9.8.12

Niin kaunis on maa

Aurinko nousee,
On kastetta maassa.
Aika on herätä,
Nousta ja lähteä…


Kasiluokkalaiseni teki kasviotaan kirjakaupan alennusmyynnin aikaan. Liekö ollut alitajunta työssä, vai vain ihan omat intressit kyseessä, kun mukaan tarttui kympillä uudistettu painos ihanasta Otavan värikasviosta. Ihanasta sen vuoksi että tämä ensi kerran jo vuonna 1957 ilmestynyt laitos edustaa mulle lapsuudesta tuttuja tarinoita vanhempien kasvienkeruista, prässäyksistä, nimiöiden teoista ja pelottavista arvioinneista. Miten mä toivoinkaan että itsekin olisin ”joutunut” kasveja keräämään! 1980-luvun peruskoulussa tällaista ei todellakaan harrastettu. 

No, nykyiseen opetusohjelmaan on onneksi palautettu jotain vanhaa hyvää! Teinin kesätehtävänä oli työstää 20 kasvia. Aika vähän mamin mielestä… Ja vielä enemmän ihmetyksissäni olin kun näin listan kerättävistä kasveista!!! Sieltä nimittäin löytyi koivua, mäntyä, kuusta, katajaa, valkovuokkoa…

Koska meistä kahdesta minä taisin olla kasvion teosta se innostuneempi, niin ilolla autoin lasta keruussa ja tunnistuksessa, ja niin vain oli todettava opettajan tehneen hyviä valintoja. Olen raahannut lapsukaiseni viikon vanhasta mökkimaastoihin, ja olemme siellä viettäneet todella paljon aikaa vehreän luonnon keskellä, mutta hupsheijaa oli tainnut päästä käymään niin että trampoliinin viritykset sun muut nykyajan mökkipuuhat olivat vieneet sen ajan, jonka olisin voinut lapsille opettaa ympäröivää kasvustoa. Ei se tuntemus minullakaan vielä vahva ole, mutta sentään timotein ja siankärsämön tunnistan ne kohdatessani. Ja nyt ne tunnistaa lapsikin, vaikkei noin eksoottisia kummajaisia tarvinnutkaan kerätä...

Kun värikasvio vapautui lapselta, alkoivat äidin onnen hetket. Kirjan kuvat ovat niin kauniita! Sivuja voisi vaikka kehystää ja myös vanhoja opetustauluja himoita kodin seinille. Kahdeksanteen painokseen on päivitetty ajan saatossa viimeisin tietämys myrkyllisyyksistä (olisihan jäänyt katajanmarjat maistelematta tyttären kanssa, jos olisin lueskellut tätä aiemmin…) ja uusista tulokkaista kasvustossamme.

Luulen että etsin divarista vanhan, kellastuneen ja hiirenkorvaisen version tästä kirjasta ja kehystelen lempikasvini tauluiksi. Hu huu ahomansikka, raamit kutsuvat! Ainut mutta asiassa on se että kodin seinäpinnat eivät riitä nykyisillekään ripusteltaville. No, jätän ajatuksen työstymään… Tila järjestyy kyllä jos niin on tarkoitus tapahtua. Sillä välin jatkan lajien tunnistuksen opiskelua. Ja uusien termien; kehänpäällinen sikiäin, kaksihaaraviuhko, tähkylä, ulkohelve, huiskilo, sulkahaivenet, hapsihaivenet...

Kukkivaa kesää!


…Päivä on kirkas,
Vain metsässä tuulee


Ps. Tiedoksi vaan että purje, siivet ja venho eivät liity vain ja ainoastaan vesillä ja ilmassa liikkumiseen. Tai täten tiedoksi ainakin mulle...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaunis kiitos kun intoudut kommentoimaan! Aina ilahduttaa lukea muiden aatoksia asiasta tai sen vierestäkin :)