Pämpäärät

Tilkkuterapiassa työstimme punostyylistä blokkia pariksi peilikuvaksi ja edelleen tyynyiksi. Omaani valikoituivat väreiksi keltainen, valkoinen ja musta. Jouluompelukset viimeisteltyäni nauroinkin siirtyväni suoraan pääsiäistöihin, ja siitäpä sitten tajusin senkin ettei minulla ole tähän mennessä ollut ainuttakaan pääsiäistyynyä!! Poor little me...

Tyynyt valmistuivat jo tovi sitten, eli oikein hyvissä ajoin ennen Pääsiäistä, mutten sitten millään malttanut jättää niitä kaappiin odottamaan suklaamunaisia pyhiä saapuviksi, vaan kuvanoton jälkeen ne jäivät jo passiin soffannurkkaan.

Oheinen Marle-open nappaama kuva sormistani ja työstäni kertoo pitkälti sen, mikä merkitys tilkkutöissäkin on kunnon välineillä! En tohdi edes ajatella heitä, jotka ovat mallia työstäneet ajalla ennen leikkureita ja tuumaviivaimia... Ajatukset kun sai kovin helposti solmuun ihan näinkin työn eri vaiheissa, ja kollegoilla oli hauskaa kuullessaan muistisääntömantraani, kun open mallitilkkua katsoessa ja omaa työtä sommitellessa hoin sinisen olevan keltainen, punaisen ampiainen ja valkoisen musta... Kieli keskellä suuta ommellen ja tarkasti mitaten työ kuitenkin eteni ja tyynynpäälliset valmistuivat.

Työn tikkasin niin tiiviimmin kuin väljemmin, toisinsanoen mustista kolmioista muodostuneen neliön paininjalan etäisyydeltä neliön kantteja kierrellen ja keltaiset kankaat vain ulkosyrjältä, niin että punoskuvio nousi entistä selkeämmin esille. Ärhäköitä pämpääriä en hätyytellyt paininjalan kanssa laisinkaan. Ampiaiseni, aliaat pämpäärät siis eivät tosin näytä lainkaan ärhäköiltä, vaan vain ja ainoastaan leppoisan symppaatisilta! Ampiaiset minulle ainiaaksi pämpääröiksi muutti lapsuudenystävän isä, joka työpäivänsä lomassa aina välillä terävällä arkkitehtitussillaan piirteli sellasia etusormenpäihimme hartaiden pyyntöjemme jälkeen.

Tyynyt soffalle aseteltuani mietin jälleen kerran hetken sitä miten alitajuntamme työstää asioita. Koko ajan ajattelin tekeväni pari uutta tyynyä juuri tälle sohvalle, mutta vasta valmiit työt paikoilleen laittaessani aloin miettiä mistä kankaiden värivalinnat olivatkaan mahtaneet kummuta mieleeni...

Ilmiselvästi olen viettänyt hyvin monta hetkeä toisessa päässä sohvaa, ja siellä riittävän usein nostanut katseeni ystäväni Rosan maalaamaan iki-ihanaan, ja pitkään himoitsemaani Vallila-tauluun.

Keltaista energiaa sinullekin tähän vaihteeksi vähän harmaampaan päivään <3