Aurinkoa, ystävyyttä ja sporttiakin

Pitkä blogihiljaisuus ei tarkoita sitä etteikö olisi ollut sitä sun tätä kirjoiteltavaakin, vaan ennemminkin sitä että eteen on tullut sitä sun tätä jota pohtia ja työstää ihan vain omassa pikku päässä. Nyt on taasen aikaa ja intoa purkaa joitain valittuja paloja niistä näppiksellekin.

Olemme ystävän kanssa vaellelleet kesäisin rinkat selässä pitkin Suomen mantuja, ja yöpyneet reissuillamme majoissa ja teltoissa. Viime kesänä meille tuli ystävyyttä täyteen upeat 30 vuotta, ja päätimme juhlistaa sitä liikunnallisesti, mutta aiempia reissujamme reteämmin. Koska aikoinaan tapasimme lentokentällä reissuun lähdön merkeissä, oli suorastaan itsestäänselviö toistaa tätä kuviota. Teimme treffit aamutuimaan lentokentälle ja lähdimme taasen reissuun, koneessa otimme ensimmäiset skumpat meille ja ystävyydellemme <3

Tarkoitus oli jälleen vaeltaa päivät, mutta nukkua yöt mukavasti altaallisessa hotellissa. Reissuajankohdan sovimme ja lennot varasimme jo talvella. Hetki ennen lähtöä aloimme selvitellä majoitusta optimoiden vaellusmaastot. Ihan vain heti kättelyssä todetaksemme ettei Mallorcalla, joka vaellusmaastokehujen myötä oli valikoitunut reissukohteeksemme, enää järjestetäkään toukokuussa ohjattuja vaelluksia korkeiden päivälämpötilojen vuoksi. Emme sitten halunneet lähteä  saaren pohjoispuolen kivikkoiseen vuoristoon kahteenpekkaankaan, joten vaellus vaihtui lennossa joogaretriitiksi, jollainen löytyi pääkaupungin Palman lähistöltä, aivan kentän kupeesta Can Pastillasta. Hui hai, sporttia luvassa silti!

 

Mukavaan hotelliin asettauduttuamme olikin jo aika ensimmäiselle jooga- ja meditointisessiolle. Ohjaajamme Sandra nouti pienen ryhmämme hotellilta ja suuntasimme rantaan. Ryhmässä oli kaksi meitä suomalaista, kaksi naapuria ruotsista, yksi daami Jenkeistä ja toinen Australiasta saakka. Ihmettelimme keskenämme miten jotkut jaksavat tulla niin kaukaa joogaamaan, kunnes meille alkoi valjeta että olimme jättäneet kotiläksyt tekemättä ja keskittyneet vain iloitsemaan siitä että löytyi meidän lentoaikoihimme sopivasti ohjattua joogaa...

Rannalle keräsimme ensitapaamisella oheisen luottamuksen piirin, eli tikusta, simpukoista ja kuivista meriheinäpalleroista muodostuvan kehän, jonka ympärille tulevina päivinä usein kokoonnuimme. Alkuun ihmettelimme miksi aikaa käytetään niin paljon puhumiseen vs. joogaamiseen. Astangalla joogailunsa aloittanut oli selvästi valmiina suorittamaan hikistä sporttailua... 

Nooh, pieni googlailu sittten paljasti että olimme päätyneet alan gurun Sandra van Olmen'in ryhmään..!!! Sandra on erikoistunut joogan korkeimpaan tasoon kundaliiniin, jossa painotus on meditaatiolla, jota jooga + oikeanlainen hengitys ja itsensä hoitaminen hyvällä ravinnolla tukevat. Sandra on kirjoittanut aiheesta lukuisia kirjoja, ja mm. yhdeksän Meksikossa vapaaehtoistyössä viettämänsä vuoden aikana vihitty kahdesti shamaaniksi. Kun samainen upeakroppainen nainen sitten kertoo yksinhuoltajaäidin elosta tai estotta piereskelee tuuleen syötyään aamiaiseksi muroja, saa selfhielingit ja itsensä hyväksymiset aivan uudenlaisia merkityksiä. Ei olekaan enää niin kiire jumpata, eikä puheensa niin ajanhukkalätinää. Malttaa kuunnella.

Mallorca on varsinainen pyöräilijöiden paratiisi. Suunnitelmissa on ollut jo paljon aiemmin suunnata sinne pyöräreissulle, mutta nyt järjestimme pyöräilyä omatoimisesti lomaamme, ja huvittuneina sivusta seurailimme fillaristiryhmiä, jotka töpöttelivät pyöräilykengissään ja hikisissä, tiukoissa trikoissaan niin aamupalalle keräilemään päivän eväätkin matkaan kuin vaappuivat lenkin päälle satulasta suoraan illallisille energiaa taas tankkaamaan ja janoa sammuttamaan. Olipa hotellin sisustuksessakin huomioitu fillaristit.

Me vuokrasimme hotellin vierestä kivat mummikset ja huristelimme huiman upeita rantateitä pitkin muutamien kymmenien kilometrien pituisia polkaisuja kylästä kumpaankin suuntaan; niin alas Son Verí Noun kallioille panoraamaravintolan lounasherkkuja nauttimaan ja kauniita villoja puutarhoineen ihastelemaan kuin ylös Palmaan, jonne poljimme roomalaisen muinaismuistoalueen läpi. Aivan huimaa ja lähes käsittämätöntä! Kunpa nämä fillarointimaisemat saisi kotikonnuillekin! Tai ei sittenkään, sillä pitäähän sitä säilyttää syy palata sinne polkemaan uudelleenkin...
 

Joogaa ja meditaatiota oli pari sessiota päivässä aamuin illoin, neljän päivän ajan. Aktiviteetteihin mahtui myös suppailua ja erilaisia eksoottisempia harjoitteita kuten mm. keppien heiluttelua kropan ympäri viuhtoen (juu, tälle puuhalle on ihan oma nimensäkin, muttamutta...) ja oksasta koverretun, valtavan didgeridoo-torven tuuttailua.

Retriitin päätteeksi saimme kaulaamme Sandran merikivistä valmistamat riipukset ja syviä ajatuksiaan siunauksen tapaan aaltojen pauhussa merenrannassa puhuttuna. Kokoonnuimme tapaamisiin useimmiten rannoilla, joskus kovan tuulen vuoksi hotellin puutarhaan, jossa ihania palmuja pääsi tiirailemaan kirjaimellisesti sammakkoperspektiivistä.

Koska olimme etelässä auringon lämmössä ja myös meren ympäröimänä, tuli tietoisesti nautittua hedelmiä ja meren anteja eri muodoissa. Miten maistuivatkaan siellä niin erilaiselta kuin tänne kuljetettuina!

 

Palmassa ihastelimme ensimmäisellä visiitillä valtavan satama-alueen päästä päähän ja lounastimme purjehdusklubilla. Toisella polkaisulla jätimme pyörät parkkiin katedraalin kulmalle, vanhan kaupungin laidalle, ja puikkelehdimme pitkin sunnuntain hiljentämiä kapeita kujia ja portaikkoja vehreyttä ja kauniita rakennuksia ihastellen. 

 

  

Viimeisen reissupäivän vietimme ranta- ja allaselosta nautiskellen, pikaisesti tuliais- ja kesämekkoshoppaillen sekä nautinnosta huokaillen täydellisen reissun lähestyessä loppuaan. Jokaisella aterialle olimme kohottanet mehulasin, viinipikarin, tai smoothiekipon ja skoolanneet meille <3.

Reissu itsessään oli loistoesimerkki siitä mitä kolmikymmenvuotinen toinen toiseen tutustuminen ja ihana ystävyys saavatkaan aikaan; harmonisen nautinnollista eloa ilman särön säröä. Kun jokainen vaihtoehto on kummallekin yhtä mieleinen, ei tarvitse säätää ruokapaikoista eikä reittivalinnoista tai aikatauluista. Kaikki käy, koska se joka tapauksessa on nautintoa.

Merkkivuoden juhlimisessa vuoden myöhässä on se loistopuoli että seuraava kymmen tuleekin täyteen jo yhdeksässä vuodessa. Sen juhlintaahan voi siis alkaa jo suunnitella tai vaikka harjoitella varaslähdöillä.

Joogaretriitistä huolimatta en kehkeytynyt joogiksi. Kahvia, sokeria ja alkoholiakin kuluu entiseen tahtiin. Nyt muistan kuitenkin taas edes välillä hengitellä tietoisesti, ja maltan jäädä kuuntelemaan universumia kun se silloin tällöin haluaa mulle erilaisista tärkeistä asioista jutella. Päälläseisontakaan ei edelleenkään suju ei sitten niin ollenkaan, mutta luovasti olen löytänyt toisenkin tavan nähdä asioita ylösalaisin. Kukin taaplatkoon tyylillään ;)

Aurinkoa on taas ohjelmassa kotikulmillakin.

Nyt toviksi ilo irti siitä!