Kolmiketjuinen pussukka

Tilkkuterapian pussukkalinjastosta putkahti ulos paininjalkani alta pieni pussi, tai kukaties nesessääri, jossa on kolme vetoketjullista osaa. Tilkkutyöosuus tässä työssä jäi osaltani hyvin vähäiseksi, käytännössä melko lailla olemattomaksi, koska toteutin työn vain 2 kankaalla. Toista niistä päälliseen ja toista vuoriin sekä vetoketjujen päihin. Joku mielenhäiriö taisi olla vallalla kun moiseen hillittyyn settiin päädyin.

Tosin en nyt tiedä voiko kokonaisuutta hillityksi kutsua, sen verran riemunkirjavaa tarinaa kun päällisestä löytyy! Kuka tunnistaa kuosin vielä melko ajankohtaisen sadun jo pussukan etupuolelta?

Neiti ilmoitti pussukan kotiutuessa haluavansa sen itselleen omia. Neuvottelut asiasta ovat vielä kesken niin äidin kuin tyttären pohtiessa parasta mahdollista käyttötapaa tälle työlle. Toistaiseksi sinne on soviteltu avaimia ja tärkeitä kortteja. Niiden lisäksi kännykän ja vaikka nenäliinapaketin voisi pussiin sujauttaa, ja tällaisilla nesessääreillä varustettuna sitten näppärästi laukusta ja repusta toiseen pussia sisältöineen heitellä. Katsotaan mihin käyttötarkoitukseen päädymme ja kenen käyttöön pussi päätyykään...

Koskaan ennen en ollut tällaista useammalla vetoketjulla ja taskulla varustettua pussia ommellut, ja kieltämättä pientä työtä nysvätessä meinasi uskonpuute jossain kohdin vallata ompelijan työn näyttäessä tuolta paininjalan alla:

 

Päälliskangas nurin ja 3 taskua ompeluksessa niin etteivät ota kiinni toisiinsa ja ketjut aukeavat nätisti! Selviydyin kuitenkin pienin ratkomuksin lopulta koitoksesta, joskin en ole lainkaan vakuuttunut lähdenkö moiseen toiste. Riippunee siitä kuinka tarpeelliseksi pussukan ajansaatossa havaitsemme...

 

 

Tunnistitteko kaikki Liisan Ihmemaastaan jo pussin etupuolelta? Valkoinen kani kun on tässä printissä hämäävän pinkki... Pussukan pyllypuolella neiti itsekin seikkailee pää niin ylös- kuin alaspäin.

Sen vielä melko ajankohtaisen sadusta tekee tietenkin mennyt juhlavuosi, noin 150 vuotta ilmestymisestä sekä uusi tutkimustieto, joka tuo tarinaan oman synkän sävynsä. Esiin kun on nostettu kirjoittajan kyseenalaiset motiivit miellyttää nuorta tuttavaperheen tyttöä... Suomen Kansallisbaletti esitti lokakuussa 2016 vain 10 näytöstä kyseistä klassikkoa, ja mulla oli ilo nähdä yksi niistä. Ilosta entistä suuremman teki ihanat väliaikatarjoilut, jotka oli toteutettu pieteetillä hassunkuristen teejuhlien hengessä.

Siinä määrin vauhdikkaita juonenkäänteitä sisältävä on tarina ja siitä tehty balettisovitus, että teoksen nähtyäni klampsin kiltisti kirjaston lastenosastolle, lainasin teoksen ja palautin mieleen nekin yksityiskohdat tarinasta, jotka noin neljässäkymmenessä vuodessa olivat päässeet jo unohtumaan. Pussia ommellessa nousikin sitten mieleen niin hassuja kuin surullisia juttuja sadusta.

Lähes kaiken tietävä Wikipedia kertoo tarinasta näin: "Liisan seikkailut ihmemaassa -kirjan taustalla on tarina, jonka Dodgson kertoi souturetkellä Thamesjoella tuttavaperheensä Liddellien kolmelle tyttärelle heinäkuussa vuonna 1862. Yksi heistä oli tuolloin kymmenvuotias Alice, josta tuli tarinan nimihenkilö. Alice vaati toistuvasti Dodgsonia kirjoittamaan tarinan talteen, ja lopulta tämä suostuikin. Hän laati siitä yhden käsin kirjoitetun, kuvitetun kappaleen nimellä Alice’s Adventures Under Ground, ja lahjoitti sen Alicelle. Lopulta Dodgson julkaisi laajennetun version Alice’s Adventures in Wonderland vuonna 1865 salanimellään Lewis Carroll. Hän kirjoitti romaanille myös jatko-osan Liisan seikkailut peilimaailmassa (Through the Looking-Glass, 1871). Kirjan ensimmäinen painos (1865) hävitettiin kuvittaja John Tennielin pyynnöstä, koska hän ei ollut tyytyväinen painojälkeen. Ensimmäisestä painoksesta on säilynyt 23 kappaletta, ja niiden keräilyarvo on suuri. Toinen painos julkaistiin joulukuussa 1865, mutta nimiösivulla on vuosiluku 1866.

Pidetään todennäköisenä, että Carroll sai vaikutteita kasvitieteilijä Mordecai Cooken teoksesta The Seven Sisters of Sleep. Siinä käsiteltiin muun muassa huumaavien sienten käyttöä Siperian heimojen parissa. Teos julkaistiin 1860, ja Carroll lainasi sen Oxfordin Bodleian-kirjastosta päivää ennen kirjoitystyönsä aloitusta. Lainattu kappale on säilynyt alkuperäisessä asussaan. Se oli leikattu auki siten, että vain sisällysluettelo ja sieniä käsittelevä osuus ovat avattavissa luettavaksi.

Liisan seikkailut ihmemaassa on englantilaisen lastenkirjallisuuden ja nonsensen tunnetuimpia klassikkoja. Kirjassa leikitellään kielellä ja logiikalla, ja siitä on siksi tullut suosittu paitsi lasten myös aikuisten keskuudessa. Kirja ja sen jatko-osa ovat suosittuja siteerauskohteita, ja tarina on sovitettu lukuisia kertoja näytelmiksi, kuunnelmiksi, elokuviksi ja jopa oopperoiksi. Elokuvista tunnetuin on Walt Disneyn vuonna 1951 tuottama animaatioelokuva Liisa Ihmemaassa, ja sen ohella voidaan mainita Jonathan Millerin TV-sovitus Alice in Wonderland BBC:lle (1966), Jan Švankmajerin animaatio-näytelmäelokuva Něco z Alenky (1988) ja Jefrem Pružanskin neuvostoliittolainen piirroselokuvasarja Alisa v strane tšudes (1981).

 

Lukuisat taiteilijat ovat kuvittaneet teoksen: John Tennielin kuvitus syntyi yhteistyössä kirjailijan kanssa, ja hänen jälkeensä tunnetuimpia kuvittajia ovat olleet muiden muassa Arthur Rackham, Charles Robinson, Salvador Dalí, Tove Jansson ja Helen Oxenbury.

 

Liisan seikkailut ihmemaassa on käännetty ainakin 174 kielelle, suomeksi kokonaan neljä kertaa. Alice Martinin suomennoksessa vuodelta 1995 kirjan keskushenkilö on alkuteoksen mukaisesti nimeltään Alice, mutta muissa suomennoksissa nimi on suomalaistettu Liisaksi, myös myöhemmin julkaistussa Tuomas Nevanlinnan käännöksessä vuodelta 2000. Kirjasta on tullut suomen kieleen sanonta kuin Liisa ihmemaassa, joka tarkoittaa ihmettelevää, kummastelevaa, ihastelevaa suhtautumista.Suomessakin kirjasta on julkaistu useita mukaelmia sekä teatteri- ja kuunnelmasovituksia. Vuonna 1961 julkaistun Kynäbaari-suomennoksen levittäminen kiellettiin korkeimman oikeuden ennakkoratkaisulla 1967-II-10, koska suomennoksen katsottiin turmelevan teoksen kirjallisia arvoja.

 

Tarinan alussa nuori tyttö Liisa lähtee seuraamaan kania, joka kaivaa liivintaskustaan kellon ja hokee olevansa myöhässä. Liisa putoaa kaninkoloon ja päätyy unenomaiseen ihmemaahan, jota hallitsevat korttipakan Herttakuningas ja Kuningatar.

 

Kirja sisältää muun muassa joukon Dodgsonin ivamukaelmia englantilaisista lastenloruista sekä opettavaisista runoista, joita lapset tuohon aikaan pakotettiin opettelemaan ja jotka Liisakin osaa enemmän tai vähemmän oikein ulkoa. Kirjan jatkuva suosio pohjautuu paljolti myös pitkälle vietyihin sanaleikkeihin ja loogisiin peleihin, joita Dodgson oli matemaatikkona kehitellyt. Tarinan hahmoja ovat esimerkiksi valekilpikonnakeitosta tuttu Valekilpikonna ja Hatuntekijä, joka on ”hullu kuin hattumaakari”. Hatuntekijöiden väitetyn hulluuden sanotaan johtuneen hatunteossa aiemmin käytetystä elohopeasta."

  

Että tällaista tällä kertaa.