Ski & Quilt 2016

Takana niin ihana, rentouttava, nautinnollinen, palkitseva, hauska ja tuottelias loma, että arkeen palautuminen taitaa ottaa kovimmalle sitten ikinä! Aivot eivät käänny keväiseen kaupunkimoodiin niin sitten millään, kun reppanat hetkeksi pääsivät lumiseen rauhaan ja mielihyvähyrinään.

Koettuna on nyt sellaiset päivät tunturissa, jolloin ohjelma muodostui ompelusta, laskettelusta, herkuttelusta, höpöttelystä ja saunomisesta. Mitä muuta enää voisi elämältään toivoa? Ei tuu äkkiseltään paljoakaan muuta mieleen.

Kuten päivityksen otsikon vuosiluku jo kertookin, oli loma meidän kaikkien sille osallistuneiden naisten mielestä niin täydellinen paketti, että jatkoa on tiedossa, jipijajee! Pysykää kuulolla, teroittakaa kantit ja sovitelkaa ompelukoneenne käsimatkatavarapakaaseihin ;)

Tähän tilkkuystävän ottamaan ihanaan kuvaan kiteytyy pitkän viikonlopun olennaisimmat asiat: paaaljon lunta Lapin rauhassa, paaaljon aikaa ommella monia töitä ja paaaljon endorfiineja ilmassa. No, okei, viimemainittua ei kuvasta heti hoksaa, mutta sen voi mielestäni aivan selvästi aistia...

Edellisessä postauksessa jo esittelin tilkkupintaa, jonka olin vapaatikkausharjoituksena esivalmistellut Lapissa ommeltavaksi pussukaksi, joka korkean paikan leirin teemaksemme tuli tovi ennen lähtöä. Pussukoita ompeloitui yhden illan ja kahden päivän aikana komiat 17 kappaletta, ja lisäksi siinä samalla valmistui yksi peitonpäällinen. Tästä huolimatta ehdimme ottaa iloa irti runsaasta lumesta kolmena päivänä rinteissä ja muutamina kertoina alas kylään pulkkaillessa. Viimeisenä päivänä koneet ja tykötarpeet pysyivät jo suosiolla laukuissa, vaikka ihan pikkuisen tekikin mieli vielä jatkaa ompeluakin. Pysyimme kuitenkin kovina. Kypärät päähän, lasit silmille ja vauhdit päälle!

Tässä siis pussukkani nro 1. Iso, litteä pussi vaikkapa padin ja laturin kuskailuun. Tikkausta tehdessäni oli mielessä kait ihan muu malli, koska jätin nuo reunimmaiset kankaat kukkatikkaamatta, asia joka sitten harmitti kun päädyin tähän oikeaan tarpeeseen vastaavaan malliin. Kompensoin asiaa nysväämällä pussin sisäsaumoihin kauniit mustavalkoiset tereet. Näyttävät hyviltä esille jättämäni keltaisen tikkauksen kanssa. Se helpottaa tuskaa.

Tältä sitten näytti mökissä, kun Pyhän vapaatikkaajat olivat levittäneet koneensa, kankaansa ja tykötarpeensa ruokapöydälle, joka olisikin ollut tällä lomalla tarpeeton. Niin kiire oli koneilla ja menopeleillä lasketellessa, että ruokailu oli se kohta josta kaikki suosiolla välillä tingimme muun flow'n viedessä meitä nälättöminä kohden toisenlaisia mielihyviä.

Noo, totuuden nimissä kuvatarkennus keskelle pöytää kertoo kyllä toisenkin syyn siihen miksei ruokaa niin kovasti kaipailtu... Verensokerit kun sai pysymään sopivassa korkeudessa ihan ommellessakin ;)

Isoa pussukkaa seurasi sitten vuorostaan pikkuinen pussukka, jonka parin ompelin ja täällä esittelinkin jo aikoja sitten. Silloiset ennustukseni tai arvailuni kävivät toteen: pussi ompeloitui vasta seuraavana vuonna ja sai samalla pohjapalan tuomaan tarpeellista lisäleveyttä pieneen pintaan. Niin söpönen, niin söpönen nro 2:

Pussukat nro 3 ja 4 syntyivät samalla tapaa kuin lapseni nrot 2 ja 3; yhtä aikaa tekeytyen ja peräkkäin pullahtaen eli siis kaksosina. Kun senkin taidon kerran on oppinut, niin miksei sitten hyödyntäisi sitä siellä sun täällä..? Tässä he, pikkuveli ja isosisko:

Pussukkakaksosten vuori ompeloitui vanhasta ihmiskaksosten vauva-aikaisesta pussilakanasta, jossa valkoisella pohjalla on isoja punaisia palloja. Vetimet puolestaan ovat tilkkuystävän lahjoittamaa sydämellistä nauhaa. Sopivat näiden pussukoiden tunnelataukseen kuin nenä päähän!

Hetkittäin oli onneksi myös hyviä syitä pitää pientä taukoa ompeluksesta, ja päästää Lapin taikaa haltioituttamaan mieliä ja kehoja. Rinteitä sai suhata alas ja ylös ruuhkattomana aikana sydämen kyllyydestä, rinneravintoloiden herkuista nauttia, aamuun heräillä energisoivassa joogassa, saunotella sopivin välein, kauppaan ja hierojalle laskea pulkalla tai muuten vaan nauttia lumen valtaisasta määrästä. Etelässä jätti taakseen vesisateen ja hetken lennon jälkeen pyllähti keskelle lumen ihmemaata. Niin ihanaa, niin ihanaa!

 

Illan myöhäisinä, tai jopa yön aikaisina tunteina heittäydyimme myös välillä villeiksi ja riskihakuisiksi. Ei nimittäin riittänyt se että suklaa- ja keksirasiat pyörivät kahvimukien kanssa päivät pitkät ompelusten seassa, illan tullen sitä saattoi laskea punaviinilasinkin ihan noin vain tuntikausia tikatun työn viereen. Ai ai, ihan hirvittää nyt katsoa tätäkin todistetta omasta hurjapäisyydestään! Se että on laskenut Suomen jyrkimmän mustan rinteen, Huru-ukon, alas 15 cm syvässä hangessa pyryn ja sumun peittäessä näkyvyyden täysin metriä pidemmälle ei ole vielä mitään tämän uhkarohkean suorituksen rinnalla:

Loppu hyvin, kaikki hyvin: viini kaatui vain ja ainoastaan kurkusta alas ja kankaat pysyivät kuivina. Tilava pussukka nro 5 valmistui alkuyön tunteina ja julistin sen välittömästi kauneimmaksi ikinä tekemäkseni pussukaksi. Tästä tulee mun reissupussi, joka itsevärjättyine aurinkoisine sävyineen varmistaa auringon jokaiseen tulevaankin reissuuni. Saa ihailla!

Vedin on tässäkin tilkkukollegan lahjoittamaa ja hauskasti hymyilyttävää nauhaa, vuori taasen kaksosissakin käyttämääni kaksosten lakanaa.

Lapin taika ei niin vaan päästä otteestaan. Keväisessä auringonpaisteessa jo pikkukengillä kuivahkon kadun yli kipaistessakin kaipaan lunta ja sadunomaisia sinisiä hetkiä. Ensi vuonna ehdottomasti uusiksi, tulkaa mukaan!

Aah ja voih, jotain niin uskomattoman ihanaa on taas koettuna!

Kiitos siitä rakkaat Pyhän vapaatikkaajat <3