Zen quilt -blokkeja ompeloitui yhteensä 56 kappaletta. Muutama, tarkemmin sanottuna vaikka 8 lisää ei olisi ollut pahitteeksi, mutta tuohon ne nyt jäivät
johtuen siitä että tein ne itsevärjätyistä kankaista, joita ei sitten tätä pidemmälle näissä tähän työhön valikoituneissa sävyissä riittänyt.
Blokkeja piti tasoitella leikkurilla, koska keskimmäinen kaitale, joka muodostuu 3 palasta ja siis kahdesta saumanvarasta, on juuri sen kahden sauman verran lyhyempi kuin reunimmaiset kappaleet. Tasoitusjämät ompelin pötköksi ja kerin rullalle sitä mukaa kun niitä ison satsin kerrallaan leikkelin. Näin ne eivät jääneet pyörimään ja nuhraantumaan ompeluskassinkaan pohjalle ties kuinka pitkäksi aikaa...
Blokkeja mallailimme koko ryhmän voimin isolla pöydällä niin että erilaiset tummat ja vaaleat blokit vuorottelivat ja blokin "keskipalikka" teki omaa kiertävää tai aaltoilevaa kuviotaan pinnassa. Helppoa se ei ollut, vaikka kaikki värit pyörivät yhden ja saman värin sävyissä! Padi piti ottaa avuksi, jotta hahmotti kuvioiden kulun ja värisävyjen asettelun paljasta silmää paremmin. Suosittelen, kuva on oiva apukeino bongata tyrkyllä olevat virheet tehokkaasti tilkkupinnasta veks!
Sommittelun lomassa oli aika myös palkita itseään herkuilla. Nyyttäritarjoilutkin tuntuivat värisommittautuvan hauskasti yhteen; suussasulavaa persikkapiirakkaa lime-valkosuklaarahkalla, keksejä porkkanahummuksella ja golden briellä, rypäleitä, pähkinöitä ja suklaata sekä kahvia kumpaakin ihanan tummana. Nami nami ja slurps!
Illan ja ohjatun tilkkukauden päätteeksi peiton pinta oli aseteltu kohdilleen ja paria saumaa vaille ommeltu valmiiksikin. Työ jatkuu tilkkuilevien ystävien seurassa parvekeompeluna kevään ja kesän mittaan. Rullalla olevat jämäpalat tulevat reunakaitaleen jälkeen vielä somistamaan peiton reunusta.
Onko tämä rosolli vai ruusunnuppu?
Vai jotain ihan muuta?
Sana on vapaa.
Taivaallisen ihanaa pinkkiä, aniliininpunaista,rosaa ja vaaleanpunaista! Minulle tulee mieleen tästä pionin kukka, tämä on niin ihanan vadelmainen!
VastaaPoistaOoh, vadelma! Miten mä en sitä tullut ajatelleeksikaan? Mun lemppari! Ja niin paljon herkullisempi ajatuksena kuin rosolli :) Pionikaan ei ois hullumpi. Mutta vadelma on kyllä näistä herkuista ja kukista kaikkein mieluisin. Sen ympärille voikin nimi alkaa muodostua...
PoistaMeilläpäin vadelma tunnetaan nimellä vaapukka...
VastaaPoistaVaapukka <3 Kuulostaa mun korvissa lähes Karjalan murteelta...
PoistaTulossa todella herkullinen peitto! Ehdottomasti ei rosolli, koska siinä saattaa olla pahaa silliä. Minä ehdotan nimeksi jotain peittoruusua. Puutarhurina voit katsoa jostain tietokirjasta erilaisia peittoruusujen nimiä ja valita mieluisimman. Tai sitten ihan pelkkä Puutarhurin Peittoruusu.
VastaaPoistaKiitos! Juu ei rosolli, ei sillin lemua tähän tyykiin!! Apua, puutarhuri ei saisi hetken lepoa peittoruusun alla, aina pitäisi singahtaa jotain nyppimään ja kuopsuttelemaan. Heti kun rapsuttelut on ohi :) Niin hauska nimiehdotus ja niin sua :D Kiitos ihanasti yllättäneestä rapsutteluavusta tänään, vaikka millään en meinannut ensin edes moikkailuihin vastata... Seuraavalla kerralla sitten sillä kuplivalla höystettynä!
PoistaToisaalta Fairy tai vaikka Red Fairy vois olla inspiroiva. Ei ehkä tarttis saada Maijan munkkeja joka päivä...
PoistaOnneksi meillä ei saaressa ole munkkikahvilaa!
PoistaOnneksi ja onneksi, asiassa on puolensa ja puolensa... Slurps :)
PoistaNimeä ei ole tähän hätään ehdottaa, mutta sen sanon että tuleepa tajuttoman upea!!! Taitava oot!
VastaaPoistaNimeä ei ole tähän hätään ehdottaa, mutta sen sanon että tuleepa tajuttoman upea!!! Taitava oot!
VastaaPoistaNimeä ei ole tähän hätään ehdottaa, mutta sen sanon että tuleepa tajuttoman upea!!! Taitava oot!
VastaaPoistaKiitos! Ja oikein jätti-iso hymy perään, ihanaa tällainen aamunaloitus :)
Poista