Eläimellistä menoa mökkitantereella

Mökkipiha on edelleen mökkipiha, eikä mikään kotieläintarha, vaikka sitä hallitsevatkin mökkielukkamme. Kartanolta löytyy niin kaikille iloisesti heilutteleva mökkikissa, kopeat vahtilinnut kuin pinkki flamingo. Nämä kaikki ok ja tietoisesti sinne päätyneitä, vaikken sinänsä olekaan niin kissojen kuin lintujenkaan fani.

Kutsumattomina ja epätoivottuina kulmille ja pihalle on nyt saapunut myös ällö kolmikko: punkit, myyrä ja jättiläisetana, iiks ja yöks. No, punkit eivät onneksi ole meitä riivanneet, kiitos lavendelin ruukussa terassin nurkalla ja rokotusten, mutta naapureilla niitä tuntuu riittävän isoksikin riesaksi saakka; lääkärireissuja ja stydejä moniviikkoisia antibioottikuureja on tänä kesänä riittänyt aiempaa enemmän. 

Meidän riesamme on nyt sen sijaan olleet se pirun myyrä, joka kaivelee mun golfnurmen veroista viheriötäni multakasoiksi ja lähes 15-senttinen etana. Myyrälle syötin isoja ja mehukkaita valkosipulinkynsiä suoraan tunneleihinsa, ja hän tuntuu siinä määrin epätykänneen herkullisista aromeista, että enempää kasoja ei ole männä päivinä pihaan noussut. 

Etana nitkutteli itsensä pusikkoon ennenkuin ehdimme tarkemmin tutkailla sen hengitysaukkojen sijoittumista kilpensä lähettyvillä... Noo, emme todellakaan olisi tutkailleet vaikka aikaa olisi ollut! Nyt vain keskitymme pitämään peukkua pystyssa jotta yksilö oli harmiton Ukkoetana Espanjansirusellaisen sijaan, ja ettei sekään enää palaisi seuraksemme. 

So hope so!!