Joululle tuoksuva koti

Vuosikausia olen surkutellut sitä ettei meidän kuusiallergikkojen kotiin voi pystyttää ihanasti ensin pakkaslumelle, sitten sulaville neulasille ja aikanaan tuoreille neulasille tuoksuvaa joulukuusta. Meillä kuusenkoristeet ripustetaan tuuheaan ja pitkään muovimäntyyn, josta toki saa näyttävän joulupuun, kun se vuosien varrella askarrelluilla ja maailmalta tuoduilla koristeilla kuorrutetaan. Mutta silti aina sitä tuoksua olen jäänyt kaipailemaan, ja innolla toisten joulukodeissa sitä nuuhkinut, muutaman tunnin visiitin altistus kun ei vielä tuki nenää ja karheuta kurkkua kipeäksi.

Viikonloppuna elin riskillä, kun viimeisiä lahjoja hain keskustasta ja pikaisen reissun lopuksi vielä tungin itseni kunnolla maskitettuna Stokkan Herkkuun muutamat täsmätarpeet hakemaan. Kärryjä suoraan kohteeseeni määrätietoisesti työntäessä vastaan tuli tämä kookas rosmariinipuska. Meinasin sen ihastellen jo ohittaa ajatuksella ettei se ole tarpeen jouluherkkujemme valmistuksessa, mutta onneksi ehti lamppu syttyä!

Lehtiä kevyesti hieraistessa kun saa aikaan ihanan tuoksun, joka meillä nyt korvaa sen puuttuvan kuusen tuoksun. Muovisen ruukun vaihdoin heti kotiin tultuani läpinäkyvään lasiruukkuun, joka aivan riittävän passelisti istuu erilaisten jouluisten asetelmien sekaan. 

Toki sitä jouluista tuoksua kotiin on tuonut viikon varrella myös mummin ja lasten joululeivonnaiset vanhanaikaisine voitaikinoineen ja hedelmäkakkuineen, piparkakkutaikinan siirappi-mausteliemen keittely ja itse piparien paistelu sekä kuumien saaristolaisleipien huumaava maltaan tuoksu.

Mikä tuoksu tuo sulle joulun?

Hiljaisuus

Kevät hiljensi kaiken aivan seinään. Pandemian myötä elomme siirtyi kotiin niin töiden kuin oppivelvollisuuden viimepuristusten osalta. Kalenterit tyhjenivät harrastuksista, treffeistä, juhlista, hieronnoista ja yhdestä sun toisesta muusta muistettavasta. Kuten niin monilla muillakin. Vain työkalenterini tiivistyi entisestään, kun suuri osa töistä edellytti etäkokoustamisia ja etätiimityöstöjä kellon ympäri. Uudessa ja uuvuttavassa arjessa iloja ottikin irti entistä enemmän eriliaisista pienistä asioista. En esimerkiksi vieläkään lakkaa ihastelemasta tätä HS:ssa 25.3. ollutta mainosta, sen kertakaikkista upeutta:

Ruokapöydän ääressä nautittiin lähes koko kevät aamupala, käynnistin työpäivän äkkiä kyhäämässäni seisomapistepäädyssä, pyöritin kouluruokalaa ja päätin iltasella uupuneena istuen työt, kaiken lomassa samaisella pöydällä vielä rakenneltiin muutamat isot palapelit. Parveke muuttui toisen teinin studyksi, jossa työpäivät venyivät yhtä pitkiksi kuin minulla (monesti ihmettelin miten ihmeessä olimmekaan ehtineet ja jaksaneet aiemmin harrastaa aktiivisesti...) ja toinen teini kävi peruskoulun loppuun lungisti sängyllään makoillen. Hänen osaltaan tulkitsin hiljaisuuden merkitsevän koulutöitä ja usein toistuvan melun pleikkasessiota etänä serkun kanssa...

Lapset luopuivat kokonaan herätysten käytöstä, koska äiti toimi vekkarina joko tarjoten samalla aamu-unisille teineille selkähieronnan, tai paasaamalla aamun ensimmäisiä Teams-kokouksia niin että lapset heräilivät esityslistan mukaisessa järjestyksessä. Työpäivien venyessä aiempaa paljon pidemmiksi ja kaiken tapahtuessa koneella, ei vapaalla enää riittänyt potkua naputella yhtikäs mitään, joten blogikin hiljeni. Edes muiden päivityksiä ei kaiken ruuduntuijottelun jälkeen jaksanut lukea. Nyt lomalla on tullut niitä sitten kirittyä koko kevään ja kesän osalta ajan tasalle, ja samalla pikkuhiljaa intouduttu itsekin kirjoittelumoodiin. Vallitseva sadepäivä sisäoleiluineen suorastaan usutti vihdoin tähänkin puuhaan :)

Epidemian suurimmasta alkusäikähdyksestä selvittyämme tajusin nauttivani kaiken ulkoisen nollaantumisesta ja ajan tietynlaisesta pysähtymisestä. Ei ollut kiire mihinkään, ei oltu myöhässä mistään ja ruokalistaa ei tarvinnutkaan suunnitella enää seuraavienkin päivien osalta lasten treeniaikataulujen mukaisesti. Niin huojentavaa! Iltapäiväkaffit parvekkeella nauttiessa sain ihailla kärhöjen aukeamista päivittäin melkeinpä kukkkohtaisesti. Luxusta aivan parhaimmasta päästä!

Sain loppukeväästä osakseni valtavaa hämmästystä vastatessani rehellisesti kysymykseen kuinka ekstroverttinä selviydyin kotiin ja Uudellemaalle sulkeutumisesta. Kieltämättä olin itsekin häkeltynyt aluksi asian tiedostaessani, mutta sitä pidempään pohtiessa tajusin myös entistä selvemmin sen mitä aiemmin olin naureskellen kutsunut himahiiriydykseni ja erakoitumisekseni. 

Nyt olin valmis myöntämään kahtiajakautuneisuuteni; vahvoina puolina niin intro- kuin ekstrovertiyden ilman tiukkaa jakoa vain jompaan kumpaan. Ajan nautinnollisuutta karmeista uutisista huolimatta osaltaan vahvisti se ettemme tunteneet ainuttakaan tartunnan saanutta, saatikka sairastunutta, iso paha siis kaarsi meitä kaukaa. Omaa lisäbonusta tähän toi myös tiivis hitsautuminen kotiin teinien kanssa. Kevät sujui meillä käsittämättömän leppoisasti ilman ainuttakaan kivahdusta! Mietin olisinkohan vaan saanut normioloissa muksuja enää iltapäiväkävelylle kanssani siirtolapuutarhaan tai valvomaan aamuyön tunneilla palapelin äärellä..? Epäilen vahvasti!

Palveluita ja rajoja on avattu, kirjastoon kipaisin välittömästi ja museoiden aukeamisesta iloinneena olen vihdoin viimein hankkinut Museokortin ja sitä vingutellut jo useamman kerran. Leffaan ja hierojallekin on jo uskaltauduttu. Kaikki vanha kuitenkin käytössä uusin tavoin; käsiä pestään säntillisen tiiviisti, käsidesejä läträtään ja turvavälejä yritetään ylläpitää. Maskit on hankittu ja keitetty, mutta odottavat vielä käyttöä kaapissa. Uusinormi on kuitenkin edelleen hakusessa; buffet-pöydissä unohtuu servietin käyttö kauhaan tarttuessa ja jonossa saattaa itsekin sittenkin mennä liian lähelle toista. Läheisen ihmisen surun kohdatessa ei edes mieti turvavälejä spontaanisti halatessa ja kyynelten valuessa, ei vaikka toinen on juuri kulkenut läpi parin lentokentän ja viettänyt tunteja pelottavassa lentokoneessa. Silti joka aamu miettii ja analysoi omaa kurkkukipuaan; onko se tänään kenties erilaista kuin menneinä vuosina?



Lähimatkailu on noussut ansaitsemaansa arvoon niin kotikulmilla kuin koko kotimaassa. Kesältä syksyyn siirretyn ulkomaanmatkan osalta alkaa heitellä mielessään jo hyvästejä lentolippurahoille kun lukee kohdemaan nousevista toista aaltoa enteilevistä tartunnoista. Mieltä yrittää psyykata poikkeustilan repaly'hin. Vaikka kaikki meni keväällä hyvin ja loistavasti, niin uusinta sulkuineen ahdistaa jo ajatuksenakin.

Kotiin ei vieläkään tässä semihiljaisuudessa ole kutsuttu kuin ihan muutamia läheisiä, ja sosiaalinen elämä Villa Mörskälläkin on normaalia hiljaisempaa; vain parit ystävät ovat siellä kesän mittaan vierailleet ja korona-säännöt saaneessa telttasaunassa on tullut tänä kesänä löylyteltyä vain kerran. Kieli pitkällä odotan että syksyn myötä saisi palata jumppiin ja altaisiin, vaikka samalla yritän pitää intoa ja ikävää maltillisena säästyäkseni mahdolliselta pettymykseltä. Kertyneet koronakilotkin karistaisin niin mieluusti noihin osoitteisiin!

Olen tuntemistani ihmisistä se huonoin puheluiden soittelija ja viestitkin ovat usein kovin lyhyitä (viimemainittuun oman lisänsä tuo tosin ikänäkö, kun rilleittä liikkuessa ei näe mitä vastailisi, joten varmempaa on kuitata asiat ok'lla tai peukulla...), mutta vallinneessa ja osin edellen vallitsevassa hiljentyneisyydessä olen vihdoin aktivoitunut edes vähän sillä saralla. Voi ajatella että kovaa koulua siihen on vaadittu, mutta selvästi vanhakin koira vielä on oppinut jollei uusia temppuja, niin ainakin vanhojen aktivoinnin.



Jälkikäteen tätä kesää miettiessä saatan hyvinkin asemoida itseni parvekkeelle kuvan kiikkustuoliin. Mm. tällä Helsinki-keinutuolilla osallistuin osaltani kotimaisten yrittäjien tukemiseen ja trendiksi nousseeseen pihojen + parvekkeiden sisustamiseen. Tässä on jo juotu monet kahvit, luettu vino pino kirjoja, puhuttu + viestitty, torkuttu ja ihasteltu parvekkeen kukkaloistoa. Kaikessa hiljaisuudessa ja siitä rauhassa, luvan kanssa nauttien.

Mitä sinulla on päällimmäisenä mielessä 

tätä poikkeavaa aikaa ajatellessasi?

Mukana ollaan!

Nallet heiluttelevat parvekkeelta ohi kulkeville lapsukaisille hetkeä ennen Earth Hourin mukanaan tuomaa pimennystä. Silloin mekin suuntaamme parvekkeelle heidän luokseen ihmettelemään pimentynyttä naapurustoa.

❤️💙💚

Yöllä satoi lunta

Viritin kuun vaihteessa taas Onni-tontun ovensuun rappukäytäväämme. Harvase päivä hymyilyttää katsellessa kuinka on pienet naapurit käyneet sisustamassa "pihamaata" uusiksi. Mutta jos Onni yllättää saapumisellaan heidät joulusta toiseen, niin kyllä onnistui minutkin yllättämään joku hauskoista naapureista, joka oli nähnyt yön aikana vaivan murentaa styroxia ja sadettaa aamuksi rakeita tanhualle.

Kollegoille  yllärilumisateesta aamulla kertoillessa kuulin kommentointia siitä kuinka siivooja kiittää. Ehkä, ehkä ei. Taitaa häntäkin hymyilyttää? Eihän tuo ole rikkonut ulko-oven edestä pihakukkaruukkujanikaan, vaikka joutuu nekin väistämään kiveystä harjaillessaan.

Hoh hoijaan sijaan valitsen mieluummin Ho-hon❣️

Joulusoffa

Lapsuudenkodissani vaihdettiin pikkujoulun hujakoilla esille jouluverhot, joululiinat ja jopa joulumattoja. Lasteni kodissa tätä ei tapahdu; verhoja ei juurikaan ole, ja matoista suuri osa ympärivuotisesti joulusävyisiä. Yksi pikkuruinen joululiina ilmestyy kulhon alle soffapöydälle ja toinen ehkä juuri ja juuri pyhiksi ruokapöytään. Mutta joulusoffa meillä on!

Karnaluksista ostin paria erilaista punaista tyynynreunuskoristenauhaa, jotka innottivat joulusoffaan. Vepsäläinenkin juuri tarjoili viikon verran erilaisia Black Friday -houkutuksia, muttei joulusohvaa, joten tein sen sit itse.



Tilkkuterapiassa muutama daami ompeli joulun alla ihania kuusia tyynyksi ja seinävaatteeksi. Minäkin kuvittelin pari kuusta siellä tyynyiksi rykäiseväni, mutta aika tuheltui taas muissa jutuissa, joten kotona kone oli parkissa parina päivänä ruokapöydällä, ja jouluiset kankaat muuttuivat kuusiksi ja edelleen tyynyiksi joulusoffalle. 



Ajatuksissani olin leikellyt jouluiset kankaat kaikki kaitaleiksi, eikä älli äkkiseltään taas taipunut muuhun kuin päälle ompeluun, kun valmista piti saada ja äkkiä :D. Se taas poiki erikoisemman oloisen kultatikkauksen pintaan. Tekevälle kyllä sitten sattuu ja tapahtuu!! Kätenikin olen sitten taas kuvannut pöydän heijastavasta pinnasta...

Joulukuuset saivat takakappaleikseen muorin kapiolakanaa kauniine pitseineen.  Kiinnitysnapeiksi ompelin jouluenkelin yhteen tyynyyn ja punaisen kuusen toiseen.

Vanhoihin, vain kuosiltaan tilkkuisiin tyynyihin ompelin myös reunuspompulat, ja vanhat tyynyt tuntuvat nyt aivan uusilta! Nuo tyynyt ompelin aikana, jona kodissamme asui muutamia sohvilla pomppivia villi-ihmisiä. Pomppujen myötä muutamakin tilkkutyö tuli elinkaarensa päähän, joten tilkut korvautuivat toviksi kestävämmillä ratkaisuilla. Soffapomppuja ei meillä enää tehdä, mutta tyynyt ovat jo niin olennainen osa rakkaita joulukoristeita, että jäivät käyttöön vuodesta toiseen.

Kuusityynyjen pompulat sen sijaan ovat sitä luokkaa, että joutunen niitä nyt evakuoimaan entisten sohvilla pomppivien taaperoiden, nykyisten sohvalla rötköttövien teinien alta. Pompuloissa kun on varren päässä pehmeän pompulan lisäksi myös muovihelmi, viritelmä joka ei kestäne sohvalle rojahtelua kovinkaan montaa kertaa.

Jotenkin tuo soffan keskiosan "aukko" vielä huutaa jouluista, ellei jopa paria jouluista tyynyä, jotta se näyttäisi mahdollisimman kivalta, mutta koska meillä ajaa prioriteeteissa ohi kivalta tuntuminen, niin maltoin koneen jo pakata takaisin piiloon, ja mahdumme edelleen sohvalla ainakin istumaan. Ainakin ihan keskellä soffaa...

Kauppalappu

Kilpaurheilevan teinin rustaama kauppalappu jääkaapin ovessa hymyilytti ja huolestutti. Takana 15 vuotta terveellistä kotiruokaa, pari vuotta köksäntunteja ja valmentajan vinkit vielä takataskussa. Lopputuloksena tämä:

Mikä meni pieleen??? No, välttämättä ei juuri mikään... Kuvassa pilkistävät nakkivarpaat ovat venyneet täyttämään kengän koon 43, lapsi kasvanut pituudessa äitinsä ohi jo noin 10-vuotiaana, vuosikausiin ei ole sairastanut päivääkään ja koulustakin kuuluu lähinnä vain hyviä uutisia. Mutta silti, oikeesti hei!!

Ehkä hän onkin vain keksinyt jälleen uuden keinon
testata maminsa huumorintajua..?

Joulua kohti

Puhelimen Big Days -appi kertoo suosikkijuhlani olevan jo riittävän lähellä, aattoonkin enää vain 34 yötä! Tuoksuyliherkkä jouluimmeinen on siis uhmannut itseään, ja hankkinut kotiin hyasintin aukeilemaan. Vain yhden, mutta kuitenkin. Pari päivää naama tullee kestämään kukan aukeilemista, sitten se jo pääsee parvekkeelle tuomaan joulun tuntua sinnekin.



Pitkiä valkoisia kynttilöitä on polteltu jo ties monettako pakettia, paksujakin alkanut ilmestyä lipaston kulmalle ja soffapöydälle iltoja sulostuttamaan. Jouluradion asema jäi auki jo päivää ennen kanavan virallista aukeamista, eli heti kun koesoitot alkoivat taajuuksilta kuulua. Yksiväriset joulu- tai kausivalot ovat parvekkeella kestoripustuksessa läpi vuoden, päälle ne napsautin jo lokakuussa. Kärhöt olivat onneksi silloin jo lopettaneet kukintansa...



Viime joulu oli meillä kuuseton, vaikka kuusiallergikkojen joulupuu on ympärivuotisesti saatavilla kellarissa. Silloin en rankan syksyn päälle yksinkertaisesti vain jaksanut kanniskelu-, kokoamis-, koristelu- ja purkurumbaa parin tunnin vuoksi lasten viettäessä tuolloin joulunaikansa enimmäkseen toisaalla, ja meidän kotiinjääneiden nauttiessa joulunpyhistä mieluummin ulkosalla metsissä ja kallioilla, kuin keinokuusen juurella. 

Mun jouluonneni toi tuolloin kuusen sijaan se että lapsi sai nousta pyörätuolista jaloilleen, ja alkaa opetella kävelemään kolmannen kerran eläissään. No, itkua ja lähes parkua tuo jyrkkä päätökseni aikaansai siinä määrin, että lupasin lapsille tänä vuonna kuusen tulevan meille jo marraskuussa. Sanani pidin. Nyt saamme aamuisin kömpiä leppoisassa kuusenvalojen tuikkeessa kohden aamupalapöytää. Kuva on mustavalkoinen, koska kuusen värilliset valot näyttävät kuvassa toooodella riemunkirjavilta.

Viikonlopun aamupalapöytään on puuroriisit ostettu, kauden ensimmäinen kanelipuuro siis jo lähes maistelussa. Pianon päälle on kulkeutunut jo ensimmäinen adventtikalenteri, kuun vaihteeseen mennessä päällinen on yleensä täynnä erilaisia ihanuuksia, jotka vauhdittavat edelleen teinienkin ylösnousua pimeinä joulukuun aamuina. 

Pyhänä tapaan ystävän Ateneumissa joululaulelujen merkeissä, toisen ystävän seuraavana viikonloppuna Johanneksen kirkossa Cantores Minoreksen joulukonsertissa, ja perheen perinteiseen joulukonserttiin kokoonnumme Tuomiokirkkoon iltamyöhäsellä pari päivää ennen aattoa vielä kerran ihastelemaan kuopuksen laulantaa.

Joululahjoja on jo vähän hankittu, useita suunniteltu, ja tomerasti monille itse tehtykin. Mieli tekee aloittaa paketointipuuhat saman tien. Joulukorttilorua on riimitelty pitkin vuotta.

Glögiä ei vielä ole korkattu, se tapahtunee lähipäivinä virman pikkujouluissa. Taloyhtiön perinteiseen pikkujouluun olen kutsut askarrellut, ja ne rappuihin hyvissä ajoin kiikuttanut. Naapureiden aikuisväestöä armahdan; tonttuovi ei ihan vielä ole asentunut rappuun talon pikkuväen riemuksi. Kuulemma uloslähdöt tapahtuvat tonttuoviaikaan ripeästi, mutta ulospääsy ja kotiinpaluu on kovin hidasta pikkuisten partioidessa innolla Onni-tontun ovella 💕. Isompaa väkeä tohdin sentään jo hieman huomioida talvisemmilla kukilla ulko-oven pielessä.



Ensimmäinen tarjottu joulutorttu on antaumuksella nautittu, ja omien leivontaa jo neidin kanssa aikataulutettu. Neiti on myös vannottanut minua tekemään taas itse piparitaikinan. Itse olisin valmis luopumaan tästä jouluherkusta ja -perinteestä, mutta muksut eivät vielä, huoh...



Sinänsä hauskaa ja erittäin hellyttävää se piparileivontakin sotkuineen on, joten superihanaahan tää käsillä oleva aika on, nautitaan ja otetaan kaikki ilo irti joulunodotuksesta❣️

Pyhäinpäivänilta

Kynttilät isälle ja isovanhemmille, 

nostalgiset pienet herkut mulle.

Kroppa raukeana jumpista, uinnista ja löylyistä,

makunystyrät hellittynä lapsen kokkauksilla.

Parvekkeella jouluvalot jo päällä, 

yöpöydällä odottamassa pari hyvää kirjaa.

Leppoisaa Pyhäinpäivän iltaa❣️

Talviteloille

Pikkuhiljaa panen parveketta talviteloille. Lasien takana kausi jatkuu luontoa pidempään, mutta sen verran koleita yöt jo ovat, että basilikaa en enää partsilta saa aamiaisleipieni päälle, ja kukatkin ovat viimeiset kukkansa kukkineet. 

Vihreä on kuitenkin vielä niin vehreää, etten raaski sitä kerralla kompostoida, siitäkään huolimatta että syksyiset callunat jo löysivät tiensä ruukkuihin. Sääkukan rehevät varret ja lehdet ilahduttavatkin mua nyt sisällä leikkoina. 

Kummasti kukkaa ei kaipa lainkaan, vaan vihreä kimppu ajaa saman asian kuin kukkivakin 😍. Kaunista viikonloppua sinullekin!

Tunnistatko?

Tunnistatko tämän ihanuuden? Tiedätkö mikä onkaan laatikon alkuperä? Jos, niin kerro ihmeessä! Onko tämä kenties ollut keksilaatikko, täynnä suklaamakeisia vai jemmannutkin jotain aivan muuta kuin herkkuja alkuperäisenä sisältönään? 

Muorin kotia vuosia sitten purkaessamme pelastin tämänkin lapsuusaarteen ja ihastelun aiheen itselleni. Lapsuudessani laatikko toimi muorin ompelutarvikeboxina. Se sijaitsi keittiön ison komeron ylähyllyllä. Sieltä muori sen kaivoi esiin keittiön pöydälle kun askarteluissamme tarvitsimme apuvälineitä, tai kun vaarin paidasta oli nappi irronnut ja se lounaalle asettuessamme piti ensin nopsaan kiinnitellä paikoilleen.

Lapsuusmuistoon liittyy olennaisesti myös aniskarkkien tuoksu, tai minun mielessäni lemu, sillä vaari säilytti avattua karkkipussiaan samaisessa kaapissa. Aina olen epäpitänyt aniksesta, mutta jo lapsena vaisto kertoi koska ei vaan voi kieltäytyä harvinaisesta tarjouksesta, joten kiltisti nieleskelin karkin silloin kun vaari sellaisen erityisenä huomionosoituksena lapsille tarjosi. Haju ei onneksi ole tarttunut laatikkoon :)

Viikonloppuna mööbleerasimme makuuhuonetta uuteen järjestykseen. Tavaraa ja kalustetta kannettiin paikasta toiseen ja takaisinkin, kunnes muutos oli mieleinen. Samassa rytinässä tämän boxin sijainti ja sisältö vaihtuivat kotikonttorin kulmalta yöpöydälle ja kirjoitustarvikkeista ihonhoitotuotteiksi. Nyt kaivelen laatikosta iltaisin lukemisen ja lampun sammuttamisen välissä kulloisenkin tarpeen mukaan käsi-, huuli- tahi jalkarasvaa iholle, tarvittaessa myös antibioottista voidetta hiertymään tai näppylään. Tarmonpuuskan varalle myös kynsinauhaöljypullo löytyy laatikon uumenista.

 

Teinineitiä nauratti mööbleerauksen päälle; äidin makuuhuone muuttui kertarytinällä huomattavan pinkkisävyiseksi, vaikka vasta hetki sitten samainen äiti vaihtoi neidin kanssa tämän pikkutyttöhuoneen pinkkejä sisustuksia teinineidin oman tilan luonnonvaaleaan interiööriin...

Illan pimetessä

Parvekkeella iltoja istuvana huomaa selvästi päivän lyhenemisen ja iltojen pidentymisen. Kesällä sai uhmata unta silmäkulmassa nähdäkseen sirkusvalojen räpsähtävän päälle hetkellisinä aamuyön hämärinä minuutteina, ja nyt valojen räpsähdys aivan kesken illan säikäyttää kirjan lukijan, ja muistuttaa siitä että enää vain muutaman sivun näkee lukea ulkosalla.

Muutoksesta muistuttaa myös se että villafiltti on siirtynyt terassin ruokapäydän tuoleilta nojatuoliin, ja lukija on valmis tarvittaessa nautiskellen kääriytymään siihen. Ensi viikolla viimeistään villasukatkin ovat löytäneet tiensä kuistille valmiuksiin lukutuolin viereen.

Miten sinä huomaat siirtymisen kesästä syksyyn ?

Onhan syksyssäkin puolensa

Kynttilälyhtyjä ja kultapiiskuja.

Täällä aletaan olla ihan syysmoodissa.

Tulkoot nyt sitten taas.

Niin nättiä

En ole erityisemmin krysanteemien, puutarhurien tuhahtaen lausumien kryssien, fani, mutta joku juttu sai mut kantamaan pari pallokrysanteemia kotiin maitokaupasta. Nakkasin kukat taloyhtiön kierrätyshyllystä haalimiini ruukkuihin ja kuskasin ulko-oven edustalle piristämään etupihaamme. Kyllä nyt on mukavaa lapata aamuin illoin ovesta sisään ja ulos, kun on niin nättiä!

Investointi kustansi mulle reilun kympin, mutta on tullut korkojen kanssa takaisin iloisten naapurien kehuessa kukkia ja kiitellessä puutarhuria. Naureskellen olen kysellyt miten ovatkaan arvanneet kuka kukkien takana on. Vastauksiksi on tullut niin ihanan hykerryttäviä kommentteja, että aion säilöä ne kaikki mieleeni, ja kaivaa esiin pimeinä tai muuten synkkinä päivinä <3

On tää huimaa!

Päästä siis metsämanssujen makuun harvase päivä omalla kotipartsilla. Tuleentuneita kesäkukkia uusiessa nappasin puutarhaliikkeestä mukaani heidän viimeisen metsämansikka-amppelin, joka rutikuivuudessaan oli jo aika ruskea ja erittäin köykäinen.

Kotona vapautin taimen amppelista ja kuivista oksista, istutin isoon ruukkuun runsaaseen multaan ja kastelin muutaman päivän sitä likomäräksi. Johan palkitsi mätäs pelastajansa, ja pukkaa marjaa iloksemme kukinnasta päätellen pitkälle syksyyn vaikka lehtensä alkavatkin jo vetäytyä talviteloille.

yksi itsekasvatetuista rakkaudenhedelmistä

<3

Parasta juhlissa?

Tuplien juhlia valmistellessa, juhliessa ja raivatessa mietin pariinkin otteeseen mikä mahtaa olla mulle se mieleisin osio koko paketista? En oikein osannut valita monista vaihtoehdoista.

Onko se suunnittelu vieraslistoineen, kutsuineen, menuineen, kauppalistoineen ja aikataulutuksineen? Ei ehkä paras, mutta ihanaa sekin. Onko se leipominen ja siivoaminen juhlien aattona? Ei. Onko se kauniiden astioiden esille otto ja kodin kukitus sekä mööbleeraus juhlaväkimäärät vetäväksi? Aika lähellä parasta.  

Vai onko se juhlahumu itsessään ihanine vieraineen, koskettavine puheineen ja herkutteluineen? On ja ei, riippuu paljon taustavoimista. Edelliset "megabileet" noin niinkuin yhden pienen perheen mittakaavassa hoidin omin avuin alusta loppuun, ja silloin liian suuri osa juhlasta meni huushollaukseen seurustelun ja nautiskelun kustannuksella, joten tällä kertaa tein homman taas toisin rekrytoimalla naapurista tehopakkauksen kyökkihengettäreksi. Suuri osa juhlanautintoa olikin yhteispuuhailu hänen kanssaan ennen ja jälkeen juhlia, ja mahdollisuus itse keskittyä juhlimiseen toisen tehopakkauksen hoitaessa kaiken rullaavan iloisesti hymyillen. Just love it!

Oma vaiheensa juhlasta nautiskelua on myös tyhjentynyt koti, jossa tiskikone hurisee shampanjalaseja ja leivoshaarukoita säihkyviksi, ja jääkaappi + pöydänkulmat pullistelee rääppiäisiä. Aika vahvaa suosikkiosastoa osa-aikaerakolle tämäkin ;).

Juhlan jälkeen tila on suitsaitsukkelaan palautettu taas tutuksi kodiksi jossa kalusteet ja kampsut ovat paikoillaan, ja ruoat nautitaan arkisemmista serviiseistä. Hiipuva kukkaloisto, serviettiasetelmat ja printattu menu vielä muistuttavat menneestä juhlasta. Ihanaa sekin.

Sun suosikkiosiosi on..?

Partsin kaunein nurkka

Siirsin tuplien juhlia järkkäillessäni kesän paahteesta kärsineen  hortensian "telakalle" parvekkeen nurkkaan. Mukana sinne kulkeutui myös kukkaloistonsa jo kukkinut ja sen myötä tyhjennetty ruukku ja vadillinen kiviä, tyhjäkin pläkkivati.

Juhlien jälkeen istutin köynnös- ja yrttilaatikkoon juhlista jääneen tarjoilujen koristelussa käytetyn orvokkiraasun jämän. Nyt tuo nurkka on ihan lempparini parvekkeen kulmista! Siinä on jotain salaisen, kätketyn ja vähän villiintyneenkin puutarhan ihanaa fiilistä. Aamusin sitä ensimmäisenä silmäilen avatessani makuuhuoneen oven terdelle, ja iltaisin viimeisenä näkynä ulos sitä katselen oven sulkiessani.

Taas muistui mieleen kuinka välillä hyvinkin pienet asiat ovatkin ihanan isoja asioita. Ennen paikka oli vain ruma ja tyhjä nurkka, nyt mun aamujen, iltojen ja joskus päivienkin ilo silmälle <3.

Mikä ja missä on sun ilo silmällesi?

Köynnöksissä

Oon aivan haltioitunut parvekkeelle nousseista, ja yhä ylemmäs kurkottavista köynnöksistäni. Isoista thermolaatikoista toisessa talvehtineet kärhöt ovat kohonneet vauhdilla ja kukkineet huiman upeina ja runsaina, ensimmäiset kukista jo kuihtuen ja terälehtiään matolle pudotellenkin.

Keväällä Puutarhamessuilta Hyötykasviyhdistyksen osastolta ostamani kelloköynnöksen siemenet esikasvatin taimiksi ikkunalaudalla ja siirsin heiveröisinä toiseen thermoboxiin, josta ne nyt kurkottelevat kohden kattoa. Jännityksellä odotan koska niihin alkaa kellokukat aueta.

Tiedoksi muuten oikaisu Tarzan-leffojen luomaan mielikuvaan; reilusti päälle 90-kiloinen lihaskimppu ei tasan tarkkaan liidellyt korkeuksissa tällaisilla hennoilla liaaniköynnöksillä, vaan heilutteli itseään viidakon laidalta toiselle tukevammilla ilmajuurilla. Mutta joo, kuulostaahan se liaani tietysti hienommalta kuin ilmajuuri. Lensin juuri ilmajuurella... noup ;)

On tää kesäelo ihan vaan parvekkeellakin sitten hurjan antoisaa ja suorastaan melkein jännää!

Hellitty ja lellitty

Mikä viikonloppu takana! Olo on niiiiiin kertakaikkisen hellitty ja lellitty <3. Perjantaina oli tarkoitus porhaltaa heti töiden päälle Mörskälle ja palstalle puuhastelemaan, auton takakontti oli jo puolillaan erilaista tarviketta kumpaankin osoitteeseen, mutta kolea sade muutti suunnitelman niin että päädyimmekin ostoskeskukseen joogaamaan!!

Tovi oli vierähtänyt edellisestä joogatunnista, joten tuli oikein tarpeeseen tämä venyttävä ja avaava tunti. Tiedostanut olin toki tuntien välissä jäykkyyden lisääntyneen enemmän kuin jyrkän eksponentialisesti, mutta tulipahan taas asia todettua. Jalat eivät niin vain lennähdelleetkään takaa käsien väliin eteen, vaan melkoista mönkimistä sai ajoittain harrastaa. Saa nähdä tuoko tuleva viikko tilanteeseen mitään muutosta? Nyt joogan päälle pääsi kotona kuumaan saunaan lihaksia lisäverryttämään, viikon varrella toivon mukaan lämpimälle rannalle, aurinkoon nyt joka tapauksessa.

Suvun tavan mukaisesti otimme varaslähdön äitienpäiväjuhlintaan jo edellisenä päivänä kokoontumalla jälleen veljen perheen mökille mummia juhlimaan. Veli oli virittänyt mökin päätyyn varsinaisen linjaston, jossa parilla muurikalla paisteli nälkäiselle suvulle lähitilan luomunaudasta pihvejä grillaamiensa hampurilaissämpylöiden väliin. Että maistuikin isoveikan kokkaamat hamppikset taivaalliselle, ja kun vielä ulkona sai ne nauttia, niin onpahan taas elämän ihan parhaat hamppikset syötynä!

Vaimonsa on suvun leivontamestari, jonka tuotoksista pääsimme myös nauttimaan. Väliin mahtui onneksi ruokaa laskeva ihastelukävelykierros niin heidän kuin naapurin mökkiraksoilla. Kahvipöydässä piti raikkaan suklaa-vadelma-rahkatäytekakun ja suussasulavan vanilja-mustaherukkajuustokakun välissä oikein laskea oliko sen seitsemää sorttia tarjolla. Kuuteen jäi, ja niitäkään joka lajia ei napa vetänyt, vaikka silmät kyllä söi.

Kahvittelun päälle oli nautinnollista yksin löylytellä lapsuuden ja omienkin lasten lapsuuden mökkisaunassa ja käydä heittämässä talviturkki siihen rakkaimpaan mökkirantaan. Kaiken syömisen päälle olisi voinut mainiosti järvessä vain kelluskella, mutta kyllä homma jäi pariin pikaiseen pyrähdykseen ja pieneen sukellukseen. Tuntuivat taivaallisen hyviltä!

Virallisena Äitienpäivänä kaksosten aamulaulannan ja lahjonnan päälle saimme toiset isovanhemmat ja ylen kovin rakkaan esikoisen + isoveikan brunssiseuraksemme. Hieman haikeasti oli pari meistä aamulla todennut tämän olevan ensimmäinen Äitienpäivä, jolloin aamuisen kuoron vahvuus oli enää vain kaksi. Elämä on :)

Perinteisestä terassibrunssista joustimme kolean aamupäivän vuoksi herkuttelemalla sisätiloissa. Kuopus oli toivonut Benedictin munia, joten niitä sitten nautimme salaatin ja hedelmien kanssa huuhtoen herkut alas mimosalla ja extratummalla kahvilla. Kuopus vohvelikokkinamme vastasi jälkkäriosuudesta paistaen rapeita herkkuja, jotka kuorrutimme marjoilla ja vaniljakastikkeella. Esikoinen itketti äitiään onnesta antamalla lahjaksi dinnerin luonaan sopivana ajankohtana. Tunnustin jo ikävöineenikin herkkukokkailujaan <3

Illemmalla Partasuu yllätti mut täysin kimpulla näyttäviä ruusuja. Niin näyttäviä, ettei huushollista meinannut löytyä niille riittävän tukevaa maljakkoa!! Siitä onkin aikaa kun viimeksi olen mieheltä kukkia saanut. Tai noh joo, onhan Partasuu maksellut ja kantanut kotiin ja mökille kaupassa koriin nostelemiani ulkokukkia, muttamutta... kimppu pitkiä, tulipunaisia ruusuja mieheltä... you know ;)

Kuopus vuorostaan itketytti äiteetään liikutuksesta ja nostalgiastakin Tuomiokirkossa "Äidin sydän"-laululla. Kirkostakin lähtiessä äitejä muistettiin ruusulla, jonka kuorosta tuttu herrahenkilö tälle mamille ojensi. Hellyttävä huomiointi, mutta jäi nyt kyllä kirkkaasti edellisten ruusujen varjoon ;)

Kirjaimellisesti isolta kirkolta palattuamme kaapu oli pikaisesti riisuttuna mytyssä muualla ja laulaja taas vohveliraudan ääressä paistelemassa illallisaineksia. Partasuu grillasi partsilla kanaa ja yrttijuustoa. Vohvelin päälle kasasimme herkkuja grillistä ja brunssilta jääneet salaatit ja hedelmävadin jämät kuorruttaen kaiken vielä juustoraasteella. Illallisen tarkenimme syödä ilta-auringosta nauttien parvekkeella. Varsinainen jääkaapin tyhjennys siis, mutta sitäkin herkullisempi ja helpompi. Vatsa piukeana kelpasi solahtaa kuumaan vaahtokylpyyn sulattelemaan ähkyä.

Tätä äitiä tuli nyt kyllä hellittyä urakalla useiden ukkeleiden kulinaarisilla anneilla ja lellittyä neidin kasaamalla lahjakassilla jonka sisällöstä löytyi kaikki lempparilahjat, lauluilla, ruusuilla ja ihanalla seuralla. Tämän vuoden paras Äitienpäivä siis takana, muistoissa viime vuoden paras Äitienpäivä ja odotuksissa jo ensi vuoden paras Äitienpäivä kaikkein rakkaimpien seurassa. Elämyksiä, joista voi ja tuleekin ammentaa onnen murusia harmaanpaankin arkeen.

Myös niihin mustiin hetkiin joina kullannuppujen isä tunkee tummia pilviään mun taivaalle mm. Äitienpäiväjuhlintaan liittyen. Vaikka vuosien varrella olenkin jo tajunnut että myräkkää satelee mullekin yhä edelleen hänen kulloisestakin huonosta olostaan, niin enää ei vaan jaksaisi. Satuttaahan se aina, ja saisi samperi kiukutella kiukkunsa hälle josta ne poikivat. Niin mielelläni olisin jo täysin ulkona hänen ja varsinkin heidän kuvioistaan, mutta valitettavasti se ei vielä muutamaan vuoteen ole mahdollista.

Ja kyllä, kaikista nautituista herkuista ainut kuva on tuosta haukatusta hampurilaisesta. Muista en tainnut malttaa ottaa, vaan keskityin vain nauttimaan annista ja hetkestä. Hyvä niin.