Onnellinen ja palkittu

Harrastusopinahjollani Etelä-Helsingin kansalaisopistolla on ihana perinne huomioida kevätjuhlassaan vuoden varrella ansioitunut opiskelija entisen rehtorin mukaan nimetyllä Jussin pokaalilla, jonka juureen on kaiverrettu vuosilukuja ja nimiä huomioiduista.

Yllätys ja ihastus olivat sangen suuret kuullessani valinnan tänä vuonna osuneen minuun. Näyttävä malja koristaa nyt tulevan vuoden olohuonettamme, ja maljakossa hehkuvat jo toista viikkoa kauniit ja kovin kestävät kukkaset. 

Kevätjuhlassa maljan luovutuksen yhteyteen kuului niin ex-rehtorin kuin opiskelijan puhe. Sitä rustatessa oli hauskaa palautella mielliin mitä kaikkea onkaan tullut menneiden yli kahdenkymmenen vuoden aikana tullut puuhasteltua. Silti juhlassa palaili muistiin vielä ainakin pari Toimelassa kokeiltua juttua, jotka olivat oheisesta puheesta unhottuneet pois.

Hyvät kanssajuhlijat,

jo viime vuosituhannella alkaneesta toimelalaisuudestani huolimatta olen nyt ensimmäistä kertaa mukana viettämässä Etelä-Helsingin kansalaisopiston kevätjuhlaa. Sitäkin juhlavammin nyt! Jokunen viikko sitten kuullessani tästä ihastuttavasta perinteestä huomioida vuoden opistolainen, ja samassa yhteydessä vielä valinnan osumisesta tänä vuonna kohdalleni luulin kyseessä olevan aprillipila. Mutta ei, täällä ollaan onnellisena hymyillen muistoja ja ajatuksia Toimelasta kertoillen.

Juna toi viime vuosituhannen lopulla vastavalmistuneen neidon Helsinkiin töihin ja perhettä perustelemaan. Uuteen kotikaupunkiin kotoutumista vauhditin jo hyvin pian Toimelassa. Asuntomme remontin suunnitteluun hain inspiraatiota ja näkemystä sisustussuunnittelukurssilta Tehtiksellä. Mökkiterassille puolestaan kaavailin ilmeisen rehevää ruukkupuutarhaa, koska päädyin savenvalantaa kokeilemaan Ruoholahden kulmille. Musikaaliseen sukuun liityttyäni toteutin täällä myös pitkäaikaisen haaveen pianotunneista. Tavoitteekseni asetin Für Elisen, mutten koskaan päässyt Jaakko-kultaa pidemmälle. Ongelma ei ollut opetuksessa vaan oppilaassa.

Ruuhkavuosien rutistuksissa äitiyttä ja uraa yhdistellessä vaalin jaksamistani jumppaamalla ja salsaamalla täällä Snellulla, venyttelemällä Laivurinrinteellä ja paritanssimalla Merimelojien majalla. Viikonloppukursseilta ammensin oppia niin terveellisestä ruokavaliosta, joogasta kuin intialaisesta päähieronnasta. Aivoille tarjoilin virikkeitä italian tunneilla. Valitettavasti sanavarastoon muistuu noista kieliopinnoista enää hajanaisia rippeitä, kuten esim. sotto la tavola, suomennettuna pöydän alla. Selvää lienee ettei termille ole ollut käyttöä viime vuosien perhematkoilla…

Äitiyslomalla ollessani jätin muutaman kuukauden ikäiset kaksoset kerran viikossa muutamaksi tunniksi muiden hyviin hoiviin, kipaisin puiston poikki Laivurinrinteeseen, ja vietin äidin omaa aikaa aikuisten naisten seurassa tilkkutäkkejä vauvoilleni ommellen. Kaksoseni täyttävät seuraavaksi 14 vuotta, mutta yhä edelleen ompelen tilkuista peittoja vauvoille. Toki jo eri vauvoille. Toinen ”vauvoistani” on varttunut itsekin jo etkolaiseksi. Takana hällä on muutamia vuosia niin tyttöjen taidekerhossa kuin pianotunneilla Roballa.

Osallistuminen ETKOn kevätjuhlaan ei ole lainkaan ainut uusi juttu osaltani kuluneen vuoden varrella. Viime syksynä sain ilon olla mukana ETKO-raadissa, jossa Facebook-ryhmässä raatilaiset pureskelivat rehtorin johdolla muutamia pähkinöitä opiston toiminnan suuntaviivoihin liittyen. Tänä keväänä varsinainen opiskelukausi on taas jo päättynyt, mutta ensi kertaa olen nyt ilmoittautunut mukaan kevään tiiviskurssille. Jälleen sitkeästi toteuttamaan pitkäaikaista haavetta musiikin saralla. Tällä kertaa aion selvittää olisiko minussa ainesta kuorolaulajaksi vaiko eikö.

Melko paljon olen ehtinyt harrastaa opiston tarjonnan parissa, mutta jos kysyttäisiin mitä opisto minulle ensisijaisesti merkitsee, olisi vastaus ilmiselvä: tilkkuterapiaa. Se taasen tarkoittaa laatuaikaa samanhenkisten ihmisten kanssa luovasti puuhastellen, toisten kauniita kankaita ja taitoja ihastellen (välillä toki ääneen kadehtienkin), uutta oppien, herkutellen ja mukavia höpötellen töiden samalla edistyessä. Endorfiiniä. Tuon hilpeyttä säännöllisesti herättävän nimen ryhmällemme lanseerasi vuosia sitten eräs kanssatilkkuilija.

Vuosien varrella tilkkuterapiaryhmämme kokoonpano on pysynyt melko vakiona. Kausittain joku meistä on jäänyt hetkeksi tauolle, uusi tai parikin uutta jäsentä tullut mukaan, osa heistä jäänyt ryhmään ja osa jatkanut muihin harrastuksiin. Ryhmässä on siis monta meitä jo vuosia yhdessä ommelleita. Satunnaiset kanssaharrastajat ovatkin muuttuneet tärkeiksi ystäviksi, joiden kanssa jaetaan niin ilot raskauksista, lasten varttumisista ja työasioistakin kuin myös surut avioeroista ja läheisten poismenoista. Opiston toiminnan ulkopuolella olemme lentäneet tunturiin lomailemaan sukset ruumassa ja ompelukoneet käsimatkatavaroissa, hankkineet kausikortit oopperaan ja kippistelleet balettien väliajoilla, kokoontuneet parvekeompeluksiin ja sittemmin jo perinteisiin tilkkulaneihin, sekä nauttineet kesäpäivistä meren rannoilla toistemme kesämajoilla vieraillen.

Tällaista laumaa uusia ystäviä harvemmin saa enää keski-ikäisenä. Näitä rakkaita ystäviä ja ihania onnistumisen kokemuksia en olisi saanut ilman ETKOa, tai Toimelaa kuten nimensä minun päässäni yhä edelleen on. Kiitänkin kauniisti kuluneista vuosista, teistä osaavista hyvän mielen tuottajista, tästä ihanasta huomioinnista, ja lupaan viettää tulevatkin vuodet tai jopa vuosikymmenet kanssanne. 

Lupaus josta on enemmän kuin helppo pitää kiinni <3