maanantai 19. tammikuuta 2015

Paperit kourassa

Luokanvalvoja ilmoitti hyvissä ajoin syksyllä että nämä ja nämä asiat kun on kunnossa tähän ja tähän mennessä, niin valmistut 17.11. Kyseisenä päivänä totesin esikoiselle että nyt taisin muuten valmistua. Hieman sittemmin ihmettelin kun ei Kusti polkenut vielä joulukuussakaan todistusta postiluukusta sisään, eikä koulultakaan tullut kutsua joulukuiseen valmistujaisjuhlaan. Ajattelin että tällaista se sitten kait on aikuisena valmistua duunariksi. Ei valmistujaisia koululla eikä kotonakaan valmistujaisjuhlia. Niin toisin kuin edellisillä kierroksilla.

Toki  kaikenlaisia juhlia kaikkine juhlajärjestelyineen rakastavana immeisenä olin omat valmistujaisjuhlatkin suunnitellut kutsukortteja myöten jo opinnot aloittaessani, mutta kun viime kesänä olisi pitänyt poimia ne kutsukortteihin kaavailemani kukkivat ahomansikat prässättäviksi, oli elämältä juuri nykäisty matto jalkojen alta, ja mielessä oli vain selviytyminen, ei juhliminen rakkaiden kanssa.

Kun vielä tammikuussakaan ei alkanut todistusta kuulua vaikka osoitteenmuutoksenkin olin tehnyt opinahjoon, jossa en enää opiskellut, panin aavistuksen huolestuneena meilin luokanvalvojalle kyselläkseni onko kaikki varmasti ok. Ettei sittenkin jokin pirun osio uupunut suorituksesta? Ettäkö taas, opintovapaalta jo vanhaan virkaan palanneena alkaisin käyttää (ylen kovin niukkoja) lomapäiviäni koulujuttuihin?!?

Sain kanslistilta vastauksen, jossa pahoitteli myöhäistä postitusta. Olivat unohtaneet postittaa todistuksen mulle! Kyllä hymyilitti, niin huojennuksesta kuin huvituksesta. Kun kuori sitten viimein kolahti luukusta, niin sieltähän tulikin kertarytinällä enemmänkin matskua luettavaksi, ihmeteltäväksi ja hykerreltäväksi.


Pahvikansissa oli kuoressa helposti kulkeva ruusuinen koulun onnittelu. Oli myös se kaipailemani tutkintotodistus. Oli vielä arvokkaan oloinen Mestarikiltaneuvoston myöntämä ja kiltamestarin allekirjoittama kunniakirjakin kiitettävän arvosanan saajalle, Ammattiosaajan kirja. Juu, vanha koira oppi kuin oppi uusia temppuja, jipijajee!

Kuoressa oli myös stipendihakemus, johon piti hetki kaivella menneitä tulotietoja ja tavata ohjeet, joissa kerrottiin stipendin suuruuteen vaikuttavan sen onko hakijalla myös edeltäviä tutkintoja vaiko eikö. No juu, onhan mulla noi YO ja KTM, joita kaikilta puutarhureilta ei löydy. Tyydyn siis suosiolla pienempään stipendiin, joka sekin on ihan kiva juhlistus aherruksen päätteeksi. Mitäköhän ihanaa ja hellivää sillä tekisinkään aikanaan? Ehdotuksia saa sataa kommenttiloodaan...

Vaikka opiskelu päättyi jo hyvissä ajoin syksyllä, vaikka uudesta ammatista ei nyt tullutkaan uutta työtä vaan se säilyi tiedollisesti ja taidollisesti syventyneenä harrastuksena, ja vaikka paluu vanhaan duuniinkin tapahtui jo viime vuoden puolella, niin todistuksella on yllättävän suuri merkitys. Fyysinen paperi sinetöi mun pienessä päässä yhden aikakauden virallisestikin päättyneeksi, yhden unelman toteutuneeksi ja yhden tavoitteen saavutetuksi. Case closed.

 Saa onnitella, yhtään ei tarvitse kainostella :)

30 kommenttia:

  1. Jo kiinalaiset sen tiesivät: Jos haluat olla ikuisesti onnellinen, ryhdy puutarhuriksi. Kainostelemattomat onnittelut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. He tosiaan tiesivät sen! Kainostelemattomat kiitokset :)

      Poista
  2. Anonyymi19/1/15

    "Mikään ei ole niin tärkeää kuin puutarhanhoito, eikä sekään ole tärkeää" (vanha tiibetiläinen sananlasku) Lämpimät Onnittelut Päivi!!! t. Satu.T

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on, ainakaan kovin tärkeää :) Tuo on munkin mottoni. Voi kiitos Satu!

      Poista
  3. Mahtionnittelut <3 <3 <3

    VastaaPoista
  4. Ihan ujosti tässä nyt ojentelen kättäni ja onnittelen uutta ja taitavaa puutarhuria. Vaikkei ammattina ainakaan nyt heti niin kesällä kartanon tiluksilla kaikesta opista on hyötyä. Tämä kyllä vaatisi skumpat, ehdottomasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Ne skumpat muuten hörpitään kesällä sitten siellä kartanolla, I promise!

      Poista
    2. Fine! Waiting for summer!

      Poista
    3. Peukku ja me too :)

      Poista
  5. Anonyymi19/1/15

    Täältä tulee ihailevat onnentoivotukset! Tossa elämänne sekametelisopassa sait vielä vietyä opinnotkin loppuun! Hienoa, hienoa ja vielä kerran Onnea! Täytyy ihmetellä miten olet kaikesta suoriutunut! <3


    t. kaima

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaima <3 Välillä oli pää pelkkää pumpulia ja kasvien tieteellisten nimien opiskelu aika toivotonta kun aivot oli siinä jamassa ettei omaa puhelinnumeroaankaan muistanut oikein. Mutta selvisin siitäkin sopasta ja vielä parhailla arvosanoilla :) Vähäx oon ylpee ;)

      Poista
  6. Mahtavaa! Onnea onnea onnea! :) hieno ammatti. ei duunari vaan käsityöläinen. arvostan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos! Aivan; käsityöläinen <3 Toi Mestarikiltaneuvoston kunniakirja vielä vahvistaa asian painavasti :)

      Poista
  7. Ylpeä voit olla! Isot onnitteluhalaukset.

    VastaaPoista
  8. Onnittelut valmistuneelle puutarhurille!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikaa sitten valmistunut ja vasta paperit saanut puutarhuri kiittelee!

      Poista
  9. Oikein paljon onnea ja täytyy kyllä hattua nostaa, että tuon kaiken muun pyörityksen keskellä olet jaksanut tehdä viimeiset jutut tutkintoon ja valmistunut puutarhurin jaloon ammattiin! Isosti onnitteluja vielä!

    VastaaPoista
  10. Anonyymi22/1/15

    Oikein paljon onnea puutarhurille! Sekä kaikkea hyvää elämääsi sekä iloa ja valoa!! <3

    VastaaPoista
  11. Luin ihmetyksen vallassa tekstgiäsi ja ajattelin että wau, kaiken sen paskan keskellä valmistuit puutarhuriksikin :) :) Siis huikeat onnittelut!!

    VastaaPoista
  12. Että semmosen menit tekemään!! Ihan hirveen isosti onnea, hyvin vedetty!!!!

    Sun plantaasin varmaan bongaa kesäkävelyllä helposti, alueen upein puutarha!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tämmöttiisen menin tekemään! Kiitos ylen kovin isosti onnitteluista :)

      Mun plantaasi ei varmaan erotu puutarhallaan, aluella kun on väkeä joka on vaalinut tiluksiaan rakkaudella jo vuosia. Kunnioitan myös sääntöjä, joiden mukaan tuo paikka pitäisi pitää luonnontilaisena virkistysalueena ainakin siinä määrin että multa ei tule löytymään tuoksuvia sireeniaidanteita, laajoja marjaviljelyksiä eikä suuria kukkapenkkejä. Mutta vähän kyllä lipsun säännöstä puolisalaa, onhan mulla sielllä jo mansikkamaa ja raparperiakin tulossa ;). Kesäkävelyllä voi kyllä poiketa kyläilemään ihan muuten vaan!

      Poista
  13. Vihertumpelo tervehtää vihertaitajaa hatun (no ponnari tässä tapauksessa) nostolla. Mun pitää lotota, sillä meidän pihalle tarvittaisiin ammattilaista. Onnea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos, ponnari heiluu täälläkin kiitoksille pokkuroidessa :) Onnea lottoamiseen! Mäkin kokeilin sitä syksyllä rivin verran kun oli iso voitto vetämässä, muttei sit mokoma osunut kohdalleni.

      Poista
  14. Matti myöhäinenkin tahtoo onnitella papereiden saannista! Hetkeäkään en epäillyt tuon päivän koittamista. Sulla on tahtoa viedä asiat loppuun asti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos! Mä menen halutessani vaikka läpi kiven, sen on saanut nyt todistettua itselleenkin ;)

      Poista

Kaunis kiitos kun intoudut kommentoimaan! Aina ilahduttaa lukea muiden aatoksia asiasta tai sen vierestäkin :)