lauantai 1. lokakuuta 2022

Never say never

Koskaan ei pitäisi sanoa ei koskaan! Juuri kun olen parissakin paikassa taasen todennut etten ompele kotona enää lainkaan, iski ompeluinnostus aurinkoisena ja muuhun puuhaan buukkaamattomana viikonloppuna päälle oikein kunnolla. Ihan jees, tätä intoa kun olin suorastaan kyllä jo kaipaillutkin matkan varrella. Kimmokkeena puuhaan taisi toimia luppoajan lisäksi se että fillari jäi huoltoon, joten Mörskälle ei tullut polkaistua, ja viikolla tapahtunut sukellus ylipursuilevan tilkkuloodan uumeniin.

Koska aurinko paistoi ihanan lämmittävästi ja valaisevasti, perustin ompelupisteen taas parvekkeen isolle pöydälle. Siinä mahtui kankaita levittelemään ja leikkelemään mukavasti. Silityslaudan virittelin sulaan sopuun grillin viereen. Vain toinen niistä hehkui kuumana tänä viikonloppuna.

Hommaan ryhdyttyäni innostuin siinä samalla lajittelemaan taas kaikki tilkut samojen sävyjen kasoiksi, jotka sitten pussitin omiksi värikasoikseen takaisin laatikkoon. Oman pussinsa saivat myös jo johonkin vaiheeseen työstetyt työt ja blokkiharjoitelmat, jotka voisikin ottaa puolivalmisteina pian työn alle valmiiksikin tuleviksi töiksi.

Rästityönä oli roikkunut jo pidepään kuopuksen tilkkutäkin paikkaus. Siinä kun yksi blokki muodostui isoisoäitinsä vanhasta leipäkoriliinasta, joka sitten tikkauksesta huolimatta ei ollut kestänyt teinin makoilua peiton päällä, vaan oli risahtanut vanha kangas puhki paristakin paikasta. Nyt sai tilkkutyö paikkatilkun ja uuden tikkauksen päälleen, kunnon tuuletusravistelun ja pakkautui laatikkoon odottamaan lapsen kotoa lähtöä, sekä tulevaisuuttaan torkkupeittona poikamiesboxissa. Pojan sänky kun on vuosien varrella vaihtunut leveämmäksi, ja sitä nyt peittää leveämpi tilkkupeitto.

Neidin vastaavan juniorisängyn päiväpeiton olen pätkäissyt jo jokunen tovi sitten torkkupeitoksi, joka siitä alunalkaen pitikin tulla. Samaisessa paffiloodassa odottelee sekin nyt lähtöään maailmalle opiskelijaboxiin lämmikkeeksi.

Peiton pätkäistyt päät olin luonnollisesti hillonnut tilkkuloodan päälle odottamaan uutta tulemistaan, joka nyt onkin niille koittanut. Lankakoritilanteeni kun oli hieman "haastava" tai ryöstäytynyt käsistä, käyttämäni kori epäsopiva säilytyshyllyyn ja joka tapauksessa riittämättömän kokoinenkin, joten ompelin peitonpäistä pari pehmeää loodaa, joista ensimmäisen  mitoitin hyllyyn. Sen pohjan koko on  25*35 cm, ja korkeutta on maksimissaan eli ilman reunakäännettä samaiset 35 cm. 

Tähän koppaan leikkasin erillisen pohjapalan, ja kanttasin saumanvarat oikealle puolelle pohjakankaasta tekemälläni kanttinauhalla ne siistien. Pienemmästä kopasta tein juuri sen kokoisen minkä loppukangas antoi myöden. Pohjaan en nyt leikannut erillistä palaa ja sitä kantannut ulospäin, vaan taittelin pussukkatyyliin pohjaan ompelemillani poikkisaumoilla kopan "seisovaksi". Kokoa sille tuli 20*28 cm ja korkeutta max. 25 cm. Reunat taitellen kopat mahtuvat samaiseen hyllyväliin sisäkkäin ja päällekkäin, mutta tarpeen vaatiessa, eli lankamäärän mahdollisesti olennaisesti lisääntyessä voin nostaa reunat ylös, ja asetella kopat omille hyllyilleen.

Yllä näkyy tilannekuvat ennen ja jälkeen. Ennen-kuva ei ole väärinpäin, vaan kori oli todellakin erittäin epäsopiva hyllyyn!! Alla kuva tyhjästä ja vähän lötköpötköstä isommasta kopasta ennen täyttöä.


Alla taasen näkymä koppaan sen jälkeen kun sen ängin täyteen virkkaamista ja neuloista odottelevia lankoja. Kummasti ne ryhdistivätkin kopan... Pienen kopan täytin jämäkerillä ja erilaatuisilla neulelangoilla. Sellaisilla jotka eivät ole lainkaan näin kuvauksellisia.


Ekan kuvan farkkukasakin hupeni toisen päivän ompeluksessa paljon, muttei läheskään kokonaan. Siitä lisää myöhemmin sen työn edettyä eteenpäin ellei jo valmiiksikin.

Jälleen kerran jouduin myös kohtaamaan tän aina uudelleen hämmästyttävän ilmiön: parantunut järjestys ei vähentänyt tarvittavaa säilytystilaa niin lankojen kuin kankaidenkaan osalta, vaan melkeinpä päinvastoin. Siitäkin huolimatta että osan kankaista ompelin pois töiksi ja pienimmät (+ rumimmat) suorastaan heittelin roskiin. 

Mystinen yhtälö!! Onko kellään selitystä tälle??? Uhmaa mun mielestä kyllä ihan jo fysiikankin lakeja...





2 kommenttia:

  1. Anonyymi6/10/22

    Ihana ompelupaikka, sisällä mutta kuitenkin ulkona! Olen huomannut tuon saman, järjestys vie enemmän tilaa. Kait ne korit ym. vievät jo oman osansa tilasta mutta ovatpahan ainakin kivemman näköisiä ja tavarat helpommin löydettävissä. T. Saija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, tällä pöydällä riitti niin tila kuin valo, ja syksyisen ruskainen maisemakin päätä koneesta kohottaessa oli oikein virkistävä. Vuodenaika osaltaan saattaa selittää sitä koska PARVEKEompelen kotosalla ja koska en :)

      Jep, parantunut järjestys kyllä kompensoi tilantarpeen ja onhan tuo silmääkin hivelevämpi toteutus nyt.

      Poista

Kaunis kiitos kun intoudut kommentoimaan! Aina ilahduttaa lukea muiden aatoksia asiasta tai sen vierestäkin :)