes nähdä miltä perheemme tuhoajatar näytti, saada nimi ja kasvot tuolle ihmiselle. Ei minulla ollut mitään tarvetta ottaa häneen tai siippaansa yhteyttä, paljastaa suhdetta tai kerjätä armoa. Ei se olisi asiaa muuttanut, koska mieheni oli harkintansa harkinnut ja asiaa valmistellut jo ennen kuin tapasi tämän tapauksen. Jollei se olisi ollut tämä, niin joku muu. Ja aina kait tulisi seuraava.
Satutti ja paljon se että ihminen johon oli melko sokeasti luottanut, ja jota oli valtavasti rakastanut kaksikymmentä vuotta, melkein puolet elämästä, yht'äkkiä ei enää vedellytkään yhtä köyttä, vaan voimalla vastakkaiseen suuntaan.
Sain vain pari pientä tiedonmurusta, tarkemmin sanottuna neljä ja niistäkin kaksi osoittautui sittemmin muunnelluiksi totuuksiksi. Kun sitten kuulin että toisessakin oli jätetty avioerohakemus (tämä paljastuikin sittemmin vain yhdeksi lisäksi laskelmoiden mulle syötettyjen valheiden jonossa), uusioperheen tulevia asumissuunnitelmia kerrottu minullekin, ja lapsille jo esitelty tulevaa, jatkossa yli kolmanneksen heidän elostaan paikalla olevaa aikuista, päätin että aika on kypsä minunkin osallistua lasteni elämän suunnitteluun varmistaakseni osaltani sen että psykiatrista hoitoa ei ehkä tarvitsisi jokaiselle lapselle. Arrgh!!!
Lasten asioita, niin meidän kuin heidän, en halunnut käsitellä tuon naisen kanssa. Hänhän oli laatinut puolisoni kanssa omia salaisia suunnitelmia jo kuukausikaupalla. Niinpä päätin jutella perheen isän kanssa asioista ja yhdessä pohtia tuon vähintään ..xx...hengen uusioperheen eloa niin että lasten siellä ollessa heidän olonsa olisi mahdollisimman hyvää, ja selviäisimme mahdollisimman vähällä paikkauksella vaihtojen aikoihin ja pidemmälläkin aikavälillä.
Halusin pohjustaa jo aikaa jolloin kesäinen kiva kilpajuoksu Kauppatorilla kahden toisitaan huumaantuneen aikuisen kanssa muuttuu kilpajuoksuksi räntäsateessa ...xx... ja kouluihin ...xx... Aikaa jolloin isommat lapset saattavat jäädä ...xx... jalkoihin.
Piti siis vain selvittää isän puhelinnumero. 020202 auttaa aina! Aina silloin kun on nimi tiedossa, ehkä asuinalue ja työpaikkakin. Aina nuo tiedot vaan eivät ole itsestäänselvästi tiedossa... Mutta jos vastauksia ei saa ja ne haluaa, niin yllättävän helposti ne tietoyhteiskunnassa selvittää. Muutamia klikkauksia ja puhelu, ehkä vielä käynti jossain niin johan löytyy! Suorastaan pelottavan paljon asiaa: nimet, kuvat, muinaiset opinahjot ja suoritetut tutkinnot valmistumisvuosineen, työpaikat, puhelinnumerot, meilit, kotiosoitteet, kodin huoneiden lukumäärä (kohta myös hinta ja sisustuskuvat jos kämppä pamahtaa markkinoille), hääkuva, tyttönimi, vapaa-ajan aktiviteettejä, duuniprofiilit, ...xx..., tiedot perheen sähköttömän ja vedettömän mökin sijainnista ja vanhempien huvilan sijainnista. Jopa alueesta jolla heidän nyt kait jo myyty talo sijaitsee. P-E-L-O-T-T-A-V-A-A! Varsinkin kun kyse oli henkilyydestä jota on huolella pyritty pitämään salassa...
Tietotulvasta hämmentyneenä googlasin minut ja miehenikin. Taas pelotti. Löytyy tietoa kaipaavalle paljon tietoa, niin privaa kuin julkista. Mieheni nimellä jopa kuva minusta ja toisinpäin.
Ystävät ovat kyselleet miksi aion ryhtyä eron myötä: jäänkö rouva E:ksi, vaikka mulle varta vasten teetetty kaunis vihkisormus on riisuttu pakon edessä sormesta. Muutunko neiti E:ksi, joka taas viittaa liikaa puolison siskon tai serkun historiaan, vai palaanko neiti L:ksi lapsuuteeni, johon taas ei sovi mielikuvaan mukaan keski-ikä ja suloiset pirpanani.
Neiti E:n ainakin karsin listasta. Elin jo hetkeni neiti Etsivänä, se riittäköön tuota neiti E -osastoa. Elän harkinta-aikaa, ja koska en saanut mahdollisuutta harkita parisuhteen pelastamista, niin harkitsen sitten tuota nimiasiaa. Onhan tässä vielä jokunen kuukausi aikaa sitä pohdiskella.
Moi huomenta! Minusta on kyllä kans hyvä sopia käytäntöjä ja tehdä ajoissa selkeät systeemit arkea varten. Se on koko porukalle helpompaa, kun se kaikki muu työstäminen (vai millä sitä kutsuisi) vie voimia ihan hirveesti joka tapauksessa. Voi että voimia ja halauksia <3 ps. olen kuullut sanottavan, että kerran rouva aina rouva... mene ja tiedä... sitähän saa olla mikä hyvältä tuntuu :-) t. Anna
VastaaPoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
PoistaOn aivan täysin kohtuutonta, että sinua syytetään! ei kyllä ole mistään kotoisin tuommoinen käytös :-( tuntuu ihan hirveen kurjalta ja kyllä niin toivon, että exän puoli tulisi tolkkuihinsa, tässähän on vain tavoitteena saada asioita järjestykseen. Niinpä, vaihtelua kehiin ja rouva - tittelit vaihtoon :-)
PoistaNiin mustakin...
PoistaTuo kaikenlaisten tietojen määrä yksityisestäkin ihmisestä netissä on yllättävää. Jopa isäpuoleni, joka ei ole koskaan omistanut edes e-mail osoitetta, näkyy googlemapsissa! Nimen valinta onkin kinkkisempi juttu, mutta ihan omalla fiiliksellähän se on valittava. Hyvää viikonloppua kuitenkin kaikesta p:ta huolimatta!
VastaaPoistaYllättävää ja kauhistuttavaakin. Fiilis nimen suhteen varmasti kypsyy, kuten kaikki muukin, aikanaan :). Mukavaa vkonloppua teillekin, ukkeleille terkkuja!
PoistaKunpa osaisin lievittää tuskaasi edes hivenen! Lupaan leipoa muhkean mutakakun, kunhan pääsette meille - sillä haihtuu huolet ainakin toviksi :). Laitan viestiä toista kanavaa pitkin, milloin pääsisitte tulemaan..
VastaaPoistaTää lupaushan panee aikataulut ihan uuteen järjestykseen ;)
PoistaHalauksia ja voimia, sillä tuollaiset asiat syö niitä kamalasti. Koeta jaksaa ja ajatella että elämää on vielä Piru rutkasti jäljellä, että tulikin tuhlattua 20 vuotta elämästä tuohon ukkoon. Hyvä ystäväni käy samaa asiaa läpi joten olen ollut tässä ajanhermoilla vaikka itse en olekkaan asiaa kokenut. Mukavaa viikonloppua ja jospa ne asiat järjestyy parhain päin.
VastaaPoistaKaunis kiitos, niin syövät!!! Toivotaan että asiat alkavat silottua ja pyritään joka tapauksessa siihen mukavaan viikonloppuun sitä ennen :)
PoistaOlen kanssa miettinyt monta kertaa sitä miksi pitää valehdella sille ihmiselle kenen kanssa on lapsia ja elänyt monta vuotta saman katon alla. Uskon tämän päivän trendiin, hällä väliä kun itse saa mitä haluaa, MUTTA ne omat lapset kun ymmärtää niin paljon jo, mitä niiden itsetunnolle tapahtuu ja niiden kasvu jatkossa. Mietin vielä niitä herkkiä hetkiä kun joulun vietto ja yhteiset juhlat jatkossa, rippijuhlat jne. Olen huomannut siskoni lapsista, se joulu on pahin, lapset alkaa oireilee psyykkisesti. Sinusta tulee hyvää parisuhteiden selvittäjä t. Reetta
VastaaPoistaMulla kourii vatsaa pelkkä ajatuskin tulevista juhlista ja juhlapyhistä!!! Eipä musta taida tulla kun en tajunnut omanikaan tarvitsevan selvittelyä ennen kuin se oli aivan liian myöhäistä. Merkkejä kyllä oli, mutta niin sokeasti rakastin ja luotin, etten niihin paneutunut :(
PoistaEn ymmärrä tätä naisille tyypillistä tunnetta että he yksin ovat päävastuussa parisuhteen hyvinvoinnista. Hyvä parisuhde perustuu luottamukselle ja rakkaudelle, ei ole mitään väärää siinä että sinä vuosien avioliiton ja yhteisten lasten jälkeen uskalsit nojata niihin. Eksäsi vaan ei ollut niiden tunteiden arvoinen ja toi sen esiin äärimmäisen ikävällä tavalla.
PoistaJos puolisosi on ihan täysissä ruumiin ja sielun voimissa kuukausitolkulla pitänyt salarakasta niin ei mielestäni ole mitenkään sinun harteillasi kantaa syyllisyyttä siitä että et kytännyt puolisoasi ja ruvennut aktiivisesti tivaamaan että mistä nyt tuulee. Jos olisit kytännyt niin todennäköisesti hän vain syyttäisi sinua siitä että ajoit hänet toisen naisen syliin, nyt et sentään joudu sitä kuuntelemaan. Myöhäistä oli todennäköisesti jo siinä vaiheessa kun siippasi päätti että on ihan ok ruveta heilastelemaan toisen varatun kanssa, ei kuulosta siltä että hän siinä vaiheessa enää kovin korkealle arvosti omaa tai toisen osapuolen avioliittoa muutenkaan. Jos olisi arvostanut niin olisi hoitanut sen eroamisen ensin ja alkanut vasta sitten seurustelemaan.
Hänellä selvästi oli jotain ajatuksia siitä millainen on hyvä liitto, mutta syistä jotka hän yksin ymmärtää hän kuitenkin päätyi rakentamaan sitä unelmaliittoaan oman vaimon sijaan kolmannen osapuolen kanssa. En oikein jaksaisi uskoa että kaksi ilmeisesti tässä asiassa samoin ajattelevaa ihmistä muodostaa kovin kestävää parisuhdetta, mutta saattavathan he toki yllättää. Omalta osaltani arvostus vastapuolta kohtaan kyllä karisisi aika nopeasti jos tietäisin hänen kykenevän moiseen leväperäisyyteen, vaikka meillä olisi ollut miten ihanaa yhdessä. Teot puhuvat enemmän kuin sanat, ja kuukausien salasuhden avioliiton varjossa puhuu aika rumaa kieltä.
Kaikki kirjoittamasi niin totta ja meidänkin tilanteeseen osuvaa ja uppoavaa! Niin monta kertaa olen häneltä kysynyt miksei kertonut tunteistaan ajoissa, jotta olisi voitu halutessanne muuttaa kurssia tai tehdä yhdessä päätös hyvän yhteiselämän päättämisestä ja erota sivistyneesti, antaa lapsille paras tukemme joka tapauksessa vaikeassa asiassa ja olla tänä päivänä ehkä parhaat kaverit keskenämme jopa. Mutta oli kuulemme liian vaikeaa ja uskallus tuli vasta laastarisuhteen myötä :(
Poista... Siis halutessaMMe :)
Poista