Paperit kourassa

Luokanvalvoja ilmoitti hyvissä ajoin syksyllä että nämä ja nämä asiat kun on kunnossa tähän ja tähän mennessä, niin valmistut 17.11. Kyseisenä päivänä totesin esikoiselle että nyt taisin muuten valmistua. Hieman sittemmin ihmettelin kun ei Kusti polkenut vielä joulukuussakaan todistusta postiluukusta sisään, eikä koulultakaan tullut kutsua joulukuiseen valmistujaisjuhlaan. Ajattelin että tällaista se sitten kait on aikuisena valmistua duunariksi. Ei valmistujaisia koululla eikä kotonakaan valmistujaisjuhlia. Niin toisin kuin edellisillä kierroksilla.

Toki  kaikenlaisia juhlia kaikkine juhlajärjestelyineen rakastavana immeisenä olin omat valmistujaisjuhlatkin suunnitellut kutsukortteja myöten jo opinnot aloittaessani, mutta kun viime kesänä olisi pitänyt poimia ne kutsukortteihin kaavailemani kukkivat ahomansikat prässättäviksi, oli elämältä juuri nykäisty matto jalkojen alta, ja mielessä oli vain selviytyminen, ei juhliminen rakkaiden kanssa.

Kun vielä tammikuussakaan ei alkanut todistusta kuulua vaikka osoitteenmuutoksenkin olin tehnyt opinahjoon, jossa en enää opiskellut, panin aavistuksen huolestuneena meilin luokanvalvojalle kyselläkseni onko kaikki varmasti ok. Ettei sittenkin jokin pirun osio uupunut suorituksesta? Ettäkö taas, opintovapaalta jo vanhaan virkaan palanneena alkaisin käyttää (ylen kovin niukkoja) lomapäiviäni koulujuttuihin?!?

Sain kanslistilta vastauksen, jossa pahoitteli myöhäistä postitusta. Olivat unohtaneet postittaa todistuksen mulle! Kyllä hymyilitti, niin huojennuksesta kuin huvituksesta. Kun kuori sitten viimein kolahti luukusta, niin sieltähän tulikin kertarytinällä enemmänkin matskua luettavaksi, ihmeteltäväksi ja hykerreltäväksi.

Pahvikansissa oli kuoressa helposti kulkeva ruusuinen koulun onnittelu. Oli myös se kaipailemani tutkintotodistus. Oli vielä arvokkaan oloinen Mestarikiltaneuvoston myöntämä ja kiltamestarin allekirjoittama kunniakirjakin kiitettävän arvosanan saajalle, Ammattiosaajan kirja. Juu, vanha koira oppi kuin oppi uusia temppuja, jipijajee!

Kuoressa oli myös stipendihakemus, johon piti hetki kaivella menneitä tulotietoja ja tavata ohjeet, joissa kerrottiin stipendin suuruuteen vaikuttavan sen onko hakijalla myös edeltäviä tutkintoja vaiko eikö. No juu, onhan mulla noi YO ja KTM, joita kaikilta puutarhureilta ei löydy. Tyydyn siis suosiolla pienempään stipendiin, joka sekin on ihan kiva juhlistus aherruksen päätteeksi. Mitäköhän ihanaa ja hellivää sillä tekisinkään aikanaan? Ehdotuksia saa sataa kommenttiloodaan...

Vaikka opiskelu päättyi jo hyvissä ajoin syksyllä, vaikka uudesta ammatista ei nyt tullutkaan uutta työtä vaan se säilyi tiedollisesti ja taidollisesti syventyneenä harrastuksena, ja vaikka paluu vanhaan duuniinkin tapahtui jo viime vuoden puolella, niin todistuksella on yllättävän suuri merkitys. Fyysinen paperi sinetöi mun pienessä päässä yhden aikakauden virallisestikin päättyneeksi, yhden unelman toteutuneeksi ja yhden tavoitteen saavutetuksi. Case closed.

 Saa onnitella, yhtään ei tarvitse kainostella :)