Hissukseen

Elämä soljuu meillä nyt tovin ylen kovin hissukseen. Ei edes pienin askelin, vaan kirjaimellisesti rullaten. Tässä vallitsevassa loka-marraskuun lonkeronharmaudessa ja koleudessa vietän puolet vuosilomastani lasta sairaalassa ja kotona hoivaten.

Lapsi ei ole sairas, päinvastoin häntä korjataan entistä eheämmäksi. Hän ei vaan nyt juuri pärjää itsekseen, sillä kävellä tai edes jaloilleen ei voi nousta vielä moniin viikkoihin. Elämä on hidastunut hoivan ja toipumisen priorisoituessa meidän ykkösjutuiksi, ja lähes kaiken ylimääräisen karsiutuessa ohjelmistosta.

Taivas on harmaa, mutta mielet onneksi pääsääntöisesti aurinkoisemmat. Valtava operaatio sujui hienosti Suomen huippuspesialistien toimesta, toipuminen etenee mainiosti ja meitä piristää paljon myös kotiin kääntynyt vilkas sosiaalinen elämä ja kannustavat viestit.

Lautapelit on kaivettu esiin, kirjoja tullut luettua meistä useammankin, ja Netflix pyörii tiiviimmin kuin koskaan aiemmin. Elämä on keskittynyt soffan ympärille. Kotia koristaa kauniit kukat, ja herkkuja riittää tarjolla jo suorastaan liikaakin!

Nämä ihanat kaalit toi rakas ystävä tunti sairaalasta paluumme jälkeen piristämään meitä. Muutamaa päivää myöhemmin saapui joukko lapsen koulukavereita tuoden mukanaan ison kukkakimpun. Suorastaan liikutuin huomatessani teinityttöjenkin antavat toisilleen kukkia <3

Ulkoilu, tai oikeastaan lenkkeily, hoituu sateelta suojassa sisätiloissa. Shoppailua rakastavaa teiniä se ei tunnu haittaavan lainkaan ;)

Meistä monen pahaa mieltä on aikojen saatossa hoidettu herkuilla, asia joka nykyään saa osakseen tuomitsevuutta niin ravintoterapeuttien kuin psykologien osalta. Mummi kuitenkin luottaa vanhaan reseptiinsä, ja kiikuttaa kyökkiin perinteisen tiikerikakun junaillessaan toipilasta tapaamaan. Osansa tästä lääkkeestä saa onneksi muukin perhe.

Kouluun ja töihin, harrastuksiinkin palaillaan hissukseen. Invataksi kyyditsee meitä viikottain uuteen uljaaseen Lastensairaalaan toipumista ja edistymistä toteamaan, siihen lisädraiviakin hakemaan. Kelan taksipalveluihin tuntumaa otellessa on aikaa ihailla sairaalan taidetta ja tiloja. On huima etuoikeus saada hoitoa tuollaisessa paikassa!

Vaikka elämä juuri nyt on rankkaa niin fyysisesti kuin ajoittain psyykkisestikin, niin päällimmäisenä on iso kiitollisuus siitä että tällainen hoiva on meillä mahdollista, ja että se toteutetaan niin upeasti. Kaiken mediaurputuksen keskellä muistaa taas erittäin konkreettisesti elävänsä hyvinvointivaltiossa.

Meillä tämä elämänvaihe kestää vain viikkoja, korkeintaan muutamia kuukausia. Tämä hetkellinen rankkuus on tyystin eri kategoriassa kuin heillä, jotka turvautuvat yhteiskunnan tarjoamiin apuihin koko elonsa. Näinä päivinä ajatuksemme ovat useaan otteeseen käyneet heissä, täysin vieraissa ihmisissä. Omat ongelmat asettuvat oikeisiin mittasuhteisiin. Tunne ja ymmärrys jota haluan meidän vaalivan.