perjantai 8. marraskuuta 2019

Syrjästäkatsojan jalanjäljillä

Ystävä ylipuhui lukemaan Enni Mustosen Syrjästäkatsojan tarinasarjan. En ollut lämmennyt aikaisemmin Kirsti Mannisen tuotannolle, joten hieman pitkin hampain tartuin ystävän lainaksi kiikuttamaan sarjan ensimmäiseen osaan, Paimentyttöön. Kuuntelin hieman skeptisesti vakuuttelunsa että tulen ihastumaan, ja aloin lukea puolittain kohteliaisuudesta. 

Noin sivulla viisi olin täysin koukuttunut päähenkilön Idan tarinaan! Alla oleva teksti sisältää juonispoilereita heille, joilla sarja on lukematta. Älkää siis lukeko tätä päivitystä tätä pidemmälle, vaan hankkikaa tähän asti ilmestyneet seitsemän kirjaa käsiinne, nauttikaa ja jääkää kieli pitkällä tekin odottelemaan kahdeksatta kirjaa!

Syrjästäkatsoja-sarja on kuin entisaikain Seiska-lehti ilman tv-ohjelmistoja ja horoskooppeja, mutta huomattavasti miellyttävämpi sisäpiirijuttuineen. Idea sarjassa on seurata Idan eloa pienestä tytöstä isoäidiksi kovasti muuttuvassa maailmassa, joka pöhisee suomalaisia kulttuurikoteja julkkisasukkeineen. 

Paimentytössä Ida päätyy satusetä Topeliuksen ja sisarustensa kotiin pikkupiiaksi. Sivujen myötä pääsee ihastelemaan loistavaa aikalaiskuvaa, ja samaan aikaan suuresta lasten ystävästä rakentuu aivan uudenlainenkin kuva. Opettajaystävä totesi vuosikausia pitämiensä Topeliuksen-päivän aamunavausten menevän kertarytinällä uusiksi kiitos kirjan :)

Topeliuksen kuoleman jälkeen Idalle löytyy lapsenlikan pesti nuoresta Sibeliusten perheestä. Jutut legendaarisista herrain juhlista Kämpissä, Mäntän Serlachius-museossa näkemäni Akseli Gallen-Kallelan Symposiun-taulu ja muistot visiiteistä Järvenpään ihanassa Ainolassa saavat aivan uuden syvyyden tarinan myötä.

Sibeliuksilta matka jatkuu Albert Edelfeltin emännöitsijäksi. Liisankadulla kulkiessa ja sisäpihan ateljeen ohittaessa pätkät tarinasta palaavat toistuvasti  mieleen. Ateneumin kulmalla ajattelen aina puistonpenkkiä, jolla tapahtui kirjassa suuri keskustelu. Siinä määrin kiehtova ajanjakso Idan eloa osuu Albertin aikaan, että päätämme ihanan sarjan nautittavakseni "tuputtaneen" ystävän kanssa tehdä pyhiinvaellusmatkan Albertin rakennuttamalle maaseutuateljeelle Porvoon Haikkoon.





Ateljee-museo on siellä vieraillessamme auki viimeistä viikonloppua ennen talviajaksi sulkemista. Paikalla on Albert Edelfelt -säätiön toiminnanjohtaja, joka suo meille kahdelle aivan hurmaavan privaattiesittelyn museossa. Charmantti rouva pyytelee anteeksi innostustaan todetessaan että voisi puhua Albertista loputtomiin. On erittäin helppoa antaa anteeksi silloin kun tiedonhaluisina olemme valmiit kuulemaan aivan kaiken ihanasta Albertista. Pikaisesti vilkaisemme myös uudistilassa olevan kolmen nykytaiteilijan yhteisnäyttelyn, mutta päähuomion vie kyllä Albert.



Ateljeemökiltä laskeudumme vielä rantaan silmäillen aidan takana olevaa yksityishuvilaa, jossa Albert perheineen ja palvelijoineen aikoinaan kesiä vietti. Rannassa pohdimme Albertia kuljetelleen höyrylaivan reittejä ja laitureita. Tullisaaressa Aino Acktén  huvilan ympäristössä ulkoillessa ajattelen väistämättä Albertia. Albertin maine naistenmiehenä lienee ansaittu aiheesta, tenho tuntuu toimivan haudankin takaa <3.  Melkoinen mies, jolla ateljeessaankin on mitä hurmaavin kivijalka!



Haikkoosta Ida jatkaa matkaansa Ruotsiin professorin talouteen tienaamaan rahoja unelmansa toteuttamiseen. Rahoitus ja muukin resurssointi järjestyy sangen näppärästi, ja Ida päätyy paluumuuttajana Espoon Leppävaaraan merenrannalle pyörittämään ruokarouvana omaa täysihoitolaa. Leppävaara, Idalle vielä Alberga, on minulle ollut tähän saakka lähinnä vain ostoskeskus ja juna-asema, kirjan luettuani niin paljon enemmän!

Naapurihuvilassa elelee kuvanveistäjä Ville Vallgren, jonka Havis Amandaa olen vuosikausia katsellut työmatkareiteilläni. Tätä nykyä katselen kivineitoa aivan uusin silmin. Uusin silmin myös parhaillaan nähtävänä olevan HKM:n ja HAM:n Mieliala-yhteisnäyttelyn myötä, jossa patsas on kuvattu sodalta suojattavana, kartiomaisen laudoituksen ylleen saavana.

Lahden toiselle puolen rakentuu Gallen-Kalleloiden valkoinen huvila. Tuonne Tarvaspäähän lenkkeilin toisen ystävän kanssa äskettäin. Vuosikausia käynti siellä on ollut työn alla, ja nyt se tapahtui ihan ex tempore lenkkitreffien myötä. Huvilassa nousimme tietenkin ylös munkinkammiosta vaikutteita saaneeseen ateljeetorniin, josta kukaties Akseli tai Mary-rouva ovat nähneet mainiosti veden yli naapureille ;) Syyssumuisessa kuvassa erottuu lähinnä kellastunut rantakaislikko, vastaranta upposi nyt usvan sekaan.



Ida ei palannut Ruotsista Suomeen  yksin, vaan pienen Kirsti-tyttären kanssa. Kirsti, alias ruokarouvan tytär luo uransa muotimaailmassa jopa Cocon ateljeessa. Mietin mahdanko jatkossa ajatella Kirstiä aina tunnistaessani Chanel No. 5:n tuoksahduksen ilmassa satunnaisen ohikulkijan vanavedessä?

Kirstin Pariisin tuttuihin kuuluu tietenkin mm. Tulenkantajat, joista keskeisimmin Olavi Paavolainen ja Mika Waltari. Waltari oli nuoruusvuosieni suuri kirjailijaidoli, arvokas henkilö josta mielikuvani oli tyystin erilainen kuin kirjan sivuille kuvattu nuoriherra Waltari. Kutkuttavaa!

Ruokarouvan tytär seikkailee monesti Hämeen ja Uudenmaan raja-alueilla omilla lapsuuden ja nuoruuden, kirjailijan nykyisillä kotikulmilla, joten tuttuja osoitteita vilisee runsaasti. Lapsuudessa kuullut jutut, tai jopa juorut Kekkoselle pyllistäneestä ja liikanimen heti saaneesta Pylly-Leenasta palaavat väistämättä mieleen Paloheimon sahasuvun vilahtaessa muutamissa kuvauksissa.

Voiko Pariisia kuvata ilman romanssia? Ei tässäkään kirjassa, joten taiteilijan vaimoksi päätyy aikanaan tuo muotitaiteilija. Kirja kuljettaa mukanaan myös Olympialasiin valmistautumiseen. Sivuilla sain seurata yhden entisen työpaikkani rakennustyömaata. Hauskaa aikamatkailua aurinkotuolissa istuen!

Kirjasarjan toistaiseksi viimeinen osa Sotaleski kertoo tyhjentävästi niin ajankohdan kuin ihmiskohtalon. Aika syvälle juonen viemäksi pääsin lukiessa entisen kotikadun ja torin massiivisista pommituksista Hietalahdessa. Evakkokuvauksissa mietin väistämättä omaa äitiä, joka Karjalasta on vauvana viety pois sodan jaloista. Karjalan kunnaat ja laulumaat kuvataan houkuttelevan romanttisena kohteena, jonne mieli halajaa takaisin sotaakin uhmaten. Äidille ei  niistä ehtinyt omia muistoja jäädä, ja ehkäpä sillä emme ole sinne bussimatkailleet etsimään suvun kartanoita ja sahoja. Niitä kun ei pientilallisilta sinne jäänyt.

Aiempi maininta aurinkotuolissa lueskelusta kertoi sarjan ollaan kesälukemistonani, ja silläpä ei enää aivan kaikki läheltä liipanneet ja omiinkin kokemuksiin osuneet kiehtovat yksityiskohdat ole mielessä tätä kirjoitellessa. Innolla kuitenkin jo odottelen jatkoa sarjaan jota ehdottomasti suosittelen! Onhan se historian-, äidinkielen-, kuvaamataidon- ja musiikin tuntien kertausta aivan herkullisimmillaan! 

Facebookissa on kirjasarjaa täydentävä laaja Syrjästäkatsojan tarinoita -sivusto. Historioitsija Kirsti Manninen on tehnyt valtavaa tutkimustyötä kirjoitusprosessin myötä, ja sivuille onkin kertynyt huimat määrät tausta- ja lisämateriaalia sekä kiehtovaa kuva-aineistoa. 

Luonnollisesti tuputin vuorostani sarjan luettavaksi toiselle ystävälle, minut sittemmin Tarvaspäähän johdatelleelle lenkkiseuralaiselle, ja fanirinki senkun laajeni :) Jälkikäteen voin vain harmitella myöhäisherännäisyyttäni sarjalle, sillä siitä poikineet teatteriproduktiot ovat jo päättyneet ja jääneet omalta osalta näkemättä. Panenkin nyt kaiken toivoni tulevaan kotimaiseen elokuvatuotantoon...

17 kommenttia:

  1. Ihana kirjasarja, olen kuunnellut kaikki Enni Mustosen/Kirsti Mannisen kirja jotka ovat kuunneltavissa ja odotan myös innolla jatkosarjaa tähän. Pitäisi ilmestyä 2020. Täytyy tutustua FB sivustoon, kiitos vinkistä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, jo ensi vuonna! Nauti sivustosta, on aivan huiman laaja!

      Poista
  2. Tuttu kirjasarja minullekin, luettu on! Kirjat on hyllyssä joten voi lukea vaikka toisenkin kerran:)
    Hyvä kun lähdit mukaan kiinnostavaan seikkailuun;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saattaa tosiaan olla sarja, jonka joskus kertaa. Varsinkin sitten kun ollaan nähty se peräänkuluttelemani leffa 😉. Onneksi aloin lukea, niin antoisaa viihdettä on kyllä!

      Poista
  3. Minulle kävi ihan samoin. Vaikka Kirsti Mannista monessakin suhteessa arvostan, suhtauduin Mustosiin hiukan epäluuloisesti. Mutta jäin koukkuun kuten sinäkin. Sarjan lukeminen poiki myös kirjasarjan isäntäperheiden elämänkertojen lukemisen, kun halusin tietää heidän elämästään lisää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, oot tehnyt oikein perusteellisen sukelluksen henkilöhistoriaan! Hauskaa ja kunnioitettavaa!

      Poista
    2. Takuuvarmasti antoisa kirjamaratooni sulla ollut! Riemastuttavaa miten eri tavoin katselee tuttuja asioita, kun syvyyttä saa lisää niihin❣️

      Poista
  4. Melkein sait myytyä tuon kirjasarjan. Täytyy katsoa, jos jostain löytyy. En olisi minä, jos en olisi huomannut asiavirhettä tekstissäsi. Gallen-Kallelan Tarvaspää ja Ville Vallgrenin huvila ovat Laajalahden rannalla. Laajalahti on meren lahti, jonka etelärannalla ovat Kuusisaari ja Lehtisaari, lännessä Otaniemi ja idässä Munkkiniemi. Käyn siellä usein lintuja bongaamassa. Tuota kulmakuntaa kutsutaan nykyään Ruukinrannaksi ja siellä on kuuluisuuksien huviloiden lisäksi Laajalahden venesatama. Lähimmät järvet taitavat löytyä Vanhan Turuntien tuntumasta eli Leppävaaran luoteispuolelta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta Mooses, kiitos korjauksesta! Asiavirhe tai järvenrannalla varttuneen ajatushärö, mutta merenranta tosiaan kyseessä! Olisi pitänyt kirjoittaa vain rannasta 😊

      Poista
  5. Eipä ole tarttunut minun käsiin tuo kirjasarja, mutta nyt alkoi hieman houkuttaa, kun historiasta tykkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tartu, tartu, tartu! Niin tutut kulmat sullekin niissä vilisee alvariinsa! Niiden bongailu omilla nykyreiteillä onkin iso osa kirjasarjan tarjoamaa nautintoa 😊

      Poista
  6. Laitoin juuri varaukseen Helmetin kautta loput lukemattomat osat; täytyy välillä päästä Napolista kotimaisemiin! Kiva idea muuten käydä kirjasarjan paikoissa retkillä, jota en kyllä ajatellut yhtään kun ehdotin kävelyretkeä Tarvaspäähän. Kiitos suosituksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaksi niin ihanaa kirjasarjaa <3 Albertista lukiessa jo tuli halu päästä hoodeilleen, ja Tarvaspää tuli tosiaan ylläribonarina :) Olepa hyvä!

      Poista
  7. En ole lukenut yhtään Mannisen kirjaa, ja täytyy sanoa että sait kyllä kiinnostumaan. En ole ollut yhtään skeptinen kirjailijan suhteen, ei vain ole osunut sopivasti kohdalle. Nyt pitää pitää silmät auki...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva ja kannattaa, sillä tämä sarja kyllä koukutti jatkamaan heti edellisen perään seuraavaan kirjaan :)

      Poista
  8. Täytyy etsiä onko tuota äänikirjana. Kiinnostava tuo vierailukohde myöskin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti löytyy, itsekin voisin kuvitella sen kuuntelevani joskus myöhemmin. Olisi tosi hauska saada äänet kirjan hahmoille!

      Poista

Kaunis kiitos kun intoudut kommentoimaan! Aina ilahduttaa lukea muiden aatoksia asiasta tai sen vierestäkin :)