Viikonloppuja

Entisessä elämässäni viikonloppuja odoteltiin kuin kuuta nousevaa. Niihin kasattiin asioita, velvoitteita, nautintoja ja odotuksia. Rästihommia, viikkosiivouksia, ruokaostoksia, herkutteluja, saunomisia, visiittejä, rientoja, matseja ja löpöilyä. Täyteen tekemistä, niin kivaa kuin keljumpaakin, mutta kuitenkin enemmänvähemmän melko pakolliseksi miellettyä.

Sunnuntai-iltaisin olo oli ajoittain tympeä: aina ei ollutkaan ollut niin ihanaa kuin koko viikon oli odottanut, ja aina oli arki ja viikonlopun odotus edessä taas ihan just sillään.

Nykyisessä elämässäni kaikki on toistaiseksi toisin, viikonloppuisinkin. Kotiäiti hoitaa rästihommat ja ruokaostokset pitkin viikkoa, koti imuroidaan kun jalkatila pöydän alla alkaa käydä vähiin  tai melkein kompastellaan villakoiriin,

vessat pestään ja pölyt pyyhitään kun huvittaa tai siihen on pakottava tarve, ei enää allakan mukaan.

Herkutteluja harrastetaan arkisinkin lasten kotiutuessa poissaolon jälkeen, välillä vähän aamujenkin iloksi heräillessä ja kouluun lähtiessä. Nykyisen kodin saunavuorokin osuu jo viikon varrelle. Visiittejä sovitellaan koko perheen osalta kalenteriin enää joka toiselle viikonlopulle, asia joka onkin aikaansaanut aikakäsitteeseen ihan uuden venymispakon. 

Matsit aikatauluttavat meidän viikonloppuja enää vain laukun  pakkauksen ja lounaan aikatauluttamisen verran. Löpöilyä harrastetaan aina kun siihen suinkin
 sauma löytyy.

Vielä tämän kuun arki eroaa viikonlopuista lähinnä sillä että herättelen lapset aikaisin kouluteille ja palaamme myöhään harrastuksista. Muuten elämä tuntuu yhtämittaiselta viikonlopulta tai lomalta.  No, lomaahan tämä onkin, mutta kohta alkaa arki minullakin.

Nykyään tunnen iloa ja helpotusta joka lauantai, kosken enää suhaa Cittariin ahtamaan takaronttia täyteen sapuskaa suurperheelle, raahaamaan kasseja kerroksiin ja tunkemaan jättimäisiä ostoksia kylmäkaappeihin.

Huokailen helpotuksesta viikkosiivous-termin kadottua aktiivisesta sanavarastostani, ja välttelen imuria kuin ruttoa viikonloppuisin. En sytyttele enää kynttilöitä illallispöytään fileen valmistumista odotellessa, koska kukaan ei enää meillä sellaista paistele. Mennään ravintolaan jos huvittaa, tai eletään kuin pellossa vaikka kaardemummapannukakulla. Kukaan kun ei enää meidän kodissa nalkuta ravintoarvoista.

Luulin etukäteen että musertuisin joka toinen viikonloppu,  eli ajat jotka joudun viettämään erossa lapsista. Näin ei kuitenkaan ole käynyt, ja nyt kehtaan jo kertoa asian todellisen laidan:  

nautin niistäkin viikonlopuista valtavasti!

Ensimmäistä kertaa elämässäni minulla on kokonaisia viikonloppuja ihan omaa aikaa! Joka toinen viikonloppu! Huippua! Niitä ei enää ohjelmoi äiti, puoliso eikä lapset. Vain minä! 

Tuntuu todella aikuismaiselta, jihuu!

Vuosikausia kuskasin viikonloppuisin kortitonta rientoihinsa tai annoin omien toiveiden ja menojen jäädä muiden perheenjäsenten ohjelmien jalkoihin. Joko menin muiden mukana, tai sitten olin taustalla mahdollistamassa perhelogistiikan toimivuutta ravinnonhankinnalla ja sen valmistuksella, pyykkäyksellä ja siivoamisella. Pirun tylsää puuhaa, kyllä nyt harmittaa! 

Nykyään seikkailen, lusmuilen, jumppaan ja löpöilen omat viikonloppuni. Vaikka olisin yksin, en ole yksinäinen. Seuran laadun ja määrän pystyn määrittämään tasan tarkkaan kulloisenkin fiiliksen, jaksamisen ja huvitukseni mukaan. 

Voin rientää koko viikonlopun pää kolmantena jalkana riennosta toiseen, tai voin viettää viikonlopun kotona hiljaisuudesta nauttien käymällä vain lähikaupassa hakemassa viikonlopun ruokatarpeet.  Jätskipaketti, fetapurkki ja pussi mandariineja kulkeutuvat kotiin  vaikka sylissä ilman ensimmäistäkään kauppakassia,  ja se tuntuu kuulkaa kaiken vuosikausien raahaamisen jälkeen lottovoitolta! Yhdeltä eron hyvistä puolista. Nautin siitä jokaisella kauppareissulla, piipahdus Siwassa onkin mulle uusluxusta!

Omat viikonloppuni eivät koskaan ole samanlaisia. Kesällä ja alkusyksystä täytin tietoisesti kalenteria riennoilla ja tapaamisilla yksinoloa välttääkseni. Sitä pelätessäni.

Nyt tiedän pärjääväni ilman tiivistä ohjelmointia. Silti sitäkin on huippua tehdä välillä, koska yleensä se myös on jotain uutta, kuten viime viikonloppuna:

Matkustin tuolloin bussilla ystävättärelle yökylään. Matkaan meni huimat puolisen tuntia. Viimeksi olen yökyläillyt hänellä asuessamme vielä lapsuudenkodeissa, ja välimatkan ollessa tuolloin paljon pidempi. Olen aina haaveillut pääseväni pyjamabileisiin. Sovimme tämän visiitin olevan sellainen.

Joimme alkumaljoina kuplivat skumpat ja herkulliset vihersmoothiet. Illan pimeydessä ja pakkasen kipristäessä neniä kävelimme rivakan lenkin kauhistellen banaalit jouluvalot. Nautimme lempeät löylyt ja puimme yöpit. Kokkasimme herkkupastaa ja korkkasimme viinit. Istuimme aamuyöhön sohvalla ja turinoimme.

Aamiaisen jälkeen jatkoimme lenkkeilyä sadetta uhmaten. Pyhäinpäiväviikonlopun eksoottisena numerona kävimme sammuttamassa  tulipalon hautuumaalla (taas yksi "ekaa kertaa eläissäni" -kokemus). Lenkin jälkeen minulle laskettiin sitruunaruohoinen vaahtokylpy, käsiin lyötiin lasit vichyä ja punaviiniä, ja toivotettiin mukavaa päivää. Vaivuin nirvanaan.

Kotiinlähdön koittaessa pystyin rakasta, ihanaa ystävää kiittelemään sydämen pohjasta ja kertomaan juuri sen miltä tuntui: takana niin nautinnollinen viikonloppu, että tuntui kuin olisi ollut kauempanakin kotoa, ja etten missään tapauksessa vaihtaisi kokemaani minkään valtakunnan kylpylälomaan.  

Olin saanut niin paljon enemmän!

Tämän isänpäiväviikonlopunkin vietän omillani.

 Jälleen aivan erilailla kuin edellisen:

Peruutin parit varatut jumpat ja klampsin tihkussa kirjastoon. Keräsin kassillisen luettavaa viikonlopuksi. Kaiken painavan parisuhdeteorian päälle kevyttä parisuhdehömppää.  

Vaihtelu virkistää.

Hain kaupasta pari syötävää juttua, jotta pärjään huomisenkin jolloin lähikauppa on kiinni, ja kauemmaksi ei ehkä huvita kävellä. Kiersin Töölönlahden juoksemisen sijaan kävellen ja hain kotiutuessa Iltiksen, jossa on juttu mökkinaapurista (= tämän viikonlopun se melkein sosiaalinen osuus...).

Olen tooooodella väsynyt, joten vetelen tupluureja suosiolla aina kun en enää jaksa lukea. Vaikka useammatkin päivässä. Voimaannutan itseäni tulevaan arkeen näinkin, kun se kerran on tälläkin tavalla mahdollista. 

Aamulla herätessä en enää ampaise laittamaan perheelle aamiaista ja käynnistelemään siivousta muiden hädin tuskin herättyä, vaan noukin vaikka lattialle yöllä pudonneen kirjan ja jatkan lukemista kohdasta josta kirja on auki.

Jos huomenna olen energinen, menen pariin varattuun jumppaan. Jos en ole, peruutan ne. Fiiliksen mukaan. Sekin on ihan huimaa uusluksusta mulle, ja otan uutuudenviehätyksestä kaiken ilon irti!

Olen onnellinen.