Ei sormet palele

Kolmisenkymmentä vuotta sitten pyysin muoriani, isän äitiä neulomaan mulle norjalaistyyliset lapaset, ja vein hälle mieleiseni harmaasävyt villaa työstöön. Tovin päästä oli muori jo löytänytkin sen ajan tietopankistaan, ET-lehdestä muutamat mallit ja nopsaan neulonut mulle kahdet lapasparit. Töitä mulle luovuttaessaan hän pyysi etten jatkossa sellaisia hältä enää tilaisi. Epäselväksi mulle jäi liittyikö pyyntö siihen että kyllähän aikuinen nainen jo osaa omat lapasensa neuloa, värivalintoihini vai kirjoneuleeseen. Muori kun oli värikkäiden raitojen ystävä.

No, vuosien varrella yksi lapasista katosi. Sen kauniimman parin puolikas :( Toinen lapaspari on sitten senkin edestä lämmittänyt käsiäni vuodesta toiseen niin paukkupakkasissa hankien keskellä kuin vihreinä ja vesisateisina etelän talvina. Ja lapasia tarkemmin katsoessa sen kyllä jo huomaakin. Oli aika neuloa uudet paraatilapaset ja siirtää vanhat, mutta yhä aivan ehjät ja hyvin lämmittävät koiranhihnan hierrettäviksi.

Edelliset lapaseni neuloin ala-asteella kässämaikan haukansilmäin alla. Sormikkaita ja kynsikkäitä olen kyllä sittemmin tehnyt, mutten lapasia. Kuten en villasukkiakaan sitten samaisten kässätuntien. Koskei oo tarvinnut. Muori, äiti ja tytär ovat pitäneet mut tän välin sukissa ja lapasissa oikein kiitettävästi <3

Tein käsillä olleen virkkuutyöni valmiiksi ja lähdin seuraavaan täsmätarpeeseen hakemaan lankaa, mutta samalla mukaan tarttui myös uudet sukkapuikot ja kolmea harmaasävyä villaa. Harmaata tietenkin koska kauppaan mennessäkin oli kädessä muorin taituroimat harmaat lapaset, ja mitä sitä nyt ykskaks vaihtelemaan hyväksi havaittua väritystä... Siitäkään huolimatta että malline oli aivan erivärinen.

Kotona kaivoin Instasta rakkaudellahenna -tilin innostavan KAL (knit along) -Nuoska-lapasten kimppaneulontaohjeen esille, ja loin 48 silmukkaa puikoille. Liityin koko Suomi lei... eikun neuloo -klaaniin. Neuloosi vei taas mukanaan aivan välittömästi! Työtä ei meinannut malttaa käsistä laskea, ja paljon naureskeltu vielä yksi kierros iskostui mullekin saman tien vallitsevaksi ajatukseksi.

Hyvin pian kirjoneuleosuuden alettua ja mallinetta rivi riviltä viivoittimen kanssa seuratessani tajusin ensimmäisen aloittelijan mokani. Hennan mallilapanen oli valkoinen ja siinä oranssit + ruskeat kuviot. Mun värit lähes mallikuvion sävyt, mutta käänteisessä järjestyksessä. Arvatkaa vaan purinko muutamaan otteeseen ja useammankin rivin kuvioita, kun neuloessa olin näppärästi noudattanut mallineen sävyjä, en itse määrittelemääni värimaailmaa?? Mitä tästä opin? Kaksikin asiaa: 1) Seuraa ohjetta kunnes oikeasti osaat ja 2) älä valitse liian läheisiä sävyjä, harmaat kun tuppasivat ajoittain hukkumaan toisiinsa.

Harmaiden toisiinsa hukkumista edesauttoi myös seuraavaa oppi itsestäni: Kuvioneulontaan siirtyessäni kireyteni pulpahtaa pintaan. Käsiala muuttui. Oikeastaan tajusin asian vasta neulottuani ekan lapasen yksivärisen kärjen valmiiksi, ja huomattuani kuinka se pullistui kuin purje käsialan löystyttyä tasaisella harmaalla. No, purkamaan pääsin sitten tasaistakin osaa, ja vaihdoin suosiolla puikot ½ numeroa pienemmiksi. Silti käsiala pysyi rentona, pientä pullistumaa on kärjissä havaittavissa edelleen. 

Puhumattakaan peukaloista, jotka neuloin ohjeen neuvomalla puikkokoolla (4), ohjeen neuvomalla langalla (7 veljestä) ja ohjeen neuvomalla silmukkamäärällä (8+2+8+2=20). Tytär ilmaisi asian huvittuneen kauniisti: wau, nehän on ihan patalapputyyliä! Jep jep... sirompi peukku ois vaatinut varmaan 1½ nroa pienemmät puikot.  Mutta varmastikin ovat yhtä lämpimät kuin patalaput!

Noh, ensimmäinen varsinainen kuvioneuleeni on nyt tehty. Tehdessä olen havainnoinut mielenkiintoisia asioita vastaisen varalle, ja uskon vakaasti sen vastaisenkin vielä koittavan. Neiti kun tilasi heti itselleen kuvioneulotun kaarrokeneulepaidan. Pari pikkutyötä kuitenkin tässä välissä vielä ennen sitä...