Säilytin II

Keväällä ompelimme tilkuissa säilyttymiä. Jossain määrin kankeasti edenneestä hommasta huolimatta innostuin siitä siinä määrin että päätin jatkaa säilytintehtailua vielä toisellakin kopalla. Ompelin sitten samaisista Piuskilta saaduista kangasmalleista taas toisetkin laidat, joihin aplikoin raidallisesta puuvillasta sydämiä yksin tai kaksin kappalein/sivu, asetin ohuen vanun kahtia taittamani kankaan väliin, tikkasin sydämet pienellä siksakilla kiinni ja muuten kappaleet suoralla ja tiiviillä pystyraidoituksella paininjalan etäisyydellä toisistaan jäykiksi seinämiksi. Myös pohjakappale sai tiiviin tikkauksen hipiäänsä.

Sitten pläjähti perhepommi päin näköä, ja käsityöt jäivät täysin vaiheeseen puoleksi vuodeksi. Syksyn mittaan olen pikkuhiljaa (hyvin hiljaa) itseäni niiden äärelle palautellut. Viime tilkkuterapiaan kaivelin ylähyllyn kätköistä jotain jouluisia kankaita, ja käteni osui laatikkoon, jossa keskeneräiset työt majailivat. Säilyttimen osaset, jonkun jouluisen työn aihiot ja ison peiton blokit. Päätin tarttua kahteen ensimmäiseen ja väkertää ne kukaties valmiiksi ihan jo yhden ja saman syntymävuotensa aikana.

Ompelin taas seinät yhteen. Esikoisen jo moneen otteeseen esillä olleen sydämellisen vauvalakanan jämistä silittelin vinonauhaa metrikaupalla. Sillä sitten huolittelin sivusaumat ja yläreunan. Yläkulmaan tikkasin Sarin antaman Handmade-lapun, pätkän hauskasta nauhasta.

Sitten kävin pohjakappaleen kimppuun. Keväällä sen asian kanssa taistelin niin suunnattomasti, että tämän päätin vain surauttaa kiinni. Panin silmät kiinni ja painoin kaasua. Kaikki mitat täsmäsivät ja kappale asettui kauniisti paikoilleen!!!

Jotten kuitenkaan olisi sortunut tilkkutöiden emävirheeseen, täydelliseen lopputulokseen, sain hoidettua homman kunnialla kotiin alareunan kanttauksen kanssa. Sekun ei mennytkään kuin Strömsössä. Vähän tuli runttaa sinne ja irvistelyä tuonne, mutta silmäneulalla ja asettelulla homma aseteltiin tyydyttävään lopputulokseen ja ennen kaikkea työ valmiiksi. Hallelujah!

Tilkuissa naureskelimme jälleen alkuperäisidealle munakorista kopan melkoisen runsaan koon vuoksi. Kotona mietin millä sen täytän kuvaushetkeksi. Nappasin vaatehuoneesta korillisen villasukkia ja kumosin ne säilyttimen sisuksiin. Parikymmentä paria paksuja sukkia täyttää juuri sopivasti kopan. Hetken mietin montako pääsiäismunaa veisi saman tilan, mutta sitten totesin etten osaa laskea niin pitkälle.

Kuvauksen jälkeen sukat eivät päässeetkään enää takaisin entiseen koriin, vaan jäivät tähän. Ovat niin hauskannäköiset pehmeät sukat pehmeässä kopassa, kuin sisustuselementti. Tosin tämä elementti ei päätynyt ainakaan vielä huolettomasti sohvan tai kuistin oven viereen kutsumaan tarttumaan sukkiin kirpeänä pakkaspäivänä hoyryävää glögiä siemaillessa palattuamme rekiretkeltä ulkoa posket punaisina vastakaadettu kuusi kainalossamme keikkuen... Tämä koppa päätyi nyt sinne samaiseen vaatehuoneeseen vanhan kopan paikalle. Iloa se tuottaa sielläkin, vaatehuoneessa kun tulee pyörittyä ihan päivittäin sitä ihailemassa ja vähän muutenkin.

Nauratti kun luin tuon keväisen postauksen toisesta säilyttimestä ja aprikoinneista millä sitä täytellä. Kuvausrekvisiittahuivit ovat siitä siirtyneet vielä näkyvämmin lipaston kulmalle, mutta projekti huivin käyttö ei taasen ole edennyt edelleenkään yhtikäs minnekään. Sen toisen kopan olen aikapäiviä sitten täyttänyt langoilla ja tämän nyt sitten sukilla. Näin se alitajunta on taas työstänyt asian mulle valmiiksi!

Lämmintä ja pehmeää päivää, ystävät!