keskiviikko 27. syyskuuta 2017

Hyvältä näyttää!

Kuten jokin aika sitten kirjoitin, on ikänäkö tuonut mukanaan uuden riesan, johon olen yrittänyt jo tovin totutella. Toistaiseksi vaan kovin huonolla menestyksellä. Nimittäin lukulasien kanniskelun. Pirullinen riesa ja riippakivi!

Jotta tylsästä, ja sellaisena helposti unohtuvasta asiasta saisi mukavamman, päätin ommella uusille rilleille herkun kotelon uuden Tilkkuterapiakauden ensimmäisenä käynnistelytyönä. Kangasnipusta työhön valikoitui pallo- ja kukkakuoseja melko sitruunalakuisella värityksellä limen antaessa oman happaman twistinsä tähän happamaan tarpeeseen.



Ihana tilkkuopemme Marle lahjoitti minulle menneen synttäripäivän kunniaksi mm. näppärän pikkumagneetin, jonka kiinnitin läppään. En aiemmin ole tällaisia käyttänyt, mutta välittömästi ihastuin helppoon kiinnitykseen ja ihanaan käytettävyyteen siinä määrin, että taidanpa tilata näitä pikimmiten lisää tuleviin töihinkin! Muutenkin tykkään lopputuloksesta kaikin puolin kovasti.


Tämä kuva sitten kertoikin ainakin mulle mistä alitajunta oli taas hakenut silmälasikoteloni värimaailman... Nyt on ihan ilo rillejä kanniskella mukana, ja melkein yhtä iso ilo on sekin että taas näkee mitä ympärillä lukee! Järkytyksenä uusien lasien myötä tuli vain se oma ulkonäkö, sillä on pirullista nähdä erittäin selvästi kuinka vanhalta ja rähjältä näyttääkään uusilla laseilla. Kenties tästä syystä pussiin sujahtikin kuvattavaksi vanhat ja armollisemmat lasini...

Kirkkaita syyspäiviä meille kaikille!



4 kommenttia:

  1. Kivat värit valitsit rillikotelolle ja teit oikein söpön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ilo on näin pirtsakkaa koteloa kanniskella mukana :)

      Poista
  2. Hieno kotelo! Täällä kohtalotoveri, ikänäkö teettää kiusaa. Viimeksi postissa iski paniikki, kun olikin aurinkolasit otsalla eikä lukulaseja missään. Onneksi praapuskojen täyttö sujui ulkomuistista.

    VastaaPoista
  3. Sitruunalaku tuli minullekin mieleen kuvastasi ennen kuin edes luin tekstiäsi. Rilleissä on puolensa ja puolensa, pelin edessä mukavampaa olla ilman :D

    VastaaPoista

Kaunis kiitos kun intoudut kommentoimaan! Aina ilahduttaa lukea muiden aatoksia asiasta tai sen vierestäkin :)