Metriketjupussukka

Yhteen kohtalaisen pieneen pussukkaan sai mahdutettua kaksi uutta juttua jo ennen kuin aloin edes miettiä mitä sen sisällöksi tulisinkaan mahduttelemaan. Niin blokin kuvio kuin metriketju olivat tähän hätään ne minulle uudet jutut. Vanha juttu on kuvasuodattimilla leikkiminen, mutten voinut vastustaa tuota sarjakuvamaista kuvaakaan tilkkupinnoista. Aina ajoittain on vain ja ainoastaan hyvä aikuisenkin leikkiä...

Taannoisen Tilkkuterapiakertamme aiheena oli scrappy-tekniikka. Tilkkuloodaa kaivellessani työn väreiksi valikoituivat pinkki ja tumma lila, joka kuvissa näyttää kyllä aivan mustalta, vaikkei sentään ihan niin tummaa todellisuudessa olekaan.

Koska täsmällisyys ja saumojen aukisilittelyn turnauskestävyys ovat osaltani kumpainenkin suht' heikoissa kantimissa muodoistui lopputulos hyvin erilaiseksi kuin Marle-opemme malli, joka on ihanan raikas, säntillinen ja monivärinen pinta. No, on olemassa sanontoja työstä ja tekijästään, mutta mun puolesta siihen listaukseen vois vielä lisätä yhden siitä kuinka työ tekijästään tunnetaan tai jotain sinne päin. Eiks vaan?

Aiemmassa postauksessa jo kerroinkin tavan päästä päästään pyörälle paininjalkaa aikansa pyörittämällä. Päädyin siis itsellenikin ehkä vähän yllätykseksi tikkaamaan pinnat ympyrätikkauksella. Yllätys ja yllätys, oikea syy on se että lilaa myötäilevää suoraa tikkausta en nyt halunnut käyttää korostamaan sitä että lilat suikaleet eivät olleet lähellekään tasaisen suoria... "Hätä" keinoja keksii. Toinen syy oli varmastikin alitajunta; vauhtiin päästyäni muistin aikanaan tikanneeni osin samoja kankaita vilisevät pussukkapinnat samaisilla ympyröillä. Erikokoisina voivat kenties olla siis jatkossa pussukkapari. Huiman upeaa!

Tikatut pinnat ompelin toisista lyhyistä reunoista yhteeen. Samoin tein vuorikankaalle, jonka aivan suotta olin leikannut kahtena kappaleena. Vuoreksi päätyi Marimekon vaaleanvihreää kukkaniittyä pinkeillä ja liloilla kesäkukilla somistettuna.

Sitten ompelin pätkän metriketjua työn päästä päähän, samaan saumaan ymppäsin vuorikankaankin ja aloin nyhertää lukkoa paikoilleen. Mun nakkisormilla en puuhassa onnistunut, joten onneksi osaavaa apua oli tarjolla, ja pääsin jatkamaan pussukan ompelua toisesta sivusta ja pohjasta. Päätyihin ompelin leveydeltään 6-senttiset poikkisaumat, jolloin sain laukkuhuopaan tikkaamastani pussukasta näin muodostuneen pohjan ansiosta "seisovan".

Vetoketjun lukkoon solmin ja ompelin pätkän neidin vanhaa lettinauhaa, joka pallokuosissaan suorastaan kuului tähän työhön. Tilkkuterapiasta kotiutuessani neiti tunnisti välittömästi lettinauhansa, ja moinenhan antoi hälle oikeutuksen omia koko pussukka saman tien käyttöönsä :)

Hyvä niin, sillä hauskahan se on tehdä työ käytettäväksi,

ei kaapin koristeeksi. Samaa mieltä?