Maan korvessa kulkevi lapsosen tie

On pimeä korpi ja kivinen tie

ja usein se vielä niin liukaskin lie.

Aamulla lehdessä uutinen 

kaukana tapahtuneesta onnettomuudesta. 

Hörppäys kahvia ja sivun kääntö. 

Iltapäivällä itkuinen puhelu rakkaalta ystävältä. 

Itkua yhdessä ja niin pakahduttavan syvää surua. 

Surua joka rikkoo sydämiä ja murtaa mieliä.
Surua jonka lohdutuksen ei ole sanoja.

Suruista sitä kaikkein suurinta ja julminta. 

Surua jota ei soisi kellekään 

ja josta ei uskoisi selviävänsä, 

jos omalle kohdalle osuisi. 

Suru lapsen kuolemasta. 

Silloinkin kun lapsi on jo aikuinen.

Maan korvessa kulkevi lapsosen tie,

vaan ihana enkeli kotihin vie.

Tämän lapsosen enkeli saattaa nyt kotiin aivan erilailla kuin piti. 

Toivon sille enkelille kokonaista taivaallista armadaa kollegoita 

pitämään huolta ja antamaan voimia tuon lapsosen rakkaille. 

Jäljellä heillä on ihania muistoja ja kauniita kuvia, 

hyviä yhteisiä hetkiä menneiden vuosien varrelta 

vaalittavaksi tulevaisuudenkin muistoina. 

Vaikka maan korpi vei lapsen, 

tuokoot enkelit lohdun. 

Aikanaan.

Niin pitkä on matka, ei kotia näy,

vaan ihana enkeli vieressä käy...