Kirjava kurasuoja

Ammoisesta tilkkuloodan tyhjennysompelusta jäi blokkeja jäljelle vielä reilusti kassin valmistuttua. Niiden käyttöä pohtiessa, ja niitä tilkkuluokan isolle pöydälle levitellessä ehdotti opemme että teen niistä Afrikka-tyylisen, villihkön peitteen epäsymmetrisin kehyksin ja tikkauksin. Innostuin ajatuksesta ja ryhdyinkin rupeamaan heti seuraavana viikonloppuna, eli poikkeuksellisesti taas pitkästä aikaa kotona ommellen. 

Hieman jännitti mitä hommasta mahtaakaan tulla, koska olimme koiraherran kanssa kahden kotosalla. Herran, jolle esimerkiksi imuri on iso ja räksytettävä vihollinen. Suureksi hämmästyksekseni sain asetella blokit lattialle, jossa ne melko hyvin pysyivät järjestyksessäkin, toki muutama spurtti piti niiden läpi ottaa toisen meistä... Kovaäänisen ompelukoneen käynnistyessä herraseuralaiseni asettui jalkoihini varpaanlämmittimeksi viis veisaten tästä metelistä. Taisi arvata että hälle peittoa tehdään.

Eteisessämme on 50-lukuinen perintönojatuoli, joka on vuosia sitten saanut valkoisen irtohupun päälleen. Koiran tultua talouteen otti hän kotiutujia eteisessä odotellessaan  tuolin omakseen siinä määrin että se kulkee nykyään nimellä Pusutuoli. Onhan pieni koira siinä sopivalla korkeudella vastaanottamaan ja antamaan pusuja häntä kohden kumartuneelle emännälleen neidin tullessa kotiin.

Menneet koiralliset kaksi vuotta olen pyykännyt irtopäällistä tiiviiseen tahtiin, ja samaan aikaan sohvankin oppinut suojapeittelemään kuratassuilta. Tämän talven vesi-ja räntäsateet kura-rapa-mössöineen kuitenkin "katkaisivat kamelin selän" ja päädyin suojapeittelemään Pusutuolinkin.

Tässä kirkkaassa päivänvalossa ottamassani kuvassa näkyy kootun tilkkupinnan värit, suoranainen kirjavuus edellistä kuvaa paremmin. Pinnan valmistuttua roikotin sitä pari päivää nojatuolin selustalla aprikoidessani kuinka villin kehyskankaan siihen lopulta haluankaan. Totesin pinnan itsessään olevan jo niin villi, että Eurokankaasta löytynyt palmunlehtikuosinen, mustapohjainen kangas tuntui nyt riittävän villiltä.

Taustakankaaksi kaivoin kaapin uumenista valkopohjaisen flanellin, jossa on pientä raidoitusta. Se riitti sinällään, vanua en kaivannut tähän työhön jonka toivoin laskeutuvan rennosti tuolin ylle, ja lähinnä vain pysyvän paikoillaan. Tikkausta hurruuttelin peiton reunoihin mustalla ja tilkkupintaan paksulla keltaisella tikkauslangalla villisti ristiinrastiin pinnan yli.

Peiton heitin tuolin ylle, ja työnjohtajani saapui välittömästi nuuskutellen ja hieman epäluuloisesti katsellen arvioimaan lopputuloksen. Hieman uusi päällinen vaati häneltä totuttelua, ja ensikontakti valmiiseen työhön olikin vain pikainen pomppu tuoliin ja äkkiä takaisin lattialle. Nyttemmin peittoa on jo innolla mytätty pesäksi jossa päiväunitella ketarat levällään ja istua päivystämässä pusuvalmiudessa.

Peitteen myötä tuli taas aimo annos aurinkoakin lisää sisustukseemme. 

Sitä samaa piristävää auringonpaistetta toivottelen sullekin!