keskiviikko 12. lokakuuta 2022

Plussat

Tilkkuterapiassa opettelimme plussa-blokin ompelun. Ope ja tilkkuystävä ompelivat taidokkaan moniväriset kukkakuosiset tyynynpäälliset omista plussistaan, mulle riitti pienempi määrä tämän blokin työstöä. Päädyinkin ompelemaan neljällä eri sävycombolla aina kullakin 4 blokkia, jotka sitten jaoin vielä kahteen kasaan joista ompelin kahdet pannulappuparit.

Plussat tikkasin tylsän turvallisesti suoraan reunoja pitkin. Fylliksi kaivoin niin bambuisia kuin villaisia tilkkuja, jotka olivat jääneet yli peitoista, kaulahuivista ja siskon vanhasta, ihanasta Jackpotin hameesta. Joka onkin vuosien varrella niin lyhentynyt siskontytölleen minihameeksi kuin ompeloitunut talvityynyksi isosiskonsa parvekkeelle. Nyt tuli se hame hyödynnettyä viimeistä tilkkua vaille, ja senkin vajaan 10*10 cm tilkun käytön olen jo suunnitellut näitä töitä surautellessa. 


Kankaisiini valikoitui tilkkuloodan uumenista joidenkin jouluun jo ajatukset johdattavien punaisten, vihreäkimaltavien ja tähtikuosisten kankaiden lisäksi vähän sineä ja riemunkirjoa. Tuo riemunkirjo on yksi ja sama valmiiksi tilkkukuosinen kangas, josta mulla ja pikkusiskolla oli aikoinaan muorin meille ompelemat ihanat kellohameet, ja niihin tällä tilkkukankaalla viimeistellyt intianpuuvillapaidat. Ai että oltiin söpösiä niissä vermeissä! Ja niin siskostenkin näköiset <3 Tuon rakkaan kankaan olen aiemmin hyödyntänyt niin tarkkaan, että nyt ompelin vihoviimeiset tilkut siitä näihin pariin patalappuun.


Patalappujen paraatipuolet muodostuvat siis neljästä plussa-blokista. Riemunkirjavien patalappujen takamukset ompelin plussista jääneistä suikaleista, sinisävyisiä blokkeja sisältäviin lappuihin taas yhtenäisellä tähtikankaalla. Reunakantit leikkelin ja ompelin mustapohjaisista kankaista. Tämä kenties koska näin hiljattain patalaput, jotka olen ommellut jo vuosia sitten joululahjoiksi, ja joissa oli paljon lumenvalkeaa pintaa. Nyt se pinta oli tomaattikastikkeen ja muiden jo nautittujen herkkujen jäämien täplittämää... Tajusin hyvin konkreettisesti kuinka huono valinta sinänsä kivalta näyttävä, mutta kovin arka vaalea olikaan patalapuissa!

Mun patalappuihin ei monien kummasteluista huolimatta yleensä ompeloidu kankeita ripustuslenkkejä, eikä niin käynyt nytkään. Tämä johtuu ihan vain siitä etten itse roikota patalappuja kyökkieni seinillä. Ja lisäksi vielä vähän siitäkin että mun silmissä laput näyttävät kivemmilta ilman lenkkejä. Tää on niitä mystisiä makuasioita :) 

Oletko sinä patalappulenkki-ihminen? Vai lenkitöntä suosiva?




4 kommenttia:

  1. Kivat jouluiset patalaput! Kyllä on viisautta tehdä vaan tummia versioita juuri tuosta sotkemissyystä;) Ripustuslenkkiasiaa en ole tullut ajatelleeksi vaikka meilläkin patalaput säilytetään kattilalaatikossa. Tähän asti olen aina lenkit ommellut mutta ehkä en jatkossa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kyllä, hyvä että viisaus karttuu vaikka sitten yrityksen ja erehdyksenkin kautta :) Ehkä säkin voit kokeilla seuraavat laput lenkeittä, ja makustella sitten lopputulosta?

      Poista
  2. Tilkkureppu19/10/22

    Kivoja ja käteviä patalappuja ja tuo ripustuslenkki on kyllä mielenkiintoinen asia. Laitan yleensä lenkin ja toisinaan olen laittanut metallisen purjerenkaan, mutta voisi olla laittamattakin. Sellaiset patalaput joita käytän alusena voivat olla ilman lenkkiä ainakin.
    Koristeena käytän aina vuodenaikojen mukaan keittiössä paria patalappua ja ne loput jotka eivät ole koristeena ovat laatikossa. Tummat patalaput ovat kyllä hyvä valinta juurikin likaantumisen takia niissä patalapuissa joita käytetään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan, aivan! Itsekin aikani ompelin tai rengastin patalappuja muinoin saamani opin mukaisesti, mutta sitten jossain vaiheessa havahduin tajuamaan että kosken niitä esillä roikottele, niin en roikottimiakaan tarvitse. Niinpä multa patalappuja lahjaksi saavatkin saavat lappunsa ilman lenksuja :)

      Poista

Kaunis kiitos kun intoudut kommentoimaan! Aina ilahduttaa lukea muiden aatoksia asiasta tai sen vierestäkin :)