Kuivaa leipää ja herkkutöhniä

Olen innostunut hapanjuurileipien, tai oikeastaan -sämpylöiden leivonnasta. Harvase viikonloppu tulee pyöräytettyä pellillinen hedelmäisiä ja siemenisiä lämpimäisiä pitkiä aamuja juhlistamaan. Edellisiltana tekemäni taikina kun on yön aikana kohonnut, joten aamulla vain pyöräytän sämpylät valmiiksi ja panen uunin lämpiämään  maksimikuumuuteeen juuri koiruuden aamu-ulkoilutuksen pituiseksi ajaksi, ja kotiin palatessamme nakkaan herkut paistumaan pellille.

Niin hyvisiä herkkuja kuin ne tuoreena ovatkin, jää aina muutama herkkusämpylä pyörimään peltiloodan pohjalle arjen koittaessa, eikä ne silloin maistu enää herkuilta. Niinpä olenkin päätynyt viipaloimaan loput pari kolme sämpyä ohuiksi viipeleiksi, joiden annan kuivahtaa leikkuulaudalla tai kulhossa itsekseen korppumaisiksi suupaloiksi.

Ne kun sitten päällystän erilaisilla tahnoilla, tai töhnillä kuten me sanomme, niin johan on tarjoilua valmiina niin joulunalustan glögittelyihin kuin vuodenvaihdoksen skumpille.

Töhnäpohja tuntuu olevan aina sama ja moneen otteeseen hyväksi havaittu. Hyväksi sen tekee sekä maku että valmistuksen helppous. Pohjaan sekoitan

(Lidlin mietoa) aiolia

kovaksi keitettyjä munia

pippurirouhetta ja 

purjosilppua

kalaisaan töhnään sitruunamehua

ja joskus wasabiakin nökäreen

lisäksi panen joko

lämminsavulohta

silliä

katkarapuja tai

tonnikalaa

toimii varmasti myös

kinkulla tai 

vegeillä,

ei ole vaan meillä vielä testattu.

Munat ja lisukkeen (pl. ravut) hieron haarukalla pienen pieneksi ja purjon silppuan lähes tähtipölyksi. Tai ainakin kärsivällisyyttäni lähes koettelevan pieneksi. Sekoitan kaiken keskenään, kuorrutan sämpyläviipaleet (tai isompaan nälkään ruikkarit / rapeaksi paahdetut vaaleat viipaleet) töhnillä, ja ripottelen päälle vielä lisää purjosilppua, persiljaa tai tilliä. Nautin. Mahdollisen ylijääneen töhnän heitän seuraavana päivänä pikalounaaksi pastan päälle. Nautin uudelleen.