Hengissä...

...vaikkei kuvassa siltä näytäkään! 1½ kuukautta viileää lepoa sai nyt riittää Pallero fortunellalleni, niin kertakaikkisen surkealta tämä lepäilijä nimittäin alkoi näyttää siellä kellarin rapussa että armahdin ja päästin takaisin kotiin.

Nyt se saa tottua viikon verran taas lämpimämpään ja runsaampaan kasteluun, pudottaa siinä shokissa loputkin kuivahtaneet lehtensä. Sen jälkeen se pääsee uusiin ravinteikkaisiin ja salaojitettuihin multiin virkoamaan. Sitten sen kyllä kelpaakin lykätä uutta lehteä elävinä säilyneisiin oksiin!

Ajatelkaa jos meidätkin tuupattasiin pimeimmäksi talviajaksi kellarin rappuun huilimaan! Saisi vaipua horrokseen, ravintodieettillä pudottaa kaikki ylimääräiset kilot kaikessa rauhassa, olla möllöttää vaan. No, tukka vois mennä takkuun ja kynnet kasvaa pitkiksi. Toisaalta myös vahvoiksi, kun ei niitä tarvitsis lohkoa ja katkoa tiskirättiä ja imuria heilutellessa.

Kuukauden tai parin päästä meidät kannettaisiin kotiin heräilemään, tarjottaisiin alkuun mietoa ravintoa ja hellyyttä, joilla pikkuhiljaa lempeästi heräillä. Viikon jälkeen sais vitamiinipommeja vaikkapa herkullisina smootheina ja ihon- ja hiustenhoitotuotteina, siis tietenkin muiden tehdessä nämä meille. Sen jälkeen sulta odoteltaisiin vain keväistä ihmettä, sitä että alat kukoistaa! Sen tehtyäsi joku huokailisi tyytyväisenä ja sua ihastellen, samalla kun jatkaisi hoitoasi taas seuraavaan talveen...

Mä luulen että kadehdin Pallero fortunellaani. Ihan vain ajoittain ja pikkuriikkisen.

Mut kyllä mä olisin valmis kokeilemaan roolin vaihtoa...