Suo, kuokka ja...

...höpöhöpö, ei sentään suota ja kuokkaa, Koskelan Jussista nyt puhumattakaan. Aarin kokoinen villintynyt viljelyspalsta Villa Mörskän vierestä sen sijaan. Palsta, trimmeri, lapio ja pari innokasta uudisraivaajaa tässä tarinassa. Ei jutunjuurta kilpasille Linnan Väinön kanssa :D.

Neljä kesää fillaroin mökille Kivinokkalaisten viljelyspalstan läpi. Pyörän satulasta ihailin toukotöitä ja satojen kasvua, sadonkorjuutakin. Annoin innon muhia. Viime talvena aika oli kypsä kysellä palstan perään. Sain vastauksen että palataan asiaan jahka lumet ovat sulaneet. Oli aikaa odottaa tositoimiin pääsyä.

Toukokuussa palstavastaava esitteli minulle kolme palstaa joista valitsin mieleisimmän. Aurinkoisena talkoopäivänä aloin aamusta heti siivota ja kitkeä uutta palstaa, mies kottikärräsi kolmatta tuntia roskaa alueen roskalaatikoihin, ja innolla esittäydyin palstoilleen saapuville lähinaapureille kysellen palstani menneisyydestä. KUNNES viimeisimpänä paikalle saapunut naapuri totesi että kyseinen palsta on ystäväperheensä viljelyksessä, jäänyt vain hieman kesannolle edellisenä kesänä!!!

No, siitähän alkoi sitten säätö ja sählinki ko. madamen ja palstavastaavan välillä. Puhelimet kävivät kuumina, ja me miehen kanssa viilentelimme aamuista hikeä sekä tunteita keräillen omat kampsumme kasaan ja valmistautuen raivaamaan seuraavaa tilusta. Sellainen järjestyikin onneksi nopsaan, ja pääsimme aloittamaan työt alusta heti kun edellinen viljelijä oli miehen vaatimuksesta kaivettu langan päähän ja varmistettu että hän todella oli luopunut palstastaan...

Suunnitelmana oli tehdä mahdollsimman helppohoitoinen marjaranchi. Istutuslistalla oli varsinaista C-vitamiinipommia eli mustaherukkaa ja tietenkin pioneja. Koska kauniita <3. Palstaa oli viljelty vielä edellisenä vuonna, mutta toukokun helteet lienevät nopeuttaneen heinikon kasvua, niin että melkoista raivausta pääsimme täälläkin tekemään. Vanha komposti korotettiin ja naapurilta lunastettiin rinnalle roskasäiliö, jonka mies poraili täyteen reikiä, ja jonka siten julistimme myös kompostiksi.

Edellinen viljelijä jätti meille perinnöksi kuvassa näkyvän hemaisevan muovikaluston, pienen kasvulavan, tarpeeseen tulleen kasteluletkun ja suuren työkalulaatikon. Palstaa raivatessamme säästimme siellä sinnittelevän musta- ja punaherukan, koskaan näkemistani ehdottomasti surkeimman raparperin ja lipstikan, mätäksen päivänkakkaraa ja toisen nokkosta sekä ojan pientareelta pari perennaa, joiden tunnistus on vielä kukkien puuttuessa tekemättä. Kaiken säästettävän merkkasin kepeillä, koska miehen raivaussaha-, sittemmin trimmerikäsi on osoittautunut kohtalokkaan vauhdikkaaksi uusillekin taimille...

Näkymä ensimmäisen helteisen kärräys-, ojankaivuu- ja kitkentäpäivän jälkeen oli vielä melkoisen karu ja ankeakin, mutta silti niin paljon parempi kuin työt aloittaessamme. Pursuimme intoa ja marjasadon odotusta. Taimitarhalta kulkeutui ranchille lukuisten ravinteikkaiden multasäkkien ohella 10 mustaherukkaa, 4 vadelmaa ja 2 tyrniä. Pionit käyn jakamassa syksyllä ystävien penkeistä.

Helteinen toukokuu juoksutti meitä palstalla hyvinkin tiuhaan niin taimia kastelemassa kuin viidakkoa trimmerillä kesyttämässä. Viereisellä palstalla kasvaa ilmeisesti pelkkää kaunista lupiinia kolmessa eri sävyssä, joten omilta viljelyksiltä raaskin ne kaataa maata pilaamasta.

Perityn pensaan uusia taimia runsaampi herukkasato alkaa jo nostattaa herukkahyytelön maun suuhun. Aah, ehkä ensi viikolla jo keittelypuuhiin? Aivan pakko saada sitä herkkua muutama purkillinen paahtoleivän päälle pyhäaamujen sulostuttajaksi. Loput vitamiinit pääsevät kyllä pakkaseen ja aikanaan talvipäivien buustiksi.

Koska palstan varustuksiin kuului myös viljelylaatikko eli lavakaulus, piti se täyttää lasten inhoamalla, mutta sitäkin terveellisemmällä lehtikaalilla. Kaaliötököitä karkottavat pari samettiruusua, jotka ovatkin reuhahtaneet sangen kookkaiksi.

Ötökät ovatkin hallinnassa, alueen peurapirulaiset eivät!! Palstalaiset ovat viritelleet mitä ...hmm... mielikuvituksellisimpia suojia viljelyksilleen. Ensimmäisen kaalin mentyä muihin suihin liityin heidän joukkonsa peuratuhoja torjumaan. Kiikutin parvekkeella tarpeettomana pyörivän kauniin metallisen köynnöstuen ranchille, iskin sen keskelle kasvulaaria ja viritin rastasverkon koko komeuden päälle.

Yläkuvassa näkyy solmu, joka syntyi sitoessani kämmenen kokoinen reikä umpeen. Rangaksi syöty kaali ei kuvassa edes erotu. Tää on nyt tätä. Onneksi vain naurattaa, käännnän selän syödylle ja otan iloa irti puutarhaterapiasta. Nautin savisen, perunaruton riivaaman maan muuttumisesta päivä päivältä ihanammaksi marjaranchiksemme. Säästän kanamunankuoret kotona ja kiikutan ne kalkiksi puskien juurelle. Odotan että kompostin päälle istuttamani krassinsiement peittävät hökötyksen ryöppyävänä kukkaputoksena. Sen ihmeen haluaa kuulemma mieskin nähdä... Suunnittelen jo ensi kesäksi mansikoitakin.

Aurinkoisia ja sopivan sateisia heinäkuun päiviä teille ja meille!